Yllättäviä käänteitä

Pääsiäisen suuri uutinen oli islamistien srilankalaisia kristittyjä vastaan suuntaama terrori-iskujen sarja. Tapausten taustasta antoi uskottavan selityksen suomensrilankalainen Rajkumar Sabanadesan.

Hänen mukaansa kyse ei ollut Sri Lankan sisällissodan seurauksena syntyneistä jännitteistä vaan osasta kansainvälisten muslimimilitanttijärjestöjen jäsentenkeruuta. Perusteeksi Sabanadesan totesi, ettei sisällissota ollut kristittyjen ja muslimien välinen, eikä näiden välillä ole aiemmin ollut edes jännitteitä.

Sen sijaan terroristitekojen kautta sellaisia saatiin aikaan ja todennäköisten vastatoimien seurauksena myös uusia radikalisoituneita jäseniä islamistisille järjestöille. Varsinaiseksi hyödylliseksi idiootiksi hän maalasi tässä pelissä länsimaisen median, joka on piirtänyt kuvan tapahtumien paikallisesta luonteesta, joka ruokkii srilankalaisten radikalisoitumista.

* * *

Jo pääsiäistä ennen otsikoihin nousi myös Libyan tilanne. Siellä kyse lienee puhtaasta paikallisesta valtataistelusta, jossa maan itäosia jakanut kenraali Khalifa Haftari yrittää valloittaa myös pääkaupungin ja yhdistää koko Libyan valtansa alle.

Helsingin Sanomat kirjoitti taisteluiden yhdestä mahdollisesta seurauksesta pitkän jutun. Siinä ennustettiin uutta pakolaiskriisiä, jonka seurauksena myös Eurooppaan suuntautuisi valtava ryntäys.

Jutun lopussa mainitaan, että edellisen kriisin aikana "ihmissalakuljettajat myivät siirtolaisille merikelvottomissa kumiveneissä, ja pyrkijät jäivät usein vapaaehtoisten meripelastuspartioiden armoille (huom. outo kielioppimuotoilu HS:n toimittajan)." Ja juuri tässä virkkeessä piilee ratkaisumalli Euroopan Unionille.

Libyan tilanteen takia on pidettävä entistä parempi huoli siitä, ettei salakuljettajien käyttöön synny uutta meritaksiliikennettä, vaan pakolaiset jäävät Afrikan puolelle. Se edellyttää ns. hyväntekeväisyysjärjestöjen pois pitämistä Välimereltä, heidän alustensa maihin pääsyn estämistä EU:n satamiin ja samalla mahdollisten Afrikan puolelle syntyvien pakolaisleirien tehokasta tukemista.

Sekä poliittista realismia eli voitolle pääsevän sotivan osapuolen poliittista tukemista sillä ehdolla, että tämä pitää voitettuaan siirtolaisvirrat kurissa Libyan nykyisen hallituksen tavoin. Tyhmintä olisi hirttäytyä tukemaan etenkään sotilaallisesti tappiolle jäävää osapuolta, minkä seurauksena taistelut vain pitkittyisivät, pakolaismäärät kasvaisivat ja paine lähteä koti pohjoista kasvaisi.

Viimeinen hetki osapuolen valinnalle on silloin, jos Yhdysvallat ryhtyy tukemaan sotilaallisesti toista osapuolista - siis käytännössä Haftarin joukkoja, joille presidentti Trump on antanut tukensa. Toki voi olla, ettei sotilaallinen interventio ole väistämätöntä, eikä ehkä tarpeellistakaan, mutta joka tapauksessa EU:ssa tarvitaan nyt realistisia poliittisia päätöksentekijöitä, jotka osaavat asettaa tosiasiat kauniiden haaveiden edelle ja asettaa EU:n edun kaiken muun edelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elintasopakolaisten merimatka päätyi Libyaan
Maailmanpolitiikan keskeisin kysymys
Amnesty ei yllätä eikä ymmärrä