Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
maanantai 17. marraskuuta 2025
Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?
Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta.
6 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Isoin syy metsiemme menetykseen on yllätys, yllätys, eu. Kaikki se sonta mikä pakotetaan ilmastosadun nimissä tulee maamme tuhoamaan kuten norsu moskiiton astuessaan sen päälle. Metsät on maapallon keuhkot ja ilmastohullut väittää että ne tuhoaa maapalloa, niinpä, jos niitä ei saa hoitaa vaan jättää hoitamatta, mikä johtaa siihen että metsät alkaa saamaa tauteja kun tilaa ei ole vaan metsät kasvaa umpeen ja lopulta kaikki kuolee ja silloin "metsät" todella pilaa ilmastoa.
VastaaPoistaJatkuvassa kasvatuksessa nuoret puuntaimet eivät saa kasvulle välttämätöntä auringon valoa suurempien puiden varjossa, ja tulevat lisäksi ruhjotuiksi, kun suuria puita lopuksi poimintahakataan sekakokoisesta metsästä. Täysikasvuisten puiden kaataminen keskenkasvuisia puita vahingoittamatta on mahdottomuus. Viereisten puiden runkojakaan kun ei saisi vahingoittaa hakkuissa, saati että kaadetaan rungot niiden päälle. Mutta tuo valon puute on varmaan suurin haitta nuorten puiden kasvulle.
PoistaEntä puun laatu? Jos puuta käytetään rakennusmateriaalina tai muuna vastaavana, niin hitaasti kasvanut puu on laadukkaampaa. Hitaasti kasvaneen puun lujuusarvot ovat paremmat.
VastaaPoistaTalonrakennuksen rakennuspuuksi kelpaa lujuusravojen perusteella kyllä tehokasvatettu puu. Jos sen sijaan tehdään lasitettavia ikkunan puitteita, on hitaasti kasvatettu kestävämpää, sanovat ne jotka tietävät. Mutta eikö ne nykyään tehdä alumiinista suureksi osaksi.
PoistaKaikki metsät sileeksi vaan ja tilalle neekerislummeja, niin sit on taulukoiden mukaan varmaan "päästöt" nollissa (kuten vaiks keski-euroopas)
VastaaPoistaNäitä jatkuvan kasvatuksen vaatimuksia esittävät yleensä tahot jotka eivät talousmetsien hoidosta tiedä yhtään mitään. Se vain kuulostaa hyvältä heidän korvaansa mutta todellisuus on paljon karumpaa käytännössä.
VastaaPoistaItse olen suosinut jatkuvaa kasvatusta isossa osassa metsiäni ja se on ollut minun valintani. Mutta se on taitolaji ja helvetin paljon vaikeampaa kuin äkkiseltään luulisi. Eikä todellakaan sovi joka paikkaan ja jokaiselle palstalle. Virheitäkin on tullut tehtyä vaikka apuna on ollut ns. asiantuntija.
Metsänomistajan kannalta sillä voi olla taloudellinen hyöty kun tukkipuun osuutta saadaan kasvatettua mutta kokonaisuudessaan metsä tuottaa varmasti vähemmän kuutioita verrattuna jaksolliseen kasvatukseen.