sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Valheellinen raiskaussyyte osoitti lainsäädännön korjaustarpeen

Olaus Petrin tunnetun tuomarinohjeen mukaan "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Tämä tuli mieleen luettuani Ilta-Sanomien jutun, jonka mukaan 15-vuotias tyttö kertoi poliisille valheen, jonka mukaan 20-vuotias mies olisi raiskannut hänet. Sen seurauksena syyttömän miehen maailma mureni.

Jutun mukaan "miehen kaverit tulivat rikosepäilystä tietoiseksi ja välit joihinkin kavereihin katkesivat. Mies koki, että monet katsoivat häntä kuin rikollista. Miehelle puhutaan edelleen asiasta... Mies kuvaili pidätyksen jälkeistä vajaan parin vuoden aikaa epävakaaksi: hän ei jaksanut muuta kuin syödä ja nukkua. Hänellä ei ollut voimia edes tavata muita."

Luikuria lasketellut tyttö puolestaan sai rangaistuksen, jossa hänet tuomittiin väärästä ilmiannosta 50 päivän ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan maineensa, kaverinsa ja kaksi vuotta elämästään menettäneelle miehelle 4 000 euron kärsimyskorvaukset.

Tapauksen lopputulos tuskin on kenenkään mielestä oikeus ja kohtuus. Itsestäni tuntui jutun luettuani, että suomalaisen yhteiskunnan päättäjien - ja oikeusoppineiden - tulisi vakavasti ryhtyä etsimään keinoja, joilla edellä linkittämäni kaltaisten tapausten seuraukset tuntuisivat oikealta ja kohtuulliselta suhteessa niiden uhrin kärsimyksiin. 

Voisiko näitä rinnastaa esimerkiksi niin sanottuihin koppikorvauksiin, joita kuvatun kaltaisiin vääriin ilmiantoihin syyllistynyt henkilö määrättäisiin maksamaan siltä ajalta, jonka oikeus käyttää tapauksen selvittämiseen? Tässä tapauksessa siitä olisi - irakilaiskaksosten tapauksen perusteella - kertynyt korvattavaa kuusinumeroinen euromäärä.

Samalla olisi tietenkin huolehdittava siitä, ettei ilmoituskynnys todellisten seksuaalisista hyväksikäytöistä nousisi nykyistä korkeammaksi. Kuinka se sitten tapahtuisi, jääköön oikeusoppineiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi. Nykykäytäntö kun on joka tapauksessa täysin kohtuuton uhria kohtaan.   

14 kommenttia:

  1. Uhrirooliin samaistuminen ja uhriajatteluun alitajunnassa implikoituvan viatomuuden kääntyminen omankädenoikeudeksi on näinä klulttuurisen narsismin ja tajunnallisen taantumisen aikoina niin yleistä -- se on jopa tiettyjen ideologioiden valtavirtaista ydinsisältöä -- että se koskettaa useampaa kuin joka toista suomalaistakin.

    Yksittäistapausten yli pitäisi nähdä nykyinen valta-ajattelun taantuma. Eipä ole paljoa eurovaalitenteissäkään tätä kulttuurisen narsismimme puolta esille nostettu.

    Mikä tietysti on ymmärrettävää, koska narsiti ei koskaan näe itseään peilistä. Emme tunnista tapaa, jollöa esimerkiksi suuret uhriajattelun kuviot -- sanotaan vaikka "vihreät" maailmanlopun eskatologiat -- meitä niin syvästi puhuttelevat. Narsisteina olemme todellakin oman ideologisen lähteemme vankeja emmekä pääse irti peilikuvistamme.

    ideologiset yritykset nostaa järki alitajunnan suosta ovat tiedollisesti yhtä mahdottomia kuin oli noidaksi epäillyn yritys puolustauitua järjetöntä syytettä vastaan. Jos järjellä olisi ollut jokin rooli, edes syytettä ei olisi voitu nostaa. Mutta kukaan ei koskan kysynyt: mahtaako maailmassa edes olla sellaista asiaa kuin "noituus"?

    Nyt käymme yhteiskunnallista keskustelua jokseenkin pelkästään vastaavanlaisten stiiknafuulien varassa kuin mitä noitaoikeudenkäynnit olivat. Mitä oikeaa tietoa esimerkiksi vaalikeskusteluissa on tuotu esille?

    VastaaPoista
  2. Ei kai valheellisesti syytetyn miehen nimi ollut mediassa? Halpamainen ja typerä teko tytöltä. Mistä hän saa korvausrahat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mistä hän saa korvausrahat?"
      Naisasiaunioinilta varmaan.

      Poista
  3. Tulee mieleen tapaus Rydman, jossa torjutut pettyneet tyttölapset aiheuttivat Hesarin sankarijournalisti Paavo Teittisen avustuksella lokakampanjan Wille Rydmania vastaan, ja melkein onnistuivat tuhoamaan Rydmanin uran ja elämän. Tällaiset häiriintyneet naiset pitäisi jotenkin panna maksamaan törkeistä tempuistaan niin, että tuntuu.

    VastaaPoista
  4. 20-vuotiaan nuoren elämä tuhoutuu ja saat hyvitykseksi muutaman tonnin - naurettavaa.

    Syyllinen saa "rangaistukseksi" pään silitystä toisen elämän tuhoamisesta.

    VastaaPoista
  5. Yhteiskuntamme on feministien pilaama mielenterveyslaitos, jossa koko ajan vatvotaan naisten "ongelmia" ja kuviteltua syrjintää. Normaalit kosiskelutkin on leimattu seksuaalisrksi häirinnäksi ja akkalauma huutaa turvallisia tiloja. Samalla narsistisille naisille on annettu valta tuhota miehen elämä tekastuilla syytteillä, koska jo raiskausväitteen epäileminen on mukamas ilmoittajan syyllistämistä ja naisvihaa.

    Elämme maassa, jossa naisille on järjestetty säännölliset rintasyöpäseulonnat, pedattu koululaitos tyttöjä varten, armeijan ovet avautuvat halutessa, muttei pakolla, vasemmistotoimittajat syyllistävät mediassa kaikesta naisten pahoinvoinnista miehiä. Samalla miehet syrjäytyvät ja kansoittavat vankilat ja päihdeasuntolat. Ei ihme, että syntyvyys laskee.

    Miesten pitäisi tehdä vastaisku feminismiä vastaan. Ottaa mediasta tila itselleen. Pillun toivossa nykynaisia ei kannata mielistellä. Suvakkiämmäkin ihastuu mieluummin syrjivään musuun kuin soijapoikaan, joten mitään menetettävää ei miehillä ole, vaikka alkaisivatkin vaatia oikeaa tasa-arvoa - ja poikakouluja miesopettajineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna Marinin viisikko hallitus kuvasti hyvin nykySuomea - pohjanoteeraus.

      Poista
    2. Valitettava totuus, että Suomessa nainen valitsee kaverikseen mielummin koiran kuin suomalaisen miehen. Ja syntyvyys "kiittää".

      Poista
  6. Tässä tapauksessa sovellettu pykälä oli selvästikin rikoslain 15. luvun 6 §, jota on muutettu viimeksi vuonna 1998. Nykyisessä muodossaan se siis ei selvästikään ole Marinin hallituksen aikaansaannoksia vaan melkoisesti vanhempi. Se kuuluu näin:
    "Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi."
    Varmaankin tässä on näinkin laaja rangaistusasteikko, sakosta kolmen vuoden vankeuteen saakka, sen vuoksi, koska teko on tietysti sitä törkeämpi, mitä vakavammasta rikoksesta toista valheellisesti syytetään. Tässä tapauksessa kyseessä oli jo varsin vakava rikos.

    Käsittääkseni teko täytti myös kunnianloukkauksen tuntomerkit. Ja se, että kaksi tai useampi rikosta tulee tehdyksi yhdellä teolla, on raskauttava asianhaara. Kunnianloukkauksesta säädetään rikoslain 24. luvun 9 §:ssä:
    "Joka
    1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
    2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
    on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon."
    Mistä kuitenkin poikkeuksena (joka tähän tapaukseen tuskin soveltuu):
    "Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."
    Laki kokonaisuudessaan löytyy ainakin täältä:
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L24

    VastaaPoista
  7. muitakin ihmeellisyyksiä löytyy.."lapsenraiskaus"..15 vuotta ja risat ei ole arkijärjen mukaan "lapsi", vaan nuori tai "teini", usein ainakin tytöt jo täyskasvuisia. On muka raiskaus, vaikka sukupuoliyhteys olisi ihan molemminpuolisesti haluttu, jos tekijä on siis jotenkin muka henkisesti yliotteessa ja korkeammalla tasolla. Joku 18-20 vuotias jätkä on usein ihan samalla tasolla, eikä tälläinen poika-tyttöystävä pari näytä mitenkään kummalliselta katukuvassa.

    Ja kun tässä yllä kirjoituksen tapauksessa ei kaiketi ole minkäänlaista sukupuoliyhteyttä edes ollut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 15- vuotiaan aivot eivät ole vielä täysin kehittyneet aikuisen tasolle, joten he ovat lapsia, ja sen mukaan heitä on kohdeltava, vaikka kuinka olisivat fyysisesti aikuisen näköisiä. He ovat siis aikuisten vastuulla.

      Poista
    2. neekerin aivot ovat lähes täysin kehittyneet jo 14 vuotiaana, naisen 18 vuotiaana ja miehen 22 vuotiaana.

      pidempi kehitys on siis plussaa lopputulokseen

      Poista
    3. "samalla tasolla" ja "vuotiaan aivot", voi hyvänen aika, mitä holhousta ! Jätettäistö nuoret rauhaan.
      Varsinainen raiskaus on on eri asia ja siitä varsinkin nuoreen tyttöön/naiseen pitää olla erityisen raskauttavaa.

      Poista
  8. Raiskauksen määritelmäkin on vähän niin ja näin. Enää se ei ole väkivaltainen väkisinmakaaminen, vaan jopa pieni hiplaaminen, koskettelu tai ehkä jopa ääritapauksessa törkeä tuijottamien katsotaan raiskaukseksi. Feministit on saaneet likaisen kädenjälkensä lainsäädäntöön.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.