Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Arvoisa lukijani saattaa muistaa vuonna 2009 tehdyn arvion, jonka mukaan pohjoinen merijää saattaa sulaa jo vuonna 2030. Sen taustana lienee ollut vuoden 2007 tilanne, jolloin pohjoisen jääpeitteen koko oli pienimmillään sitten vuoden 1979, jolloin asiasta oli ruvettu pitämään tilastoa.  

Vuoden 2007 ennätys lyötiin viittä vuotta myöhemmin eli vuonna 2012. Viime vuonna koko maailman ilmastotutkijat - ja heidän lisäkseen ainakin allekirjoittanut - jännittivät jälleen, saadaanko jään pienuushistoriaan uusi ennätystä kuvaava tilastomerkintä. Kuten muistamme, näin ei kuitenkaan käynyt, mutta vuoden 2007 tulos sentään pudotettiin mittaushistorian kolmanneksi.

Niinpä ilmastotiedekin on ottanut askeleen eteenpäin ja alan yhteisö on julkaissut uusia laskelmia, jotka perustuvat parhaisiin ilmastoennusteisiin. Niiden mukaan arktisen merijään kokonaan pois sulamisen ajankohtaa on siirretty vuoden 2009 arviosta parikymmentä vuotta eteenpäin 2050-luvulle. Samalla tehtiin uusi ennuste, jonka mukaan Barentsinmeri ei jäätyisi vuoden 2100 kieppeillä enää edes talviaikaan. 

Omalta osaltani päivitin perinteisen laskelmani ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen napajään pinta-alan tilastollisesta riippuvuudesta. Ensin mainittuna olen käyttänyt Mauna Loan mittauksia ja jälkimmäisenä NSICD:n julkaisemia syyskuun tilastoja. Asiasta löytyy pidempi selvitys täältä.

Saamani tulos on koottu seuraavaan kuvaan. Siinä on tilastolliseen merkitsevyyteen päätyvät aikasarjat merkitty sinisellä värillä ja pylväiden korkeus ilmoittaa tähän tarvittujen vuosien lukumäärän. 

Jos vertaamme kuvaa viimevuotiseen, näemme, että hiilidioksidin ja merijään minimikoon suhteen löytyy tilastollinen merkitsevyys edelleenkin vasta vuodesta 2001 alkavasta aikasarjasta, jolloin se syntyi kymmenessä vuodessa eli nopeammin kuin kertaakaan tilastohistorian aikana. 

Sen jälkeen tilastollisesti merkitsevää uutta aikasarjaa ei sitten ole nähtykään, vaan punaisella merkitseväni pylväät ilmoittavat yksinkertaisesti vain testaukseen käytettyjen vuosien määrän. Siten tekemäni aikasarja ei millään tavalla tue käsitystä napajään kiihtyvästä sulamisesta. 

Eli jos käytämme kuvassa näkyvää tulosta ilmastonmuutoksen etenemisen proxyna, emme löydä minkäänlaista tukea sille, että ilmastonmuutos olisi kiihtymässä, emmekä oikeastaan näe, että se olisi enää edes lämpenemässä. On kuitenkin niin, ettei pohjoinen merijää ole ainakaan kasvamassa, sillä - kuten edellä jo tuli todettua - esimerkiksi mittaushistorian pienimmät napajään minimikoot löytyvät vuosilta 2012, 2020 ja 2007, eli tilastohistorian 14 viimeiseltä vuodelta, ja muutenkin jään vuosittainen minimikoko on ollut merkittävästi pienempi kuin viime vuosituhannen puolella. 

Joka tapauksessa tekemäni analyysi osoittaa, että ilmastontutkijoiden uudelle mallille on ollut selvä tilaus. Nähtäväksi tosin jää, että syntyykö alan tiedemiehille ja -naisille jossain vaiheessa jälleen tarvetta reivata jään sulamisvuotta nyt ennakoidusta vuodesta 2050 eteenpäin. 

Tätä taustaa vastaan alkaa olla aika kysyä vakavasti, että onko meillä ihan oikeasti aivan hirvittävä hoppu alentaa kasvihuonepäästöjä? Vai kannattaisiko sittenkin kuunnella vuoden eurooppalaiseksi valittua Petteri Taalasta ja todeta hänen laillaan, ettei nyt kannata vaatia ihmisiltä mahdottomia uhrauksia, vaan viedä asiaa eteenpäin siten, etteivät he käänny koko asiaa vastaan. Ja ettei kiirehtimällä aiheuteta korvaamatonta vahinkoa kenellekään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtionjohtajien virtuaalikokous synnytti kauhukuvia - entä faktat?
Tutkimustietoa faktantarkastajille ja päätösentekijöille
Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin