keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Ylen taitavaa propagandaa

Kirjoitin pari päivää sitten englanninkielisessä blogissani siitä, kuinka Hizbollah kehotti - tai määräsi - ihmisiä pysymään kotonaan sen jälkeen, kun Israel oli varoittanut näitä tulevasta sotilaallisesta iskusta. Tämän tarkoituksena oli se, että terroristijärjestön taistelijat voisivat suojautua siviilien joukkoon eli käyttää näitä ihmiskilpinä. 

Osa libanonilaisista noudatti Hizbollahin pyyntöä ja nyt saamme nähdä Ylen uutisista kuinka Israelin iskuissa on kuollut siviilejä ja jopa lapsia.  Sen sijaan en ole huomannut mainittavan, että tämä johtuu Hizbollahin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia rikkovasta tavasta käyttää näitä taistelijoidensa suojana. 

Tämä on malliesimerkki siitä, miten hienosti Ylen toimittajat taitavat ihmisten harhaanjohtamisen ja suoranaisen aivopesun. Ja siksi näin tarpeelliseksi nostaa asian esille tässä, jotta tämä tosiasia tiedostettaisiin mahdollisimman laajalti suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja nähtäisiin tarve palauttaa Ylen toimittajat poliittisen propagandan polulta neutraalin uutisoinnin tielle.

* * *

Toinen esimerkki Ylen poliittisen propagandan toimintatavoista nähtiin eilen TV:n pääuutislähestyksessä, jossa näytettiin pääministeri Petteri Orpo (kok) eduskunnan puhujapöntössä sanomassa "emme me näitä pahuuttamme tee. Me teemme tämän siksi, että me pelastamme suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, ja me tarvitsemme siihen terveen julkisen talouden. Kyllä se on aivan selvä ja jokainen sen ymmärtää, että jos rahaa ei ole, niin ei ole palveluita".

Näyttämättä ja mainitsematta jäi kuitenkin pääministerin puheenvuoron keskeisin osa, jossa hän luetteli ne konkreettiset toimet, jotka hallitus on tehnyt Suomen talouden oikaisemiseksi: "hallitus on tehnyt valtavan määrän kasvutoimia, uudistuksia työmarkkinoille, sosiaaliturvaa verotukseen, uudistamme luvitusjärjestelmää, pistetään miljardi tutkimukseen ja kehitystyöhön... Samaan aikaan me joudumme sopeuttamaan, koska me olemme eläneet ja me elämme yli varojemme".

Arvoisa lukijani ymmärtää epäilemättä ilman minun selityksiänikin, mikä vaikutelmaero on uutisissa näytetyllä ja näyttämättä jääneellä osalla Orpon puheesta. Enkä hetkeäkään epäile, etteikö juuri tämä seikka olisi määrittänyt, mitä Yle valitsi näytettäväksi ja näyttämättä jätettäväksi.

* * *

Koska ei kahta ilman kolmatta, päätin vielä kääntää tähän myös eilisen englanninkielisen kirjoitukseni, vaikka Ylen toimittajat eivät olekaan nähneet tarpeelliseksi uutisoida aiheesta. Olkaapa siis hyvät, arvoisat lukijani.

Ruotsi on ollut tunnettu kulttuurisesta ja tiedollisesta osaamisestaan. Sekä erityisesti kansankodista, jossa jokaisesta pidetään huolta ja heille annetaan erinomaiset eväät elämää varten. 

Fria Tider julkaisi eilen tiedon, että Ruotsin tilastokeskuksen viimeisimmän selvityksen mukaan nyt on kuitenkin käynyt niin, että noin 780 000 aikuista ihmistä Ruotsissa on luku- ja kirjoitustaidottomia. Syynä ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti kelvoton koulujärjestelmä, vaan Ruotsin väestön nopea muutos humanitaarisen maahanmuuton myötä. 

Ratkaisu ongelmaan on periruotsalainen, eli sille on tyypillistä kohdella kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Niinpä ruotsalaiset lapset - olivatpa he sitten kantaväestöä ja sujuvasti lukevia tai kirjaimia tunnistamattomia maahanmuuttajia - saavat jatkossa istua peruskoulussa kokonaista kymmenen vuotta. 

Muutos astuu voimaan syksyllä 2028, jolloin luku- ja kirjoitustaidottomien määrän on arveltu lähenevän jo miljoonaa ihmistä. Humanitaarista maahanmuuttoa ei kuitenkaan ole tarkoitus vähentää, vaan sitä on tarkoitus jatkaa entiseen malliin. 

Nähtäväksi siis jää, miten ruotsalaisten ja "ruotsalaisten" luku- ja kirjoitustaito kehittyvät jatkossa. Ja missä vaiheessa kehitys alkaa näkymään rikostilastojen lisäksi myös maan taloudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sweden is Soon Set to Surpass the One Million Mark for Illiterate People
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta
Hezbollah Uses Human Shields While the Green-Left Looks Away

 

73 kommenttia:

  1. https://kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14101?follow=true

    Tuossa linkki, jossa voi yrittää vaikuttaa tuon laitoksen toimintaan. En tiedä, auttaako, mutta saapi sitä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna allekirjoittaneita 22 905 eli parissa päivässä ollaan melkein puolessa välissä. Hyvä suomalaiset veronmaksajat!

      Poista
    2. A drop in the Ocean25. syyskuuta 2024 klo 12.11

      Arvoisa Professori! Sallitko minun laatia palstallesi muuan ÄÄRIMMÄISEN EPÄTODELLISEN, EPÄREALISTISEN JA YKSINKERTAISESTI HUUHAA-MAANTIEDEILMASTOJUTUN, jonka tarkoitus onkin olla juuri sellainen?

      Osaan kirjoittaa, osaan vedättää.

      Postaukseni olisi sikäli hyvä, että se on mahdollisimman harmiton ja vaaraton. Ei uhkaa ketään ihmistä.

      Jos kymmenisen vuotta sitten...

      Poista
    3. A drop in the Ocean25. syyskuuta 2024 klo 12.18

      ...se ei onnistunut (oikeastaan valtamedian omistamassa klusterimediassa), niin ehkä sinulla: eli, salli, niin laadin sen piakkoin. Heidän tiedelehtensä pitivät ajatuksesta, mutta ehkä sinä?

      Ja muuten ottaen: Sinun, arvon Proffa, tämä omasi on ehdottomasti ilmoittamiesi arvojen mukainen, ja houkuttelee tänne parhaat ajattelijat, havainnoitsijat ja kirjoittajat. Joten kiitos siitä.

      Poista
    4. A drop in the Ocean25. syyskuuta 2024 klo 12.26

      Toki itse arvioit, mutta tulee niin paksua tavaraa, että on sitten hauska katsoa, mitä siis tapahtuu.

      Naamioin asian tieteelliseksi suht koht taitavasti. Kerron "helpon tavan" ratkaista erään merkittävimmistä näiden ns. hiekkamaiden vesiongelmista; mutta kas: APRILLIPILA! Ennen aikojaan.

      Pointti on se, että meillä täällä somessa ja mielipideavaruudessa on kaikenlaista, mutta miksi uskoisit? Kritiikittä? Tämä olisi yksi utopia.

      Ajattele, ota selvää, ennen kuin uskot!

      Poista
    5. Keskustelupalsta on avoin kenen tahansa käytettäväksi. Itse blogimerkinnät eivät.

      Poista
    6. A drop in the Ocean26. syyskuuta 2024 klo 0.04

      Kiitos tästä näin meidän kesken. Koetan olla asiallinen.

      Poista
  2. Muutimme Malmille. Viisi vuotta kului Loviiisassa: Tämän viiden vuoden aikana, jopa monikulttuurillisen Malmin ilme on muuttunut.
    Esim. piritori, valehtelematta, yli puolet torilla olleista olivat ählyjä tai neekereitä.
    Oli lukutaitoa tai ei, joutilaina olivat ns. hengailemassa.
    YLE tuskin muuttaa asennettaan so. propagandaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan pääosa niitä maleskeluluvan saaneita.

      Poista
    2. Niin se on, monikulttuurillisuus on rikkaus ja voimavara!

      Poista
    3. Ano klo 11.52: erittäin hyvä kommentti!
      "Oleskelulupa" selkokielellä näyttää käytännössä todella olevan MALESKELULUPA!

      Poista
  3. Minä sanoisin tuota Ylen toimintaa hyvin yksitoikkoisen KAAVAMAISEKSI. Tuosta tapaus Orposta tuli niin mieleen viime vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentin linnassa. Kättelyä katsellessa, vähän arvelin etukäteen että mahtavatko näyttää puhemiehen ja presidentin kättelyn. Sitten kun Jussi Halla-aho tuli kättelyvuoroon, niin kuva siirtyi johonkin muualle kuten osasin vähän odottaa. Ylen porukan toiminta on niin aivottoman kaavamaista, että tiettyjen asioiden ennustaminen heidän kohdallaan on yhtä helppoa kuin ennustaisi joulun tulevan joulukuussa. Minä olen AIVAN VARMA siitä että tämän vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla nähdään taas joku Ylen kiukuttelijoiden pikku mielenosoitus. Se on ihan mahdotonta että Ylellä osaisivat käyttäytyä kuin normaalit aikuiset ihmiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa ja olen samaa mieltä. Ei tarvitse paljoakaan miettiä kun arvaa YLE:n lapsellisen primitiivireaktion kuhunkin esiintulevaan aiheeseen ja on aina oikeassa. YLE ei petä.

      Poista
    2. yle:llä on tendenssi, tuttu sellainen. Mutta siellä ei ole mainoksia!
      Propaganda tai mainokset; valintakysymys....

      Poista
  4. Kyllä hävettää tämä Ylen touhu. Ihan kuin he kävisivät jotain sotaa suomalaisia vastaan ja meitä pitää vahingoittaa mahdollisimman paljon?
    On päivän selvää, että maan talous täytyy laittaa kuntoon ja velkaantuminen loppumaan.
    Ei todellakaan voida velkaantua ikuisesti.

    Toisaalta täytyy sanoa, että jos ruotsalaiset jatkavat älytöntä ja vahingollista haittamaahanmuuttoa - kuin tyhmiä ruotsalaiset oikein ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sota on paljon laajempaa, kuin moni käsittääkään. Ja mukana tuossa on presidentistä lähtien laajasti porukkaa.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovirtaniemi/77350-agenda-21-tie-orjuuteenko/

      Poista
    2. Valitettavasti noista P.Virtaniemen luettelemista asioista "virallinen totuus" ja valta- eli propagandamedia vaikenevat.

      Poista
    3. Historian valossa kaikki gobaalit salaliittoteoriat ovat osoittautuneet vääriksi.

      Poista
    4. Globaalit ovat, osa pienemmistä on ollut oikeita. Niissä salaliitoissa kun on se ongelma että kun salaliiton jäsenten määrä kasvaa kolmea suuremmaksi, niin sen salaliiton paljastuminen kasvaa eksponentiaalisesti osallisten määrän kasvaessa. Siksi nuo bilderberg jutut ovat lähinnä hassuja, jos ne olisivat totta niin tokihan niistä olisi jo laverrelleet kymmenet osallistujat kun siellä tramppaa porukkaa vuositasollakin tuhansia.

      Poista
    5. wef ei salaile mitään, vaan kertoo avoimesti kaikesta. Onko se silloin "salaliitto"?
      Et omista mitään, ja olet hemmetin onnellinen.

      Poista
    6. Ano klo 21.08: erittäin hyvä kommentti!

      Poista
    7. "Et omista mitään, ja olet hemmetin onnellinen."
      Ilmeisesti se on "salaliittoteoria", koska "virallinen totuus" sekä valta- eli propagandamedia vaikevat siitä, vaikka Weffin perustaja-toimitusjohtaja Klaus Schwab on mm. useissa kirjoissaan moneen kertaan kertonut siitä!

      Poista
  5. Kuka noita 3 maailman tulijoita sitten elättää kun ovat Suomen vallaneet ei valkoisia enää ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä he perunaa ja naurista osaavat viljellä eli pysyvät hengissä.
      Sen teollisen tai muun kehittyneemmän tuotannon kanssa onkin sitten toinen juttu.

      Poista
    2. En löisi vetoa. Eiväthän ne Afrikassakaan osaa viljellä valkoisilta viemiään peltoja, ja satokausikin pitempi.

      Poista
    3. Ei ne osaa viljellä. Ehkä naiset, mutta ne kun on kotimaissaan ja ukot ei osaa viljelyn alkeitakaan. Eihän noista monet osaa edes asunnossakaan asua kuten normaalit ihmiset, vaan tekevät nuotioita vaikkapa maakuuhuoneen lattialle ja kusipaskovat suoraan kämppänsä nurkiin.

      Poista
    4. Mutta afrikkalaismies kyllä kyntää ja pistää siemenen vakoon. Nainen hoitaa sitten sadon. Ja yleensä sen äijänkin.

      Poista
  6. Jos nämä Ruotsiin tulleet tulijat esim. muslimit eivät osaa edes lukea, tulee miettineeksi mistä he tietonsa saavat?
    Onko se paikallinen imaami, jonka saarnaa kuunnellaan hurmioituneena paikallisessa pyhätössä?
    Jos tilanne on tämä, siinä ei paljoa kotoutumisoppaat auta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Suomen maantieteelllinen sijainti häävi. Sekä Venäjä että Ruotsi molemmat kulkevat omia polkujaan kohti romahdusta tai ainakin melkoista taantumusta. Suomi tosin taitaa seurata esimerkkiä ja taantua pienemmän suomalaispopulaation ja huonomman taloudellisen tilanteen takia Ruotsia nopeampaa tahtia

      Poista
    2. No ählykielisessä somessa annetaan ohjeita ja kerrotaan toimintatapoja ja oikeuksia, joilla saa maksimaaliset sossurahat.

      Poista
    3. Maksimaaliset sossurahat ählämeille ovat viher- ja muille kommareille sekä entisen siirtomaaherramme jälkeläisille, etenkin "rasismisota"-kenraali Biaudetille "ihmisoikeus".

      Poista
  7. Myös Libanonin hakulaitteiden räjähdyksissä ainakin aluksi Yle jätti mainitsematta että ne tapahtuivat Hizbollahin taistelijoille.
    Minä ainakin kuulin vasta Junnilalta Aamu-tv:ssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen sijaan Ylessä alettiin pohtia olisivatko hakulaiteräjähdykset terrorismia.Uskomatonta skeidaa !

      Poista
    2. 905 terroristin jalkovälistä tuli munakokkelia, kirjoittaa Ariel Rusila. Henkensä menetti lähes 900.

      Poista
    3. Jos 905 terroristia menetti peniksensä vyölaukussa olleen hakulaiteen ja sen räjähdyksen johdosta, niin mitä ne munattomat enää sillä taivaspaikalla ja 72 neitsyellä tekevät?

      heppa

      Poista
    4. On todellinen täsmäisku, kun muslimeja isketään sinne, mikä heille on kaikkein tärkein eli kyrpä.

      Poista
  8. Nyt Elokapina ylitti punaisen linjan - aika tuomita punaiseksi terroristijärjestökseksi.
    Katso video.

    IL tänään

    Elokapina ilmoittautui syylliseksi Eduskuntatalon poikkeukselliseen töhrintään

    Töhrintä tapahtui poliisin mukaan noin kahdeksalta aamulla.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/339d6a86-1766-42b4-a08b-1f1b1ee520ab

    Artikkelista poimittua

    Eduskuntatalon julkisivun pylväät töhrittiin punaiseksi keskiviikkoaamuna.
    ...
    Poliisilla on edelleen tehtävä käynnissä Eduskuntatalolla. Eduskuntatalon edustalla otetuista kuvista näkyy, että portailla on mielenosoittajia.

    Mielenosoituksistaan tunnetuksi tullut Elokapina julkaisi aamulla Instagram-tilinsä tarinoissa kuvia Eduskuntatalolta ja seuraavan tekstin:

    – Suomalainen valtionyhtiö Neova louhii turvetta Ruotsissa ennennäkemättömällä tavalla ja aiheuttaa enemmän päästöjä kuin kaikki Ruotsin kotimaanlennot yhteensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka kauan Elokapinan sallitaan rötöstellä ja kekkuloida julkisilla paikoilla? Eduskuntatalon töhriminen oli kansanvaltaa halveksiva teko.

      Poista
    2. Niin, Ruotsissa turve on uusiutuva luonnonvara, meillä fossiilinen, arvalla ratkaistu tuo meidän fossiilius. Kai sitä sitten siellä joku kerää, jos se on sallittua.

      Ja tässä ollaan aika jännän äärellä miten tuo ruotsalaisten teko pitäisi arvioida. Se nimittäin on oikeasti ulkomaalaisen organisaation yritys vaikuttaa Suomen valtiojohtoon laittomilla keinoilla. Tiedättehän miksi moista voidaan vallan hyvin kutsua? Se ei ole vain epädemokraattista ulkoparlamentaarista vaikuttamista joka on sallittua suomalaisille Suomessa mielenosoittamisen muodossa, vaan se on oikeasti terroristinen teko, koska tekijät ja heidän organisaationsa ovat ulkomaalaisia ja he ovat kohdistaneet tekonsa Eduskuntaan ja sen tiloihin. Jos Ruotsin valtio hyväksyisi tai tukisi tuota organisaatiota, niin se saattaisi olla jopa valtioterrorismia. Ei kai ne saa rahaa valtiolta?

      Poista
    3. Aika onnettomat on turvatoimet tuolla eduskunnassa, kun päästävät noin vakavaa ilkivaltaa tekemään. Ajatellaan että jos nuo häiriköt olisi ollut elokapinan porukaksi naamioituneita OIKEITA TERRORISTEJA ja heillä olisi pelkän maalin sijasta ollut mukanaan jotain oikeaan terrorismiin tarkoitettua materiaalia. Eihän niiden olisi tarvinnut muuta kuin kävellä sisälle eduskuntaan!

      Poista
    4. Melko kovaa se ruåtsalainen turve kun sitä pitää louhia. Taitaa olla jo kivihiiltä:))
      Meikäläinen turve olisi paljon helpommin saatavissa suosta irti.
      Huru-ukko

      Poista
    5. Kirjoitin aiheesta: https://thoughtsprof.blogspot.com/2024/09/criminal-attack-against-finnish.html

      Poista
    6. Mitenkä huokoista pylväiden ja portaiden materiaali mahtaa olla?
      Lähteekö väri varmasti pois vai jääkö sitä niihin?
      Toisaalta kuinka paljon niiden ulkonäkö muuttuu pesun johdosta vai jääkö selvät laikut näkyviin?

      Jos tätä tekoa voi kutsua terrorismiksi, silloin nämä ryhmät tulee julistaa terroristiryhmiksi ja ne tulee kieltää.

      Poista
    7. Kyllä ne ovat oikeita terroristeja ja niitä pitää myös sellaisiksi kutsua, vaikka ne toistaiseksi eivät terroriteoissaan olekaan (käsittääkseni) räjähdysaineita käyttäneet.

      Poista
  9. Lebanon oli 1980 rauhallinen maa. Beirut oli Arabian Pariisi. Sitten tuli maahanmuutto ja moni -kultturismi. Jk: Sanomamedian palatsia ei töhrittäne jatkossakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, eikä Koneen pääkonttoria.

      Poista
    2. Ei se ollut "Arabian" Pariisi, koska se ei kuulunut muslimimaihin. Libanonin väestö oli 80-luvulle saakka melkein kokonaan kristittyjä. Sittemmin kristityistä on tullut pieni vähemmistö omassa maassaan. Se länsimaiden libanonisoituminen ei todellakaan ole kaukaa haettu juttu, eikä siihen mitään salaliittoa tarvita, ihan avoimestihan tuo sama prosessi on käynnissä Ruotsissakin. Eli nyt kun katsoo Libanoniin, näkee Ruotsin kymmenen kahdenkymmenen vuoden päästä. Valitettavasti ehdin ainakin lääkärin mukaan näkemään senkin vielä.

      Poista
    3. Varsinkin viher- ja muut kommarit sekä läntisen siirtomaaherramme jälkeläiset haluavat, että Suomi siinäkin kulkee Ruotsin tien loppuun asti.

      Poista
  10. Ruotsin erikoisuus on se, että vaikka hallitus on vaihtunut ja hallituspuolueiden menestys lienee osittain johtunut ruotsalaisten väsymyksestä maahanmuuttoon, niin suurta muutosta ei sittenkään ole tapahtunut tulijoiden määrän suhteen. Ainoa muutos, mikä on osunut silmään on ollut lähinnä pyrkimys nostaa karkoituksien määrää rikoksiiin syyllistyneiden kohdalla ja halu kiristää rangaistusasteikkoa jengirikollisuuden osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niillä toimilla ei ole ollut mitään vaikutusta mihinkään. Eli sama jatkuu ja jopa kiihtyy mitä se oli edellisen maahanmuuttofanaattisen hallituksenkin aikana. Ei mene heillä hyvin.

      Poista
  11. Mikä määrä neekereitä ja ählämeitä riittää suvakeille?? 20 miljoonaa? 200 miljoonaa?? 200 miljoonaa pääsee nauttimaan vähemmistö-asemmasttaan, toivottavasti suuri määrä homoja ja transuja porukassa oooooh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nyt homot mainittiin, niin onko se Stubb nyt sitä mieltä, että Ukrainan jälleenrakennusapu pitäisi jotenkin suunnata heille, kun alkoi siitä julkisesti itkeä. Taviolla on paljon järkevämpi ajatus, että painotetaan vammaisten ja vanhusten auttamista. Vammaisia invalideja nimittäin tulee sodassa paljon, ja he tarvitsevat apua paljon enemmän kuin homot ja transut jne.
      Stubbille pitäisi jonkun kertoa, milloin kannattaa pitää mölyt mahassaan. Homostella voi ilman jälleenrakennustukiakin.
      Helvetti !

      Poista
    2. Kun ottaa huomioon, miten kitsaasti "länsi" toimittaa Ukrainalle aseita, tuon LGBTIQetc. asian valossa tulee mieleen ajatus, että tavoitteena onkin antaa ensin Iso-Ryssän tuhota Ukrainasta kaikki asutusrakennelmat maan tasalle. Tämän jälkeen "lännelle" jäänyt osa Ukrainasta rakennettaisiin täyteen WEF-ideologian mukaisia "15 minuutin kaupunkeja", joissa sitten elettäisiin kasveja, jauhomatoja, heinäsirkkoja ja teollisesti tuotettua Bill Gates -syöpäkudosta eli niin sanottua "tekolihaa" ravinnoksi käyttäen. Viihteeksi harjoitettaisiin monimuotoista lapsien syntymiseen johtamatonta pervoseksuaalista toimintaa. Tämä olisi sitten "pilottihanke" koko "lännen" uudelleenjärjestämiseksi. Poliittistaloudellista ylimystöä tietenkään mitkään rajoitukset eivät koskisi.

      Poista
    3. Ei ollenkaan kaukaa haettua, paitsi "viralliseen totuuteen" sokeasti uskoville - eräänlainen uskonto sekin!

      Poista
  12. Ruotsissa 780 000 luku- ja kirjoitustaidotonta 16-65 -vuotiasta eli parhaassa työiässä olevaa. Eihän tällaisista ole työelämään. Försäkringskassan (Ruotsin Kela) ne elättää plus varjotalous. Kun pehmoilu kestää liian kauan, korjaustoimet eivät onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mielenkiintoista tietää vastaava luku Suomesta, alkuperämaittain (johon pelkuri-/petturipoliitikkomme tietenkään eivät suostu) jaoteltuna.

      Poista
  13. Eurooppaan kanssa kirjoituksen vaatimaa

    https://www.aporiamagazine.com/p/america-must-have-race-realism

    VastaaPoista
  14. "Taitava" adjektiivi ei sovi YLE:n yhteyteen. Oksennusta ja skeidaa se niiden ala-arvoinen ja hullu propaganda on.

    VastaaPoista
  15. YLE:n toimittelijattaria on turha yrittää kritiikillä ojennella. Ajattelu ja käyttäytyminen ovat ilmaisullista, eivät päämäärärationaalista toimintaa.

    Sosiaalisesti sitovien kulttuurien ja yhteisöjen ihmiset ovat kokonaan erilaatuisten kollektiivivoimien ohjaamia kuin mitä me yritämme oman aikalaisjärkemme raamituksissa ne nähdä.

    Tässä tapahtuu oman aikalaisajattelumme mammuttimaisin virhe. Kuvittelemme että me kaikki, ja myös maailman kaikki muut ihmiset, ajattelevat ja toimivat päämäärärationaalisesti. Tosiasia kuitenkin on, että yhdeksän reaktiota kymmenestä on pelkkää tunnustuksellista ajattelua ja ilmaisua.

    Eivät ne koe käyttävänsä siviilejä ihmiskilpinään. Eivät ne siviilit koe joutuneensa ihmiskilviksi. Ne rajat piirtyvät vain omassa ajattelussamme, tunnustuksellisessa, sosiaalisesti sitovassa yhteisössä organisaatiot eivät ole sellaisen järjen muodostamia joka meille on ominainen.

    Ehkä asia ymmärtämistä auttaisi, jos nostaisimme tarkasteluun jonkin omaan ajatteluumme sisältyvän ajatusvirheen. "Murha" on meistä hirvittävämpi rikos kuin pikaistuksissa tehty "tappo" -- vaikka asia rikosten yhteiskunnallisen vaarallisuuden kannalta on täsmälleen päinvastoin. Vailla selvää päämäärärationaalista järkeä toteutettu tunnustuksellinen tai muuten psyyken taantumaan pohjautuva arvaamaton väkivalta -- ja taipumus sellaiseen -- on se varsinainen yhteiskunnallinen ongelma, eivät suunnitellut teot, joiden tekijöitä on vain hyvin valikoitu psyykkisesti sairaiden joukko.

    Osiaalisesti sitovissa kulttuureissa terrorijärjestöjen ja "tavallisen" kansan väliin ei voi vetää rajalinjaa siksi, ettei tunnustuksellisessa ajattelussa ole sitä päämäärärationaalista ominaisuutta, joka tekisi jonkin "joukon" käyttäytymisestä ohjelmallisesti suunniteltua. Moraalinen normipaine on kasvotonta, eivätkä kunnian ja häpeän tunnot toteuta minkään järjen ääntä. Terrorismissa on kyse tajunnallisesta taantumasta ja psyyken symbioottisista kerroksista -- ja ne sulavat sujuvasti muuhun yhteisöön. Kysymys on taantuneessa tajunnassa vallitsevasta vahvasta sosiaalisesta sidonnaisuudesta, jossa yksilön minä sulaa kollektiiviin. Samaan taantumaan kuuluu tuhotarpeiden ja itsetuhon sulaminen yhteen.

    Koska yritämme epätoivoisesti pitää kiinni omasta, eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneestä järjestämme ja sen päämäärärationaalisista ominaisuuksista, olemme menettäneet todellisuudentajumme sen suhteen mitä sosiaalisesti sitovissa yhteisöissä ja tunnustuksellisen ajattelun vallassa elävissä kulttuureissa oikeasti tapahtuu. Yritämme -- todella ihan turhaan ja harhaisesti -- määritellä vieraskulttuuristen "nuorisojengien" ominaisuuksia oman historiallisen järkemme pohjalta. Todellisuudessa ne eivät ole sellaisia päämäärätietoisia organisaatioita joina me ne ymmärrämme. Niihin eivät päde mitkään instrumentaalisen käyttäytymisen säännöt -- ja paha juttu on sitten se, että niillä on myös vahva omaa yhteiskuntaamme taannuttava ja romauttava vaikutus.

    VastaaPoista
  16. Hizbollah juttuun en osaa sanoa mitään.
    Mutta P.Orpo valehtelee ihan täysillä, mies on paskanpuhujana ihan ykkösluokkaa.
    Kokoomuksen tavoitteet ovat aina olleet valtion omaisuuden myynti yksityiselle ale-hintaan. Veronkiertäjien hyysääminen, tällä hallituskaudella n 13 miljaardia €.
    Ei työläislapsia yliopistoon, ne ovat ainoastaan sivistyneistön lapsille.
    Voisi listaa jatkaa lisääkin....
    Ja persut kantavat vastuun, ja Orpo kerää irtopinnat.

    VastaaPoista
  17. Pienellä netti selaamisella, vastaan tuli tieto että Suomessa aikuisista 11% lukee heikosti tai on kokonaan lukutaidottomia. Nuorista vähän enemmän n 13 %. Yhteensä noin
    360´000 ihmistä. Kirjoitustaidosta ei sattunut lukuja silmiin.
    Paljonko noita ulkomaalaistaustaisia on joukossa on epäselvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tietty prosentti mistä tahansa rajatusta porukasta on varustettu sen verran pienellä äo:lla ettei se lukeminen ja kirjoittaminen vain yksinkertaisesti suju. Kehitysvamman raja on jo tuolla ÄO 70:n kohdalla ja siitä alas. Heitä on kolmisen prosenttia porukasta ja se tarkoittaa suomalaisista noin 160 000 henkeä. Eikä se lukeminen ole helppoa tuolle 80-90 porukallekaan.

      Poista
  18. Siis YLEhän kirjoittaa ihan samaa tuubaa mitä juutalaisomisteinen länsimedia. Hakulaitepommit on ihan puhdasta terrorismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki konstit sallittuja.

      Poista
    2. Höpö höpö, Hizbollahin hakulaitteet ovat kiistatta sodankäyntivälineitä, ja kuuluvat sen piiriin.
      Mitä tulee räjähdyksissä kuolleisiin siviileihin, niin mikä se sellainen valtio on joka pitää heidät sotatoimialueella tietoisesti.
      Samahan se on Ukrainassa, ryssät pommittaa siviileitä, Ukraina kohdistaa iskut sotilaskohteisiin.

      Poista
    3. Siis vihollisen omassa verkossa ainoastaan toimivat hakulaitteet ovat terrorismia? mitenkäs olisi sotilasradiot, jos niitä saisi toimitettua räjähteillä varustettuna viholliselle? Aivan, ihan sallittuja ne ovat. Niitä hakulaitteita kun ei voinut olla kenelläkään muulla kuin Hizbollahin jäsenillä. Ja vain niillä joille nimenomaan Hizbollah oli niitä antanut. Nämä kaikki ovat sallittuja kohteita.

      Poista
    4. Sodankäynnillä on kuulemma olemassa säännöt? Se että tapetaan ja tuhotaan on mukamas kuin jotain peliä ja kumpikin noudattaa tarkasti YK:n antamia sääntöjä. Kyseessä on kuin vitsi, että tulipalon voi sammuttaa väärin tai oikein.

      Poista
    5. Joo, ja korneimmilleen homma menee kun niiden kokoajan lisää keksittyjen sääntöjen noudattamista vaaditaan vain toiselta osapuolelta, kuten nykyään Israelilta ja Ukrainalta. Ja unohdetaan täysin hiljaisuuteen että se toinen osapuoli ei noudata edes niitä selvimpiä ja vanhimpia sääntöjä ja on aivan puhtaasti terroristinen porukka, puhtaasti.

      Poista
    6. Nämä, Israel fanit ovat ihan omassa luokassaan mitä tulee tosiasioilta silmien sulkemiseen. En ymmärrä miksi joku suomalainen puolustaa ja tukee Israelia ? Päivi Räsänen ja muut uskovaiset ymmärrän, mutta tavalliset suomalaiset ?

      Poista
  19. IL tänään

    Poliisi: Uhkaava porukka piiritti 15-vuotiaan pojan Espoossa
    Pääepäilty jäi kiinni seuraavana päivänä. Tapausta tutkitaan ryöstönä ja laittomana uhkauksena.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1b469a76-b150-4746-9d3e-08be108ae0ab

    Artikkelista poimittua

    Poliisin mukaan epäilty rikos tapahtui noin kello 19.30. Tuoreimpien tietojen mukaan alaikäinen poika oli yhdessä kaverinsa kanssa ulkona, kun heidän lähettyvilleen tuli toinen porukka.

    Vain yksi porukan jäsenistä oli pojalle entuudestaan tuttu. Kyseinen 15-vuotias nuori lähestyi kaksikkoa yhdessä muun porukan kanssa ja alkoi esittää uhkaavia väitteitä.

    Samalla muu porukka piiritti pojat. Uhkailevalla nuorella oli mukanaan mattoveitsi.

    15-vuotias ryösti pojalta hänen kaulassaan olleen korun sekä sähkötupakkaa. Uhrit pääsivät pakoon juoksemalla.

    Poliisi kertoo ottaneensa pääepäillyn 15-vuotiaan kiinni seuraavana päivänä ”kauppakeskuksen järjestyksenvalvojien hyvän yhteistyön ansiosta”. Hänellä oli varastettu koru yllään ja mattoveitsikin edelleen mukanaan.
    ------------------------------------------

    Näitä tulee ilmi jatkuvalla syötöllä. Eikö yhteiskunta pysty turvaamaan jäsentensä turvallisuutta tai mitä asialle pitäisi tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se yhteiskunta pystyy, mutta ei jostain käsittämättömästä syystä halua. Päättäjät ja koko kansa on johdettu jotenkin harhaan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.