keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Tämä aamun uutiset kertoivat Puolan ilmapuolustuksen tuhonneen venäläisiä lennokkeja. Eikä tämä tapahtunut Ukrainan vaan NATO:n jäsenmaan Puolan ilmatilassa. 

Ottaen huomioon vähän aikaa sitten tapahtuneen komission puheenjohtajaa kuljettaneen lentokoneen häirinnän sekä aiemmin tapahtuneet amerikkalaisten Ukrainassa omistaman tehtaan pommituksen sekä EU:n ja Iso-Britannian rakennusten vaurioittamisen, alkaa olla selvää, ettei kyse ole vahingoista, vaan tahallisesta toiminnasta. Eikä sellaiselle voi olla muuta tarkoitusta kuin eurooppalaisten ja etenkin NATO:n yhtenäisyyden ja taisteluvalmiuden testaaminen. 

Samalla on selvää, että mitä löperömmin länsimaat vastaavat venäläisten toimiin, sitä varmemmin venäläiset jatkavat niiden haastamista. Kyse on vain siitä, että missä ja millä tavalla. 

Tässä tilanteessa suurimmassa vaarassa ovat pienimmät rajavaltiot eli Baltian maat. Niistä Viro on joutunut viime aikoina useiden ilmatilaloukkausten kohteeksi, viimeksi vain pari päivää sitten

Niinpä kysymys kuuluu, että mikäli länsi vastaa veltosti tai jättää kokonaan vastaamatta venäläisten Ukrainan sotaan liittyviin provokaatioihin, voisiko edessä olla yllätyshyökkäys? Eli esimerkiksi johonkin Baltian maahan suuntautuva salamasota, jolla koko maa pyrittäisiin miehittämään niin lyhyessä ajassa, ettei taistelemaan haluton NATO ehtisi mukaan tilanteeseen? 

Tämän tilanteen estämiseksi olisi tärkeää, että länsimaat ryhdistäytyisivät, tunnustaisivat ilmeiset tosiasiat ja vastaisivat voimalla venäläisten Ukrainassa ja sen rajojen välittömässä läheisyydessä tekemiin provokaatioihin. Ja osoittaisivat näin mahdollisimman selkeästi Vladimir Putinille, ettei hänelle ole tarjolla EU- ja NATO-maissa helppoja voittoja, vaan ainoastaan karvas tappio.

15 kommenttia:

  1. Taannoin, yliopistolla, keskustelin venäläisen - patrioottisen - opiskelijan kanssa. Hän ylisti "suuren isänmaallisen sodan" lopputulosta.
    Totesin, lakonisesti, Lend Leasesta ja erityisesti siitä, että venäläiset sotilaat söivät USA-ruokaa, eikä sekään riittänyt.
    Mitkä vihat niskaani sainkaan....ja kiihkeän väitteen, että valehtelen.

    VastaaPoista
  2. Ongelma tässä on se, että Trump pitää Putinia ystävänään, ja Putin taas pitää Trumpia selvästi tyhmänä nössönä, jota voi avoimesti pyörittää miten haluaa. Putin vastaa Trumpin uhkauksiin ja määräaikoihin entistä suuremmilla pommituksilla, ja Trump vain hokee, ettei ole "happy" tilanteeseen.
    Portugalin presidentti on kuulemma sanonut kuvaavasti, että Trump on Putinin "omaisuutta", mitä ei varmaan olisi voinut sanoa kenestäkään muusta amerikkalaisesta presidentistä ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trump mikään Putini ystävä ole. Ne vanhat rajut KGP:n filmit tekevät Trumpista "ystävän" ja Putinin buudelin. Jos tähän provokaatioon ei Trump reagoi, asia on täysin selvä.

      Poista
  3. Jänishousu Trump estää Naton yhteisen vastatoimen vaikka Puolaan on hyökätty. Toivottavasti pääministeri Orpo joutaa Keskisarja-kiireiltään maanpuolustukseen. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla tulee touhua kun kyttää, käyttääkö joku persuministeri sanaa "ryssä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on epäselvää, että kuka on lennokit lähettänyt ja mistä.

      Poista
  4. Kannatamme sääntöpohjaista maailman järjestystä, siihen ei todellakaan sovi sotilaalliset toimet, eikä edes niillä uhkaaminen. Tähdennämme ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, humaaneja arvoja, sukupuolten moninaisuutta, ilmasto-ja luontokadon vastaista taistelua! Taistelua käytämme vain tällä tavalla. Ukrainan sota eskaloituu, jos kohtelemme Venäjää kierolla tavalla. Uskomme, että Putin taitavana valtiomiehenä vain hieman näpäyttää eurooppalaisia, eikä asiasta kannata nostaa luottamuskysymystä.

    VastaaPoista
  5. Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen velvoittamina pommitamme myös vieraita pääkaupunkeja ja tapamme epämieluisia hallituksia. Jos sattuu huvittamaan, ammumme myös satunnaisia veneilijöitä.

    VastaaPoista
  6. IS eilen

    Venäjällä polttoainekriisi – kiukku leviää somessa

    Venäläisiltä tihkuu valitusvideoita ja soraääniä. Suurkaupunkien huoltoasemilla on näkynyt ainakin E95-laadun loppumista.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011481420.html

    ----------------------------------------------

    IS tänään

    Media: Lennokki osui asuin­rakennukseen Puolassa – asevoimat ampui alas venäläisiä lennokkeja

    IS seuraa tässä artikkelissa tilannetta Ukrainan sodassa sekä siihen liittyviä tapahtumia Venäjällä.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011433229.html

    VastaaPoista
  7. MTV uutiset eilen

    Venäjän sotaharjoitus tulee lähelle Naton rajoja – mukana myös Kremlin informaatiovaikuttamista, sanoo asiantuntija

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-sotaharjoitus-tulee-lahelle-naton-rajoja-mukana-myos-kremlin-informaatiovaikuttamista-sanoo-asiantuntija/9219146

    Artikkelista poimittua

    Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen, joka neljäs vuosi järjestettävä Zapad-sotaharjoitus on parhaillaan käynnissä. Sen intensiivisin jakso alkaa perjantaina.

    Neljä vuotta sitten Zapad-harjoituksiin osallistuneita sotilaita oli myöhemmin mukana suurhyökkäyksessä Ukrainaan helmikuussa 2022.

    Nyt Nato-maissa ei uskota, että Zapad – suomeksi länsi – on välitön uhka, mutta sotilasliitto on valppaana.
    Zapad-harjoituksia käydään vain kymmenien kilometrien päässä Liettuan ja Puolan rajoilta.
    -------------------------------------

    Toivottavasti kukaan typerys ei totea, että tämä on vain "yksittäistapaus" kuten todettiin "turvapaikanhakijoiden" eli elintasopakolaisten rikoksista muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
  8. Jouko Pihon verkkosivustolla on toistuvasti mainittu tulevaisuudennäkymä, jossa Venäjä miehittää nopeasti Pohjois- ja Itä-Suomen suomalaisten ryhtymättä vastarintaan. Ennen tätä Venäjä on vaatinut oikeutta käyttää Suomen aluetta. Vaatimukseen on suostuttu Venäjän käytettyä taktista ydinasetta Helsingin tuhoamiseen.

    VastaaPoista
  9. Onpa trollit liikkeellä tälläkin palstalla. Trump ehkä kolahtaa mutta siihen Naton vastaisku jääkin. Ensi yönä joku Baltian maa joutuu drooni-iskun kohteeksi.

    VastaaPoista
  10. Pitäisi tietää, että minkälaisia lennokkeja on ollut liikkeellä. Vai onko kyseessä järjestetty provokaatio, että natomaita saataisiin mukaan konfliktiin? Epätoivoinen altavastaaja on varmaankin valmis epätoivoisiin tekoihin.

    VastaaPoista
  11. Eikös se Venäjän öljyrahasto ole loppuunkäytetty tänä vuonna, ja sitten talous pyörii rakentamalla tankkeja, jotka tuhotaan taistelukentällä. Ukraina pommittaa öljynlalostamot maata kiertävälle radalle, ja jo nyt on bensiinistä pulaa, vaikka Venäjä onkin valtioksi naamioitunut bensa-asema.

    Nyt kun Trump lakkaisi rakastamasta Putinia ja panisi kunnon tullit öljyä ja kaasua Venäjältä ostaville parasiiteille, Venäjän taru alkaisi olla lopussa. Mutta vaikeaa on, kun diilimies Trump nyt kuitenkin haluaisi sen Trump -towerin Punaiselle torille, ja tulleillahan kiristetään vain USA:n vanhoja liittolaisia. Näin menettelee simppeli Rymy-Eetu sen eläintarhan kädellisten osastolta karanneen kabinettinsa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lännellä on vain heikkoja johtajia.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.