Kenen tauti hoidetaan?

Kun AIDS tuli Suomeen, siitä riitti monenlaista juttua. Vääräleuat arvelivat lyhenteen tulevan sanoista Aina Ilman DaamiSeuraa. Tai kyselivät mitä yhteistä on omistusasunnolla Jakomäessä ja AIDSilla? No, kummastakaan ei pääse koskaan eroon.

Vääräleukojen puheet osoittautuivat kuitenkin virheellisiksi. Hyvin pianhan meille kerrottiin, että AIDSin voi saada myös heteroseksistä. Ja nyt AIDS on myös onnistuttu parantamaan ensimmäistä kertaa. Iltalehden mukaan tämä tapahtui kantasoluhoidolla, jonka avulla potilaalle siirrettiin soluja sellaisesta henkilöstä, jolla on luontainen resistenssi virukselle.

Valitettavasti hoito ei ole halpa. Näin tämäkin lääketieteen edistysaskel tarjoaa huikean tieteellisen menestyksen lisäksi uuden haasteen länsimaiselle terveydenhuollolle: kuka päättää siitä kuinka paljon yhteisiä varoja käytetään terveydenhuoltoon? Ja minkä tautien hoitoon ne käytetään? Ja keiden taudit hoidetaan?

Parannetaanko kolmekymmpinen AIDS-potilas? Vai ehkä ketjupolttava viisikymppinen keuhosyöpäpotilas? Vai liikalihava diabeetikko? Vai sijoitetaanko rahat sittenkin 80-vuotiaan aivoinfarktipotilaan hoitoon? Vai laitetaanko rahaa enemmän astmapotilaiden kohtuuttomasti nousevien lääkekulujen korvaamiseen? Tai kenties tylsästi vain terveyskeskusten yleislääkärien määrän lisäämiseen, jotta jonot lyhenisivät?

Käytännössähän tilanne on sellainen, että tieteellinen tutkimus tuo mahdolliseksi yhä useamman aiemmin tappavan taudin hoitamisen. Yhteiset verovarat eivät enää edes Suomessa riitä kaikkien sellaisten tautien parantamiseen, joihin hoitokeino olisi periaatteessa olemassa.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Asia kuuluisi siis poliitikoille. Se on kuitenkin ikävä asia, joten poliitikot eivät ole tehneet riittävästi terveydenhuoltoa sitovia päätöksiä. Niinpä niitä tekevät kunnissa toimivat lääkärit, jotka kukin omalla tavallaan ratkaisevat asian. Yhdessä kunnassa hoidetaan yhdenlainen potilas, toisessa kunnassa taas ei. Lääkärin päätöksiä rajaa käytössä oleva budjetti.

Niin valtion kuin kuntienkin budjeteista taas tiedämme, ettei niihin ole tulossa lisäyksiä mihinkään asiaan. Suomella on vakava velkaongelma, ja vielä pitäisi Etelä-Euroopan maatkin pelastaa. Tarvitaan siis aito poliittinen keskustelu siitä, millä periaatteilla meillä hoidetaan sairaita. Ja sitten kun on luotu periaatteet, voi julkinen terveydenhuolto keskittyä täyttämään ne.

Rikkaammat ostakoon sitten lisätarpeisiinsa hoidon vapailta markkinoilta - markkinahintaan ja ilman Kelan korvauksia.  Ei yhteiskunnasta tällä tavalla oikeudenmukainen tule, mutta ehkä hiukkasen nykyistä läpinäkyvämpi ja ehkä myös alueellisesti tasa-arvoisempi. Ja käytännön lääkärintyötä tekevälle hiukkasen stressittömämpi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liikunta pidentää ikää!
Valtion tehtävät
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?