lauantai 1. maaliskuuta 2025

Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia

Volodymyr Zeneskyin vierailu USA:ssa ei päättynyt ukrainalaisten kannalta hyvin. Sen sijaan siitä tuli tapaus, joka muistetaan vielä kymmenien vuosien kuluttua. 

Näin siksi, että historiassa saadaan mennä kauas ennen kuin löydetään vastaavanlaista käyttäytymistä valtionpäämieheltä. Tarkoitan korkean vieraan vaatetuksen kommentointia, tämän neuvotteluaseman kiistämistä, päälle puhumista ja lopuksi vielä uussuomalaisen katugangstan käyttäytymisen kaltaista kunnioituksen vaatimista.

Tapausta on käsitelty ja käsitellään myös jatkossa kaikissa medioissa niin maailmalla kuin myös Suomessa. Niinpä kirjaan tähän vain muutaman Trumpiin performanssista mieleeni tulleen seikan. 

* * *

Ihan ensimmäiseksi eilisillan Ylen uutisia katsellessani nousi mieleeni takavuosien väite, joiden mukaan Donald Trump olisi astunut jo 1980-luvulla moskovalaiseen hunaja-ansaan. Eli päätynyt peuhaamaan kameroiden ja mikrofonien eteen venäläisten prostituoitujen kanssa. 

Näin siksi, että se selittäisi varsin hyvin USA:n nykyinen presidentin hampaattomuuden Vladimir Putinin suhteen. Eikä antaisi Zelenskyille ja ukrainalaisille toivoa Trumpin hallinnon tuesta myöskään jatkossa. 

Samalla se asettaisi kyseenalaiseksi sen, että saako Suomi tarvittaessa amerikkalaisten täyttä tukea, mikäli Putin päättää kokeilla Suomen puolustusta. Näin siitäkin huolimatta, että Suomi ja USA ovat NATO:n jäseniä, joita velvoittaa sopimus hyökkäyksen kohteeksi joutuneen auttamisesta.

* * *

Toinen mieleeni välittömästi noussut seikka löytyi kaukaa historiasta, sillä Trumpin retoriikka Zelenskyitä kohtaan näyttäisi olevan samankaltaista kuin Ruotsin ja Venäjän hallitsijat päästivät suustaan lähes 500 vuotta sitten. Olen kirjoittanut tapauksesta tämän blogin alkumetreillä, mutta ehkäpä kertaus on opintojen äiti. Ja siksi kopioin vanhan tekstini tähän.

Venäjän tsaari Iivana IV Julma kirjoitti Ruotsin kuninkaalle Juhana III Vaasalle 17.7.1571. "Me Iivana Vasiljevitsh, kaiken Venäjän herra ja suuriruhtinas, Vladimirin, Moskovan, Novgorodin jne... hallitsija, kirjoitamme Juhana Kustaanpojalle, joka oman väittämänsä mukaan on Ruotsin, Göötan ja Venden kuningas ja joka isän puolelta polveutuu eräästä Smoolannin kylästä. Sinä et ollenkaan tiedä, miten sinun olisi kirjoitettava meille." 

Ja jatkoi, ettei Ruotsi ole mikään "valtava kuningaskunta, joka pystyisi puolustamaan Sinua kaikkia vihollisiasi vastaan".  

Lopuksi tsaari totesi että "kirjoitit viime kirjeessäsi, että haluat pitää rauhan kanssamme. Jos olisit järkevä, ymmärtäisit että maasta on pitkä matka taivaaseen".

Juhana Kustaanpoika Vaasa vastasi tsaarin diplomaattisiin sanakäänteisiin 18.4.1573 päivätyssä kirjeessään seuraavasti. "Mitä järjetöntä ja moukkamaista ylimielisyyttä, valheita ja vähättelyä kohdistatkaan meihin. Varmaan on isäsi ollut joku munkki tai maamoukka, koska kirjoitat niin taitamattomasti, aivan kuin olisit kasvanut talonpoikien ja irtolaisten parissa, jotka eivät ymmärrä kunniasta yhtään mitään." 

Edelleen Juhana jatkoi: "kiitämme Jumalaa, että kaikki kristityt kuninkaat ovat antaneet meille sen arvon mikä meille kuuluu, paitsi tietenkin Sinä, jolla on vain sian järki." 

Lopuksi Juhana tyhjensi sanallisen pajatsonsa lausuen: "Tulkoon sinusta itsestäsi stratnikki ja kunniaton orja ja epäkristillinen päävalehtelija ja tyranni, joka jo todella oletkin, koska et pidä arvossa lupausta, kunniaa, sinettiä, kirjettä etkä totuutta, mikä on hyvinkin todistettu".

* * *

Kolmanneksi on syytä todeta, että eilisen jälkeen Eurooppa ja sen johtajat voivat lopettaa toiveajattelun ja keskittyä siihen, kuinka Venäjän imperialistiset pyrkimykset kohti länttä pysäytetään niin Ukrainassa kuin myös muualla maan länsirajalla. Trumpin performanssin jälkeen - etenkin, jos Putinilla on alussa mainitsemaani kiristysmateriaalia hallussaan - Venäjän hallinto saattaa nimittäin hyödyntää hänen nelivuotista presidenttikauttaan kokeilemalla jonkin NATO-maan puolustustahtoa ja -kykyä. 

Näin erityisesti siinä tapauksessa, että Trump päättää vetää amerikkalaiset sotilaat pois Euroopasta. Tällaisessa tilanteessa Suomi ei vahvojen puolustusvoimiensa takia ole todennäköisin kohde, mutta ei myöskään kokonaan poissuljettu. Sen sijaan varsinkin Baltian mailla on syytä varautua mahdolliseen aggressioon.

* * *

Lopuksi haluan vielä todeta, että jos USA:n - ja varsinkin republikaanien - sisällä nousee nyt nähdyn performanssin suhteen voimakas kapinaliike Trumpia vastaan, saattaa hänen suhtautumisensa Ukrainaan vielä muuttua. Tosin vain siinä tapauksessa, etteivät epäilyt hänen vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta astumisestaan hunaja-ansaan pidä paikkaansa. 

Näin siksi, ettei taskurotalla ole edellytyksiä nousta isäntäänsä vastaan, vaan hänen on jatkettava peliään loppuun asti. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että hän olisi valmis kantamaan vastuun virheistään.

Tosiasia kuitenkin on, ettei minulla eikä kenelläkään muulla ole kristallipalloa, joten vain aika näyttää kuinka käy Ukrainalle ja sen myötä koko Euroopalle. Juuri nyt kuitenkin näyttää siltä, että vanhalla mantereella on syytä varautua pahimpaan ja korjata viime vuosikymmeninä tehdyt virheet niin nopeasti kuin mahdollista.

73 kommenttia:

  1. Euroopan on yhdistäydyttävä, linjat kuntoon ryssiä vastaan. Seniili narsisti puhuu omiaan, eikä häneen ole luottaminen.
    Tullit USA:n tuonnille. Yhteydenpito minimiin ja tuki Ukrainalle.
    Tärkeintä on, että ikkunoista tiputteleva kalsarimyrkyttäjäjä saa ansionsa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs tavaraa usasta tuodaan eurooppaan, paitsi aseita ?

      Poista
    2. Don gummipappa ja consiglieri boy vääns menivät liian pitkälle. Fuk those. Trumpaska inisi Zelelle "you have so tremendous hatred towards putin" "you don't have cards to play" "you start ww3". Vastaan Zele "putin is killer and terrorist" "breaker of negotiated truce". Muutamin kulttuurisin elein kuittasi trumpardin ja väänskä boyn nillitykset. Toisaalla ²Euroopan tauti on viidennet kolonnat: viherterroristit, islamistit suvakit ja vassarikollektivistit, minkä tähden Ukrainakin joutuu kärsimään kun aseavun ehtona on wokeilmumaneerit. Suomessakin rajalaki oli niiiin rasistinen ja kansainväliset oikeudet Hah

      Poista
  2. Eurooppa on vastavoima Putinille sitten kun sitä voimaa on.

    Nyt on syytä toimia ja keskittyä sen voiman kehittämiseen kuten jotkut Euroopan maat ovat jo tehneetkin. Vielä kun saataisiin loputkin maat toimimaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteishenkeä on tällä hetkellä. Siihen Trump pisti hönkää kuin vahingossa.

      Poista
  3. Jotain putlerilla on trumpetista. Nythän trumpetti on siirtynyt suoraan putlerin, tissiposken, Xiin ja Iranin mullahien kanssa samaan leiriin.
    Saas nähdä antaako trumpetti tissiposkelle vapaat kädet Etelä- Koreassa ja Kiinalle Taiwanissa. Mikään ei enää yllättäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoista liioittelua Jopposilta. Trump antaa myös Venäjälle vuoroin keppiä ja porkkanaa. Nuo vakoilu- tai hunaja-ansa-syytökset Trumpista ovat demokraattipuolueen uusi yritys, kun aiemmat syytökset osoittautuivat keksityiksi.

      Poista
    2. Koska viimeksi jenkit ovat kuuluneet noiden edellä mainittujen maiden kanssa samaan äänestysryhmään?

      Poista
    3. DuPont lle.
      Trumpin mahdollisista KGB/FSB yhteyksistä kirjoitettiin Yhdysvalloissa, Politico julkaisussa jo marraskuussa 2017. Totuus on tuolla jossakin.

      Poista
    4. Jossain podkastisa oli että Trump oli "juhlinut" moskovalaisessa hotellissa ankarasti. Sana juhlia tarkoittaa suomalaisille, että viinaa vedetään kaksin käsin. Silleensä hauskaa, koska Trump ei käytä alkohoolia tai muitakaan päihteitä. Kuulemma kompromatissa on videota huoneessa jossa Obama on yöpynyt ja Trump olisi tilannut venäläisiä huoria kusemaan sänkyyn. Tuollaista kertoili joku "asiantuntia" ylen podkastissa. Uskokoon ken haluaa.

      Poista
  4. On tämä nyt aivan naurettavaa touhua. Ryssä on sotinut Ukrainassa kolme vuotta ja nyt vasta aletaan voimakkaamin puhua eurooppalaisten maiden (erityisesti NATO-maiden) puolustuksen ja puolustusteollisuuden tehostamisesta. Tähän näköjään tarvittiin yksi narsistinen kusitukkainen vatipää josta tuli USA:n presidentti 20.1. ja joka toimillaan on sekoittanut pakkaa oikein huolella.

    Itse olen ollut ryssän hyökkäyksen ensimmäisestä päivästä asti ollut sitä mieltä, että erityisesti eurooppalaisten valtioden tulee tehosta omia puolustusvoimia ja massiivisesti tehostaa puolustustarviketuotantoa niin, että voidaan varustaa omat armeijat ja antaa Ukrainalle niin paljon aseellista tukea, että se pärjää ryssää vastaan.

    Jokohan nyt Saksa (+ muuta maat) alkaa toimittamaan tehokkaampaa aseistusta Ukrainalle ja antaa luvan käyttää ko. aseistusta myös ryssän puolelle. Tällaiset rajoitukset ovat todella naurettavia, jos Ukraina haluaa iskeä sotilaallisesti kohteisiin vaikka Vladivostokissa, niin iskeköön, jos siihen on perusteita.

    Nyt viimeistään euroopassa pitää lopettaa paskanjauhanta ja tehdä nopeasti päätöksiä ja toimenpiteitä joilla puolustusta eri maissa tehostetaan (henkilöstö + materiaali + sotatarviketuotanto).

    PionMajEvp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kansainvälinen sosialidemokratia voi nostaa asetta edes hyökkääjää vastaa!

      Poista
    2. Euroopan BKT on ilmeisesti kahdeksan kertaa isompi kuin Venäjän BKT. Suuria sanoja on sinkoillut, toimintaa on ollut vähemmän. On askarreltu pahvipillien ja muovikorkkien kanssa. Valistunutta ja hyväntahtoista johtajuutta tarvittaisiin.

      Poista
    3. Euroopassa lässähdetty saamattomuuteen.Tulee saamaan ansionsa mukaan !

      Poista
    4. Heh, olisiko kuitenkin se nato syypää koko touhuun? USA:n johdolla tietenkin.

      https://www.youtube.com/watch?v=aEHEw8JjD9M

      Poista
    5. Nämä on hauskoja nämä desanttien sanomisien toistelut:

      "tulee saamaan ansionsa mukaan".

      "nato on syypää"

      Sanoisin että jos tästä nyt pitää joku syyllinen etsiä niin kyllä se Putin on ja kiitos Trumpin, nyt Eurooppakin on löytänyt sisun.

      Poista
  5. Joopa joo. Mustelenpa kuinka jotkut toivoivat Trumpin olevan sateentekijä joka tekee rauhan Ukrainaan ja pistää Putinisteilta huumorin hukkaan.
    Vaan niinpä olikin Trump sellainen TrumPutin. Liekö taustalla eroottiset seikkailut venakkojen kanssa vai näkeekö Trumputin Putinissa ja Putinstaniassa houkuttelevamman diilauskohteen kuin Eurooppa.

    VastaaPoista
  6. Narsismi, jossa yksilönkehitys jää vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottamisen asteelle, ja minäidentiteetti "objektin" rooliin -- surkeimmillaan samaistumiseksi uhrirooliin ja sen pohjalta kuvitelmiksi kohdatuista vääryyksistä ja Suuresta Historiallisesta Voitosta -- kyllähän nimenomaan narsiostin identiteettipoliittiset seikkailut altistavat hänet myös hunajaisiin ansoihin laukeamiselle.

    Ja koska narsistin omakuva on kipeä, häneltä on turha odottaa älyllistä tai muutakaan rehelliosyyttä niin että hän voisi tunnustaa tekemänsä virheet ja tehdä sopimuksen -- rauhansopimuksen, hahhah -- elämän kanssa.

    Hitler oli uhriajatteluun ja marttyyrirooliin hurahtanut narsistyi, joka jatkoi aloittamaansa hyökkäyssotaa hamaan katkeraan loppuun asti ja teki sen jälkeen itsemurhan. Siinä ne ovat, narsistin vaihtoehdot.

    Näillä Hitlerin mantteliperinnöstä kilpailevilla on nyt toinen tilanne kuin Hitlerillä -- nämä voivat viedä erehtymättömyytensä hautaan asti ja varmistaa atomipommeilla, ettei eloon jää yhtäkään ihmistä joka heidän suuruuttaan voisi millään tavalla kyseenalaistaa.

    Historiassa on suuria aaltoja ja käänteitä, ja liian usein niiden harjalla kipuilee sielullisesti sairas suurvaltajohtaja. Nyt eletään siinä mielessä uutta ja kaikkia entisiä toivottomampaa tilannetta, että maailmassa on kaksi narsistia toinen toistaan selkään taputtelemassa -- mikä enteilee taistelulle kammottavaa loppunäytöstä. Maailma ei nimittäin riitä kuin yhdelle narsistille.

    Hitleriä pääsi länteen pakoon suuri joukko sivistyneitä ja alojensa uraauurtaneita neroja. Koko Amerikan suuruus on hyvin pitkälle eurooppalaisten emigranttien ansiota. Sieltä se sitten vakoilun ynnä muiden poliittisten operaatioiden kautta valui N-liittoonkin, tosin surkean puutteellisesti ymmärrettynä. Tiedon soveltamisessa he eivät onnistuneet koskaan. Edes jossain määrin länsimaiselta kulttuuripohjalta luodut itä-Eurooppalaiset sosialistiset valtiot eivät saaneet aikaan hyvölaatuisia teknisiä sovelluksia -- mikä sekin kertoo vain siitä, miten nopeasti kulttuuriperinne yleensäkin voi idealisoidun hallinnon alla romahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen kommentti. 👍

      Poista
    2. Tuo mainitsemasi asia että itä-euroopan maat eivät sosialismin aikana saaneet aikaan hyvälaatuisia teknisiä sovelluksia on täysin kommunismin/sosialismin saavutus. Ennen toista maailmansotaa jopa Romania pystyi rakentamaa ihan kelvollisiä hävittäjiä, Tsekki oli ennen sotaa panssarivaunujen kehityksen johtomaa, Saksan vaunuista sodan alussa oli 3/4 tsekkien vaunuja, ei saksalaisia ja niin edelleen.

      Poista
    3. Ei itä-eurooppalaisia kiinnostanut senkään takia tehdä mitään kunnollista,kun olivat ryssän kupattavana..ilman heitähän neukkula olisi kaatunut paljon aiemmin..ja kääpiö vatipää haluaisi ne uudelleen alistaa ryssän kupattavaksi..ei tule onnistumaan.
      Pitää muistaa,että viime vuosisadalla tarvittiin Usa pelastamaan ryssät eurooppalaisilta

      Poista
  7. Kyllä oli Trumpin ja Vancen käytös Zelenskyitä kohtaan törkeän moukkamaista. Ehkä se diili vielä kuitenkin tehdään.

    Hunaja-ansavideoissa on hävettävää vain jos Trump ei ollut mieskuntoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdysvalloissa tekopyhyys ja oikeakin pyhyys ovat arvossaan toisin kuin perversiot arkipäivästäneessä Euroopassa, joten kyllä Truputtajalla on menetettävää.

      Poista
    2. Taisi vain tehdä hyvää hieman ravistella tuota käsi ojossa olevaa näyttelijää.
      Ilmeisesti tottunut siihen, että minne hän vain ilmestyy, niin hänelle annetaan miljardeja ja kalustoa. Aselevosta ei ole kiinnostunut, koska silloin "avustukset" loppuisivat, eikä pankkitili lihoisi enempää.

      Poista
    3. Putleristi vauhdissa.
      Ettei tosiasiat unohtuisi, kannattaa pitää mielessä Zelenskyin sanat, että hän ei tarvitse kuljetusta vaan aseita ja ammuksia, kun hänelle tarjottiin pakokuljetusta Venäjän hyökättyä.
      Hän on taistelijaluonne, joka ei kermaperse grynderin edessä ala madella.

      Poista
    4. Uskallanpa väittää, että Zelenskyä mollaava ano olisi istunut tarjottuun pakokyytiin samantien ja kyselemättä.
      Ukraina on teoillaan näyttänyt, että kovin on lapanen se ennen sotaa maailman toiseksi kovimmaksi rankattu ryssän armeija.
      Eiköhän me pärjätä tarvittaessa ilman jenkkejäkin. JEF maat ovat jo yksin vahvempia kuin ryssä. Pitää muistaa myös Ukraina liittolaisena.

      Poista
    5. Heh, siellähän ne jenkit hurraa, kun ukrainalaiset käyvät sotaa heidän puolestaan, eikä yhtään jenkkisotilasta menetetä. Mitähän se ukraina on saavuttanut tuolla sotimisella? sodan lopettamista on tarjottu moneen kertaan, mutta ei tunnu kelpaavan. Lisää rahaa ja kalustoa ollaan pyytämässä koko ajan. Ja kuitenkin pataan tulee koko ajan.
      Olisiko vaan parempi lopettaa vielä kun jotenkin kunniallisesti pystyy?

      Poista
    6. Jännästi vaan on Zelenskiyn omaisuus kasvanut sodanaikana, joten ollut kannattavaa kaverille :)

      Poista
    7. Hienosti sanottu Ano 17.12 .
      Ostanut kotkanpesän Baijerin osavaltiolta, 13 Rolssia ja 10 panssari Mersua.
      Näin kertoo V.Putinin omistama Venäläinen tietotoimisto, onhan hänellä millä maksaa valeuutisista. Onhan Forbes kertonut hänen omaisuudekseen lähes 40´000´000´000 Usd , hyvä omaisuus presidentin palkalla hankituksi.

      Poista
    8. Ano 16.30. Ehkä ukrainalaisia ei houkuttele lopettaa sotaa kunniallisesti Puolan Katynin tyyliin.

      Poista
    9. Klo 17.12. Miten Zelenskyin omaisuus kasvanut? Onko tehnyt asuntokauppaa? Onko osakesijoitukset poikineet? Onko saanut loton päävoiton? Pikkuputinisti olet.

      Poista
  8. Tuo hunaja-ansa tuntuu aivan mahdolliselta Trumpin tapauksessa. Toinen mahdollinen syy on bisneksissä; jospa Trump saa lopulta sen haaveilemansa Trump-towerin Punaisen torin laitaan.
    Olihan oikea teinipoikien tasolle jääneiden koulukiusaajien näytös, jollaista ei voisi kuvitella näkevänsä tuolla tasolla. Trumpin tietämättömyys ja moukkamaisuus on omaa luokkaansa, ja nyt hän on voinut rauhassa valita hallintoonsa oikeat ruskeakieliset hännystelijät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää kyllä ihmettelemään, että tuollainenko itseään täynnä ja käytöstapoja vailla oleva sivistymätön moukka on valittu suurvallan presidentiksi! Kyllä jenkkien vaalikarjalla on todella peiliin katsomisen paikka.

      Poista
    2. Trump osoitti sivistystasonsa mataluuden ja moukkamaisuutensa mm. sillä että ei tunne oman maansa suhteellisen lähi-historiaa edes. Hän ylisti yhteistyötä Venäjän, silloisen Neuvostoliiton kanssa heti toisen maailmansodan jälkeen: käytännössä heti rauhanteon jälkeen alkovat kylmän sodan piirteet saada muotoaan. Jo 2.maailmansodan loppuvaiheessa alkoivat epäilyt Neuvostoliiton tarkoitusperistä länsiliittoutuneiden keskuudessa saada valtaa.
      Harvoihin realisteihen kuului eniten amerikkalaisista kenraaleista kunniamerkkejä saanut George Patton. Hän sanoi, että länsiliittoutuneiden pitäisi jatkaa heti Berliinistä Moskovaan asti, jopa ottaen jäljellä olevat Waffen SS -sotilaat mukaan. Hän piti saksalaisia suuressa arvossa sekä sotilaina että tavallisina kansalaisina. "Me olemme nyt vahvoja suhteessa Neuvostoliittoon, mutta pian alkaa käänteinen kehitys"
      Valitettavasti Pattonin esimies kenraali Eisennower sanoi avoimesti vihaavansa saksalaisia ja
      Patton ei voinut olla tottelematta esimiestään, ja tämä Yhdysvaltain presidenttiä, joka puolestaan oli Wall Streetin pankkigangstereiden nukke.
      Lopulta koukkunokat, joita Patton syvästi halveksi, murhasivat hänet.

      Poista
    3. Kenraali Patton luonnollisestikaan ei hyväksynyt natsien hirvittävää ja kuvottavaa yli-ihmis- ja herrakansaoppia saksalaisten ja lähinnä viikinkien jälkeläisten ylivertaisuudesta kaikkiin muihin kansoihin nähden.

      Poista
  9. Tässä on esitetty selkokielellä, miksi tuo koko konflikti on edes syntynyt.
    Vähempilahjaiset eivät sitä kuitenkaan voi ymmärtää.

    https://rumble.com/embed/v4vqt9h/

    VastaaPoista
  10. Minä katsoin videon
    https://www.youtube.com/watch?v=pyplY1ssVB8
    , missä esitetyssä pätkässä Zelenski menettää malttinsa kameran edessä. Diplomaattinen emämunaus. Mutta yhtä kaikki, Euroopan on ryhdistäydyttävä jotta saisimme ryssän lopettamaan ryöstöretkensä.

    VastaaPoista
  11. Tätä hunaja-ansaa Neuvostoliitto yritti käyttää 1960-luvulla Indonesian silloista johtajaa Sukarnoa vastaan. Kun filmit esiteltiin Sukarnolle, hän oli kovin ilahtunut ja sanoi ryssille, että esittäkää nämä missä haluatte. Sukarno oli kovassa naistenmiehen maineessa ja Indonesiassa maine olisi vain kasvanut. Monessa lehdessä kirjoitetaan, että Zelenskyi poistui nöyryytettynä Trumpin ja Vancen luota. Voisi mieluummin kirjoittaa, että Zelenskyi sai maailmalta sankarin vastaanoton. Vancesta kehittyy varmaan samanlainen perseennuolija Trumpille kuin Medvedevistä Putinille. Toivottavasti Eurooppa tekee nyt sen mitä on luvannut Ukrainalle. Sunnuntai näyttää aika paljon suuntaviivoja, kun Euroopan johtajat kokoontuvat. Zelenskyin kohtelu on kuitenkin nyt hyvässä muistissa. Mistä sen tietää, vaikka tapahtuma olisi todellinen "hyvä" käännös koko Ukrainan tilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä käytetty ihan suomalaisiinkin, sotilaisiinkin. Tiedän henkilön joka kuullessaan että ryssät olivat kuvanneet edellisillan aktin, pyysi itselleen kopion filmistä muistoksi. Oli nimittäin sillä hetkellä poikamies eikä tuo nyt meillä mikään erityinen synti todellakaan ole.

      Poista
    2. Kuka viritti hunaja-ansan Bill Clintonille?

      Poista
  12. Ei provosoiduta kun ei ole vielä edes aihetta. Kiina on tässä pelissä se, joka määrää tahdin, ei Putin tai Trump. Kiina ei päästä Venäjästä irti, kun on saanut sen pihteihinsä, se tarvitsee Venäjältä pohjavesiä, öljyä, kaasua ja elintilaa. Venäjällä Uralin Aasian puoleisella alueella asukkaita on vain 1,5 per neliökilometri, ja Kiinalla on pulaa kaikesta, paitsi järjestä ja suurstaretegian tajusta.

    Trump ja Zelesnski tapasivat, mutta toinen puhui aidasta ja toinen aidan seipäästä, eli ei tarvitse ihmetellä kun homma ns. kusi silmille. Ukrainalle on kyse Ukrainasta, mutta Trumpille kyse on Venäjän ja Kiinan yhteistyön teilaamisesta, saa nähdä että onnistuuko, mutta epäilen vahvasti? Eikä myöskään Stavka todellakaan lämpene USA:n ja Venäjän lähentymisestä, vaikka Ukrainasta saisivatkin neljäsosan...ei, sillä heille USA on oikeampi vihollinen ja pysyy!

    Trump ei ole oikea poliitikko, diplomaatti, eikä oikein strategikaan, ja töksäytykset ovat mitä ovat, eli samaa tasoa kuin herra Medjevilläkin, vaikka hänkin oli Venäjän presidentti takavuosina. Kiina ei ole ladellut törkeyksiä mihinkään suuntaan, se pantaneen merkille?

    Seuraan huvittuneena nyky menoa, ja jos tulee se suuri rytinä, sitten sotia ropsitaan ja tuhoudutaan, se on ihmisen laki, jossa kaikki sivilisatiot tuhoutuvat aika ajoin, joko sodan takia tai sisäisten konfliktien takia. Valinta on ihmisen!

    VastaaPoista
  13. Ottakaahan rauhallisesti, tässä pohjustetaan vain tulevia rauhanneuvotteluja.
    Siihen kuuluu Trumpin ja Vancen kovistelu sotaa johtavalle Zelenskille.
    Vakavampaa on Eu-johtajien mahdolliset varomattomat lausunnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euroopan johtajat ovat istuneet käsiensä päällä kolme vuotta, askarrellet pullonkorkkien ja pahvisten mehupillien kanssa, sallineet massamaahanmuuton kehitysmaista ja torjuneet ilmastonmuutosta. Esimerkiksi Saksa on alasajanut armeijansa ja ydinvoimansa ja korvaa venäläistä kaasua ruskohiilikaivoksia avaamalla. EU alkaa olla pelkkä huono vitsi, joka ei naurata.





      Poista
  14. Onhan tässä monellekin opittavaa, mutta opitaanko?

    Aatusta sanottiin aikoinaan, että ”onhan hän vähän karkeapuheinen, mutta pohjimmiltaan järkevä ja luotettava”. Samaa ovat sanoneet Trumpin kannattajat. Oppivatko amerikkalaiset nyt ymmärtämään, kuka tuli valituksi ja osaavatko ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.

    Euroopassa kuviteltiin, että kun annetaan USA:n vastata puolustuksesta ja itse pitäydytään pullonkorkki- ja muovikassidirektiiveissä ja jenkkien haukkumisessa, niin kyllä sillä pärjää. Opitaankohan nyt, että puheiden takana pitää olla voimaa, tekemisissä selkeä ajatus ja ensimmäiset asiat on hoidettava ensin ja näpertelyasiat sitten, jos ylimääräistä aikaa sattuu olemaan.

    YK perustettiin aikoinaan estämään sotia selvittämällä kansainvälisiä riitoja ja ryhtymällä tehokkaisiin toimiin hyökkäystoimien tukahduttamiseksi. Palautuvatkohan nämä tehtävät järjestön toimihenkilöiden ja jäsenten mieliin, vai tyydytäänkö jatkamaan edelleen tyhjänpuhumisen ja rahojen haaskaamisen linjoilla.

    Tällaisen vanhan fyysikon muistissa on kuva siitä, miten romahdukset tapahtuvat. Rakenteiden vaurioitumisen ja tasapainon järkkymisen oireet näkyvät lähes aina pitkälti etukäteen. Nähdään vauriot, nähdään niiden hidas eteneminen, nähdään rakenteiden kallistuminen ja sen hidas eteneminen. Jos mitään ei tehdä, vaurioita ei korjata tai kallistumista ei oikaista, tullaan ennen pitkää vaiheeseen, jossa vaurioiden kasvu vauhdittuu jyrkästi, ja kun romahdus sitten tapahtuu, se tapahtuu nopeasti. Onko tämä nyt se viimeinen varoitus, joka kertoo, että korjaaviin toimiin on ryhdyttävä määrätietoisesti ja tarmokkaasti, vai onko se piste jo ohitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Strix Senex: viisaita sanoja, kiitos!

      Poista
  15. Olen aina ihmetellyt tuota näennäisesti, tai oletettavasti älykkäiden valtiopäämiesten ja miljonäärien astumista "hunaja-ansaan". Jos juhlaisäntä järjestää huoria vieraalleen, niin miten sellaisessa tilanteessa ei muka osaa hillitä itseään jos panoksena on koko poliittinen ura? Esim. kukaan ei jostain syystä kokenut epäilyttäväksi sitä, että 2 mossadiin kytköksissä olevaa juutalaista järjestää juhlia hämärällä saarella missä on groomattuja alaikäisiä harrastamassa seksiä. Ei tajunnut prinssi andrew eikä bill clintonkaan. Toivottavasti kaikkien muidenkin nimet tulevat julki. Kummasti asia on pyritty hautaamaan median ja "demokraattisten hyvien ihmisten" taholta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on eunukin vaikea ymmärtää.

      Poista
    2. Ei tarvita edes juhlia, vaan asia voi hoitua Valkoisen talon presidentin virkahuoneessa. Oliko se venäläisten virittämä ansa?

      Poista
  16. Kovastihan on tuo perussuomalaisten lehti eli Suomen Uutiset pitänyt Trumppia lähes erehtymättömänä, siis puolijumalan asemassa. En tiedä onko mieli muuttunut, mutta tuntuisi ainakin, että eivät kaikki perussuomalaiset ovat siirtyneet Putineiksi, kun ovat nähneet Trumpin käyttäytymisen. Ainakaan Halla-aho, joka on varmasti Ukrainan vilpitön ystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti sinua kiinnostaa perussuomalaiset ja niiden rumppisuhtautuminen ja putinismi. Jos käyttäisit senkin ajan mitä asiasta höpötät, siihen tutustumiseen, niin jäisi nämä kirjoitukset tekemättä koska huomaisit ne perusteettomiksi. Trumpin hommissa on ihan järkeviä puolia, joskin niissäkin toteutus on hieman typerä ja tyyliä norsu posliinikaupassa, ja sitten on tämä täysin irrationaalinen puoli jossa ei ole sitten mitään järkeä. Biden taas ei tiennyt enää edes mitä kulloinkin allekirjoitti joten on hieman epäselvää kuka jenkkejä ne vuodet oikein johti. Kamala se ei ollut. Jenkkien politiikka on ollut sekaisin jo pitkään, eikä siinä ole ollut mitään järkeä edes heidän ihan omasta itsekkäästä nurkastaankaan katsoen. Eikä tule seuraaviin neljää vuoteen olemaan. Ehkä ei sitäkään seuraaviin, koska jos Vance on se kruununprinssi niin sehän hullumpi kuin rumppi. Se mikä Euroopan valtioiden nyt tällä tulevaisuuden kuvalla tehdä on laittaa kaikki mahdolliset riippuvuudet poikki jenkkien kanssa ja varmistaa että kaikissa tilanteissa pärjätään ilman heitä. Sillä on heiltä tarvitsee jotain, päätyy vain kiristettäväksi heikkoutensa vuoksi. Samahan on jo venäläisten ja kiinalaisten kanssa joten ihan itse omin voimin on pärjättävä. Tämä karu totuus eurooppalaisilta pääsi unohtumaan liian pitkän rauhankauden aikana. Liian pitkä rauhankausi tuotti vain ja ainoastaan heikkoja johtajia ja ne taas huonot ajat. Nyt pitää jostain löytyä vahvoja johtajia jotta päästään pois huonoista ajoista, joskin se tulee ottamaan aikaa.

      Poista
    2. No eipä tuota näköjään kauan tarvinnut odotella, kun löytyi yksi idiootti puolijumalan seuraaja. Siis "hyödyllinen" idiootti.

      Poista
    3. ano 19.49, sulla ei tuo luetun ymmärtäminen ole kovin kovalla tasolla? pääsitkö nykyisen peruskoulun läpi armovitosilla, vai miksi et osaa lukea ja etenkään ymmärrä lukemaasi? tuon tulkitseminen joksikin jonkun fanittamiseksi on kyllä ymmärryksen puutteen riemuvoitto, limbo jonka ali pääseminen on likimain mahdotonta. Toki sen joku trumpisti putinisti vielä tekee, en epäile yhtään.

      Poista
  17. En jaksa uskoa tuohon,että pystyisi kiristämään Trumpia tuollaisella..nimittäin sellainen olisi Usan tiedustelun tiedossa ja sellainen ei voi päästä tuohon asemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän vain tarkoittaa että Trump on seinähullu psykopaatti. En ole varma onko se sitten jotenkin parempi vaihtoehto.

      Poista
    2. Narsistinen psykopaatti.

      Poista
  18. Jaa, että Trump olisi langennut Venäjän hunaja-ansaan ? Onko professorikin näitä nettimaailman " professoreja" ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idioottimainen kommentti. Saisit mennä nurkkaan häpeämään tyhmyyttäsi.

      Poista
    2. Ei ollenkaan typerä kommentti. Professori tittelin käyttäjän oletetaan omaavan tohtorin tutkinnon. Henkilön olettaisi perustavan mielipiteensä kriittiseen ajatteluun ja faktoihin. Näinhän ei tässä tapauksessa ole.

      Poista
    3. Ei professori tuota Trumpin astumista jo 1980-luvulla moskovalaiseen hunaja-ansaan todistettuna tosiasiana esittänytkään vaan mahdollisena tapahtumana, jopa huomattavalla todennäköisyydellä, kun otetaan huomioon pelkästään kommenttien esittäjien maininnat vastaavantyypisistä tapauksista. Niitäkin voi pitää vain raapaisuna jäävuoren huippuun.
      Joten idioottimainen kommentti on tyhmä, vaikka voissa paistaisi!

      Poista
    4. "mahdollisena tapahtumana " Joka perustuu mihin ?
      "huomattavalla todennäköisyydellä" Sama kysymys, väite perustuu ?
      Ja tämä on paras, "kun otetaan huomioon ..." .
      Maininnat vastaavista tapauksista, eivät ole todiste yhtään mistään.
      Tuolla logiikalla voidaan väittää asiasta kuin asiasta aivan mitä tahansa.
      Aivan yhtä mahdollista on että Trumpia kiristää New Yorkin mafia joka haluaa päästä Kiovan jätebisnekseen.
      Siitä vaan keksimään lisää.

      Poista
    5. Eihän tässä kukaan ole väittänytkään yrittävänsä faktapohjaisesti TODISTAA jotain. Idioottimaista jankutusta.

      Poista
  19. Trump tulee kompastumaan omaan ns talouspolitiikkaansa eli tulleihin. Jos esim Kanadan tuotteille laitetaan 25 prosentin tullit, amerikkalaisten autojen hinnat tulevat nausemaan 4000-8000 dollaria, koska Kanada tekee suuren osan Amerikassa valmistettavien autojen osista. Sama koskee tietysti muitakin muualta tulevia tuotteita, eli hinnan nousun maksaa amerikkalainen kuluttaja.
    Siinä voi tavallinen kahta työtä 60 - 80 tuntia viikossa perheensä elättääkseen tekevä punaniska alkaa olla eri mieltä siitä, onko "America great again".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No silloin se osien valmistaja siirtää tuotantonsa usan puolelle. Mikä oli ongelma?

      Poista
    2. Se ei tapahdu hetkessä, ja taloudellisten näkymien olisi oltava jotain muuta kuin nykyinen Trumpin ennakoimaton riidankylvö joka suuntaan, ja varsinkin liittolaisia kohtaan. Esim kanadalaiset eivät nyt kovin paljoa rakasta Trumpia, joka tekee Kanadasta USA:n osavaltiota.

      Poista
  20. Kommentoija: 'Jännästi vaan on Zelenskiyn omaisuus kasvanut sodanaikana'

    Jännästi Putlerin propagandassa syytetään Ukrainan presidenttiä asioista joita ei ole tapahtunut.

    Jännästi on Putlerin miehiä - erityisesti anomyymejä - taukoamatta moittamassa Natoa, vähättelemässä eri osapuolia, ja puhumassa Rauhan puolesta. Rauha on kyllä ymmärrettävä tässä Ukrainan antautumisena Putlerin hyökkäyssodan alla.

    Nyt tarvitaan rahaa. EU:n on otettava Venäjältä jäädytetyt rahat käyttöön ja ostettava Trumpin kasvot seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Euro-Naton on myös laitettava sellainen miljardi viikossa asetuotantoon ja annettava varastoja Ukrainaan. Sota ei ole halpaa, mutta ei ole rauhakaan jota tavoitellaan. Tahdon on nyt Euroopassa löydyttävä. Se on myös Trumpin tavoite, vaikka MAGA on aidosti viskaamassa Ukrainan junan alle.

    En usko seksinauhoihin. Trump on vain demokraattien luomus. Ikään kuin Obaman jälkeisen krapulan oire.

    Muistatte kai kun Obama julisti meren pinnan nousun taittuneeksi ihan vain Yes We Can -energialla? Sen jälkeen demokraateilla meni yli, pelattiin riskillä vaikka käsi ei ollut hyvä.

    VastaaPoista
  21. Venäjällä ei ole mitään perusteltua syytä mussuttaa NATOn uhasta, koska Trump ja Putin ovat liittolaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Logiikalla ei ole paljon tekemistä talking-point -propagandan kanssa.

      Eli Putleristit pyrkivät kiistämään että Nato on turva, ja että Nato on vahva, kuten myös että Nato pitää säilyttää.

      Se, että Trump on "liittoutunut Putinin kanssa" on myös näppärä Putinin käytössä oleva meemiaines. Ikävää on se, että Trump vetää mattoa Naton alta omaksi hyödykseen mutta hyvä se, että Eurooppa, Saksa etunenässä, lopulta on saanut legimiteetin rakentaa omaa sotilaallista puolustustaan huolimatta siitä, että Saksa ja Ranska olivat sodassa 80 vuotta sitten.

      Poista
  22. En usko mihinkään hunaja ansaan. Tämä hemmoteltujen, pelokkaiden, selkärangattomien ja nihilististen kaikella on hintansa mutta millään ei mitään arvoa pikkuporvarien ajatusmaailmaa. Amerikkalaisen pikkuporvarin sielunmaisemaa hallitsee rehvakkuudesta huolimatta pelko. Pelko työpaikan menettämisestä jonka mukana menettää kaiken muunkin koska terveydenhuolto on sidottu siihen.

    On jo naurettavaa kun Trump puhuu Kolmannenmaailmansodan mahdollisuudesta. Vaikka Venäjällä ei ole sen enempää varaa ydinsotaan tai maailmansotaan kuin muillakaan. Ukrainansota on Putinin nopeaksi valloitus sodaksi aiottu sota josta tulikin pitkällinen ja kallis. Ei se ole Venäjälle sen enempää eksistentiaalinen kysymys kuin Afganistanin sota. Johan tästä kertoo sotilaiden ostaminen Pohjois-Korealta kun venäläisiä palveluskelpoisia miehiä ei innosta ajatus vaarantaa itsensä vain valloittamisen ilosta. Trumpin ei olisi tarvinnut kuin odottaa ja tunnustella sodan lopettamista.

    Amerikassa on nyt selvästi poliitikkoja jotka kuvittelevat ymmärtävänsä Venäjää. Muistini mukaan italialainen tutkija varoitti länsimaiden oikeiston Venäjän ihailijoita. Yrittämästä selvittää sen mysteeriä. On harha kuvitelma uskoa siellä olevan aateveljiä. Lapsellista on kuvitella Venäjän alkavan vastustaa Yhdysvaltojen kanssa Kiinaa.

    Samoin suurieleinen Euroopan vähättely on jo amerikkalaisiltakin suuruudenhulluutta.
    Tämä on kytenyt jo ainakin 20v. Näkyvimmin se on ollut Hollywood elokuviin piilotettuna viestinä. Jossa Amerikka esitetään marttyyrina jolla ei ollut liittolaisia Ensimmäisessä ja Toisessa maailmansodassa. Samoin Kylmänsodan varustelun vaatimat menot esitetään kuin ne eivät olisi olleet välttämättömiä maan oman aseman takaamiseksi. Korkeimmillaan sotilasmenot ovat olleet NL luhistuttua Irakin ja Afganistanin sotien aikana.

    Tätä kuvitellun epäoikeudenemukaisuuden tunnetta ruokitaan niin vasemmiston kuin isolationalistien taholta. Yhdysvallat on käyttänyt sotilasmenoihinsa dollareina suuria summia 2000 luvulla silloinkin kun maa ei ole sotinut mutta ei kuitenkaan sen enempää suhteessa bkt kuin muutkaan länsimaat. Se että Euroopassa on yleisesti maksuton yliopisto opetus ja julkinenterveydenhoito. Ei ole koskaan ollut kiiinni siitä käytetäänkö sotilasmenoihin 5 vai 3% /bkt.

    Amerikkalaisten ongelmat johtuvat heidän yhteiskuntansa valuvioista joiden tunnustamisen estää itsekritiikin puute. On huvittavaa kun amerikkalaiset vetoavat aina facessa maansa kokoon. No onhan Japanissa 130 miljoonaa ja Saksassakin 83 miljoonaa asukasta. Silti niissä on universaali terveydenhoitojärjestelmä.

    VastaaPoista
  23. Länsi Euroopan aika on ohi. Euroopalla ei ole enää teknistä etumatkaa eikä se tule pärjäämään Kiinalle tuotannossa ja innovaatioissa. USA on myös osoittanut taloutensa sopeutumiskyvyn ja Trumpin politiikka vain vahvistaa sitä entisestään.
    Missä ovat Eurooppalaiset uuden teknologian yritykset ? Euroopassa ei ole luonnonvaroja, väestö ikääntyy ja maahanmuutto ei sitä pelasta. Suomi on hyvä esimerkki. 20 vuotta sitten Suomessa oli Nokia ym. Nyt meidän suurimmat yrityksemme ovat samoja kuin sata vuotta sitten joiden tulevaisuus ei näytä valoisalta.
    Hyvä esimerkki Euroopan tilanteesta on Mercedes Benz. Tuote oli laadukkaampi kuin kilpailijansa ja siitä oltiin valmiit maksamaan enemmän. Nyt se myy enemmän mielikuvalla ja markkinoilta löytyy parempia ja halvempia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euroopan luonnonvarat sijaitsee nykyään, mm Suomen alueella ..

      Poista
  24. Kovasti monella kirjoittajalla on negatiivinen kulma USA:han, Trumppiin, Starmeriin, Natoon, persuihin, vihreisiin, EU:hun, 'Eurooppaan', Saksaan ja Ukrainaan.

    Kuitenkin sotasopan keitti ensijaisesti Putin hyökkäämällä taas, eikä kyse ole edes mistään äkkinäisestä vaan pitkästä ja systemaattisesta politikoinnista, jossa ei haeta rauhaa ja kauppaa vaan Neuvostoliiton sotilaallista ylivalta-asemaa Venäjälle.

    Unohtuuko tämä siksi, että Putinilla on monta pientä rautaa tulessa? Vaikutelma on, että Putin yrittää hajottaa Natoa ja EU:ta propagandalla ja sitä on nyt esim. IS:n kommentit ja jopa murha.info pullollaan. Samalla reaalielämässä tunnen tyyliin yhden "Isäm maallisen" joka on propagandaan sortunut. Eli mistä tämä tulee?

    Ollaan asiallisia. Trump on hieman ongelma, mutta ainakin Eurooppa on nyt herännyt.

    VastaaPoista
  25. Itse kuulin sellaista, että Zele oli mennyt pieruverkkareissa Trumpille kylään kerjäämään lisää tukea eikä ollut oikein tyytyväinen aikaisempiinkaan avustuksiin ja käyttäytynyt muutenkin jonkin verran epämiellyttävästi. Siitä olivat sitten isännät vähän hermostuneet ja näyttäneet kaverille kaapin paikan. Ei kai tuo kovin vakavaa ole, ainakaan USAn kannalta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.