Markkinatalous Harvardin professorin silmin

Helsingin Sanomissa oli juttu entisestä kommunistista ja nykyisestä Harvardin taloustieteen professorista Philippe Aghionista. Myönnän, että tuo entinen kommunisti -maininta sai minut epäluuloiseksi. Se oli kuitenkin turhaa, sillä professorin näkemykset olivat varsin järkeviä, joten toistan niistä tärkeimmät - omien kommenttieni kera - tähän.

Aghion puhui paljon mahdollisuuksien tasa-arvosta. Eli siitä, että kaikilla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet menestyä ja vaurastua haluamallaan tavalla, kunhan se on yhteiskunnassa hyväksyttyä eli lainsäädännön sallimaa. Jälkimmäisen määrittää poliittinen koneisto säätämällä lakeja.

Tämä on aivan eri asia kuin vasemmistolainen näkemys, jossa puhutaan tasa-arvosta siten, että kaikilla pitäisi olla samat oikeudet riippumatta siitä, mitä he tekevät yhteiskunnan hyväksi. Sellainen johtaa yrittämisen ja innovatiivisuuden katoamiseen ja sitä kautta kehityksen pysähtymiseen, kuten viime vuosisadan suurissa sosialistisissa kokeiluissa havaittiin.

Tässä yhteydessä haluan huomauttaa, että mikäli ihmisten kyvyt menestyä poikkeavat toisistaan perinnöllisesti (kuten ne epäilemättä tekevät), syntyy eräänlainen luonnonvalinta, jossa geneettisesti parhaat perheet ja suvut muodostavat pitkällä aikavälillä taloudellisen ja yhteiskunnallisen yläluokan. Tällöin yhteiskunta ajautuu geneettisesti määräytyneeseen luokkayhteiskuntaan, jossa talouden pelisäännöt eivät määritä ihmisten asemaa, vaan ne periytyvät geneettisesti sukupolvelta toiselle. Tämä huoli on kuitenkin pikemminkin teoreettinen kuin todellinen, koska valinnan kriteerit vaihtunevat luonnonvalinnan vaikutusta nopeammin.

Aghion mainitsi myös, että "kapitalismi nivoutuu markkinatalouteen. Siinä keskeinen ajatus on, että yritykset ja kotitaloudet ratkaisevat talouden ongelmat markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella. Lisäksi pääoma ja työvoima voivat liikkua vapaasti."

Tämä poikkeaa vasemmiston yleisestä ajatuksesta, jonka mukaan talouden ongelmat voitaisiin ratkaista julkisin toimin. Tämä ei pidä paikkaansa, koska julkiselta toimijalta puuttuu taloudellinen insentiivi - tai se on ainakin oleellisesti vähäisempi - kuin omien rahojensa kanssa pelaavalla yksityisellä. Siksi lainsäätäjän tehtävänä on yksityisen talouden toimintaedellytysten luominen, eikä niinkään yrittäjäksi asettuminen.

On kuitenkin selvää, että monopoliaseman saavuttanut yksityinen yritys asettuu esteeksi innovatiivisuudelle samalla tavoin kuin kaiken hallitseva julkinen sektori. Siksi Aghion totesi, että "kapitalismi tarvitsee myös sääntöjä ja rajoituksia tuottaakseen taloudellista hyvinvointia ja turvaa mahdollisimman laaja-alaisesti".

Aghion kertoi myös, ettei verotusta kannata keventää liian pitkälle, mutta toisaalta ei ole yhteiskunnallisesti kestävää estää ihmisiä vaurastumasta hyvin ankarilla veronkiristyksillä. Kysymys on siis sellaisen tasapainon löytämisestä, jonka tuottaa mahdollisimman paljon yhteiskunnallista hyvää – sekä yrityksille että ihmisille.

Tässä hän poikkeaa Thomas Pikettystä, joka haluaisi tolkuttomalla verotuksen kiristämisellä poistaa motiivit innovaatioilta, koska "kaikki innovaatiot pakkolunastettaisiin". Siksi Aghionin mukaan myös "väärin suunniteltu verojärjestelmä estää innovaatioita, kun taas hyvä verojärjestelmää kannustaa innovaatioihin, mutta huolehtii myös verotuksen oikeanlaisesta jakautumisesta. Innovaatiot edellyttävät joustavuutta työmarkkinoilla ja verotuksessa, mutta myös luovaa tuhoa."

Luovan tuhon mahdollistamiseksi työntekijöiden palkkaamisen pitää olla helppoa, samoin kuin irtisanomisen, jonka vastapainoksi tarvitaan sosiaalista turvaverkkoa. Se on omiaan lisäämään riskinottoa ja innovaatioita. Esimerkkinä Aghion mainitsi tanskalaisen järjestelmän, jossa irtisanominen on helppoa, sosiaalinen turvaverkko toimiva ja työttömän on otettava vastaan tarjolla oleva työ.

Aghionin mukaan "keskeistä ei ole se, että suojataan työpaikkoja. Tärkeintä on suojata yksittäisiä ihmisiä. Jos yksittäisen ihmisen suojeleminen taloudelliselta ahdingolta on suorassa yhteydessä hänen työpaikkaansa, kaikki haluavat pitää kiinni vanhoista työpaikoistaan."

Tämä on syytä ymmärtää myös marinilaisessa Suomessa. Mikäli tavoitteena on yhteiskunnan kehittäminen taloudellisesti nykyistä vahvemmaksi, ei pelimerkkejä kannata sijoittaa kilpailukyvyttömille toimialoille eikä työpaikkojen säilyttämiseen niissä, vaan katsoa mistä rahoille saa parhaan vasteen. Tässä on vielä erityisesti huomattava, ettei tätä valintaa tule tehdä aatteen palossa vaan tosiasiat tunnustaen ja tunnistaen.

Kaiken kaikkiaan Aghion siis loi kuvan taloudesta, jossa sopiva yhdistelmä pelisääntöjä, kannustimia, muutosvalmiutta ja turvaverkkoa luo taloudelle toimivan perustan, jossa rikastuminen on mahdollista jokaiselle, mutta pelisäännöt ovat selvät ja ehkäisevät taloudelliseen stagnaatioon kasvavien jättiyritysten (tai julkisen sektorin) syntymisen. 

Keskeistä on siis terveen taloudellisen kilpailun salliminen, jossa ihmisille turvataan mahdollisuuksien tasa-arvo, varmistetaan yrittämisen kannustimet, mutta samalla estetään stagnaatioon pyrkivien monopolien muodostuminen. Näin toimien voidaan huolehtia parhaiten myös yhteiskunnan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä tulevaisuudesta.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Lapsettomuuden aiheuttama taakka

Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä

Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa