torstai 17. helmikuuta 2022

Miksi valehtelet, Erna Bodström?

Kirjoitin aamulla Eva Bidet´stä (ruots), koska tämä esitti Helsingin sanomissa paikkansa pitämättömiä väitteitä. Tosin ilmeisesti hän ei tehnyt sitä tahallaan, vaan silkkaa tyhmyyttään. Kirjoitukseni jälkeen havaitsin lehdessä toisenkin samankaltaisen kirjoituksen, jonka pohjalta päivän harkittuani päätin kirjoittaa tänään myös toisen blogimerkinnän.

Maahanmuuton asiantuntijana esiintyvä Erna Bodström esitti nimittäin mielipiteenään muunneltua totuutta. Hänen mukaansa nimittäin oleskeluluvan myöntäminen laittomille maassaolijoille olisi "paljon hyötyjä ja vähän haittoja" sisältävä ratkaisu, jonka vastustajilla "ei... näytä olevan omiakaan ehdotuksia".

Näin siitä huolimatta, että itse esitin ja Jussi Halla-aho (perus) ehdotti jo puoli vuosikymmentä sitten, että kielteisen oleskeluluvan saaneet tulisi eristää muusta yhteiskunnasta, jolloin heidän motivaationsa palata kotimaahansa kasvaisi oleellisesti ja sen seurauksena laittomasti maassa olevien määrä romahtaisi pikaisesti. Jos sitten kuitenkin sattuisi niin, että maahanmuuttovirastolle olisi käynyt sellainen virhe, ettei joku turvapaikkaa oikeasti tarvitseva olisi saanut sellaista, tarjoaisi Suomi hänelle joka tapauksessa turvan eristyspaikassaan. 

Tällä ratkaisulla olisi siten - toisin kuin Bodströmin ehdottamalla - aivan oikeasti erittäin paljon hyötyjä eikä lainkaan haittoja, joten sitä voi pitää erittäin konkreettisena ratkaisuehdotuksena käsillä olevaan ongelmaan. Ja siksi on kysyttävä, että miksi Helsingin yliopiston tutkijatohtori on valinnut poliittiseksi toimintatavakseen valehtelemisen ja kuulijoidensa harhaanjohtamisen?

12 kommenttia:

  1. "Maahanmuuton asiantuntijana" esiintyminen on jo sinänsä valehtelua. Kukaan ei voi olla asiantuntija tällaisessa historiallisessa ilmiössä -- eli kehitysmaita koskevien väestöennusteiden mukaan koko ihmiskunnan historian toistaiseksi massiivisimmaksi paisuvassa kansainvaelluksessa jonka yhteydessä tapahtuu sellainen kulttuurinen yhteentösrmäys, josta oman eurooppalaisen uuden ajan kognitiivisten emergenssiemme ei ole mahdollista selviytyä elivoimaisina.

    Ei maailmassa ole sellaista "asiantuntemusta", joka pystyisi kyllin varoittamaan kansainvaelluksen vaikutuksista. Nämä repsukat, jotka pitävät itseään "maahanmuuton" asiantuntijoina, eivät edes lähtökohdissaan pysty julkilaisumaan mitään mistä historiallisessa ilmiössä oikeasti on kyse. Siis toisiinsa täysin sopeutumattomien kognitiivisten ominaisuuksien törmäyskurssista.

    Neuvot olisivat yksikertaisia. Rajat kiinni. Pitäkää tiettyä etäisyyttä (Slavoj Zizek). -- Tuo mitä perussuomalaiset ovat ehdottaneet -- että "turvapaikanhakijat" -- eli siis kansainvaeltajat -- jotka eivät täytä mitään kriteerejä -- jotka itsessään jo ovat pelkkää älyllistä väistöliikettä -- pitäisi sijoittaa yhteiskunnan ulkopuolelle, on ihan erinomaisen kannatettava ajatus. Meillä ei oikeasti pitäisi olla mitään intoa pitää yllä nykyistä tilannetta, jossa "tuevapaikanhakijat" muuttavat ennen turvallisen yhteiskuntamme turvattomaksi.

    VastaaPoista
  2. Kuten Seppo jo aikaisemmin tuossa ylhäällä kirjoittikin, niin maahanmuuton asiantuntijana esiintyminen ja itsensä sellaiseksi nostaminen, antaa kuvan, ikään kuin henkilöllä olisi ammatillista pätevyyttä ko. asian käsittelyyn. Täten, häneltä myös voisi olettaa realistisia ratkaisua käsillä olevaan ongelmaan. Kuitenkin asiantuntijuus tässä tapauksessa vaikuttaa tarkoittavan sitä, että Erna osaa keksimänsä tittelin ja kokemuksensa perusteella kertoa mikä on oikein.

    Siksi pidänkin Ernan ehdotusta häntä itseään lainaten; enemmän periaatteellisena kuin käytännöllisenä.

    VastaaPoista
  3. Miten ihmeessä nykyisin näissä virkahenkilöissä on niin paljon sellaisia, joille pitäisi määrätä holhooja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska niistä virkahenkilöistä niin suuri osa on naisia, siksi. Kohta ei enää ole virkamiehiä valtionhallinnossa, siksipä juurikin. On vain näitä asiantuntijoiksi itsensä ylentäneitä naistohtoreita tai sellaisiksi koulutettavia.

      Poista
  4. Ernan on pakkokin hyväksyä "asiantuntijan" status vaikka se ei juuri tässä miellyttäisikään. Akateeminen maailma on paisunut naurettavasti, mediamaailma on keskittynyt itkettävästi. -jussi n

    VastaaPoista
  5. Maahanmuuttotutkija, VTT (HY). Turvapaikka-asiantuntija. Ihmisoikeusaktivisti./Migration researcher, DSSc (UniHelsinki). Asylum advisor. Human rights activist.
    (Twitter)

    VastaaPoista
  6. Jos henkilöllä ei ole maassaolo-oikeutta, hänellä ei myöskään tulisi olla oikeutta liikkua maassa. Jos häntä ei voi heti poistaa maasta, hänet tulisi sijoittaa tätä varten tarkoitetulle alueelle. Siellä hänelle tarjottaisiin perustoimeentulo ja terveydenhoito. Tämän tulisi olla itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
  7. Joku Turun ulko-saariston asumaton n. puolen hehtaarin saari/ luoto sopisi oikein hyvin tällaisen leirin paikaksi. Sellaisia löytyy moniakin

    VastaaPoista
  8. Siis hyvinkin pieni leiri tai suljettu laitos varmaankin riittäis tarkoitukseen, koska jo pelkkä uhka sellaiseen joutumisesta kaiketi riittäisi laittoman mamun joko häipymiseen maasta tai suostumaan karkoitukseen ihan vapaaehtoisesti

    VastaaPoista
  9. Muistanpa tässä erää "Neuvostoliiton tutkijana" esitellyn naishenkilön. Omakohtaista muistoa tai kokemusta hänellä ei millään ehtinyt olla. Paljastui, että hän on "käynyt" jonkun kerran Pietarissa ja yhden (1) kerran Moskovassa. Ei selvinnyt, osasiko hän lainkaan venäjää. Arvauksekseni jäi, että ei.

    VastaaPoista
  10. Kuinka kauan menee, ennen kuin porukka ymmärtää, että tämä koko mamutusjuttu on osa wef:n agenda?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.