Jaakko Ilkka, Mika Vehviläinen ja Finnairin johdon bonukset

Jaakko Ilkka oli 1500-luvulla elänyt talonpoika. Hän hoiti perintötilaansa Ilmajoen Rahnaston kylässä nostaen sen yhdeksi Etelä-Pohjanmaan vauraimmista taloista: vuonna 1591 hän oli koko Etelä-Pohjanmaan seitsemänneksi rikkain maakauppias. Tämä paljastaakin vaurauden lähteen, sillä tilanpidon lisäksi Ilkka harrasti maakauppaa ja toimi myös laivanvarustajana.

Jaakko Ilkka ei ollut pelkästään talonpoika ja maakauppias. Hän oli myös nimismies. Ja sotilas, sillä ajan tavan mukaisesti hän suoritti ratsupalvelusta aina Novgorodin porteille asti suuntautuneella Klaus Flemingin johtamalla sotaretkellä. Näin hän saattoi vapauttaa talonsa veroista. Ja toisen ratsunmiehen varustamisen avulla Ilkka saattoi kerätä ylläpidoksi linnaleiriä.

Pitkä Venäjän sota päättyi lopulta vuonna 1595. Tämän piti tarkoittaa myös linnaleirin purkamista, mutta siihen Suomen tosiasiallinen johtaja Klaus Fleming ei halunnut ryhtyä, vaan sotarasitukset ja sotilaiden väärikäytökset painoivat edelleen talonpoikaiston niskassa. Tässä tilanteessa Jaakko Ilkka, siitä huolimatta että oli itse edunsaaja, teki merkillisen tempun ja päätti kerätä huoveilta näiden edellisenä vuonna keräämän linnaleiriviljan.

Tätä kautta Ilkka joutui yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta hakiessaan kapinan eli nuijasodan tielle. Sen päässä hänet tuomittiin kuolemaan, joka Heikki Ylikankaan mukaan "aloitettiin loukuttamalla rangaistusten kovennukseksi tuomittujen jalat ja kädet tylpällä esineellä murskaksi. Sitten erotettiin piilulla oikea käsi, se käsi, joka on nostanut aseen laillista esivaltaa vastaan. Viimeksi irrotettiin piiluniskulla pää. Teloitettujen ruumiit toimitettiin kunkin kotipitäjään pantavaksi teileihin sikäläisten kirkkojen edustoille. Pää sijoitettiin ensimmäiseen, käsi toiseen ja ruumis kolmannen teilipyörän nenään".

Tästä opimme kaksi asiaa. Ensinnäkään tuon ajan ihmisille kuolemantuomio ei siis ollut mikään rangaistusasteikon huipennus, vaan sitä saatettiin tehostaa kidutuksella. Ja toiseksi sen, että on olemassa ihmisiä, joiden omatunto ei salli oman edun tavoittelua epäoikeudenmukaisilla ja muille vääryyttä aiheuttavilla keinoilla.

* * *

Jokin aika sitten Suomen tämän hetken mahtavien ja ahneiden kieroutuneelle moraalille kasvonsa antoivat Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen, Ilmarisen vastaavaa pestiä hoitava Harri Sailas sekä heidän afäärinsä pyhittänyt ministeri Heidi Hautala.

En väitä, että Vehviläisen asuntoasioissa olisi rikottu lakia, ei ainakaan enempää kuin mahdollisesti antamalla ymmärtää että Finnairia ja Ilmarista koskevissa liikeasioissa pieni ymmärrys joissain asioissa voisi olla eduksi. En siis pidä kovin todennäköisenä, että poliisi löytäisi kaupoista laittomuuksia, kunhan kaikki asianosaiset vain osaavat pitää suunsa kiinni. Käytännössähän hyvät veljet ovat vain päättäneet järjestää vauraalle toimitusjohtajalle hankalan asuntokysymyksen parhain päin. Eikä se ole laitonta.

Asiaa ei silti pidä ohittaa olan kohautuksella. Näin siksi, että Vehviläisen asuntokauppujen lisäksi Finnairista on kuultu viime aikoina muitakin kummallisuuksia. Kansainvälisen lentoyhtiöiden välisen kilpailun jatkuvasti kovennuttua yhtiön henkilökunta painostettiin jokin aika sitten palkanalennuksiin ja matkustajilta vietiin osa entisistä palveluista. 

Näiden raskaiden päätösten jälkeen yhtiön johtajat päättivät palkituttaa itsensä yhtiön hallituksen päätöksellä lähes kolmen miljoonan euron bonuksilla. Ansaittu palkkio likaisen työn tekemisestä vai sikamaista ahneutta alaisten ja asiakkaiden kustannuksella? 

* * *

Kaiken tämän uutisvirran pyörteessä jäin kysymään itseltäni, että poikkeaako näiden etuoikeutettujen ja epäilemättä sinänsä kyvykkäiden ihmisten moraali jollain tavalla 1500-luvun linnaleirimaksuja peruneen huovin moraalista? Kirjoitin siitä aiemmin näin: "Periaatteessa Flemingin joukoilla oli oikeus saada ylläpito talonpojilta. Tämän olisi pitänyt tapahtua keräämällä jokaiselta talolliselta hänen osuutensa. Käytännössä se olisi ollut vaivalloista, joten joukoilla oli tapana hakea koko ylläpitonsa kylän vauraimmasta talosta, ja jättää vahingon tasaaminen kyläläisten riideltäväksi. Kun tämän "linnaleirin" kantoon vielä käytettiin yleisesti vääriä mittoja (eli otettiin säädettyä enemmän) ja suoranainen ryöstely ja mielivaltakin olivat varsin yleisiä oli kansan pettymys suuri, kun rauhan tultua armeijaa ei hajotettukaan."

Tarvittaisiinko nyt siis uutta Jaakko Ilkkaa nousemaan veriseen kapinaan? Vai olisiko maamme nykyisellä eliitillä rohkeutta ottaa esimerkkiä Ilkan moraalista, ja lopettaa ilmiselvät väärinkäytökset omalta ja hyvien veljien kohdalta? Vai olisiko kansan järjestettävä demokraattisin keinoin entistä suurempi jytky?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyliöläisen kunnanvaltuutetun möläys ja Jytky
Kenen tauti hoidetaan?
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi