Pakkoruotsi ja demokratia

Yle uutisoi, että 43 kansanedustajaa on muuttanut kantaansa pakkoruotsiin myönteisemmäksi. Tämä on tietenkin kansanedustajan oikeus, mutta nostaa samalla esiin yhden edustuksellisen demokratian ison ongelman. 

Pakkoruotsin kannatus kansalaisten keskuudessa on selvästi pienempi kuin sen vastustus, ja viime vaalien aikana ehdokkaiden suhtautuminen pakkoruotsiin on epäilemättä ollut monien äänestyspäätökseen vahvasti vaikuttanut seikka.

Kansanedustajien mielipiteen muutos voidaan nähdä pakkoruotsin perusteella ehdokkaita äänestäneiden pettämisenä. Joukossa saattaa olla jopa halpahintaisia valehtelijoita, jotka vaalikonevastuksissaan huomioivat kansalaisten enemmistön tahdon ja yksinkertaisesti valehtelivat. Tällaista ei tietenkään kukaan tunnusta.

Demokratian ongelma syntyy siitä, että huolimatta vaalikoneiden kautta saadusta suorasta tiedosta ehdokkaiden pakkoruotsikannasta äänestäjä ei ole pystynyt vaikuttamaan tähän asiaan. Hänen äänellään tulevat mieltään muuttaneet kansanedustajat kannattamaan kansalaisaloiteen eduskuntakäsittelyssä pakkoruotsia. Näin esille tulleiden kansanedustajien toiminta voi johtaa siihen, että lapset joutuvat jatkossakin opiskelemaan ruotsia - heidän äänestäjiensä vaaleissa ilmaisemasta vastustuksesta huolimatta.

En tarkoita, ettei demokraattisessa yhteiskunnassa kansanedustajilla olisi oikeutta ja jopa tarvetta muuttaa mielipidettään. Monipuoluejärjestelmässä ja koalitiohallituksissa se on suorastaan välttämätöntä. 

Pakkoruotsi on kuitenkin siksi irrallinen kysymys, että sen ratkaisemisessa kansalaisten mielipide olisi syytä ottaa huomioon sellaisenaan. Tämän edustuksellisen demokratian heikkouden takia tarvittaisiin ehdottomasti Sveitsin mallin mukaisia sitovia kansanäänestyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?
Ben Zyskowicz ja Halla-ahon lakialoite
Armokuolema ja kansanvalta
Suora demokratia - suorat kansanäänestykset

Hetero pride herätti pari kysymystä

Helsingissä järjestettiin tänä viikonloppuna hetero pride kulkue. Uutisten mukaan siihen osallistui 50 ihmistä, jotka näin halusivat tuoda esiin kielteisen mielipiteensä homoseksuaalien näkyvyydestä julkisuudessa. 

Koko tapahtuma olisi varmaankin mennyt lähes huomaamatta ohi, ellei paikalle olisi saapunut 70-henkistä vastamielenosoittajajoukkoa. Tämä joukko aiheutti sen verran epäjärjestystä, että laajempi julkisuuskynnys ylittyi. 

Poliisilla oli ilmeisesti ennalta aavistus vastamielenosoittajien käyttäytymisestä, koska se oli saapunut paikalle riittävässä vahvuudessa - yhdessä vastamielenosoittajien kanssa. Hyvä näin, sillä ilman poliisin läsnäoloa olisi pääkaupungissamme saatettu nähdä melkoinen käsikähmä. 

Kulkueeseen liittynyt kuohunta on nostanut esille myös tapahtuman järjestäjän Jani Viinikaisen menneisyyden. Hänet on jo kerran erotettu soinilaisesta puolueestaan homovastaisten facebook-yhteyksiensä takia. 

Nyt Viinikainen päässee pysyvästi eroon soinilaisista, sillä hän on omien puheidensa mukaan tehnyt sisäpiirivitsinä natsitervehdyksen, joka päätyi YuoTubeen. Tämä tapahtui ilmeisesti heti heteromarssin jälkeen.

* * *

Itse nyt puheena olevan mielenosoituksen sanomaan en ota kantaa, totean vain kaikkien ihmisten olevan lähtökohtaisesti samanarvoisia seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta. Näin heillä kaikilla on yhtäläinen oikeus mielensä osoittamiseen riippumatta siitä onko kannanotto tarpeellinen, tarpeeton, järkevä tai älytön. Sellainen kuuluu sananvapauteen.

Edellä kuvatut tapahtumat herättävät mielessäni kuitenkin kaksi kysymystä. 

Ensimmäinen koskee suomalaisten sananvapautta. Miten voi olla mahdollista, että meiltä löytyy 70-päinen joukko, joka kaikesta päätellen saapui paikalle vain ja ainoastaan häiriköimään ja haastamaan riitaa. 

Vielä enemmän ihmettelen sitä, etten ole huomannut tämän joukon toimintaa lehdistössä tai muualla mediassa arvostellun, vaikka porukasta yksi jopa otettiin kiinni. Eikö kaikkien oikeus mielipiteen osoittamiseen julkisesti olekaan samanarvoinen maamme toimittajakunnan mielestä? 

Toinen kysymykseni tai oikeastaan huomioni koskee varavaltuutettu Viinikaista. Jos ja kun hänet on jo kertaalleen erotettu puolueestaan, niin voiko hän todella olla niin vähä-älyinen, ettei ymmärrä korjata käyttäytymismalliaan? Tässä riittää Soinilla ja perussuomalaisten Kangasalan (?) paikallisosastolla pohdittavaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Erotetun opettajan tapaus

Miksi lehdistö halveksii lukijakuntaansa?

Köyliöläisen kunnanvaltuutetun möläys ja Jytky

Yle uutisoi muunneltua totuutta - mutta itse tilasto on mielenkiintoinen

Jokin aika sitten meille kerrottiin Siirtolaisuusinstituutin selvityksestä, jossa oli tutkittu opiskelijoiden suhtautumisesta maahanmuuttoon. Jutun mukaan "korkeakouluopiskelijat suhtautuvat maahanmuuttoon pääosin myönteisesti", mutta että "joka kymmenes korkeakouluopiskelija suhtautuu erittäin kielteisesti maahanmuuttoon. Valtaosa kielteisesti maahanmuuttoon suhtautuvista on ammattikorkeakouluissa opiskelevia miehiä."

Lisäksi uutisessa todettiin, että "puolet perussuomalaisia äänestäneistä oli maahanmuuttoasenteiltaan niin sanottuja totaalikielteisiä." Tämä viimeinen väite oli sen verran kiinnostava, että päätin tarkastella jutun perustana olevia tilastoja tarkemmin. Näin siksi, etten ollut koskaan tavannut edes internetin pahamaineisissa syövereissä sellaista henkilöä, joka olisi totaalikielteinen eli ei hyväksyisi lainkaan Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa.

Tilastojen joukosta löysinkin taulukon, jossa opiskelijat oli eritelty äänestyskäytöksensä perusteella. Sen pohjalta piirsin seuraavan varsin havainnollisen kuvan:

Kuviossa silmiin pistää ensimmäisenä se, että kaikkien puolueiden kannattajien suhtautuminen eri maista saapuviin maahanmuuttajiin vaihtelee merkittävästi. Siinä missä vain vasemmistoliiton ja SDP:n äänestäjistä yli puolet suhtautui myönteisesti somalialaisiin tai romanialaisiin maahanmuuttajiin, niin kaikkien puolueiden äänestäjistä enemmän kuin neljä viidestä suhtautui myönteisesti ruotsalaisiin, saksalaisiin tai britannialaisiin maahanmuuttajiin.

Toisin sanoen YLE:n (vai lieneekö itse Siirtolaisuusinstituutin) väite siitä, että yli 50% perussuomalaisten äänestäjistä suhtautuisi maahanmuuttoon totaalikielteisesti on ilmiselvästi muunneltua totuutta - tai suoremmin sanottuna perussuomalaisvastaista propagandaa.

Sen sijaan kuvion perusteella voidaan hyväksyä YLE:n uutisen toinen väite, että todellakin joka kymmenes opiskelija suhtautuisi maahanmuuttoon erittäin kielteisesti. Tämä joukko ei kuitenkaan kaikesta päätellen ole puoluetaustaltaan yhtenäinen, sillä minkään puolueen äänestäjistä kaikki eivät suhtaudu myönteisesti yhdestäkään maasta tuleviiin maahanmuuttajiin. Itse asiassa erot suhtaustumisessa länsimaisiin maahanmuuttajiin eivät juurikaan erotu puoluekannan mukaan.

Sen sijaan, kuten edellä jo oikeastaan todettiin, suhtautuminen sellaisiin maahanmuuttajaryhmiin, joiden integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut heikointa vaihtelee rajusti. Erityisesti puoluekannaltaan perussuomalaiset suhtautuvat heihin negatiivisesti.

Suhtautuminen näihin maahanmuuttajiin on kuitenkin mieluummin negatiivista kuin positiivista myös melkein kaikkien muidenkin puolueiden kannattajilla. Vain vasemmistoliiton tai vihreiden kannattajat suhtautuvat heihin positiivisesti, mutta hekään eivät ole tässä suhteessa yksimielisiä, vaan noin kolmannes heistäkin on suhtautumiseltaan kielteisiä.

Kolmas huomiotani herättänyt piirre kuviossa on suhtautuminen tyypillisesti Suomessa halpatyövoimana toimiviin kansallisuuksiin: virolaisiin, puolalaisiin ja venäläisiin. Kaikkien näiden suhteen perussuomalaisten kannattajien ja äänestämättä jättäneiden suhtautuminen on suhteellisesti ottaen (eli verrattuna muiden puolueiden kannattajiin) negatiivisempaa kuin muista maista tuleviin.

Nähdäkseni tämä kertoo siitä, että opiskelijoista vain perussuomalaisten kannattajat ja poliittisesti epäaktiiviset ovat huolissaan suorittavien töiden siirtymisestä suomalaisen työvoiman tavoittamattomiin. Erityisen silmiinpistävää tässä suhteessa on vanhojen työväenpuolueiden (SDP, vas) kannattajien välinpitämättömyys. Se osoittanee työväestön ja heidän tavallaan ajattelevien nuorten irtautuneen näiden puolueiden kannattajajoukosta ja siirtyneen tukemaan perussuomalaisia.

Yhteenvetona on siis todettava, että vaikka Ylen uutinen oli pitkälti muunneltua totuutta, oli itse tutkimuksen aineisto hyvinkin mielenkiintoinen. Kannattaa siis aina kurkistaa uutisten taakse, totuus kun on usein tarua ihmeellisempi!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajat tuovat valtiolle puhdasta rahaa?
Ruotsin mellakat jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen
Muut syyt hukassa

Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt periaatepäätöksen valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistukseksi. Päätöksen mielenkiintoisimpia kohtia on VTT:n ja Mittatekniikan keskuksen yhdistäminen sekä etenkin tämän tulevan uuden laitoksen suunniteltu tulevaisuus valtion kokonaan
omistamana voittoa tavoittelemattomana erityistehtäväyhtiökkönä. 

Toisin sanoen suomalainen soveltava tekninen tutkimus tullaan jatkossa irrottamaan valtion suorasta ohjauksesta. Muut valtion tutkimuslaitokset sen sijaan suitsetaan entistä tiukempaan tulosohjaukseen, jonka tärkeänä työkaluna tulee olemaan strategisen tutkimuksen rahoitusväline, jonka vuotuinen käyttöpääoma on 70 miljoonaa euroa. 

Tämän rahan käytön suuntaviivoista päättää itse valtioneuvosto eli maan hallitus käyttäen apunaan hyväksi näkemiään asiantuntijoita. Näin se "rahoittaa ongelmakeskeistä tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin".

Minusta tämä kuulostaa perineuvostoliittolaiselta ajattelulta, jossa poliittisella johdolla nähtiin olevan kaikki viisaus, joka viisivuotissuunnitelmien kautta ohjattiin koko valtion ja sen väestön hyväksi. Toivottavasti Suomen poliittinen eliitti onnistuu pyrkimyksissään Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroota paremmin. Epäilen.

* * *

Jotta en kuulostaisi räksyttävältä rakilta totean, että nyt päätetyn rahoitusmallin riskejä ovat ainakin seuraavat.

Ensinnäkin tutkijat ovat (tai ainakin heidän tulisi olla) niitä henkilöitä, jotka ainakin Suomessa tuntevat oman alansa tulevaisuuden mahdollisuudet parhaiten. Jos ja kun näin on, on heillä poliitikkoja ja muita tutkimustiedon käyttäjiä parempi käsitys myös siitä, mihin asioihin panostamalla on mahdollista saavuttaa sellainen tieteellinen läpimurto, joka tuottaa parhaiten teollisia tai muita innovaatioita.

Toiseksi poliitikkojen avustajakuntineen olisi hallittava koko sektoritutkimuskentän tarpeet sekä tutkimuslaitosten henkilöstön ammatilliset mahdollisuudet. On itsestään selvää, ettei näin ole, vaan tutkijoiden kyvyt ja osaaminen tulevat hyödynnetyksi vain osittain.

Kolmanneksi ja edelliseen liittyen näen erityisen suurena riskinä sen, että tutkimusrahoitus muuttuu entistä epävakaammaksi. Jos esimerkiksi yhtenä vuonna valtioneuvosto haluaa lisätä merkittävästi bioenergiaan liittyvää tutkimusta se julistaa haettavaksi niin paljon rahaa, ettei suomalaisen tutkimuskentän ammattitaito mahdollista sen tehokasta hyödyntämistä. Jos hankkeen päätyttyä "muotiala" on vaihtunut, maan hallitus voi päättää satsata vaikkapa yhteiskunnallisten yritysten tutkimukseen ja unohtaa kokonaan bioenergian tutkijat, jotka ollessaan juuri pääsemässä läpimurtoon jäävätkin vaille riittävää rahoitusta.

Riskit eivät lopu tähän, mutta teen ehdotuksen jolla tämä uusi rahoituskanava voisi toimia koko Suomen eduksi. Ehdotan, että valtioneuvosto avustajineen luopuu neuvostoliittolaistyylisestä roolistaan suuntaviivojen antajana.

Poliittisen etujoukon viisauden sijasta uuden rahoitusinstrumentin rahoituspäätökset tulisi tehdä tutkijoiden avointen rahoitusesitysten pohjalta käyttäen kriteerinä erityisesti odotettavissa olevien tutkimustulosten hyödynnettävyyttä, innovatiivisuutta ja toteuttamiskelpoisuutta. Näin strategisessa tutkimuksessa hyödynnettäisiin koko suomalaisen tutkimuskentän osaamista ja innovaatiokykyä; eikä jouduttaisi toimimaan pienen edelläkävijäjoukon väkisinkin rajallisen ymmärryskyvyn varassa.

* * *

Valtioneuvoston periaatepäätösten hälyttävin uudistus on kuitenkin 12,5 miljoonan euron korvamerkitseminen rahoitusapparaattiin, joka on päätöksentekijöiden vapaasti käytettävissä erilaisiin selvityksiin. Olen pahoillani, mutta luettuani tästä apparaatista ensimmäinen mieleeni tullut asia oli surullisen kuuluisa Himasen raportti.

Tulevien ministerien ei siis jatkossa tarvitse Kataisen tavoin pakottaa normaaleja rahoituskanavia laillisuutta hipoviin ratkaisuihin, vaan he voivat ongelmitta pyytää ystäviltään erilaisia raportteja. Toki tällaista rahoitusta voi käyttää järkevästikin, mutta väärinkäytön houkuttelevuus on silmiinpistävä.

Lopuksi. Koska uusi rahoitusinstrumentti vaatii myös hallinnon (Suomen Akatemian yhteyteen perustettava strategisen tutkimuksen neuvosto), lisää nyt tehtävä uudistus tutkimukseen liittyvää hallintobyrokratiaa. Toisin sanoen itse tutkimukseen jää tämän uudistuksen jälkeen entistä vähemmän varoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?
Tutkimustuloksesta tuotteeksi