Eettiset munat?

Kanat munivat kahdenlaisia munia - toisista kehittyy kukkoja ja toisista kanoja. Näistä kukoilla ei ole oikein käyttöä, joten ne tapetaan yleensä heti syntymänsä jälkeen. Mittaluokka on valtava - päivänsä päättää tällä tavalla vuosittain peräti seitsemän miljoonaa kukonpoikaa.

Tämän monet kokevat epäeettisenä, joten kukkomunien tunnistamiseen on tarjolla tutkimusrahaa. Science-lehdessä julkaistun jutun mukaan tavoitteen saamiseksi on julistettu jopa kuuden miljoonan dollarin palkinto.

Koska rahalla saa myös tutkimusta, on viime aikoina kehitetty monenlaisia tapoja tuottaa "eettisiä munia", eli keino tuhota kukkomunat ennen kuin poikanen on kuoriutunut. Yksi keinoista on Saksassa kehitetty menetelmä kukkomunien tunnistamiseksi yhdeksän päivää munimisen jälkeen. Se tapahtuu analysoimalla munan sisällöstä erään vain kanamunilla esiintyvän hormonin pitoisuus. 

Tätä varten näytteenottoa varten kehitetty robotti tekee kuoreen neulankärkeä pienemmän reiän ja menetelmää käyttävä yritys pystyy tarkastamaan 3000 munaa tunnissa. Tosin jotkut eläinsuojelijat kritisoivat menetelmää, koska yhdeksän päivän ikäiset alkiot saattavat heidän mukaansa tuntea kipua. 

Niinpä kehitystyölle on edelleen tilaa ja yrittäjiähän riittää. Toinen uusi menetelmä on raapaista munan pintaan viilto ja analysoida sisuksen väri ennen viillon peittämistä laastarilla. Menetelmä ei kuitenkaan ole vielä riittävän täsmällinen. 

Kolmas kukkomunien tunnistusmenetelmä perustuu munasta haihtuvien molekyylien analyysiin. Sen taustalla on havainto, että viiriäisenmunista on mahdollista tunnista sukupuoli noiden yhdisteiden perusteella. Kananmunista ei vielä tiedetä onnistuuko sama. 

Täysin erilainen ratkaisu on kehitetty Australiassa, missä kukkojen sukupuolikromosomiin on liitetty geeni, jonka seurauksena munat fluoresoivat. Ratkaisu on siis geneettisesti muokattu GMO-kukko. 

Siinäkin on vielä ongelmia, joista teknisten haasteiden lisäksi on tietenkin mainittava eurooppalaisten kuluttajien epäluuloisuus geenien kopelointiin. Amerikkalaisia tai australialaisia kuluttajia tämä tuskin vaivaa, joten ehkäpä he saavat piankin käyttöönsä geneettisesti muokaten tuotettuja eettisiä kananmunia.

Mitäpä edelle kirjoittamastani siis opimme? 

No ainakin sen, että mikäli tutkijoille tarjotaan rahaa, ovat he valmiita tarttumaan mitä omituisimpiin haasteisiin. Ja myös löytämään niihin luovia ratkaisuja. Tämä on ymmärrettävää, koska tutkimusrahasta on jatkuva pula niin suomalaisissa kuin maailman muissakin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Samoin opimme sen, että eettisesti valveutuneilla tahoilla on sijoittaa miljoonia dollareita siihen, ettei päivän ikäisiä kukonpoikia lahdattaisi. Ilmeisesti ihmiskunnalla menee heidän mielestään siis järkyttävän hyvin, koska tieteen voimaa ei tarvitse käyttää todellisten ongelmien - väestöräjähdyksen, ympäristön tilan monenlaisen heikkenemisen, nälänhädän, köyhyyden, terrorismin ja yhteiskunnallisen levottomuuden tai modernin kansainvaelluksen - ratkaisemiseen. 

Tällä kaikella en halua sanoa, että tieteen tekemisessä olisi jotain vikaa. Ei suinkaan, vaan se on epäilemättä hyödyllisin instituutiomme. 

Sen sijaan tahdoin tuoda esiin sen kuinka valtavasti resurssien hallinta vaikuttaa siihen, mihin tiede-instituutiota käytetään. Näin myös Suomessa, missä vapaa tiede on ajautunut yhä vahvemmin poliittiseen ohjaukseen esimerkiksi joitakin vuosia sitten päivänvalon nähneen Strategisen tutkimuksen neuvoston perustamisen myötä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kuinka moralisoiva jumala syntyi?

Haluaisitko miellyttää robottia?

Tiede on hyödyllisin instituutiomme