perjantai 29. toukokuuta 2020

Kimalaiset puutarhureina

Maanviljelyn vallankumous tapahtui noin 10 000 vuotta sitten, kun esi-isämme ryhtyivät luomaan kasveille olosuhteita, joissa ne tuottaisivat enemmän ruokaa kuin kasvaessaan villeinä ja omilla ehdoillaan luonnossa. Näin ruokaa riitti paljon suuremmalle ihmisjoukolle kuin pelkästään luonnosta keräilemällä. 

On epäilemättä niin, että maatalouden vallankumous on ollut maapallon historiassa laajuudeltaan ja merkitykseltään ainutlaatuinen tapahtuma. Sitä se ei kuitenkaan ole teknisesti. 

Luin nimittäin eilen tuoreen tutkimuksen, jossa tutkijat selvittivät tarkemmin kimalaisen outoa käyttäytymistä, jossa ne vaurioittavat tarkoituksellisesti kasveja ilman, että söisivät tai imisivät siitä mitään. Tutkijat arvelivat, että tämä käyttäytyminen johtuisi tavalla tai toisella kimalaisten keskeisen ravinnon eli meden puutteesta ja loivat koejärjestelyn, jossa tämä hypoteesi voitaisiin testata. 

Niinpä he loivat erilaisia koejärjestelyitä, joissa kimalaisten käytöstä seurattiin meden saatavuuden suhteen erilaisissa olosuhteissa. Tulokset osoittivat, että kasvien vaurioittaminen oli todellakin liityksissä kukkivien kukkien määrään eli kimalaisten ravintona tärkeän meden saatavuuteen. Eli mitä vähemmän kukkia oli saatavilla, sitä enemmän kimalaiset vaurioittivat kasveja. 

Tutkijat havaitsivat kuitenkin myös, että kimalaisten vaurioittamat kasvit kukkivat jopa 30 vuorokautta aiemmin kuin vaurioittamattomat. Eli kimalaisten käyttäytyminen oli sikäli tarkoituksenmukaista, että näin ne pystyivät edistämään omaa ravinnonhankintaansa. 

Tutkijat arvelivat, että kukkimisen aikaistuminen johtuisi siitä tunnetusta seikasta, että stressaantuneiden kasvien tiedetään yleensä pyrkivän kukkimaan nopeammin kuin stressaamattomien. Siksi he matkivat kimalaisten käyttäytymistä vaurioittamalla kasveja samalla tavalla pinsettien avulla. 

Ilmeni kuitenkin, että kimalaisten puremat kasvit kukkivat merkittävästi nopeammin kuin pinsetillä vaurioitetut, joskin myös jälkimmäiset olivat hiukan käsittelemättömiä kasveja nopeampia. Siten on todennäköistä, että kimalaiset sekä vaurioittavat medenpuutteessaan kasveja fyysisesti, mutta myös indusoivat kukintaa kemiallisesti. 

Jälkimmäisen yksityiskohtia ei referoimassani tutkimuksessa selvitetty sen tarkemmin. Siihen kuitenkin epäilemättä paneudutaan jatkossa, koska kyseiselä kemikaalilla olisi melkoiset markkinat maailman eri puutarhoissa. 

Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siis siltä, ettei ihmisen tapa muovata luontoa ole suinkaan erityisen ainutlaatuista laadullisesti, vaikka määrällisesti se toki on sitä. Jopa kimalaiset pystyvät samankaltaiseen toimintaan. 

Tämä ei kuitenkaan ole kovin yllättävää, sillä tiedetäänhän jo vanhastaan, että toinen pistiäisten joukko eli muurahaiset osaavat Suomessakin lypsää kirvoja. Ja muualla maailmassa lehdenleikkaajamuurahaiset jopa viljelevät sieniä.  

Erona ihmiseen lienee kuitenkin se, että pistiäisten maanviljely- ja karjankasvatustoiminta on vaistonvaraista eli alusta loppuun geenien ohjaamaa, kun taas ihmisellä kyse on isojen aivojen tuottamasta innovaatiosta, joka siirtyy jälkeläisille opetuksen kautta. Siitä huolimatta on hyvä huomata, että pelkät luonnonvalinnan muokkaamat vaistotoiminnot voivat tuottaa yllättävän ihmismäistä käyttäytymistä jopa yksinkertaisina pidetyille eläimille. 
 
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

3 kommenttia:

  1. Kyllähän tuota metodia joidenkin ihmisryhmien edustajatkin käyttävät.
    "Tutkijat arvelivat, että tämä käyttäytyminen johtuisi tavalla tai toisella kimalaisten keskeisen ravinnon eli meden puutteesta ja loivat koejärjestelyn, jossa tämä hypoteesi voitaisiin testata."

    VastaaPoista
  2. Suomen Sosiaali- ja terveysministeriössä tuskin käytetään kimalaisia, mutta olisko siellä humalaisia tutkimuksia tekemässä!?

    Nyt ne nimittäin väittävät kasvomaskin olevan turha koronaa vastaan ja sen vaikutus on "vähäinen tai olematon". Onneksi meillä on nykyään kaikki päättävät virkamiehet ja ministerit naisia, ettei olla kymmenientuhansien ulkomaalaisten tutkijoiden vietävissä.

    STM ei vielä suositellut tervaa tai sukupuoliyhteyttä neitsyen kanssa koronavirusta vastaan, vaikka ne ovat keskeisiä hoitomuotoja suomalaisessa ja afrikkalaisessa lääketieteessä. Ehkä illan Catwalkilla nämä viisi Miss Coronaa sitten pamauttavat.

    Aion ottaa koronarokotuksen heti kun se on valmis. Matkustan lähimpään naapurimaahan sitä ottamaan ja samalla tuon repullisen kasvomaskeja lähiseudun liikuntakyvyttömille. Oma maa Mansikkien Valtakunta, muualla rusinoita pullassa!

    VastaaPoista
  3. Hieman epäilyttää tapa millä evoluutiota sekoitetaan jokaiseen arvaukseen, vaikka ko. hypoteesia ei ole todistettu teorialta vaaditulla tavalla.
    Lisäksi hieman ärsyttää, noin yleisellä tasolla, ei erityisesti tähän liittyen, että evoluutiosta on tullut paradigma minkä nimissä mistä tahansa voi tehdä instant-tiedettä. Ota vain pari havaintoa, sekoita joukkoon evoluutiota ja kas.. tiedettä!
    Näkisin, ettei evoluutiohypoteesi ole tuonut mitään lisäinformaatiota oikeaan tieteen tekemiseen, se on vain helppo selitys millä paikkailla tietämyksen aukkoja.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!