Helsingin sanomat jatkoi tänä aamuna ristiretkeään Perussuomalaisia vastaan. Tällä kertaa keinona oli hyökkääminen sitä perussuomalaisten usein esittämää väitettä vastaan, jonka mukaan Keskusta on hallituksen apupuolue, tukipuolue tai - kuten itse olen tavannut sanoa - aisankannattaja.
Perusteluksi lehden kolumnisti kertoi sen, että muut hallituspuolueet pitävät Keskustaa hankalana yhteistyökumppanina. Ja että se sai hallitusneuvotteluissa läpi paljon omia vaatimuksiaan. Jälkimmäinen väite pitää paikkansa varmuudella ja uskoisin ensimmäisenkin olevan totta.
Tosiasia on kuitenkin myös se, että nykyisen hallituksen ohjelma on kokonaisuutena vihervasemmistolaisen jakopoliittinen. Ja sellaisena vastoin äänestäjien viime eduskuntavaaleissa osoittamaa tahtoa, sillä jakopoliittisten puolueiden eli Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Sosialidemokraattien yhteenlaskettu äänisaalis oli vain noin 37 prosenttia ja ne saivat niillä eduskuntaan 76 kansanedustajaa. Toisin sanoen vain reilu kolmannes halusi Suomea hallittavan Marinin hallituksen ohjelman mukaisesti.
Ja juuri tämä tekee Keskustasta vihervasemmiston apupuolueen eli aisankannattajan. Tämän on todennut myös Keskustan entinen puoluesihteeri.
Asiaa ei muuta mihinkään se, että puolue houkuteltiin hallitukseen mukaan antamalla sille periksi suuressa osassa sen vaatimuksia. Vai kuvitteleeko joku, että maaseudun kuihtuva valtapuolue ja pelin politiikan mestari olisi lähtenyt mukaan ilmaiseksi?
Toki sama aisankannattajan rooli koskee Ruotsalaista kansanpuoluetta, mutta sen opportunismi ei yksinään olisi riittänyt vihervasemmiston valtaannousuun. Eikä sitä yhdeksine edustajineen olisi välttämättä edes tarvittu enemmistöhallituksen pystyttämiseen, sillä ilman sitäkin hallituspuolueilla olisi ollut 107 kansanedustajaa.
Rautalangasta vääntämällä: HS:n kolumnistin väite on väärä siksi, että nykyisen jakopoliittisen hallituksen muodostaminen oli mahdollista vain houkuttelemalla Keskusta mukaan vihervasemmiston tukipuolueeksi. Ilman sitä maassa olisi vallassa mitä todennäköisimmin sinipunahallitus, jonka poliittinen linja vastaisi huomattavasti nykyistä hallitusohjelmaa paremmin kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. Ja juuri tästä syystä Keskustaa pitää kutsua vihervasemmiston apupuolueeksi tai aisankannattajaksi.
HS:n kolumnisti yritti kirjoituksessaan suojella Marinin hallitusta myös lyömällä kiilaa oppositiopuolueiden välille ihmettelemällä miksi "myös Kokoomus peesaa tätä pyrkimystä viljelemällä termiä, sillä myös Kokoomuksen päävastustaja on perussuomalaiset". En tietenkään tiedä syytä, mutta ehkäpä Kokoomuksessa ollaan vain rehellisiä eli siellä on ymmärretty edelle kirjoittamani logiikka.
Lisäksi pidän mahdollisena, että poliittisen oikeistomme vanhaa suurpuoluetta on jäänyt kaivelemaan se, että syrjimällä hallitusneuvotteluiden aikana halla-aholaisia se tuli avustaneeksi Antti Rinnettä (sd) tämän pyrkimyksissä rakentaa maahamme jakopoliittinen valtioneuvosto äänestäjien tahdosta piittaamatta. Niinpä nyt on tullut aika rakentaa uudelleen tuolloin poltettuja siltoja Suomen tulevaan valtapuolueeseen - etenkin kun Kokoomuksen ja Perussuomalaisten poliittisissa linjoissa on paljon yhtäläisyyksiä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen politiikka on rikki
Oppositio löysi toisensa - HS hyökkäsi
Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?
Hesari on jo aivan paniikissa Perussuomalaisten kovan kannatuksen vuoksi. Päivittäinen rummutus yltyy vaalien lähestyessä. Yksi toisensa jälkeen nämä teemu luukat munaavat itsensä tarkoitushakuisilla analyyseillaan, joiden läpi jokainen ajattelukykyinen näkee välittömästi. Ei mitään häpyä. Myös Yle kunnostautuu samalla linjalla. Jälkiviisaiden Jan Erolan mielestä persut on ihmisvihamielinen puolue, varmaankin sen vuoksi, että se ei ole halukas ottamaan tänne haittamaahanmuuttajia veronmaksajien elätettäviksi.
VastaaPoistaHS:n juttu taas kertoo omaa kieltään valtamediasta. Termit ovat tärkeitä kuten myös mielikuvat, joita termit synnyttävät.
VastaaPoistaTotuus ei valtamediaa kiinnosta. Todellisuudessa Keskusta on hallituksessa vasemmiston aisankannattaja, jonka tuella tehdään radikaalia vasemmistolaista politiikkaa.
Puoluepoliittisessa kannatustaistelussa jokainen puolue yrittää pyyhkiä pöydältä kaikki kilpailijansa ja asettaa näytteille jotain joka on ikiomaa ja erottaa puolueen muista -- jotain joka oikeuttaa puolueen olemassaolon jonkin korvaamattoman asian tai arvon kautta. Tässä mielessä poliittinen elämämme on yhä "hegeliaanista", eli kunkin puolueen olemassaolon oikeutus koetaan siinä, että ne edustavat jotain mitä mikään muu puolue ei edusta.
VastaaPoistaKeskustalla on tuossa asetelmassa huonot lähtökohdat, se kun oman "ideansa" mukaan tarvitsee ensin muita vahvoja puolueita määritelläkseen sitten keskitien kulkijana oman oppinsa sisällön suhteessa äärilaitoihin.
Sanoisin, että nykyisinä kulttuurisen narsismin aikoina, jolloin ei oikein millään puolueella ole mitään kovin syvällisesti läpiajateltuja visioita siitä miten yhteiskunnan ongelmia pitäisi kuvata ja selittää, vaan kaikki on muuttunut mielikuvilla kyhätyksi "identiteettipolitiikaksi", Keskustalle jää entistä enemmän käteen vain oman kannatuksensa rakenteleminen pelkkien poliittisten kuplien varaan. Sellaisten kuin esimerkiksi Sipilän nostama julkiskohu kohtaamastaan "poliittisesta väkivallasta" oli. Aika tyhjän päällä ollaan, kun yksi tönäisy selkään riittää aiheeksi maalata kokonainen poliittinen arvomaailma.
Kulttuurisen narsismin maailmassa ainoa todellinen jakolinja politiikassa kulkee Suurta Yhteistä Valhetta tunnustavan valtaenemmistön -- valtapuolueiden ja valtalehdistön -- ja kriittistä vauhtoehtoa edustavan hieman epämääräiseksi jäävän ääriopposition välillä. Valtavirta on aina vahvoilla suhteessa niihin opposition pöydälle nostamiin teeseihin, joita ei edes pystytä käsittelemään asiasisällöllisesti vaan turjutaan ne identiteettipoliittisen leimaamisen avulla. "Meillä on eri arvopohja..."
Suuren Yhteisen Valheen tunnustuksellisesta ominaislaadusta johtuen esimerkiksi "identiteettipolitiikasta" voivat uskottavasti puhua vain suuren jakolinjan kriittiselle puolelle jäävät. Hesari ei koskaan voi omista premisseistään käsin kyseenalaistaa valtavirta-ajattelua. Kun se yrittä kuitenkin puhua mahdollisimman monia miellyttävällä äänellä, se latistaa oman "sanomansa" samalla tavalla kuin Keskusta on tuomittu latistamaan oman roolinsa aina vain apupuolueeksi. Ei ole mitään ihmeellistä saati ristiriitaista siinä, että Hesari on nykytilanteessa Keskustan aisankannattaja.
Varoittelin jo ennen Sipilän valintaa Keskustan johtoon kepulaisia siitä dilemmasta, että itse asiassa maakuntien ääneksi povataan nousevan yritysmaailmassa kannuksensa kerryttänyt mies. Nämä eivät ole aivan yksintein vastakkaisia, mutteivät myöskään täysin toisiaan tukevia: miten voiton maksimointi optimoinnin kautta voisi korreloida sen kera, että kaikista osista ja niiden toimijoista pidetään kiinni (vrt. pk-seudun ja maakuntien kehittäminen)?
VastaaPoistaKuinkas kävikään: vaalivoiton perään Suomen oikeistolaisin taho ei suinkaan ollut mikään Sisu, PerusS tai edes Kansallisten Kommunistien oikea laita. Ei, se löytyi Sipilästä ja hänen parista parhaasta kaveristaan - ja jälki oli sen mukaista, harmiksi. Maakunnat eivät saaneet yhtikään lisäarvoa vaalivoittaja-Keskustasta, pikemminkin päinvastoin.
Niinpä 2019 lukien tuo dilemma - jopa paradoksi - näkyy Keskustan menossa, tai paremmin ilmaistuna joka suuntaan rimpuilussa. Ensiksi, Kepun oli vaihdettava johtoa lievemmin oikeistolaiseen kasvoon, mutta samalla säilytettävä pienporvarillinen ja alkiolainen katsomus. Toiseksi piti päästä maakuntien kurjistaja -imagostaan, mutta Kokoomuksen ja PerusS mahdollisena hallituskumppanina sekään tuskin olisi pohjaväreilyttä toiminut.
Johto vaihtui Keskustassa peräti kahdesti, mutta lähinnä ero jäi kosmeettiseksi. Nyt punaviherkeppihevosena Keskusta sai totta kai omia tavoitteitaan läpi ja on hankala kumppani, joskin argumentin ja realismin ero on merkittävä. Aiemmin kuvatun paradoksin ratkaisuksi kehitelty liukuma oikeistokasvosta keskustavasemmistoon ei vain poista juuriongelmaa: Kepun perinteiset kannattajat karsastavat punavihreää, "inhimillisemmäksi" tituleerattuakin, maailmankuvaa ihan siinä missä kylmiä yritysmaneerejakin - molempien keskittämisinnossahan häviäjiä ovat alati maakunnat.
Minusta nähden ainoa asia, jonka Kepulit ovat saaneet pitää hallituspaikkansa lunnaiksi on maakuntien hallintohimmelin roikottaminen mukana, joskus täysimääräisesti toteutettavaksi...ehkä...?
VastaaPoistaEnemmän ihmettelen puheita, joissa Kepulit saattaisivat kaataa hallituksen kävelemällä ulos?
Miten ihmeessä;
saimmehan jo edellisvaalikaudella (Pipilän, ei "Rinteen"!) vahvan näytön siitä, miten enemmistöhallitus pidetään koosssa vaikkapa puolueella, jota kukaan ei ole koskaan äänestänyt.
Kepu lähti aisuriksi vain ja ainoastaan pönkittääkseen valtaansa tulevissa "maakunnissa". Nyt taitaa vain käydä niin, että sen vallan vie muut kuin kepu.
VastaaPoistaSaas nähdä millä verukkeella Saarikko roikottaa kepua aisurina heille katastrofaalisen kuntavaalitappion jälkeen.
Jos silloin ei kepu lähde hallituksesta niin se on koko puolueelle hyvää yötä.
Saarikon ministerikiima tulee koitelluksi ja kunnolla.
Lässynlässyn - punainen keskusta on maanpetoksellisten kommarihuorien kätyri.Sellaisena jokaista sitä tukevaa on aika kohdella ilman poikkeuksia.
VastaaPoistaPolitiikassahan paljon meinaa sekin, miltä asiat näyttävät. Keskusta näyttää monen mielestä apupuolueelta, vaikka vastakkaisiakin väittämiä voi esittää, kuten HeSa on näköjään tehnyt. Blogistin esittämä fakta, ettei tätä punaviherhallitusta olisi saatu kokoon ilman Keskustaa, on fakta sekin.
VastaaPoistaVoihan sekä tuon artikkelin että hallituksen muodostamisenkin nähdä perussuomalaisten vastustamisena. Keskusta oli juonimassa edellisessä hallituksessa sinisten asiaa yms. Ei sellaisen rötöstelyn jälkeen petettyä osapuolta ole kovin helppo kohdata samassa hallituksessa.
Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää hyvältä, mutta ei sentään Keskustan kannalta.