Uutta tietoa ilmastomalleista

Pohjoisesta merijäästä on julkaistu uutta mielenkiintoista tutkimustietoa. Siinä tarkastellaan mitä tapahtuu, kun ilmakehän korkea hiilidioksidipitoisuus lämmittää pohjoista napaseutua, jolloin sitä peittävä merijää vähenee. Tällöin merijää sulaa aiempaa nopeammin kesällä, jolloin meren pinta paljastuu pidemmäksi aikaa imien enemmän energiaa ja nostaen lämpötiloja. 

Aikaisempien tutkimusten mukaan pilvet voivat muuttaa pinnalle imeytyvän energian määrää, joko viilentämällä pintaa estämällä auringonvalon saapumisen tai lämmittämällä pintaa sitomalla maasta vapautuvaa lämpöenergiaa. Sen sijaan ei ole juurikaan tutkittu pilvien ja Arktisen valtameren lämpötilojen yhteisvaikutusta. 

Nyt Geophysical Research Lettersissä julkaistussa tutkimuksessa käytettiin globaalia ilmastomallia, jonka avulla tutkittiin pilvien ja valtameren lämpötilojen välistä suhdetta ennen ja jälkeen merijään täydellistä sulamista eri hiilidioksidipitoisuuksissa. Matalilla hiilidioksidipitoisuuksilla merijää peitti meren suurimman osan kesästä, eikä pilvillä ollut juurikaan vaikutusta.

Sen sijaan korkeammilla hiilidioksidipitoisuuksilla Jäämeri oli vapaa merijäästä aiemmin kesällä, jolloin pilvet vaikuttavat enemmän siihen, kuinka paljon auringonvaloa pääsee sen pinnalle. Saadut tulokset viittaavat siihen, että kun Arktinen alue muuttuu kausiluonteisesti jäävapaaksi, on pilvillä voimakas viilentävä vaikutus kesäiseen mereen. 

Saamiensa tulosten perusteella tutkijat totesivat, että pilvien ja niiden säteilyvaikutusten huomioon ottaminen tulee olemaan yhä tärkeämpää arktisen alueen mallintamisessa silloin, kun Arktis siirtyy kohti kausittain jäättömiä olosuhteita. Tätä muutosta odotellessa pilvien säteilyvaikutusten realistinen mallintaminen on todennäköisesti tärkeää myös sen määrittämiseksi, kuinka paljon lämpöä on vapautettava merestä ilmakehään ennen kuin merijää voi alkaa jäätyä syksyllä.

* * *

Edellä käsittelemäni tutkimus valaisi omalta osaltaan sitä, kuinka ilmaston lämpenemiseen maapallon eri osissa liittyy vielä paljon tuntemattomia - ja monella tavalla merkittäviä - tekijöitä. Siksi on ymmärrettävää, etteivät ilmastonmuutoksen ennusteet ole aina osuneet kohdalleen, vaan lähinnä ennakoineet kerta toisensa jälkeen toteutunutta kehitystä nopeampaa lämpenemistä.

Näin on ollut myös pohjoisella Jäämerellä, kuten blogiani säännöllisesti seuraavat lukijani tietävät. Ja näin on myös tällä hetkellä, sillä tuoreimman eli toissapäiväisen mittauksen mukaan jään laajuus on mittaushistorian kuudenneksitoista pienin eli jää on ollut vastaavana ajankohtana pienempi vuosina 2022, 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015, 2014, 2011, 2007, 2006, 2005, 2004 ja erittäin mielenkiintoisesti mittaushistorian yhdentenätoista vuonna 1989.

Meillä on myös tieto pohjoisen napajään huhtikuun keskimääräisestä pinta-alasta. Se oli viime kuussa suurempi kuin vuosina 2022, 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015, 2014, 2011, 2007, 2006, 2005, 2004, 1996, 1995, 1986, 1984, 1983 ja 1981. Toisin sanoen jään huhtikuinen pinta-ala on ollut nykyistä pienempi useiden mittaushistorian alkutaipaleen vuosina. 

Tässä lienee syytä kerrata, miten nämä kaksi mittausperustetta poikkeavat toisistaan. Merijään laajuus on kaikkien ruudukkosolujen alueiden kokonaissumma, joissa on vähintään 15% jääpitoisuus, kun taas merijään pinta-ala lasketaan vähintään 15% jääpitoisuuden omaavien ruudukkosolujen jäisten alueiden ja niiden jääpitoisuuden perusteella. Ensin mainittu vastaa siten lähinnä reikäjuustosiivun pinta-alaa reikineen kun taas jälkimmäisessä on laskettu siivun pinta-ala ilman reikiä. 

Tässä on mielenkiintoista se, että näiden kahden mittaustavan lopputulokset poikkeavat selvästi toisistaan. Tästä kertoo se, että napajään viime huhtikuun keskimääräinen laajuus on suurempi kuin vuosina 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2014, 2007, 2006 ja 2004, mutta selvästi pienempi kuin kaikissa 1980- ja 1990-luvun mittauksissa. Siten sen antamat tulokset vastaavat syystä tai toisesta napajään pinta-alaa paremmin ilmastomallien ennusteita.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla pohjoisten merien jääpeite kehittyy tulevina vuosina. Sulaako se ennusteiden mukaan, vai onko sittenkin käymässä niin, että jääpeitteen katoamista ennustavat ilmastomallit osoittautuvat siksi puutteellisiksi, ettei sulamista tapahdu lainkaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
WMO: Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä