lauantai 1. kesäkuuta 2024

Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa

Poliittinen väkivalta sai jälleen uuden uhrin, kun saksalainen maansa islamisaatiota vastustava poliitikko joutui veitsihyökkäyksen uhriksi Mannheimissa, Saksassa. Tapaus sattui keskellä päivää ja samassa yhteydessä loukkaantui useita muita henkilöitä. 

PT-media puolestaan kertoi, että Ruotsin monikulttuuristumisen myötä ovat henkirikosten määrät nousseet kymmenen vuoden takaisista alle sadan uhrin tasosta yli kolmeensataan. Toki huomattava osa kuolleista oli rikollisten välisissä yhteenotoissa henkensä menettäneitä maahanmuuttajia. 

Ranskan hallitus tiedotti, että se on onnistunut - eli joutunut - estämään olympialaisten jalkapallo-otteluihin suunniteltuja terrori-iskuja. Uutinen ei kerro, ketkä olivat sellaisia suunnitelleet, mutta minulla on asiasta jonkinlainen aavistus.

Eilen Helsingin Munkkiniemessä koulun oppilaisiin kuulumaton lapsi oli käyttänyt pippurisumutetta ja sähkölamautinta koulun oppilaisiin. Uhreihin kuului muun muassa Ahmed Al-Jumailin poika. 

Nokialla löytyi joen rannasta kuollut nuori mies. Asiaa tutkitaan tappona, mutta tekijöistä ei ole aavistustakaan. Tai mahdollisista ounasteluista ei ainakaan kerrota. 

Niin, ja viime yönä Helsingin Kaivopuistossa sattui puukotus. Poliisin mukaan osapuolet ovat nuoria henkilöitä, joista uutinen ei kuitenkaan kerro sen enempää.

Näiden suomalaistapausten yhteydessä meidän on toki muistettava, että erään hieman aikaisemman tapauksen yhteydessä poliisi katsoi tarpeelliseksi ilmoittaa erikseen, ettei epäillyllä ole ulkomaalaistaustaa. Nyt tällaista ilmoitusta ei ole tullut. 

* * *

Päätän tämän aamun kirjoitukseni toteamalla, että meidän tavallisten kansalaisten paras tapa vaikuttaa siihen, miltä Eurooppa ja Suomi näyttävät tulevaisuudessa on äänen antaminen vaaleissa. Ja siksi kannustan teitä jokaista - arvoisat lukijani - käyttämään tätä oikeutta joko juuri nyt käynnissä olevassa ennakkoäänestyksessä tai viimeistään varsinaisesta vaalipäivänä 9. kesäkuuta. 

Näin siksi, että käyttämättä jäänyt ääni on käytännössä vallan antamista oman ehdokkaan ja puolueen kilpailijoille. Ja tuki heidän harjoittamalleen politiikalle. 

Tällaista palvelusta kilpailijoilleen ovat tuoreen kyselyn mukaan tarjoamassa erityisesti Perussuomalaisten kannattajat - ja siitä kiittää erityisesti poliittinen vihervasemmisto.

JK 2.6. kello 6:01: Poliisin mukaan Nokian tapauksessa ei sittenkään ole kyse rikoksesta.

22 kommenttia:

  1. Kannattaa äänestää, vihervasemmiston voittaessa meritakseja ja taakanjakoa riittää. Mahdollisesti yhteisvelkaakin pukkaa, kertaluontoisesti tosin. Itse olen jo äänestänyt, se on helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jo kvanttifysiikkakin sanoo, että jokainen tapahtuma maailmankaikkeudessa on "yksittäinen" (mutta matematiikan ja tilastotieteen avulla voi muodostaa tapahtumien todennäköisyyden ja kehityksen suurella varmuudella

      Poista
    2. Suomen etu on EU liittovaltio

      Poista
    3. Moni on varmasti herännyt siihen ettei haittamaahanmuutto lopu äänestämällä, eikä sitä voi estää poliittisin keinoin. Esim. Italian melonin hallitusta kauhisteltiin uudeksi fasismiksi, mutta tulijoita lappaa välimereltä aivan kuten ennenkin. Äänestäminen ei riitä vaan tarvittaisiin muutos vallitsevaan zeitgeistiin, jossa keskiössä eivät olisi "ihmisoikeudet" vaan oman kansan jatkuvuus ja hyvinvointi.

      Poista
    4. Heh, ns professori näemmä kerää tänne väkivaltaista materiaalia.

      Jeejee. Menkää nassut töihin älkääkä valittako koko ajan

      Poista
  2. Toivon hartaasti, että nuoret käyttäisivät äänioikeuttaan. He näkevät omin silmin kehitysmaamaahanmuutosta syntyneet ongelmat kouluissa, kaduilla ja erilaisissa tapahtumissa. Vanhempi väki, joka istuu illasta toiseen kotonaan ja seuraa vain Ylen uutisia ja ajankohtaislähetyksiä uskoo sen asiantuntijoita ja vakuutteluja, että Suomi on edelleen turvallinen maa. Katujengit ja lähes lasten ennennäkemätön väkivaltakin johtuu ilmastonmuutoksesta, koronasta ja netistä. Näillä eväillä lähdetään sitten äänestämään paremmasata tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
  3. Yle eilen

    Ranska sanoo estäneensä olympialaisiin kohdistuneen hyökkäyssuunnitelman

    Ranskan turvallisuusviranomaiset ovat pidättäneet tšetšeenitaustaisen 18-vuotiaan miehen, jota epäillään ”islamistien inspiroiman” hyökkäyksen suunnittelusta jalkapallo-otteluun olympialaisissa heinä-elokuussa.

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-230851

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielähän nuo ehtivät tehdä uusiakin suunnitelmia toteutettavaksi. Ei ne tuohon loppuneet.

      Poista
    2. vain hyökkäys "suunnitelma" on siis estetty? muttei itse hyökkäystä, vai?

      Poista
  4. Äärivasemmistolainen valtamedia repii otsikoita ja nyyhkytarinoita vain oikeiden suomalaisten rikollisten uhreista. Tuntirikollisten tappamat ja raiskaamat ihmiset ovat ilmeisesti väistämättömien luonnonvoimien uhreja, joista riittää pieni maininta lehden sivuliepeessä siinä hirvikolarin ja pienen maastopalon välissä. Niitä ei kannata dramatisoida.

    Ihanaa, että meillä on faktantarkastajien takaamaa laatujournalismia.

    VastaaPoista
  5. Mannhaimissa uhri oli puhumassa islaminvastaisessa ”Avatkaa silmänne” -kiertueella. Hieno nimi kiertueelle!

    Osui ja upposi kuten puukotuksen tekijän toiminnasta voi valitettavasti päätellä.

    Sellaisia ne ovat - nuo "Rauhan uskonnon" edustajat.

    VastaaPoista
  6. Tunnustan tilastotietämättömyyteni mut jotenkin tuntuu, että nämä nuorten väkivallanteot painottuvat koulujen loppuaikoihin.
    Koulussa vallitseva järjestys, ja kotona välinpitämättömyys katalyyttinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että syynä on kevät ja että porukka alkaa liikkua ulkona parempien kelien vuoksi?

      Poista
    2. ilmaston muutos ja länpeneminen on nostanut kuumaverisyyttä nuorisossa

      Poista
  7. Olisikohan Nokia tapon taustalla huumeet?

    VastaaPoista
  8. IS 30.5.2024

    Itä-Lontoossa ammuttu: 9-vuotias lapsi taistelee hengestään

    Kaikki välikohtauksessa loukkaantuneet ovat edelleen sairaalahoidossa.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010465344.html

    Artikkelista poimittua

    Tyttö oli syömässä illallista perheensä kanssa ravintolassa Hackneyn Dalstonissa, kun ravintolan ulkopuolella ammuttiin.

    Ammuskelussa loukkaantuivat myös ravintolan ulkopuolella istuneet 26-, 37- ja 42-vuotiaat miehet. Sekä heidät että tyttö kuljetettiin Itä-Lontoossa sijaitsevaan sairaalaan.

    Kaikki uhrit ovat edelleen sairaalahoidossa. BBC:n mukaan tyttö ”taistelee hengestään” ja yksi miehistä sai mahdollisesti loppuelämäänsä vaikuttavia vammoja.

    VastaaPoista
  9. Meritaksi liikenteen lopettaminen on yksi hyvä syy käydä äänestämässä ja vaihtaa porukka EU:ssa koska Ursula & Co. ei sitä lopeta.

    PT-media tänään

    Välimerellä taas täysi turvapaikkaralli päällä

    https://pt-media.org/2024/06/01/valimerella-taas-taysi-turvapaikkaralli-paalla/

    Artikkelista poimittua

    Yllä kuvissa Norjaan rekisteröity Geo Barents-alus on erittäin aktiivinen toimija. Alus on nyt viimeisen 24 tunnin aikana noukkinut satakunta tulijaa, jotka kuskataan Manner-Italiaan Salernon kaupunkiin. Juuri tätä kirjoitettaessa klo 00.30 Geo Barents notkuu Maltan eteläpuolella vain pari sataa kilometriä Libyan rannikolta. Aluksen suunta on etelään, joten kaipa sille on lähetetty Libyasta ja etukäteen tieto, että jossain tietyssä sijainnissa on taas odottamassa veneellinen miehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on aika erikoista, ettei edes sitä ilmeisintä estettä maahantulemiselle saada aikaiseksi: meritaksit takavarikkoon ja miehistönsä vankilaan.

      Poista
  10. Kalergi-suunnitelma1. kesäkuuta 2024 klo 12.42

    SENSUURI on siirtänyt TROLLILLE Anonyymi30. toukokuuta 2024 klo 18.42
    tarkoitetun kommenttini pois trollikommentin alta viimeiseksi kommentiksi.
    Nyt alan jo epäillä onko kysymesessä trolli vai "trolli" tällä virallisen totuuden -tukipilari blogilla.
    Kommenttini oli seuraava:
    Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists
    Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response.
    https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists
    Aikaisemmin tuolle trollille tai "trollille" antamani sama kommentti useita kertoja hävinnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma1. kesäkuuta 2024 klo 12.57

      Törkeyden huippu on, että SENSUURI on siirtänyt em. trollin kommentin alle antamani uuden kommentin
      "Taas SENSUURI oli poistanut tästä seuraavan kommenttini:
      Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists
      Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response.
      https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists"
      osoittaamaan kommentoijaa Anonyymi30. toukokuuta 2024 klo 20.18!

      Poista
    2. Kokeilin tässä kommentoida. Näyttivät nuo menevän niin, kuin voi kohtuudella odottaa. Menikö oma kommenttisi heti julkaisun jälkeen koko pötkön loppuun vai vasta myöhemmin?

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma2. kesäkuuta 2024 klo 10.20

      Vasta myöhemmin, siis selvästi sinne tarkoitukselliseti siirrettynä.
      Aikaisempiin artikkeleihin selvästikin samalle trollille (tai "trollille") antamani sama kommentti on joskus kadonnut kokonaan. Mutta törkeintä on se, että tuo kommenttini laitetaan osoittamaan kokonaa eri henkilön antamaa kommenttia, jolle trollikommenttini ei ole ollenkaan tarkoitettu.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.