maanantai 8. syyskuuta 2025

Rasismia Kontiolahdella

Uutissuomalaisen mukaan Kontiolahdella kuusitoista vuotta asunut, työtä tekevä ja jo toista tutkintoaan opiskeleva, yrittäjäksi tähtäävä, somalinainen on joutunut kahden miehen vainon kohteeksi. Nämä ovat jutun mukaan huudelleet solvauksia ja lähteneet myös seuraamaan häntä kadulla sekä puhutelleet naista käyttämällä neekeri-sanaa. Lisäksi joku – luultavasti jompikumpi näistä miehistä – on kirjoittanut rasistisia tekstejä pyörätien asfalttiin.

Miehet ovat myös kiroilleet hänelle, kutsuneet häntä luokseen ja käyttäytyneet rasistisesti myös hänen lapsensa kuullen. Kaiken tämän seurauksena nainen pelkää, että huutelu muuttuu jossain vaiheessa fyysiseksi väkivallaksi. 

Tilanne on somalinaiselle uusi, koska hän ei ole kohdannut Kontiolahdella aiemmin rasismia. Jutussa haastatellun kantasuomalaisen naisen mukaan "nämä tulevat yöllä, joten ei minulla ole havaintoa tekijästä tai huutelijoista, kun ei tule siihen aikaan täällä liikuttua".

* * *

Kontiolahden tapaus kohdistuu siis – uutisen mukaan – sellaiseen maahanmuuttajaan, joka on oppinut sujuvan suomenkielen, tekee elääkseen töitä ja käyttäytyy paikkakunnalla muutenkin asiallisesti. Toisin sanoen hän ei ole omalla käytöksellään aiheuttanut kohtaamiaan ongelmia. 

Tämän tapauksen taustalla on nähtävissä yleinen maahanmuuttoon liittyvä ongelma. Eli se, että sellaisilla paikkakunnilla, joilla elää runsaasti maahanmuuttajia, heihin on liittynyt tunnetusti paljon ongelmia ja rikollisuutta. Yksi tällaisen – sinänsä aivan aiheellisesti – negatiivisen leiman saanut ryhmä on Suomen somaliväestö. 

Tämän leiman seurauksena negatiivisia ennakkoluuloja kohdistuu myös sellaisiin somaleihin, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaamme. Toisin sanoen syntyy ilmiö, jossa tiettyyn viiteryhmään kuuluvien idioottien toiminta heijastuu kantaväestön suhtautumiseen kaikkiin siihen kuuluviin henkilöihin.

Vaikka tämä voi joidenkin mielestä tuntua oikeutetulta, tulisi kaikkien ymmärtää, ettei väestöongelmia ratkaista maahanmuuttajanaisia ahdistelemalla, kaduilla huutelemalla tai pyöräteille kirjoittamalla, vaan maahanmuuttopolitiikan keinoin. Ja päinvastoin, hyvää yhteiskuntaa ei rakenneta tosiasiat sivuuttavaan arvoliberaaliin unelmahöttöön perustuvalla maahanmuuttopolitiikalla, vaan perustamalla yhteiskunnalliset päätökset sen mukaisiksi, etteivät maahan syystä tai toisesta saapuneet ihmisryhmät muodosta missään päin maata sellaisia ongelmia, jotka aiheuttavat pitkäaikaista väestöryhmien välistä kitkaa. 

Valitettavasti tätä ei ole ymmärretty Suomessa, vaan erityisesti viime vuosikymmenen yltiöpäisen humanitaarisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena meille on synnytetty tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin liittyvää työttömyyttä, jengejä ja rikollisuutta, jotka vaikeuttavat yhteiskunnan toimintaa myös siellä, minne nämä ongelmat eivät todellisuudessa edes ulotu. Ja juuri tästä Kontiolahden somalinaisen ikävä tilanne kertoo.

34 kommenttia:

  1. Työttömyydestä kärsivässä Suomessa ei kaivata ulkomaalaisia varsinkaan merirosvovaltiosta, jonka maineen ovat pilanneet sieltä tulleet ihmiset. Äänestämällä tämä nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei lopu, joten ymmärrän, että kyseistä käyttäytymistä tapahtuu. Sori siitä.

    VastaaPoista
  2. Kansakunnan hylkimisreaktio, luonnollinen.
    Parannetaan vain (maahanmuutto)politiikan
    avulla.
    Henkilötasolla tuollainen tuomittavaa,ja jopa rikollista.

    VastaaPoista
  3. Professori mainitsee somalikulttuurin/islamilaisten jatkuvan, huonon käytöksen. Valehtelu vääräuskoisille islamin edistämiseksi on velvollisuus. Taksi-husu lie eräs räikeimmistä esimerkeistä. En jätä mahdollista valehtelua huomiotta tässäkään tapauksessa.
    Ikävää somalin häirintää, jos kuitenkin kaikki on niinkuin väitetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos kuitenkin kaikki on niinkuin väitetään". Juuri tämä. Törkeyksien huutelu on toki alhaista käytöstä, mutta väkisinkin tulee mieleen että jutussa ei kerrota kaikkea tai somalin itse kertomissa tapahtumissa on hieman muunneltua totuutta, jota toimittelija ei saa kyseenalaistaa. Tällainen oletus on perusteltu, koska lähes joka kerta somalien uhritarinoissa (husu) on käynyt ilmi ettei kaikki ole mennyt kerrotulla tavalla.

      Poista
  4. Ei ole olemassa ikinä somalirasistia eikä muitakaan 3 maailman rasisteja, ei, vaikka nuo on niitä oikeita rasisteja. Sekin että muslimit on muka vähemmistöä, juu-u.. eihän noita olekkaan kun yli miljardia maapallolla, että eiköhän ne Suomalaiset ole sitä super vähemmistöä.

    VastaaPoista
  5. YLE julkaisi taas jonkin tutkimuksen, jossa pöyristyttiin koululaisten rasismia. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan, eli kai nekin uutiset ovat kiertäneet maan koulut, joissa kunniakulttuurin edustajat nuolettavat kenkiään tai vievät merkkivaatteet päältä? Vai ovatko maahanmuuttajat yli-ihmisiä, jotka eivät ole syyllisiä rasismiin missään tai koskaan? Afrikan sarvessa orjia on pidetty maailman sivu, ihan nykyaikanakin, mutta niistä hys-hys. Somalit eivät ole Afrikassakaan oikein suosittuja ihmisiä, kyllä ikiaikaiset käytännöt ovat pilanneet heidän maineensa.

    VastaaPoista
  6. Minua huvitti Uutissuomalaisen juttu, kun siinä oli kuva somalista selkäpuolelta identiteetin "suojaamiseksi".

    VastaaPoista
  7. Ano 8.41
    Kun islamistilta kysytään rasismista tai muusta sellaisesta, imaamin määräys on aina, että KYLLÄ. Tällaisilla "tutkimuksilla" ei saavuteta mitään. Kyseessä on patologinen valehtelu, johon mohammed (ja 18 muuta siihen viittaavaa nimeä) on sanonut, että valehtelu islamin levittämiseksi on jokaisen "oikeauskoisen" pyhä tehtävä.
    SUOMALAISET, JOS KETKÄ, TARVITSEVAT KULTTUURITULKKIA!!!

    VastaaPoista
  8. Kaikki suomalaiset eivät ole sivistyneitä, joten tällaisia yksittäistapauksia ei voida estää tapahtuvan. Jos huono käytös yleistyy, se johtaa suomalaisten ja tänne kehitysmaista tulleiden vierasmaalaisten välien tulehtumiseen laajemminkin sekä puolin ja toisin väkivaltaan. Valtiovallan tekemä ulkomaalaisten lisääntynyt suosiminen ja kehitysmaalaisten rikollinen käyttäytyminen ovat menneet liian pitkälle, minkä vuoksi tällaiset ikävät ilmiöt tulevat lisääntymään. Ja ne muuttuvat väkivaltaisiksi.

    Somalit tulivat Suomeen perustelujen mukaan vainottuina kotimaassaan. Eikö silloin paras keino suomalaisten huonoa käytöstä vastaan ole palata kotimaahansa omiensa joukkoon.

    VastaaPoista
  9. Pikkuisen ehkä asian vierestä.
    Kun Keskisarja sanoo, että maahanmuuttajat ovat huonolaatuisia, se on rasismia, ja Hesari ja Yle huutavat kitarisat punaisina. Mutta suomalaisista johtajista saa Hesarissa sanoa, että he ovat surkeita. Miten johtajien ihmisarvoa saa loukata näin räikeästi. Mitä häh ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RKP:n Adlercreutz sanoi saman asian vähän fiinimmin eli otetaan käyttöön kanadalaistyyppinen pisteytysjärjestelmä. Ei siitä vihervasemmisto nostanut meteliä, vaikka sen intresseissä on saada äänestäjiä juuri siitä huonommin pärjäävästä väestä. Samalla tulevat kyllä pyllistäneeksi suomalaisille pienipalkkaisille ja köyhille, mutta eihän sen touhuissa mitään kunnollista logiikkaa ole ollut koskaan ennenkään.

      Poista
  10. Minullekin huusi kerran pultsari Porthanian puistossa: "HUORA!". Ja kerran joku teinisälli huusi: "Miksi sulla on rintsikat kun sä olet LAUTA!". Yritän tässä miettiä kummasta olisi pitänyt loukkaantua enemmän: siitä, että sanotaan huoraksi, mikä en ole, vai laudaksi, mikä olen? Päädyin nauramaan molemmilla kerroilla enkä yhtään kokenut minkäänlaista uhkaa.

    Kaikenlaista sitä ihmisille huudellaan. En oikein ymmärrä, miksi junttien huutelu muuttuu jotenkin vakavammaksi jos se on "rasistista"? Miksi juuri rasisista huutelua ei voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin selkärankainen Suomalainen joka ei pienistä hätkähdä. Jos tuon saman olisi huutanut Suomalainen mies somalimuijalle niin huutaja olisi ollut linnassa alle tunnissa, jos ei olisi sitä ennen puukotettu kuoliaaksi.

      Poista
  11. Valtapaskamedia on jo menettänyt monen monien silmissä uskottavuutensa. Taitaa taas olla husuttelua, kun husu itse lähetti itselleen hirttoköysikirjeen uhriutuakseen ja kerran poisti rassistin, jota todistetusti ei koskaan ollut olemassa, taksin kyydistä. Eli Kontiolahden läpän uutisarvo on? Koska muuten valtapaskamedia uutisoisi kantiksen kohtaamasta oikeasta rasismista/rasismen? Tai matulaumojen raiskaamien uhrien ja läheistensä kokemuksista? Tai rantahurrien opiskelukiintiöistä, joilla syrjäytetään parempilaatuisia suomalaisopiskelijoita. Tai tårta på tårta rantahurripressan pojan härski harjoittelupaikan koijaus. Mutta se Kontiolahti (miksiköhän tällä kertaa juuri se keksittiin?). Aivan kamalaa, hirveetä, ihan kaikkialla, all over rasismia, helt överallt! Asfalttikin vaikka tummanpuoleinen huutaa rassismia. Tämä on kyllä liikaa😄

    VastaaPoista
  12. Haiskahtaa taas keksityltä sadulta koko juttu. Somaleista 100% valehtelee että saavat sääliä ja sitä myöten lisää jalansijaa Suomesta minkä nuo islamistit tulee omimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanotun muunnellun totuuden mahdollisuus on toki tässä tapauksessa olemassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että maahanmuuton ongelmat on ratkaistava poliittisen päätöksenteon kautta, eikä huutelemalla tai kirjoittelemalla seiniin rasistisia kommentteja.

      Poista
    2. Mä en lainkaan epäile etteikö voitaisi hyvinkin yksittäistä somalia vainota Kontiolahdella. En ihan seuraa miksi vainoaminen kohdistuu naiseen, mutta kai se vihreiden on jotain tehtävä Suurpellon kunniamurhan vuoksi.

      Toi naisiin kohdistuva väkivalta (tässä siis nimittely) on median mielestä kiinnostavaa hyvin vaihtelevasti. Esim. tässä tappajamies kärsiikin mielenterveyden ongelmista, ja tilannekin on kai tosi hyvä, kun "väkivaltarikosten määrä" putosi vuodessa peräti "25 prosenttia"! Jippii? Enää ne loput 100 prosenttia jäljellä -- luultavasti paljon tappoja ja aseellisia rikoksia, kuten ryöstöjä.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1d328c40-002f-4798-8349-c168b01ecf14

      Poista
    3. Voin taata että somali keksi kaiken ihan omassa pienessä päässään. Joten mitä jos sen sijaan yhteiskunta kitkisi nuo kaikki somalit tästä maasta omaan maahansa. Jos ette tiedä, niin somalit on koko afrikan vihatuin rotu se johtuu noiden käytöksestä.

      Poista
    4. Mutta täällä julkaistuna VMP "uutinen" on juuri hyvä jutska koska sitä voidaan ruotia ilman VMPmåderaattoreita ja näin ollen overtonin fönäri saadaan auki: ilma vaihtuu raikkaaksi

      Poista
  13. Minulla sana ”neekeri” ei herätä minkäänlaisia vihan tunteita. Kansakoulun aapisessa oli riimi neekeristä, joka pesee kasvojaan vaan ei valkene ollenkaan. Sanalla ”ryssä” on minulle äärimmäisen negatiivinen merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä selitä. Ryssä ei ole mikään negatiivinen elämys vaan historian muotoilema nimi tuolle terroristisen maan väelle.

      Poista
    2. Kattoo täällä kommentteja niin kyllä kovin *ei-positiiviselta* se n-sana tuntuu. Ihan sama kuin 'rakkaat ryssät' on suhteellisen harvinainen - muuten kuin ironisesti - suhteessa 'vitun ryssiin'.

      Eli turha teeskennellä. Neekeri- ja negro-sanojen (esim. 'negrospirituaali') saastuminen tapahtui varmaankin jo 80-luvulla, kun yhdysvalloista tuli joku koripalloilija kertomaan miten suomen kieli toimii. HS tarttui syöttiin ja siinä se sit oli. Mut nyt on turha itkeä enää, edes kuusikymppisten ja vanhempien.

      Poista
  14. Perusasiat ovat hukassa. Puhallettu kuin tuhka tuuleen.

    Ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti yhteisöolento, ja on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

    Yksilöt voivat sopeutua itselleen vieraaseen yhteisöön, mutta sosiodynaamisesti erilaiset -- jopa moraaliaaduiltaan erisuuntaiset -- yhteisöt -- "kulttuurit" -- eivät voi. Jos niitä jonkin aatteellisen väärinymmärryksen pohjalta ja nimissä yritetään väkisin sopeuttaa toisiinsa, kulttuuriset hylkimisreaktiot heräävät ja kumpikin yhteisö -- niin sopeuttaja kuin sopeutuva -- hajoavat, disorganisoituvat ja lopultav raaistuvat väkivallan asteelle.

    Emme pääse -- emmekä tule koskaan pääsemään yli siitä että olemme olemuksellisesti yhteisöolentoja. Vaikka eurooppalaisella uudella ajalla jo sokeuden asteelle kasvanut individualismi ja siihen kuuluva sokea empatia vahvistuisivat yksilössä totaalisen täydellisyysharhan asteelle, toisilleen sopimattomia kulttuureja ne eivät voi yhdistää.

    Kaikki mitä nyt "maahanmuuttokysymyksistä" (hahaha) ouhumme on pelkkää kielellistä ja käsitteellistä harhaa -- kielen käsitekoneistot ovat syntyneet ja kehittyneet yksilökokemuksen maailmassa, ja siksi meillä ei ole mitään yhteisövoimia, -ominaisuuksia ja -ilmiöitä erityisesti kuvaavaa ja selittävää kieltä. Totuus kulttuurisesta sopeutumisesta nähdään vain tilastoissa, sikäli kun tilastot on laadittu oikein.

    Kielelliset harhat ovat niin täydellisiä, että voimme pitää käsitteistä "moniarvoisuus" ja "monikulttuurisuus" synonyymeina. Ne ovat todellisuudessa toisensa pois sulkevia vastakohtia.

    VastaaPoista
  15. Terhomatti Hämeenkorpi8. syyskuuta 2025 klo 12.32

    Anteeksi vain proffa, mutta: KEKSITTY JUTTU! Älä mene halpaan, somput latelee omiaan ja VMP ottaa niin tosissaan, että !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varsinkin tuo pyörätiehen kirjoittaminen ei kyllä sovi kuvaan. Miehet seurasivat naista, nainen kääntyi katsomaan taakseen, näki miehen kirjoittavan jotakin asfalttiin (liituhan on joka miehellä taskussa varalta) ja kävi lukemassa rasistisen tekstin. Hah, ha! Miksi olisi kirjoittanut, kun saman voi huutaa?

      Poista
    2. Kuten edellä jo totesinkin, keksiminen on varsin mahdollista. Siitä huolimatta maahanmuutto-ongelma on ratkaistava poliittisessa prosessissa, eikä huutelemalla tai kirjoittelemalla pitkin katuja.

      Poista
    3. Ja eniten edistämme asiaa korostamalla tätä .. eikä epäilemällä tapahtunutta, vaikka se tosi oudolta kuulostaisikin.

      Poista
  16. Samallan kun näistä pöyristytään ja ulistaan "muka" kantasuomalaisten harjoittamasta rasismista, lompsii ja valuu samaan aikaan rajan yli Torniosta Ruotsin "Dödspatrullen" jengiläisiä Suomeen.

    Mitään ei voi tehdä koska ihmisarvot ja muutamalla valvojamiehellä/-henkilöllä ei ehdi eikä voi kaikkien perässä juosta. Jälki on sitten sen mukaista tulevana talvena.

    Ja tämä tieto tuii luotettavalta taholta hiljakkoin, joten en epäile asian todenperäisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni hienosti taas Suomen valtamedioila, kertoivat että Ruotsalaiset muuttaa isoin joukoin pois mutta ei mitään syytä sille. Sekin että isoin osa noista "Ruotsalaisista" jostain syystä on pelkkiä somaleita.

      Poista
  17. ikäänkuin tuoltakin somaliämmätä ei tulevaisuudessa paljstuisi joku kupru ja yleinen paskanpuhuminen. Joka tapausessa synnyttelee tulevia somppujengiläisiä ja sossukela elätttejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just sitä täydellistä rasismisontaa joka vihreiden pitää keksiä, jos sitä muuten ei postata tarpeeksi.

      Poista
  18. "Kontiolahdella kuusitoista vuotta asunut, työtä tekevä ja jo toista tutkintoaan opiskeleva, yrittäjäksi tähtäävä, somalinainen on joutunut kahden miehen vainon kohteeksi. "

    Olisiko kaksi huippuosaajamiestä kokenut naisen käyttäytyneen sopimattomasti ja yrittäneet palauttaa naista ruotuun ettei tarvitse turvautua parvekelennätykseen.

    VastaaPoista
  19. Facebookissa oli juttu, joka vähän pani ajattelemaan tosiasioita.
    Vapaa käännös: Eli kuvittele, että on uskonto, jonka kannattajat myöntävät, että he voisivat uskontonsa oikeuttamana tappaa sinut. Kun et tykkää ajatuksesta, he sanovat, että sinulla on "fobia" heitä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiteytys. Toi on niitten yksinkertaisen "kulttuurin" algoritmi mutta pitää yhteisön koossa ja muitakin yrittää alistaa väkivallan uhin ja teoin. Islamin monokulttuuria omimmillaan, lähimmäisenrakkaus että sallivuus on heikkoutta, naismaista, koska heikkojen! miesten (poikalasten ylettömän paapomisen seurauksena) itsetunto! ei kestäisi sitä eikä islamin yhteisö pysyisi enää kasassa. Aikamoinen arvoitus on miksi vassarit, homot, virheet, svedut hysteerisesti uskovat islamin ihanuuteen ja vaativat meitä muita kuvittelemaan samoin! Aikamoista mielen heikkoutta sekin, auttaisiko ammattiapukaan?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.