tiistai 28. toukokuuta 2024

Viipalointia vai kasvatusta?

Ilta-Sanomat kertoi kansanedustaja Matias Marttisen (kok) sanoneen, että SDP:n puheenjohtaja Antti "Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä". 

Tällä kommentillaan hän viittasi Lidtmanin taannoiseen ulostuloon, jonka mukaan "tälle hallitukselle on helppoa ottaa viimeinenkin euro pienituloiselta opiskelijalta, eläkeläiseltä tai työttömältä. Mutta on niin vaikeaa ottaa suurituloiselta edes se ensimmäinen euro."

* * *

Tapaus kertoo poliittisen oikeiston ja vasemmiston välisestä syvästä talouspoliittisesta erosta. Siinä missä poliittinen vasemmisto näkee kaiken lähinnä tulonjako- eli kakun viipalointikysymyksenä, on vastapuoleen ajattelussa keskeistä koko kakun kasvattaminen. 

Tämän näkyy hyvin nykyisen ja edellisen hallituksen toiminnassa. Sanna Marinin (sd) johdolla maan talouden ongelmia ei ryhdytty perkaamaan, vaan julkisten varojen puute kuitattiin ottamalla lisää velkaa. Taustalla oli jopa ajatus siitä, että - silloin halvan - lainan ottaminen olisi kannattavaa.

Tämän seurauksena maksamme kuluvana vuonna pelkästään valtion lainojen korkoja yli kolme miljardia. Ja maksaisimme enemmänkin, mikäli Suomi olisi vaalien jälkeen jatkanut Marinin hallituksen linjoilla. Ellei koko rakennelma olisi sitten jo romahtanut kassakriisiin.

Poliittisen oikeiston linja kakun kasvattamisesta on puolestaan johtamassa Petteri Orpon (kok) hallituksen päätöksin siihen, että työnteon ja yrittämisen kannusteita lisätään. Jos tässä onnistutaan, kasvaa koko Suomen talous ja näin myös julkiselle taloudelle syntyy pelivaraa, joka voidaan käyttää esimerkiksi valtionvelkojen maksamiseen ja/tai kansalaisille tarjottavien palveluiden kustantamiseen. 

* * *

Alussa linkittämässäni IS:n jutussa kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) totesi sen karun tosiasian, että "Suomessa... ei tunnetusti ole vaikeaa ottaa suurituloiselta edes suurempaa osaa hänen tuloistaan, kuin hänelle itselleen jää". Tämän pitäisi pysäyttää jokainen ajatteleva ihminen: harva lienee oikeasti halukas maksamaan jokaisesta työnteollaan hankitusta eurosta yli 50 senttiä muiden käyttöön. 

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää marginaaliveron käsite. Se tarkoittaa sitä, kuinka monta prosenttia tulonsaaja joutuu maksamaan hankkimistaan lisäeuroista. Juuri nyt tämä osuus ylittää 50 prosenttia jo noin 4 700 euron kuukausiansioilla.

Jos ja kun tilanne on tällainen, ei liene suuri ihme, ettei kaikilla menestykseen kykenevillä ole halua työnteon tai yrittämiseen kautta rikastumiseen - ja siinä sivussa verojen maksuun - Suomessa, vaan he panostavat ahkeroinnin sijaan mieluummin vapaa-aikaan tai siirtyvät yritysmyönteisemmän ja alhaisemman verotuksen maihin (esimerkki ja toinen). Ja samalla vaikuttavat siihen, ettei suomalaispoliitikoille jaettavaksi kertyvä kakku kasva. 





 

32 kommenttia:

  1. Suomen tukiaisjärjestelmä sekä yrityksille että kansalaisille ei kannusta kakun kasvattamiseen. Kokoomuskin ajaa lähinnä markkinoilla olevien yritysten asiaa. Kakun kasvattaminen edellyttäisi mahdollisimman helppoa markkinoille pääsyä uusille innovatiivisille yrityksille. En ole havainnut, että kukaan oikeistosta oikeasti edistäisi tätä ajattelua kenties Harkimoa lukuunottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindtman-sosialistit taasen pyrkivät tuensaajien määrän maksimointiin, jotta äärivasemmisto saisi lisää ääniä vaaleissa, mikä on ykkösprioriteetti - taloudesta viis.

      Poista
    2. Miten paljon onnellisempi kansa voisi olla, jos pienyrittäjien kohtelu olisi reilumpaa. Moni voisi harjoittaa pienimuotoista toimintaa, hankkia sillä elantonsa ja tuntea olevansa yhteiskunnan arvostettu jäsen, lopettaa Kelassa ja lääkärillä ravaamisen, kotona makaamisen ja masennuslääkkeiden syönnin. Tämä ei käy, koska sosialisteilla on hirveä pelko siitä, että ahkerat ja omillan toimeentulevat eivät tarvitsisi ay-liikettä ja mIkä pahinta, jotkut voisivat vaikkapa vaurastua!

      Poista
    3. Ja mitä enemmän vihervasemmisto RKP:n ja kokoomuksen tuella hankkii elintasopakolaisia, sen onnettomampaa kansa Suomessa on koska ne valtion vähät rahat menevät sohvalla maakaaville elintasopakolaisille, joita "suvaitsevaiset" kutsuvat "turvapaikanhakijoiksi".

      Poista
    4. Ano klo 9:32: Amen. On naurettavaa, miten kalliiksi Suomessa tulee jos tahtoo olla itsensä elättävä pienyrittäjä. Vaikka nimenomaan sitä pitäisi kannustaa.

      Minä esimerkiksi pystyisin tienaamaan itselleni työmarkkinatuen verran rahaa yrittäjänä. Pärjäisin sillä, koska mies maksaisi asumiseni kuten nytkin. Mutta koska en pysty tienaamaan niin paljon, että saisin maksettua vielä YEL-maksutkin sun muut, kykin sitten työkkärin listoilla tosiasiassa työkyvyttömänä työnhakijana.

      Miettikää, miten sairas järjestelmä on: pystyisin elättämään itseni tässä ajan hetkessä, mutta koska en pysty tekemään niin paljon, että maksaisin samalla yhteiskunnan kuluja, on yhteiskunnan mielestä parempi että en tee mitään.

      Kumpi olisi yhteiskunnan kannalta parempi: se, että se maksaisi terveydenhuolto ja eläkekuluni, ja minä elämiseni? Vai nykytilanne, missä yhteiskunta maksaa minulle kaiken? Ei anna minun kantaa pientä korttani kekoon? Jos et jaksa kantaa hirttä, älä kanna klapiakaan?

      Poista
    5. Tätä minä juuri tarkoitin!

      Poista
    6. Een tiedä, kuinka asiat on tänä päivänä, mutta jos 90-luvulla olisin jäänyt työttömäksi, en olisi saanut mitään tukia siitä syystä, että olisi katsottu yrittäjänä toimineen mieheni automaattisesti työllistävän minut. Hieno ajatusmalli! Siinä oli varsinainen sudenkuoppa pienyrittäjän puolisolle. Onneksi näin ei käynyt ja perheessä oli edes yksi, jolla oli säännölliset tulot.

      Poista
  2. Säälittävää kun iso mies yrittää olla nokkela vaikka järki on hidas ja vähätehoinen.

    VastaaPoista
  3. "Tapaus kertoo poliittisen oikeiston ja vasemmiston välisestä syvästä talouspoliittisesta erosta. Siinä missä poliittinen vasemmisto näkee kaiken lähinnä tulonjako- eli kakun viipalointikysymyksenä, on vastapuoleen ajattelussa keskeistä koko kakun kasvattaminen." - Joo oliski noin yksinkertasta, mutta kun pitää muistaa että se poilittisen oikeiston kakunkasvattaminen tarkoittaa monesti sitä ,että se kakku kyllä kasvaa mutta vain joillekin ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä et kyllä ole nyt ymmärtänyt lainkaan mitä se kakun kasvattaminen tarkoittaa.

      Poista
    2. Varmaan juu, ymmärsin hyvinki, tästä oikestolaisesta kakunkasvattamisesta hyvä esimerkki Yhdysvallat, jossa ökyrikkaat kyllä kasvattaa sitä kakkuaan itselleen ..

      Poista
    3. Eli et ymmärrä. Kakun kasvattamisessa ei ole kyse yhdenkään ryhmän tai henkilön tai firman tai... osuuden kasvattamisesta, vaan koko maan talouden koon ja siinä liikkuvan rahan määrän kasvattamisesta. Kun se "kakku" kasvaa, niin siitä voidaan lohkaista euromääräisesti sama määrä kuin ennenkin tai jopa enemmän, ilman että se lohkaistu osa on enemmän prosentteina kuin aiemmin tai jopa prosentteina laskee aiemmasta. Vaikeaa matematiikkaa joillekin, mutta jos selvisi peruskoulun matematiikasta, kyllä tuon pitäisi aueta sinullekin.

      Poista
    4. Siis lohkaista veroiksi.

      Poista
  4. Onneksi kansalaiset alkavat ymmärtämään asioita.

    Yle tänään

    Kysely: Enemmistö suomalaisista käännyttäisi Eurooppaan pyrkivät, vaikka nämä joutuisivat hengenvaaraan

    https://yle.fi/a/74-20090687

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyypillinen Ylen äärivasemmiston kysymystyyli tuossa ns. Ylen vaalikoneessa. Kuka määrittelee hengenvaaran ja mitä se tarkoittaa missäkin epämääräisessä tilanteessa. Ja miksi tuossa muodossa sitä kysytään.

      Kysymys uudelleenmuotoiltuna:

      - Haluatteko Suomeen porukkaa, jolla ei ole mitään syytä tulla tänne ja jotka eivät tuo mitään hyvää meille?

      Tai:

      - Houkutellaanko semmoisia, jotka tosiaan hakevat tänne koska haluavat tuoda itsensä tänne ja antavat panoksensa tänne?

      Poista
  5. Kun ihmisille syntyy mielikuvia propagandasta, piirtyy mieleen neliöviiksinen itävaltalainen.
    No. Ei sen tarvitse olla kuin Lindtman. Tai vastaavasti marinilainen mediateatteri.
    Keskivertoisesti on selvää, että propaganda tehoaa: ei tarvitse kuin avata tv, niin tietää mitä keskivertoisuus on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marinista puheenollen, lueppa tämä artikkeli loppuun asti:

      IS eilen

      Kommentti: Sanna Marinin hallitusta ylistettiin asiasta, joka oli hirvittävä virhe

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010454608.html

      Poista
    2. Luin tuon ja on se mietteitä herättävä.
      Tuossa on kuitenkin eväät jälkiviisauteen: varmasti virhe, mutta tuo seuraus ilmeni kuitenkin jälkikäteen.
      Tätihallitusta en tokikaan voi puolustella.

      Poista
    3. Se se vasta on hauskaa, kun Godwin iskee edelleen kuin miljoona volttia. Donnerwetter! Zum Teufel! Viiksekkääseen itävaltalaiseen vetoaminen on niiiiiin väsynyt läppä.

      Poista
  6. "Taloutta" on yhä kaikesta valistuksesta huolimatta mahdollista kuvata kuin se olisi uskontoa -- "Raha" on phjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman nykyinen muoto, ja usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen on oman aikamme versio iankaikkisuudesta.

    Emme ole ollenkaan niin valistuneita kuin äänensävymme edellyttäisivät. Samat ihmiset jotka jotenkin jo tajuavat, etteivät maailman kaikki ihmiset ehkä olekaan "pohjimmiltaan ihan samanlaisia", samat ihmiset voivat hetkeäkään epäröimättä uskoa, että "taloudessa" kaikki "raha" on yhtä ja samaa rahaa.

    Liberalismi oli valistuksajattelijoiden muotoilema teesi, sosialismi samalle käsitteenmuodostukselle perustuva antiteesi, ja uusia käsitteitä taloustoiminnan kuvailuun toi Keynes synteesissään. Kaikki tuo tiedollis-opillinen käsitteistö ei kuvaa eikä selitä muuta kuin taloustoiminnan päiväkohtaista pintaa, jolla me talousaaseina tallustamme tavoitellen turpamme eteen ripustettua porkkanaa.

    Poliittisilla jaoilla ei talouden todellisia ongelmia -- joihin "rahan" syntymekanismit, rahavirtojen keskittyminen ja numeerisen näennäiseksaktiuden ymmärrystä noituva vaikutus kuuluvat -- koskaan pystytä ratkaisemaan. Jos nyt jollain ihmeellisellä tavalla ryhtyisimme kaikki yrittämään tai tekemään kymmenen kertaa ahkerammin töitä, velan määrä vain satakertaistuisi.

    1990-luvun suuri lama ei opettanut maailman taloustoimijoille -- jotka tosiasiassa eivät ole kovinkaan viisaita vaan pikemminkin etologisen toimintadraivin riivaamia saalistajia -- mitään. Olemme taas samassa mielentilassa jossa Juhana Vartiaisen talousoppinut isäpappa kirjoitti Ravi Batran teokseen alkusanat, jossa todisteli ettei Amerikassa auennut pankkikriisi voi toteutua Suomen kaltaisessa hyvin hallitussa maassa.

    VastaaPoista
  7. Hullu ajatus, että nollakorkoisen lainan ottaminen olisi "kannattavaa", jos se lainasumma käytetään juokseviin menoihin.

    jos nollakorkoinen laina INVESTOITAISIIN tai sijoitettaisiin johonkin järkevään, jopa tuottavaan omaisuuteen, kuten vaikkapa pörssi tai muiden yhtiöiden osakkeisiin, niin silloin nolla-lainan oletusarvo olisikin tuottava, positiivinen ja kannattava.

    mutkun ei niin ei väkisin. helvetillinen saavutus Marinin hallitukselta; 40 miljardii uutta velkaa, joka ei näy missään positiivisesti, vaan maan asiat ja talous meni siittä huolimatta vain päin persetttä.

    joku kriittinen kynnys lienee ylitettty kuten mustan aukon tapahtumahorisontti, eli ei ole enää paluuta vaan konkurssi/ selvitystila on vääjäämätön. On siin se etu, että Suomen vetovoima pikipäiden silmissä tulee rommaamaaan

    VastaaPoista
  8. mun mielestä kehariapuu ja kaiken maailman valtavapalkkaisten suojatyö-hillotolppa johtajien palkkoja olisi pitäny ja pitää leikata tuntuvasti. Ylet, Shitrat, valtionyhtiöiden johto, SPR ja tällasii.

    Se olisi parantanut moraalia ja tuntunut oikeudenmukaiselta. ehä PS olisi näin tehnytkin, mutta KOK ja RKP tietty vastustavat kiivaasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta ja kaikesta haukutaan perussuomalaisia, jotka sentään yrittävät! Yhtä paksuja valeitakin levitetään kuten esimerkiksi olisi luvattu ennen vaaleja eurolla bensaa ym.

      Poista
  9. Asian vierestä: toivottavasti presidentti Stubb pitää tänään Tartossa vironkielinen puheen kuten Kekkonen 60 vuotta sitten. Eilen Allu hölpötti englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa." Se pohjoismainen yhteistyö - ja otaksuttavasti teeskentelemättömästi sanottuna se Viron ja Suomen välinenkin yhteistyö arkki-globaalikommunisti Subbille, joka on saanut siihen koulutusta mm. WEF'in perustaja Klaus Schwabin 6-vuotisella kurssilla. Stubbilla on ilmiömäiset näyttelijänlahjat ja tarvittaessa kivikova pokerinaama sekä tarvittaessa maailmanmiehen käytös, ulkonaisesti.
      Ks. myös
      https://fi.wikiquote.org/wiki/Alexander_Stubb

      Poista
    2. Varsinkin Stubbin suhteen on syytä muistaa seuraava anekdootti:
      Mistä tietää, että poliitikko valehtelee?
      Kun hänen huulensa liikkuvat!

      Poista
    3. Kun päivällä oli vähän kiire, niin unohtui seuraava linkki:
      https://hikipedia.info/wiki/Alexander_Stubb

      Poista
    4. Vielä oli unohtua nämäkin tiedonjyväset arvoisasta presidentistämme:
      "Hikinews:Stubb: 90% puheistani on totta",
      https://hikipedia.info/wiki/Hikinews:Stubb:_90%25_puheistani_on_totta

      Poista
  10. Äääsdeepee on valmis verottamaan työtuloa siltä eniten tienaavalta kymmenykseltä vaikka 70 prosenttia. Sama porukka myös maksaa veroista sen 70 pinnaa. Entäpäs jos he nostavat kytkintä? Äääsdeepee haluaa maastapoistumisveron jonka avulla lopullinen ryöstö tehtäisiin.
    Demareilla on aina jakovaraa ainakin siihen asti kunnes IMF:n troikka tulee ja vetää töpselit irti kuten kävi Kreikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein ymmärrä tätä miten jotkut laskee verot. Meikäläisen verojen laskenta on se että on tietty summa joka on olevinaan minun palkkani. Sitten on summa jonka he verottajan antaman luvun mukaan maksavat minun tililleni. Kyllä se summa jonka he tilille maksavat on vain noin 45% siitä minkä väitetään olevan minun palkkani. Niitä pakollisia työnantajan maksamia maksujahan ei edes näy minulle päin, mutta kun olen noita palkkajuttuja oman väkeni osalta joutunut käsittelemään niin kokonaissumma joka työnantajan tilitä on lähtenyt on vaihdellut vuosien mittaan 1,4 -1,6 kertaa se minun kuvitellun palkkani summan verran. Nyt se lienee jossain 1,5:ssä jos olen oikein ymmärtänyt. Minun tililleni siis poksahtaa alle kolmannes siitä mitä työnantajan tililtä lähtee sen vuoksi että minulle palkkaa maksavat ja koska siellä töissä olen. Ja alle puolet siitä mikä se minun palkkani mielikuvitusumma on. Aika vähän, minusta.

      Poista
  11. Valtionvelasta.
    Valtionvelan korkokuluissa voi olla (salattu) outo asia josta kirjoitettiin viime vuonna lehdessä, koska yksi lainaasiakirja oli jäänyt vahingossa salaamatta.
    Kyseisessä lainassa Suomi oli ottanut sen negatiivisella (-) korolla, ja valtionkonttori oli vaihtanut konsultin kehoituksesta lainan toiseen, jonka korko oli yli 2 %.
    Tuossa tapauksessa valtion korkokulut nousivat yli 20 miljoonaa €uroa.
    Mutta mitä on tapahtunut muille vastaaville salatuille lainoille joita on 150 - 200 kpl vähintään.
    Millähän kriteereillä valtionkonttoriin valitaan henkilöstö, vanhempien poliittinen tausta, kansakoulun reputtaminen.
    Itse opin koron +/- eron jo siellä.

    VastaaPoista
  12. MTV uutiset tänään

    Lapsi käytti pippurisumutetta ja sähkölamautinta toisiin lapsiin urheilukentällä Helsingissä

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/urheilukentalla-vakivaltatilanne-helsingissa-osallisena-koululaisia-uhkaavasti-kayttaytyneella-henkilolla-sahkolamautin/8947656

    Artikkelista poimittua

    Helsingin Munkkiniemen urheilukentällä on Helsingin poliisin mukaan tapahtunut väkivaltatilanne, jossa osallisena on ollut Munkkiniemen yhteiskoulun oppilaita.
    ...
    ...
    Munkkiniemen yhteiskoulun rehtori Aki Holopainen painottaa, ettei kyse ollut kouluun kohdistuneesta uhasta.
    – Kyse oli ilmeisesti henkilöiden välisestä riidasta, Holopainen kertoo MTV Uutisille.
    ...
    Al-Jumailian mukaan Munkkiniemen urheilukentälle tuli sähköpotkulaudalla kangasnaamioon sonnustautunut henkilö.
    Hänellä oli sähkölamauttimen lisäksi mukanaan jonkinlainen kaasutin, Al-Jumailia kertoo.

    Al-Jumailin mukaan hänen pojallaan on niskassaan sähkölamauttimen tekemä jälki.

    Poliisi kertoo jatkavansa tilanteen kulun ja siihen johtaneiden tapahtumien selvittämistä.
    Tapahtunut on tiedossa koululla ja tilanteessa asianomistajina olleiden lasten huoltajilla, poliisi tiedottaa. Poliisi pyytää työrauhaa tutkinnan ajaksi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.