torstai 18. kesäkuuta 2020

Ylen uutistoiminta uudistuu

Ylen uutistoiminta on uudistanut omat journalistiset periaatteensa. Se on hienoa, koska yhtiö on tämänkin blogin kymmenvuotisen olemassaolon aikana antanut joukoittain aihetta moittia sen uutisoinnin kelvottomuutta. 

Nämä moitteet ovat koskeneet niin uutisaiheiden poliittisesti motivoitunutta valintaa ja etenkin poisvalintaa, juttujen poliittisesti vääristyneitä näkökulmia kuin media-ajan tarkoitushakuisesti epätasaista antamista poliittisille toimijoille. Voisiko siis olla niin, että Yle on päättänyt lopettaa kaiken tällaisen ja ryhtynyt palveleman koko Suomen kansan uutisnälkää luottaen siihen, että nämä ovat kykeneviä tekemään niistä omat johtopäätöksensä ilman toimituskunnan milloin enemmän ja milloin vähemmän hienovaraista aivopesua.

Yle on kirjoittanut arvonsa eräänlaisen itsetoimintaohjeen muotoon: "olemme luotettavia, riippumattomia ja reiluja. Toimimme ihmistä arvostaen".

Yle on myös määritellyt olemassaolonsa perusteet eräänlaiseksi toimintaohjeympyräksi. Sen mukaan uutisissa "tarjoamme yleisölle uutta, tarkistettua ja merkityksellistä tietoa, joka auttaa ymmärtämään maailmaa ja joka on kerrottu journalismin keinoin".  

Tämä kuulostaa varsin hyvältä. Ainakin jos voimme luottaa siihen, että ymmärtämisen auttaminen tarkoittaa tässä poliittisesti neutraalia uutistapahtumien tarjoamista ihmisille näiden maailmankuvan muodostamisen pohjaksi, eikä nykyisen kaltaista johdattelua kohti toimituskunnan omia näkemyksiä. 

Ylen tarjoamista uutisista pitäisi uuden sitten seurata ymmärrys. Tämä kohta kuuluu, että "kerromme maailmasta monipuolisesti ja selkeästi, jotta ihmisten tieto ja ymmärrys itsestä ja toisesta lisääntyy ja pystymme elämään samassa yhteiskunnassa".

Tämän kohdan alkupuoli kuulostaa hyvältä, mutta loppua kohti teksti rupeaa kuulostamaan poliittiselta agendalta. Tarkoitan sitä, ettei Yle tämän mukaan ole pyrkimässä neutraaliin tiedonvälitykseen vaan sillä on selvästi kirjattu - vaikkakin ruusunpunaisen kaunis ja keväisen vihreän koivunlehden heleä - poliittinen agenda.

On siis kysyttävä, että ohjaako tämä agenda uutisten valikointia tai niiden kertomisen sävyä? Ja jos näin on, niin onko se ristiriidassa uutiset-kohdan periaatteiden kanssa. 

Ymmärryksestä pitäisi seurata osallisuus. Sen mukaan "ihmiset voivat tehdä luotettavia tietoon perustuvia valintoja omista lähtökohdistaan ja kokea olevansa osa ympäröivää yhteiskuntaa". Tämä kuulostaa erinomaiselta, kunhan se tosiaan koskee kaikkia ihmisiä ja poliittisia näkemyksiä tasapuolisesti ja tosiasioiden mukaisesti niin hyvässä kuin pahassakin. 

Osallisuudesta seuraa edelleen demokratia. Ylen muotoilun mukaisesti "teemme töitä, jotta avoin demokraattinen yhteiskunta toimii". 

Siinä sitä onkin tekemistä. Nythän meillä huomattava osa äänioikeutetuista jättää käyttämättä oikeuttaan valita päättäjiä. Esimerkiksi viime vuoden eduskuntavaaleissa heistä teki näin noin kolmannes. 

Lisäksi epäilen vahvasti, että varsin moni äänioikeutettu teki oman maailmankatsomuksensa vastaisen äänestysratkaisun siksi, että Yle ja muut valtamediat nostivat esille asioita, jotka tukivat selkeästi tiettyjä poliittisia toimijoita. Ja pimittivät näkökulmia, jotka olisivat tukeneet toimituskunnalle vastenmielisiä tahoja.

Demokratian jälkeen Yle sulkee ympyrän, eli demokratiasta seuraavat uutiset eli, että "kerromme maailmasta monipuolisesti ja selkeästi, jotta ihmisten tieto ja ymmärrys itsestä ja toisesta lisääntyy ja pystymme elämään samassa yhteiskunnassa".

Nähtäväksi siis jää, katoaako Ylen uutisoinnin räikeimpien epäkohtien ruotiminen tästä blogista. Eli toimiiko verorahoitteinen media jatkossa siten, että se kertoo "maailmasta monipuolisesti ja selkeästi" tarjoamalla "yleisölle uutta, tarkistettua ja merkityksellistä tietoa", vai jatkaako se sittenkin entisellä linjallaan tukemalla toimittajien omia väriltään ruusunpunaisia ja keväisen koivunlehden heleitä poliittisia agendoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 

12 kommenttia:

  1. Ilman poliittista tavoitetta pitäisi olla: "...teemme töitä, jotta ihmiset voisivat valita mieleisensä poliittisen järjestelmän."

    VastaaPoista
  2. Ymmärryksen noituminen ylimitoitetuilla ja yliyleistävillä yleiskäsitteillä menee siis nyt ohjelmanjulistuksesta.

    Mitään sisältöähän ei missään esitetä. Ei kerrota kuka nyt tekee toisella tavalla ja mitä. Kuka ajattelee nyt toisin ja millä tavalla toisin.

    Voi noita ressukoita. Ihmisyyden ensimmäisetkin rakennuspalikat ovat hukassa, esimerkiksi se yksinkertainen tosiasia, että ihmisyys on kehitysominaisuus, tai se, että kaikki eurooppalaiselle uudelle ajalle ominainen "kartesiolaiseen paradigmaan" perustuva empiirinen tositieto voi elää vain maallistuneessa yhteiskunnassa, jossa mitään tunnustuksellisia totuusjärjestelmiä ei minkään "monikultturismin" nimissä hyväksytä "ihmisoikeuksina".

    Ehkä nämä nyt ovat aprillipäivän juttuja. Ongelmaksi muodostuu se, pystyykö joku noista jossakin palaverissa lausumaan ääneen niin uskottavalla mattirönkämäisellä äänensävyllä, ettei kukaan tirskahda nauramaan. "Kerromme yleisölle maailmasta monipuolisesti ja selkeästi." Voihan viuna.

    Varmaan tuollaisen saisi aikaan puppugeneraattorillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli tuhat yleläistä on osallistunut tämän julistuksen laadintaan. Mistä se kertoo, laadustako? Aika ylittämätön on loppuvetokin, tuo, että vertaavat itseään Helsingin Sanomiin. Tosiaan, kumpikin hirviöinstituutti osaa puhua lähinnä itsestään.

      Poista
    2. Pravda ja toinen Pravda, kuin kaksi marjaa!
      Kumpikin julistaa "totuutta" TOTUUDEN sijasta.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Jos edes "ääärrrioikeisto-" ja "ilmastonmuutos-"
    sanojen käyttö vähenisi havaittavasti, niin uskoisin jotain tapahtuneen, eikä niinkuin Kari 40v sitten kuvasi katontekijä Hiski Kutiaista ennen ja jälkeen kansainvälisyyskasvatuksen.

    VastaaPoista
  4. En usko, että Yle on parannettavissa. Ei ole mitään syytä olettaa, että Yle tai mikään muukaan vasemmistolaisen identiteetttipolitiikan mädättämä mediainstanssi muuttuisi. Siksi on parempi jättää nämä toimijat vaille huomiota, jota he eivät omalla tekemisellään edes ansaitsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen parannuksen teosta tulee mieleen Neuvostoliiton loppuaikojen raittiuskampanjat. Tosin Neuvostoliitossa oltiin kampanjoinnissa tosissaan ennalta tiedetystä epäonnistumisesta huolimatta.

      Poista
  5. Nauroin ääneen professorin toivotaan toivotaan idiotismille.Vuodesta toiseen samaa toivotaan toivotaan höpröintiä todellisuudesta.Yle on punaisten fasistien pyörittämä,suomalaisvastaista viha-agitaatiota tuottava propagandalaitos eikä sen valehtelut omista toimistaan muuta mitään mihinkään suuntaan.

    VastaaPoista
  6. Kieltämättä professorin toivomuksissa väikkyi kovin ruusunpunainen optimismi. Olen jo vuosia suhtautunut YLEn 'uutisoimisiin' levällä huvittuneisuudella tai ärtymyksellä; jälkimmäinen siitä johtuen, että pääuutislähetyksissä kovin usein käytetään minuuttikaupalla aikaa aiheisiin, jotka eivät ole oikeasti uutisia. Mutta eihän YLEn toiminta tule terävöitymään niin kauan, kuin pakkoveroon perustuva hulppea tulopohja ei muutu. Jos YLE joutuisi oikeasti kilpailemaan katsojien kiinnostuksesta ja halusta maksaa ohjelmien sisällöstä, se voisi kyllä huomattavasti tehostaa 'tarkistetun ja merkityksellisen tiedon välitystä'

    VastaaPoista
  7. Itse en vaivaudu edes moista aivopesua seuraamaan. Pare pitää toosa kiinni.

    VastaaPoista
  8. Älkääs nyt. Kyllä Ylellä on merkittävä viihdearvo. Ja valitettavasti siksi paljon vaikutusvaltaa, ettei sitä voi sivuuttaa - etenkään kun meistä jokainen kustantaa sen toimintaa. Ja sitä paitsi, toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato kun Uskossa kuoli.

    VastaaPoista
  9. Jos Yle ei voi näyttää edes urheilu-uutisia ilman blm-propagandaa, niin kyllä sen viihdearvo hukkuu vitutuksen suohon.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!