sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Tumman pigmentin kulttuuria?

Taksi Helsingin kuljettaja pääsi esiintymään somepalvelu Tik Tokiin lähdettyään poliisia pakoon ja ajettuaan melkein yhden konstaapelin yli. 

Tik Tokissa julkaistusta videosta selviää, että kyseinen taksisuhari omaa keskimääräistä suomalaista huomattavasti enemmän pigmenttiä. Siitä eivät asiasta jutun tehneet mediat kuitenkaan totuttuun tapaan maininneet sanallakaan. Helsingin Sanomat kuitenkin kertoi, että poliisi kaivoi kiinniottotilanteessa aseen esiin. 

Ajatelkaapa mitä mediassa olisi kirjoitettu, mikäli kyseinen suhari olisi jatkanut vastaanpanemistaan ja poliisi oli joutunut käyttämään asettaan. Saati jos se olisi johtanut suharin hengen menetykseen. 

Avoimeksi jäi myös se, miten suomalaisen yhteiskunnan punavihreä segmentti ynnä uussuomalaisten ripeästi kasvava joukko olisi reagoinut sellaisessa tilanteessa. Olisiko meilläkin siirrytty ns. kansainväliseen meininkiin

Jollain tavalla samaan aihepiiriin liittyen en voinut olla ihmettelemättä Ylen juttua, jossa Vantaan perusopetuksen johtaja kertoi taannoisesta havukoskelaisen koulun pahoinpitelystä, että "mitään etnisiin motiiveihin viittaavaa ei ole havaittu. Tapauksessa ei ole mitään etnisyyteen, uskontoon tai poliittisiin suuntautuneisuuksiin liittyvää."

Onko meidän siis uskottava häntä ja oletettava, että pahoinpitelijät olivat samaa etnis-uskonnollis-poliittista ryhmää kuin uhri? Lisäksi jäin miettimään, että kuka ja missä on esittänyt, että pahoinpitelyn motiivi olisi ollut etninen? Itse kun en ole tuollaista väitettä missään havainnut, enkä ainakaan itse ole sellaista olettanut.

Sen sijaan tapaukset ovat alleviivanneet sitä, mistä ajatuksiani lähes päivittäin kommentoiva Seppo Oikkonen on kerta toisensa jälkeen muistuttanut (esimerkki): kulttuurit ovat kovia tosiasioita, jotka vaikuttavat vahvasti yksilöiden tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. 

Siksi olen itsekin ajatellut, että mikäli koulupahoinpitelijät - Vantaan perusopetuksen johtajan päinvastaiseen viittaavasta kommentista huolimatta - ovat kotoisin jostain ns. paskamaasta, olisi kyseessä ollut ilmentymä sellaisesta kulttuurista, jota paetakseen näiden lasten vanhemmat ovat ainakin oman kertomansa mukaan tulleet Suomeen. Samaa olen taipuvainen epäilemään myös alussa mainitsemani taksisuharin kohdalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuin aivottomat eläimet
Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri
Oikeus totesi kunniaväkivallan tapahtuneen

18 kommenttia:

  1. Enemmistön muodostavat petturipoliitikot, mukaanluettuna varsinkin viherkommunisti-ministerit ja valheellisen valtamedian kommunismiin päin kallellaan oleva toimittajien enemmistö eivät halua myöntää, mikä on tietynlaisissa kouluissa kouluväkivallan JUURISYY:

    "Ei-valkoinen globaali enemmistö sakinhivuttaa suomalaislapsia monikulttuurisissa kouluissa

    Viime päivinä Yle uutisissa on kauhisteltu alakouluissa esiintyvää kiusaamista.
    ...
    Ensimmäisen uutisen jälkeen Yle on käsitellyt asiaa taajaan, mutta yhdessäkään julkaistussa jutussa ei ole otettu esiin Kytöpuiston koulun monikulttuurisuutta, joka pitkälti selittää kiusaamisen dynamiikan. Tämä on ymmärrettävää, sillä koulun rehtori Maarit Hosio on aiemmin retostelut, kuinka monikulttuuri on oppilaitokselle valtava voimavara. Hosion mainospuhe on näkynyt myös uusien opettajien rekrytoinnissa.

    Eilen Yle nosti tapauksen johdosta esiin opetusministerin tviitin, jossa hän tuli tahattomasti tunnustaneeksi, tosin täsmällistä syytä kertomatta, yhteiskunnan epäonnistuneen koulumaailmassa:
    ...
    Opetusministeri Andersson on aivan oikeassa siinä, että yhteiskunta on epäonnistunut suomalaislasten oikeuksien turvaamisessa. Tähän ovat syynä Anderssonin kaltaiset petokselliset poliitikot heidän päästettyä maahan aggressiivisia ulkoeurooppalaisia, joiden jälkeläiset nyt terrorisoivat koulujamme.

    Äänen lausumaton tosiasia on, että suurin osa koulujemme väkivallan ja muun kiusaamisen lisääntymisestä johtuu lähtökohtaisesti sopeutumattomien rotumuukalaisten määrän kasvusta. Toisaalta lastentarhoissa vuosikymmeniä sitten aloitettu suomalaisuuden alasajo ja "kansainvälisyyskasvatus" on johtanut siihen, että suomalaislapsilla ei ole enää terveeseen ryhmäidentiteettiin sitoutunutta halua puolustaa kaltaisiaan toisin kun kouluihin väkisin ängetyillä etnisesti kutsumattomilla vierailla. Suomalaislapset on atomisoitu yksinäisiksi kännykkäänsä seuraaviksi nynneröiksi, joilta puuttuu uhan kohdatessa ryhmähenki.

    Sen sijaan rotumuukalaisille on opetettu aina rotuylpeyttä ja kulttuuris-uskonnollista ylivaltaa, vaikka todellisista kulttuurisaavutuksista ei olekaan olemassa juuri mitään empiiristä näyttöä. Jos olisi, heidän vanhempansa olisivat älyllään ja ahkeruudellaan rakentaneet kotimaihinsa hyvinvointivaltiot eivätkä luikahtaneet tänne elämaan kiittämättömästi muiden siivellä.

    On silti turha syyttää muukalaislapsia kouluissakin havaittavasta epäonnistuneesta monikulttuurikokeilusta. He ovat vain globalisoituneen poliittisen "eliitin" pelinappuloita tuhoon tuomitussa utopiassa. Järkkymätön usko diversiteettiin ja taikauskoinen käsitys pakotetun tasa-arvon hyvää tekevästä voimasta ovat jatkuvasti voimistuvan konfliktin lähtökohdat. Vasta kun näistä vahingollisten idioottien levittämistä virheellisistä päähänpinttymistä luovutaan, voidaan rauhaa rakentaa sekä Eurooppaan ja että muualle maailmaan."

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/09/ei-valkoinen-globaali-enemmisto.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petturipoliitikot enemmistönsä voimalla ja valheelisen, suomalaisvihamielisen valtamedian vahvalla tuella ovat ajamassa Suomeakin samaan, käytännössä jo lähes "failed state"-tilaan, johon Ruotsissa peräkkäiset maanpetturihallitukset ovat maansa ajaneet.

      "Failed State", epäonnistunut valtio eli romahtanut valtio on toimintakykynsä menettänyt valtio, joka on niin heikko ettei se pysty hallitsemaan aluettaan eikä suojelemaan kansalaisiaan. Tuota tilaa osoittavia uutisia saamme päivittäin lukea mm. Ruotsin osalta joukosta vaihtoehtomedian internet-sivustoja. Eikä tilanne ole paljoa parempi esim. Saksassa ja Ranskassakaan.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Olen ymmärtänyt että Kytöpuiston tapauksessa pahoinpitelivät ovat taustaltaan Irakista, yksi kaiketi Somaliasta. Uhrilla luultavasti marokkolainen isä, suomalainen äiti. Siksi tuntuvat oudoilta nuo kirjaimellisesti todet, mutta isommassa kontekstissa harhaanjohtavat perusopetuksen päällikön lausunnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin lukenut tuon irakilaisuuden. Ei taida uhrin marokkolainen isä asua Vantaalla, kun ei ole vastaiskua kuulunut.

      Minua kiinnostaa aina, minkä kansanryhmän jäsen on käyttänyt Suomessa väkivaltaa. Tätä joutuu aina arvailemaan, kun lukee valtamediaa. En ole vielä väärin arvannut, kun hyväksytään arvaukseksi yleiskategoria "mamu".

      Poista
  3. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita. Kulttuureissa on kyse yksilötasolle palautumattomista yhteisövoimista, yhteisöominaisuuksista ja yhteisöilmiöistä. Sellaisista kuin yhteisöissä vallitseva sosiaalisen sitovuuden aste, valtahierarkioiden periytyvyys, jäykkyys tai joustavuus, yhdenmukaisuuden paine ja moraalin laatu -- onko se normatiivista "kunniakulttuuria" vai omantunnonetiikkaa -- eikä kaikkein vähäisimpänä sukupuoliseparaation aste, joka määrää tietynlaisen mutta myös yleisen väkivallan määrää, jne.

    Kulttuuri määrää siis sataprosenttisesti sen minkälaatuista yhteisössä vallitseva sosiaalisuus on -- mutta myös sen millaista yhteisössä ilmenevä epäsosiaalisuus on. Kun puhumme "kulttuurisesta rikollisuudesta", puheen on perustuttava sille että ymmärrämme miten ensisijaisia yhteisövoimat ovat yksilöiden ominaisuuksiin nähden.

    Siksi mielestäni kertoo aivan täydellisestä ilmiöiden ymmärtämättömyydestä, jos joku vetää kulttuurisen rikollisuuden rajalinjoja siihen tapahtuvatko kulttuurille tyypilliset väkivallanteot kulttuuriset yhteisön "sisällä" vai tapahtuvatko ne toisiinsa sopeutumattomien kulttuurien välillä. Se on aivan täydellistä, lähtökohtaista ymmärtämättömyyttä.

    ""Näinä päivinä me kauhistelemme Eurooppaan ja omaankin keskuuteemme nyt leviävää vieraskulttuurista ja varsin barbaarista rikollisuutta, kuten kunniamurhia, terroriteoissa toteutuvaa tuhon ja itsetuhon symbioottista yhteensulamista, uskonsodan tarvitseman loukkaantumisherkkyyden jatkuvaa kasvattamista, kaikkiallisen jumaluuden nimissä tehtyjä raakoja arkaaisia kostotoimia, etnisten nuorisojengien keskuudessa yltyvää väkivaltaa, jyrkkää eristäytymistä ja hyökkäyksiä hyväätarkoittavaa yhteiskuntaa vastaan, ryöstelyä, ritualisoituvaa symbolikohteiden tuhoamista kuten tuhopolttoja, joukkoraiskauksia ja ryhmissä tehtyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, jne. Yritämme epätoivoisesti torjua tietoisuudestamme sen tosiasian, toistan: tosiasian, että kyseessä ovat nimenomaan kulttuuriset ominaisuudet ja nimenomaan kulttuurinen rikollisuus.""

    VastaaPoista
  4. Näin Ruotsissa Suomen mallimaassa:

    https://tt.omni.se/allt-yngre-dras-in-i-gangkriminalitet/a/56VKjz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artikkeli vahvistaa todeksi sen, mitä muutamat harvoihin suoraselkäisiin ja rohkeisiin kuuluvat ruotsalaiset poliisipäälliköt ovat julkisesti uskaltautuneet tuomaan esille. Meillähän maanpetturi-poliitikkojen Polpo päinvastoin tekee myyräntyötä vaieten matujen rikoksista ja nettikyttäjoukollaan koettaa vaientaa kritiikin internetissäkin - perustuslakiimme kirjattua sananvapautta tukahduttaen.

      Artikkeli pohjautuu mm. kyselyyn, joka oli lähetetty Ruotsin 290 kunnan sosiaalijohtajille, vastausten määrän ollessa 62%, joten artikkelin antamaa yleiskuvaa hälyttävästä tilanteesta voinee pitää aika luotettavana. Kannattaa lukea, jos vähänkin ymmärtää ruotsia. Siitä saa käsitystä siitä, millaista tulevaisuutta kohti varsinkin viherkommunisti-sisäministeri Ohisalo haluaa viedä maatamme: "Turvapaikanhaku on perusoikeus" - ja taikasana "asylum" rajoillamme takaa sen!

      Sehän maksaakin jo nyt "vain" vähintään 3 miljardia euroa vuodessa, joka joudutaan kokonaan kattamaan muutenkin yhä paisuvalla ULKOMAANVELALLA. https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Proffalla on mielenkiintoisia tekstejä ja olen seurannut blogia lähes päivittäin. Kiitos! Nyt kuitenkin lipsahti alatyylinen rimanalitus. Toivottavasti pystyt professori välttämään moisia. Muuten asialliseen tyyliisi ne eivät sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En näe professorin tekstissä minkäänlaista rimanalitusta.

      Ilmeisesti se koira älähti, johon kapula kalahti. Aivopesty hyödyllinen idiootti vai tietoisesti suomalaisen kansallisvaltiomme tuhoa ajava globalisti-petturi?

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Valtalehdistössä kirjoitus asiasta on ollut koko ajan riman alitusta. Olisi korkea aika alkaa puhua asioista tosiasiat tunnustaen.

      Poista
    3. Itsekin toivoisin Ano klo 14.42:n perustelevan hieman näkemystään;

      mikä mahtoi hänen mielestään olla vialla tässä Professorin täysin asiallisessa kritiikissä?

      Poista
    4. Perusteluni tuolle rimanalitukselle: paskamaasta puhuminen syö uskottavuutta muutoin asiallisessa kirjoituksessa. Kommenteissa toki tuollaisia ilmauksia vilisee, mutta se kertoo enemmän kirjoittajasta kuin asiasta. Paitsi tietenkin kirjoittajan mielestä.

      Poista
  6. Ilkka Kanerva kertoo siitä, että Turun kouluissa vaaditaan suojelumaksua ettei kiusattaisi. Haiskahtaa vahvasti Lausteeteelta kyseinen toiminta.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  7. Suomalainen koulu onnistui aina 1990 luvun lopulle saakka. Sen jälkeen oppineet ovat puhuneet vain epäonnistumisista. :-(
    Lukukinkereistä alkanut yli satavuotta kestänyt onnistuminen aika opetuksessa on jostain syystä kääntynyt vain vihjailuihin.

    VastaaPoista
  8. Viimeiset parikymmentä vuotta oppineet ovat yrittäneet sopeuttaa koulua muuttuneeseen oppilasmateriaan, kun olisi pitänyt jatkaa sillä samalla linjalla, eli koululaiset pitää sopeuttaa oppimiseen. Amen.

    Kurilla ne suomalaisetkin saatiin lukemaan ja tottelemaan aapiskukkoa, jonka jälken epigeneettinen periytyminenm piti huolen siitä, että suomalaislapset eivät pahemnmin perseile.

    Nyttemmin ulkomailta tuodut esimerkit tuhoavat myös suomnalaislasten tottelevaisuuden. Pahimmin tästä ovat esimerkkeinä oppineet, joiden mukaan ihmisellä menee hyvin vain silloin, kun hän on kuriton.

    En siis millään pysty ymmärtämään, mitä pahaa on tottelevaisuudessa, koska koiratkin voivat vapautua talutushihnasta vain siten, että ne tottelevat. HALLOO PRKL.

    Voitteko kuvitella, että ihmiskunnan suurimmat keksijät elivät aikana, jolloin kurittmaninen oli perushyve!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nyttemmin ulkomailta tuodut esimerkit tuhoavat myös suomnalaislasten tottelevaisuuden. Pahimmin tästä ovat esimerkkeinä oppineet, joiden mukaan ihmisellä menee hyvin vain silloin, kun hän on kuriton."

      Ks. numeroiduista kohdista "4. Koulujen ja opettajien arvovallan heikentäminen", artikkelissa "Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon", http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  9. Suomalaisuuden tuho tulee olemaan nimenomaan monikulttuuri, eli monta kulttuuria taistelemassa eduistaan ja olemassaolostaan keskenään saman katon alla.Koulukiusaajapaskasakkia taas löytyy yhä valitettavasti omistakin liikaa, eli ns. valkoisia neekereitä, ja asialle pitäisi yleisesti tehdä jotain konkreettista järjestelmän puitteissa.

    VastaaPoista
  10. >>Tik Tokissa julkaistusta videosta selviää, että kyseinen taksisuhari omaa keskimääräistä suomalaista huomattavasti enemmän pigmenttiä.>>
    HS:n ei tarvitse enää kertoa asiasta sillä siitä vaikeneminen kertoo kaiken. Jos kyse olisi ollut pigmentiltään vaaleasta taksiautoilijasta ja vieläpä kantasuomalaisesta, olisi mainittu nimi ja ikä ja ties mitä muuta. Joka kerta kun ei mainita mitään, tiedämme jo ettei kyse ole kantasuomalaisista. Väitän, että supisuomalainen taksiautoilija ei ylipäätään käyttäytyisi samalla tavalla. Taksiuudistus oli todella suuri moka. Naisena en käytä takseja enää lainkaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!