maanantai 3. joulukuuta 2018

Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

Nimimerkki "Somali terveydenhoitaja" kertoi mielipidekirjoituksessaan, että somalityttöjen sukupuolielinten silpomiseen liittyvistä uutisista kärsivät ennen kaikkea ne perheet, jotka ovat jo tästä perinteestä luopuneet. Tämä johtuu siitä, että jokaisen asiaan liittyneen uutisoinnin jälkeen heihin kohdistuu katseita ja jopa suoria intiimejä kysymyksiä. Niinpä hän ehdotti, että silpomisia pyrittäisiin mediajulkisuuden sijasta vähentämään perheiden kanssa tapahtuvalla ruohonjuuritason valistustyöllä.

Uskon kyllä, että kertojan kokemus on oikea. Onhan se varsin hämmästyttävää, että jotkut ihmiset voivat olla tarpeeksi kieroutuneita silpoakseen jälkeläistensä alapään.

Vika ei kuitenkaan ole kantaväestön eikä edes näkyvyyttä hakevan klikkimedian. Ei, vaan vika on siinä brutaalissa kulttuurisessa perinnössä, josta nimimerkkikin on kirjoituksensa perusteella päässyt eroon.

Samaan kulttuuriin liittyy toinenkin merkillisen brutaali piirre. Siihen kuuluvat miehet nimittäin syyllistyvät poikkeuksellisen usein seksuaalirikoksiin kantaväestöön kuuluvia naisia kohtaan.

Jäin nimimerkin kirjoituksen luettuani miettimään myös sitä, että kohtaavatkohan myös somalimiehet ja -nuorukaiset katseita ja jopa suoria kysymyksiä jokaisen heidän etniseen taustaansa liittyvän raiskausuutisen jälkeen. Ja pitäisikö somaleiden mielestä myös heidän tekemisiinsä yrittää puuttua mediahiljaisuudessa perheiden kanssa tapahtuvalla ruohonjuuritason valistustyöllä.

Tulin pohdinnassani kuitenkin siihen johtopäätökseen, ettei somali- ja kantaväestöön kuuluviin tyttöihin ja naisiin kohdistuvia brutaalien tapojen seurauksia tule käsitellä pelkästään poissa julkisuudesta. Toki olisi erinomaista, mikäli erityisesti somaliyhteisöjen johtomiehet ja -naiset toimisivat omissa piireissään yksiselitteisen aktiivisesti näiden tapojen kitkemiseksi somaleiden parissa.

Mutta toisaalta kaikilla suomalaisilla on oikeus tietää - ja lehdistöllä velvollisuus kertoa - mitä maassamme tapahtuu. Tämä tieto on nimittäin välttämätöntä demokraattisessa järjestelmässä, jotta valitsijat pystyvät tekemään vaaleissa valistuneita ja oikeita äänestyspäätöksiä ja sitä kautta ohjaamaan yhteiskuntaamme paremmaksi kaikille sen jäsenille - myös somalitaustaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uushelsinkiläisten taustasta
Joukkoraiskaaja Yaqub Ahmedin "pelastajien" heräättämiä ajatuksia
Bussikuskien ulosmarssi alleviivaa yhteisten pelisääntöjen noudattamisen tärkeyttä

12 kommenttia:

  1. Tässä kirjoituksessa on paljon positiivista asennetta - kaikille kaikkea hyvää. Se, on hieno piirre ihmisessä sinänsä.

    Muuten Professorin kirjoitukset ovat asenteissaan yhtä vuoristorataa. On projisoitu räikeästi erilaisia kulttuureita ja saman aikaisesti pullisellaan oman kansan erinomaisuudella. Kovin tavallistahan se jokaisella kansalla sellainen on. Kaikki kun haluavat olla pikkuisen parempia ja etevämpiä maita ja kansoja kuin vaikka naapurinsa. Ehkä tämä tasapainottelu kuuluu jokaisen ihmisen osaan osana kansallista ja kulttuurista kasvua ja on oman kansallisen identiteetin hakemista. Se on kehitystä ja ehkäpä myös kestävää sellaista.

    Mukavaa päivänjatkoa Proffan blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, vaikka nyt alkaakin olla jo ilta.

      Poista
    2. Suomi, ja suomalaiset pienenä kansana ovat päässeet näyttämään luonnettaan harvemmin kuin suurvallat ja suuremmat kansat. Historiaa tarkastellaan yleensä tiettyjen vedenjakana toimivien tapahtumien kautta, joiden lopputulokset ovat usein olleet sattumanvaraisia. Pieni määrä sattumanvaraisia muuttujia tekee laajan jakauman. Onneksi suomalaiset ovat valinneet useimmiten sen oikean vaihtoehdon.

      Poista
  2. Asia nyt vaan sattuu olemaan niin, että määrätyt kulttuurit ovat vuosisatoja jäljessä kaikesta kehityksestä ja ihmisoikeuksista ja niistä on vaikea löytää kehumisen aihetta. Naapureiden kanssa nyt on aina pientä kissanhännän vetoa, mutta on erikoista, kuinka media yrittää jatkuvasti pimittää tietoja takapajuisista kulttuureista tänne tulleista ihmisistä, joiden integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin tapoihin ei tule koskaan onnistumaan. Kupletin juoni onkin siinä, että vika on aina meissä suomalaisissa ja meidän pitäisi sopeutua ja sulattaa kaikki, eikä päinvastoin. Se ei todellakaan ole kehitystä.

    Hyvää alkanutta joukukuuta professorille!

    VastaaPoista
  3. Tällä logiikalla loppuisi pian medialta aiheet...ei kirjoiteta sitten suomalaisten itsemurhista, ei masennuksesta, alkoholismista tai muista vaikeista aiheista.

    Ei ja vielä kerran ei, nimenomaan tästä pitäisi nostaa vielä isompi haloo mediassa. Silpominen on jotain niin järkyttävän brutaalia, ihmisoikeusrikos tyttöjä kohtaan, että missään nimessä siitä ei pidä vaieta, kuten ei myöskään kehitysmaista tulevien raiskauksista.

    Onhan se kumma, että asioista ei voisi puhua ja samalla suurella äänellä nostaa esille sivistysvaltioon kototumattomuus, sopeutumattomuus.

    Sivistysvaltiossa kun on järjestys, säännö ja lait, joita muualta tulevien on paras oppia noudattamaan tai häipykööt takaisin sinne, mistä tulivat.

    Mediahiljaisuus ei suinkaan estä meitä saamasta tietoa, vaikka ei saataisikaan tilastotietoa Suomesta, mutta kun muut Eu-maat, niiden lehdistö taitaa olla moninkerroin vapaampi, saadaan sitä tietoa muualta ja muilta sivuilta, blogeista, ym.

    Itse lähden siitä, että maassa maan tavalla ja ei me voida koko Afrikkaa muuttaa tai koko Afrikkaa tänne muuttaa. MUTTA Suomessa asuvista tytöistä, naisista on huolehdittava ja pidettävä saavutettu kehitystaso yllä ja kehitettävä sitä edelleen. Meidän ei pidä sallia barbaarisia kidutustapoja, joista naiset kärsivät koko loppuelämänsä.

    VastaaPoista
  4. Somalinaisille ei viisari värähdä em. syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti niille kuitenkin jälkikasvua sikää!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Omasta "viisarista" minä kirjoitin.

      Poista
  5. "Onhan se varsin hämmästyttävää, että jotkut ihmiset voivat olla tarpeeksi kieroutuneita silpoakseen jälkeläistensä alapään."

    Erääseen läntiseen uskontoon kuuluu tapa silpoa poikien alapää. Silti asiasta ei julkisuudessa puhuta.

    Onko syynä läntinen uskonto vai sukupuoli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeiles sivaltaa partaterällä puolet terskastasi pois. Palataan sitten esinahkojen tarpeettoman poiston kritisointiin tyttöjen ulkosynnyttimien ja klitoriksen leikkelyn sijasta.

      Poista
    2. Toki esinahan poistaminenkin on väärin lasta kohtaan ja tulisi mielestäni kieltää niin juutalaisilta kuin muslimeiltakin. Tyttöjen silpomisella on kuitenkin huomattavasti vakavammat seuraukset.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!