keskiviikko 5. helmikuuta 2025

Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa

Suomalaisissa vankiloissa on muslimeille tarjottu mango-sitruunamoussea ja omena-kanelimoussea, jotka ovat sisältäneet siasta valmistettua liivatetta. Asiasta vastuullinen Leijona Catering on nyt kuitenkin poistanut nämä mousset ruokalistaltaan sekä pyytänyt anteeksi niiltä asiakkailtaan, jotka ovat tietämättään syöneet siasta valmistettua liivatetta. 

Minulle jäi epäselväksi, että koskeeko anteeksipyyntö pelkästään muslimeita, juutalaisia ja vegaaneja, vai myös sellaisia sekaruokaisia ateisteja tai kristittyjä, jotka eivät ole tienneet syömiensä mousseiden sisältäneen sikaa. Tämä olisi sikäli omituista, ettei jälkimmäisillä liene ollut mitään sitä vastaan, että mousse on sisältänyt liivatetta.

Sen sijaan saattaa hyvinkin olla, että monet sekaruokaiset asiakkaat ovat pitäneet kovasti puheen olevista mousseista, Ja on mahdollista, etteivät he ole ihastuneet siitä, että ne on poistettu ruokalistasta kokonaan sikakammoisten takia. Eli että he joutuvat elämään ruokarajoitteisten kollegoidensa ehdoilla.

* * *

Länsinaapurin Örebrossa on ammuttu yksitoista ihmistä koulurakennuksessa, jossa on opetettu maahanmuuttajille muun muassa ruotsinkieltä. Lisäksi loukkaantuneita - vai pitäisikö sanoa haavoittuneita - on paljon. 

Yhtenä syynä suureen uhrilukuun on se, että 35-vuotias - itsensä lopuksi ampunut - tekijä oli käyttänyt automaattiasetta. Tekijästä ei ole kuitenkaan julkaistu muuta tietoa kuin sukupuoli ja ikä - sekä kerrottu, ettei hän ole ollut niin sanotusti poliisin kirjoissa, eikä hänen isänsä uskonut poikansa olevan joukkomurhaan syyllinen. 

Poliisi ei kuitenkaan epäile, että kyseessä olisi ollut terroristinen teko, vaan pyrkii löytämään sille muunlaisen motiivin. Tämä saattaisi viitata siihen, ettei tekijä olisi maahanmuuttaja - kuten moni varmaankin ajattelee - mutta ei tietenkään sulje sitäkään mahdollisuutta pois. 

Kaiken kaikkiaan tapaus joka tapauksessa alleviivaa sitä, ettei ruotsalaisen yhteiskunnan turvallisuustilanne ole sikäläisten viranomaisten hallinnassa. Eikä maan asukkaiden ihmisoikeus turvalliseen elinympäristöön toteudu enää maassa, joka oli viime vuosisadalla yksi maailman parhaista ja turvallisimmista paikoista ihmiselle asua ja elää.

* * *

USA:n presidentti Donald Trump on jatkanut poikkeuksellista politiikkaansa kertomalla, että USA aikoo ottaa Gazan kaistaleen hallintaansa. Hänen suunnitelmansa mukaan "me omistaisimme sen. Olisimme vastuussa vaarallisten räjähtämättömien pommien ja muiden aseiden purkamisesta alueella."

Tämä tietenkin poistaisi sen ongelman, että Gazasta on suuntautunut Israelin alueelle säännöllisen epäsäännöllisesti väkivallantekoja yksittäisten rakettien ampumisesta laajamittaisiin terrorismirikoksiin. Ja poistaisi siten Israelilta syyn käydä aika ajoin kitkemässä kovalla kädellä terroristeja alueelta. 

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Trump on kuitenkin todennut myös, ettei samojen ihmisten pitäisi asuttaa ja uudelleenrakentaa Gazaa, vaan Gazan noin kahden miljoonan palestiinalaisen pitäisi asettua muiden maiden alueille. Puheena olleet maat - Egypti ja Jordania - eivät kuitenkaan ole halukkaita ottamaan gazalaisia vastaan.

Jos Trumpin ehdotus toteutuisi, olisi kyseessä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia rikkovasta väestönvaihdosta. Nähtäväksi siis jää, ryhtyykö Trump siihen, vai onko hän - kuten luulen - vain käyttänyt retorista keinoa pakottaakseen Gazan Hamas-henkiset palestiinalaiset muuttamaan tapojaan ja suostumaan diiliin, joka toisi alueelle pysyvän rauhan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Swedish School Shooting with Automatic Weapon Highlights Nation in Crisis
Muslimeihin kohdistuvaa syrjintää, lasten salakuuntelua ja imaamin ratkaisu
Gazan kansanmurha

57 kommenttia:

  1. No, olipa Örebron ampuja kuka tahansa, Ruotsin pääministerin hätäinen kiirehtiminen varoittelemaan johtopäätösten teosta paljastaa, että ongelmia on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseistä henkilöä kun haastattelussa katsoo niin näkee hänenkin tajunneen sen (vihdoinkin), miten järkyttävä tilanne valtakunnassa noin yleisesti on tämän muslimi-invaasion jälkeen.
      Mutta ressukka ei uskalla tehdä tarvittavia päätöksiä.

      Poista
    2. A drop in the Ocean5. helmikuuta 2025 klo 11.05

      Ihanan purevan, sairaan, terveen, ivallinen sekä, ahh, niin messevä kommentointipaketti Proffalta.

      Varsinkin tuo mussujen sikasyömätrauma Havumetsien maan uussuomalaisia koskien, kera korkeiden viranomaisten, saa vienon hymyn karehtimaan huulille. Näin sitä pitää, meillähän on varaa ja aikaa tällaiseen! Voihan olla, että muutama molekyyli possua on jostain jäänyt jäljelle vielä 10 x pestyynkin pannuun tahi muuhun kypsennysvälineeseen. Niin, arvon suvakot maskotteineen, mikähän saisi olla seuraava vaatimus, jota sännätään täyttämään?

      Ja paljon muuta; Pohjola EI totisesti ollut puoleen vuosisataan tällainen sekoboltsihuone, kun pakolliset sodat oli sodittu.

      Jäätävä, pysähtynyt rauhakin oli parempi kuin alati eskaloituva paine ja kähinä valtakunnanrajojen ulko- mutta etenkin sisäpuolella.

      Kiitän kuin ihmeen kaupalla Trumpista ja liki kaikesta, mitä kyseinen herrasmies tuo tullessaan - ainakin näillä näkymin. Selvittyään toistaiseksi kaikesta häntä vastaan viritetystä ansoittelusta uuskommunismin taholta.

      Vainotuille kristityille toivon ja rukoilen mitä suurinta vahvistusta ja kestämistä; lopullinen lohtu ja rauhantila lähestyy sekä tuskanne laantuu...

      Poista
    3. DJT on todellinen sekoboltsi. Musk on kehittämässä Gestapon korviketta, Musktapoa. Odotellaan popparien kanssa kuinka käy. Donnien tullijututhan ovat aivan huuhaata. Hän ei selvästikään tiedä, kuka viulut maksaa. Gazan ratkaisustahan hän sanoo että se on beautiful ja everybody loves it. Muutama päivä sitten oli juttua, että pikakirjoittaja on hädissään kun Donnielta tulee juttua niin paljon. Juttua joo, mutta sanavalikoima on köyhä.

      Sotilasvallankaappausta odotellessa.

      Poista
  2. Jos Örebron ampujalla todellakin oli käytössään automaattiampuma-ase ei aselakien kiristäminen ole ratkaisu. Ei Ruotsissa ole tähänkään saakka siviili ole saanut lupaa automaattiaseeseen.
    Maassa jossa lainkuuliaisilla alamaisilla ei ole aseita vain rikollisilla on aseita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aseiden ottaminen pois lainkuuliaisilta kansalaisilta ei millään tavalla estä rikollisia hankkimasta aseita.
      Tänä aikana varsinkin pohjois- ja Baltian maissa aseiden hallussapito ja ampumisharjoittelu on maanpuolustussyistä tärkeää.

      Poista
    2. A drop in the Ocean5. helmikuuta 2025 klo 13.09

      Väite siitä, että sinänsä aseiden omistajat tekisivät (massa)murhia on pötyä. Olen itsekin saanut haltuuni laillisia, vaarallisia ampuma-aseita, eikä koskaan ole mieleeni tullut ammuskella niillä kerrassaan yhtään ihmistä.

      Roistot ne aseita sitten vain saavat, jos ne meiltä kunniallisilta taviksilta kielletään. Me siviilit olemme sitten vain maalitauluja vailla tilaisuutta edes puolustautua. Taikka puolustaa edes ketään.

      Lisäksi tuon esiin tämän ivan, että ehkenpä pahempi ase on vielä moottoriajoneuvot. Joku fanaatikko (yleensä länsimaalaisvihamielinen, antiliberaali, antikristitty, antidemokratialainen tai muuten vain kajahtanut yksilö).

      Siispä kielletään kaikki metallikuoriset ajoneuvot (henkilöautot, kuorma-autot sekä muut, nopeat ja kovakuoriset, raskaat pelit ja vehkeet), niin sitten niitä ei voisi käyttää ihmisten vahingoittamiseen varsinkaan ihmisten massatapahtumissa. Onko näitä nähty ja missä? On. Paljon.

      Poista
    3. A drop in the Ocean5. helmikuuta 2025 klo 13.56

      En itse lähtökohtaisesti ole lainkaan sotaisa. Päinvastoin. Toivoisin aina, että asiat voitaisiin hoitaa sivistyneesti puhumalla, dialogilla ja kirjoittamalla. Mutta aina ei näköjään kukaties voida. Raamattukin on täynnä tätä problematiikkaa.

      Minä en katso hyvällä, että eräänkin tunnetun puolueen pääideologit ovat unohtaneet, jopa hylänneet "koti, uskonto, isänmaa" -periaatteiston. Tilalle on tullut ääliöliberalismi.

      Sillä ollaan mediasexikkäitä, mutta ei oteta vastuuta Suomesta.

      Ps. Pakko sanoa: Oletteko huomanneet, kuinka likaisen, niljakkaan pornahtava valtamedian tietyistä osioista on tullut?

      Kun me "likaiset" perusmiehet hallitsimme, niin asia oli kiltimpi ja lievempi. Muutama reidekäs tissityttö jossain Kauppalehden loppukuvassa, ja pari karvaurosta neidoille vielä perään joskus - siinä kaikki.

      Mutta nyt nämä estottomat, vapautuneet, voimaantuneet nuorisoneitovihervassukkaliberaalit toimittelijattaret vyöryttävät kaiken rivopornon ällön naamamme eteen joka sivunavauksessa maristen milloin itsensä ja milloin kanssasiskojensa kaikenlaisista poikkeamista, joita loputtomasti räävistelemällä todellisesti heidän päänsä sisäiset henkiset ongelmansa ratkaistaisiin.

      Anteeksi vielä, mutta Suomen ja Ruotsin kaltaiset yhteiskunnat on kirottu kääntymisestään pois kristillisestä arvopohjastaan.

      Poista
    4. Automaattiampuma-ase voi olla myös pistooli, ja eiköhän sellaiseen Suomessakin saa luvan jos on muutaman vuoden harrastanut urheilu ammuntaa.

      Poista
    5. Ei, tavallinen pistooli ei ole automaattiase. Jos se olisi, se olisi konepistooli. Automaattiaseella viitataan aina sarjatultaampuvaan aseeseen ja kansankielellä ne ovat rynnäkkökivääri, konepistooli ja konekivääri. Tässä tapauksessa kyse on siis jommasta kummasta ensimmäisestä, kolmas on liian raskas ase tuollaiseen. Ja todennäköisesti helpomman saatavuuden vuoksi kyse on rynnäkkökivääristä, todennäköisesti jostakin AK:n versiosta, niitä on laittomilla markkinoilla kyllä saatavilla sille jolla on rahaa. '

      Suomessa ei saa lupia kertalaukauksisten aseiden, joihin pitää käsin ladata aina uusi patruuna piippuun, lisäksi kuin ainoastaan puoliautomaattisille eli niin sanotuille itselataaville, pistoolille tai kiväärille. Ne eroavat noista automaattiaseista siten että joka laukauksen kohdalla on vedettävä erikseen liipaisimesta, ne eivät ammu sarjatulta.

      Poista
    6. Tuo automaattiase oli jonkun asiasta kertoneen lehden toimittajan kuvaus aseesta. En osaa sanoa kuinka oikeaan se oli osunut. Julkisuudessa on kuitenkin ollut esillä tieto tai väite, jonka mukaan ampujalla oli lupa aseeseensa. Tätä kirjoittaessani oletin, että kyse oli sarjatuliaseesta, mutta voin siis hyvinkin olla ollut väärässä.

      Poista
    7. Ei siellä sanottu että hänellä olisi lupa tähän tässä käytettyyn aseeseen, vaan että hänellä on ylipäätään lupa johonkin aseeseen. Kiinnitin huomiota tähän epämääräiseen esitystapaan joka toistui kaikissa uutisissa. Tämä sarjatuliase saattaa ihan hyvin olla laiton ja todennäköisesti onkin, koska luvan saaminen sarjatuliaseelle on Ruotsissa ihan yhtä vaikeaa kuin täälläkin eli aivan poikkeustapauksia, keräilijöitä tms.

      Poista
    8. A drop in the Ocean6. helmikuuta 2025 klo 5.38

      Laitetaans tähän vielä, että voiko ihminen olla laiton. Toisin sanoen, joku totesi, niin suvakkojen mielestä ei.

      Voiko siis? Voi! Jos minä menen pankkiin, niin mikäli hyppään palvelutiskin väärälle, kielletylle, puolelle, niin olen heti laiton. Koko yhteiskuntamme pakko-organisaatio käy kimppuun ja estää moisen toiminnan. Mutta vieraaseen maahan saa tunkeutua yleensä valheellisinkin perustein ja se on ihan OK. Toteanpa vain omaltakin osaltani, että koko tämä alikehittyneiden tyyppien MASSArahtaaminen täkäläisiin oloihin on ollut katastrofaalinen virhe, joka on peruuttamaton jonka korjaaminen vaatisi niin ultraradikaalia toimia, että niitä lienee turha odottaa - ainakaan Suomen ja Ruotsin kaltaisilta sosiaalidemokratisoiltuneilta lässyvaltioilta. Hinta silti olisi hirvittävä ja toimet liian myöhäisiä.

      Poista
  3. Puheet "automaattiaseesta" eivät kerro kirjoittajan (=proffan) asetuntemuksesta kovinkaan mairittelevaa. Esimerkiksi vipulukkokiväärillä pystyy ampumaan tähdättyä tulta helppoihin maaleihin ehkä n. parin sekunnin välein kohtuuvähällä harjoittelulla ja hyvällä pulttilukkokiväärillä alle 3 sekunnin välein. Ampumahiihtäjät ampuvat parhaimmillaan suoravetolukkkoisella kiväärillä 50 m matkalta seisaaltaan ilman tukea 11 cm ympyrään 5 laukausta kovassa rasituksessa alle 2 sekunnin laukausvälein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan kyseessä ehkä katkeroitunut ampumahiihtäjä :)

      Poista
    2. Kyllä kai automaattiaseella ehtii väkijoukossa hyvin tekemään tuhoja.

      Poista
    3. Sanoisin että automaattiaseella sarjatulella räiskimällä ei kyllä saa aikaan enempää ruumiita kuin mitä saisi puoliautomaatilla tähdätyillä laukauksilla. Sarjatulelle on sotilaskäytössäkin aika harvoja todellisia käyttötilanteita, yleensä sielläkin mennään puoliautomaattiasetuksella kunnolla tähdätyin yksittäislaukauksin.

      Poista
  4. Voi vain mielenkiinnolla odottaa, paljatetaanko ampujan etninen tausta. Vaikka mahdollisesti Ruotsin media paljastaisi sen, Suomen valta- eli propagandamedia todennäköisesti pimittäisi sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pikipää se on helvetin varmasti

      Poista
    2. Sanoisin että ruumiiden ja on haavoittuneiden määrästä päätellen hän on todennäköisesti valkonaama.

      Poista
    3. Valkoinen ruotsalainen oli, kuten epäilinkin.

      Poista
    4. Muuttanut etu- ja sukunimensä. Peruskoulussa mm. ruotsinkielessä hylätty arvosana. Olisiko tappomies kuitenkin itä-Euroopasta.

      Poista
  5. "Terroriteko"-käsite on oman "opillisen" ajattelumme surkea tuote, joka mahdollistaa nimenomaan sen, että teon "motiivia" etsitään jonkin nimetyn "ukonnon" tai "ideologian" kytköksistä. Käsite luo siis "tärmällisyyden" illuusion, eikä edes sitä tosiasiaa, että niin "usjkonnoissa" kuin "ideologioissakin" on kyse ihan samanlaatuisesta -- "tunnustuksellisesta" -- ajattelusta, jonka varassa ihmiset voivat ottaa omankädenoikeuden ja tehdä väkivallantekoja jonkin ihmistä ja elämää surremman "arvon" nimissä -- edes tätä yhteistä ominaisuutta ei tarvitse hahmottaa.

    Eli "terrorismi" on samanlainen stiiknafuula kuin "jengi" tai vaikkapa vielä yleisemmin ymmärrystä noituva "maahanmuutto", tai mikä muu tahansa yliyleistävä yleiskäsite, joka on valittu ja kehitetty setä varten että se todellisuudessa estää meitä näkemästä isoja syviä sielunkipeyksiämme ja kiinnittää kaiken huomiomme johonkin pelkästään verbaaliseksi jäävään pintatason yksityiskohtaan.

    Todellisuudessa "terrorismin" sijasta pitäisi puhua esimerkiksi "laajennetusta itsemurhasta", koska minäidentiteetin symbioottisesta vammasta on aina kysymys. Mutta näinhän retoriikkamme ei toimi, vaan "kunnioitamme" uskontoja ja ideologioita jokaista erikseen niin vimmatusti, ettemme anna ihmistieteille ja ihmistä koskevalle tositiedolle mitään arvoa.

    Ja tiedättehän, miten poliittisesti korrekti ja sisäsiisti ruotslainen yhteiskunta tulee tämänkin tapauksen käsittelemään? Diskuteeraamalla loputtomasti nimenomaan tuollaisen pintatason käsitteenmuodostukse varassa ja hokemalla samoja vanhoja fraaseja: ei saa antaa pelolle valtaa, olemme edelleenkin turvallinen yhteiskunta, emme ole rasisteja, näissä on kyse yksittäistapauksista...

    Nämä diskuteeraamiset on ennalta kirjoitettu. Ei tule sitä yhteiskunnallista käännekohtaa, jossa sosiaalisen eheyden rapautuminen päättyisi ja suunta kääntyisi. Totalitarismi on yksisuuntainen tie tai kierre, se voi vain vahvistua ihmisten yhä täydellisemmin turtuessa ja takertuessa käytettyihin kiertoilmauksiin.

    Hannah Arendtin varsinainen läksy on oppimatta. Kun yhteiskunta taantuu, se taantuu laidasta laitaan, ei niin, että näennäinen nimetty "hyvä" ja "paha" näyttelisivät muuta kuin kulissin roolia. Todellinen romahdus tapahtuu alitajunnassa, ja yhteiskuntien sisäinen ja ulkoinen väkivalta -- joka sekin on siis tosiasiassa sama asia -- loppuu vasta sitten kun on ajauduttu lopulliseen perikatoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisessa Suomessa "noituminen" tarkoittaa kansankielessä kiroilua. Sitten on sitä "noitumista", jota woodoo- noidat tekevät. Turussa on ihan yliopistotasolla jotain "naisnoitia", joista ei ole tarkempaa määrittelyä tiedossa. Mitä sorttia tämä Oikkosen noituminen on ?
      Pitäisi olla Oikkonen-Suomi sanakirja...

      Poista
    2. Se on kielifilosofista sorttia. Olen ominut ilmaisun Wittgensteinilta. "Yleiskäsitteet noituvat ymmärryksemme."

      Poista
  6. Trumpin mainitsema "omistaminen" voidaan kääntää myös esim. ohjelmistokehityksessä käytetyksi rooliksi, kehitysvastaavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa esim Neste Oy:ssa jokaisella prosessilla oli organisaatiossa "omistaja", joka ei tietenkään oikeasti omistanut kyseistä laitosta. En tiedä, onko enää.
      Varmaan näitä luultavasti Amerikasta apinoituja älyttömyyksiä joku konsultti aina vuorollaan saa myytyä organisaatioille.

      Poista
    2. Kirjoitin tuon olettamani käännöksen, koska sanaa "omistaja" varmasti tulkitaan väärin.
      Gaz 2.0 on iso projekti, jossa kokonaisuudesta vastaavalla "omistajalla" on oltava kaikki langat käsissään ja kyky vedellä niistä.

      Poista
    3. Ano 8.55: Kiitos tarkennuksesta. Luulen nimenomaisesti, että Trump tarkoitti vastuun ottamista Gazasta vähäksi aikaa. Tarkoittaako se sitten miehitystä vai jotain muuta jää nähtäväksi sikäli kuin USA ottaa Trumpin kuvaaman roolin.

      Poista
  7. Aina kun tällaista isompaa tapahtuu ja tiedot ovat puutteellisia tai viranomaiset salaavat niitä, niin luulojen levittäjät ottaa nopeasti "Tilan haltuun"

    Ja nykyisen internetin aikakaudella sitä haltuun otettavaa tilaa riittää. Ja ruotsalainen lehdistö nostaa otsikoihin sen iänikuisen Juha Valjakkalan tapauksen vuosikymmenien takaa. Tottakai ja tietenkin!

    https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/o3x8Oj/lista-dad-i-sverige-tio-fall-som-skakat-landet

    VastaaPoista
  8. Luultavimmin kantaruotsalainen, hänellä oli aseenkantolupa. Muslimi/afrikkalainen ei sitä helposti saa, paitsi laittoman.
    Mutta: "Ruotsi on maailman turvallisin maa" (A.Stubb)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, stubbilainen keikaroiva snobi ei muuta olekaan sisäistänyt kuin "maahanmuuttokeskustelun" fraasiverbaliikan, jota juorutasolle romahtanut journalismimme pitää ylpeänä pystyssä vaikka jalat saappaissa märkänisivät.

      Sosiologinen tosiasia, että yhteisöilmiöt säilyvät vakioina ja samansuuruisina siitä huolimatta, vaikka yhteiskunnista eri tavoin poimittaisiin "mätiä omenia" jatkuvasti pois, ei yhdellekään stubbilaiselle stuppisuulle koskaan valkene. Ikään kuin "opillisella" ajattelullamme olisi liskosilmät ja lintunäkö, joilla hahmotetaan vain yksi liikkuva kohde kerrallaan.

      On siis tosiasiassa se ja sama, onko tekijä --sen-ja-sen etnisen taustan omaava tai tunnustaako hän sitä-tai-sitä ideologiaa. Kun yhteiskunnan sosiaalinen eheys romahtaa, yhteiskunta romahtaa laidasta laitaan, eikä edes tervettä saareketta jää.

      Yhteiskunnallinen eheys on ihmisen lajityypilliseen sosiaalisuuteen palautuva tekijä, joka sijoittuu etologisiin kerroksiin ja alitajuntaan, ei ollenkaan sille tiedollisen käsitteellisen ajattelun tasolle, jota me vain keskenämme viisastellen kääntelemme.

      Ja vieraskulttuurien tunkeutuminen vanhoihin eurooppalaisiin kielellis-kulttuurisiin kansallisvaltioihin romauttaa ne tehokkaastio juuri siksi, että vaikutusvoimat jäävät meiltä näkymättömiin. Eli varsinaiset hajoamisilmiöt saavat alkunsa sieltä missä ihmisyytemme alkaa -- siellä me olemme edelleen joukko-olentoja, jotka ovat olemassaolon taistelussa selviytyneet ja säilyneet näihin päiviin vain yhteisöinä, ei erakoituvina yksilöinä.

      Liian erilaisten ja kehityksessään eritasoisten kulttuurien kohtaaminen romauttaa ihmisyyden koko yhteiskunnan laveudelta. Se kaikki tapahtuu kaiken tietoisen ja käsitteellisen ajattelun pinnan alla. Me jpoudumme vain todistamaan hajoamista, turtumista, kovettumista ja purkauksellista väkivaltaa -- josta "opillisissa" kulisseissa esiintyvä "terrorismi" on yksi pieni osa.

      Meillä suomalaisilla on historiallisesti alistettuna kansana hyvin pienet mahdollisuudet selviytyä kansainvaelluksen yhteiskuntia hajottavilta seurausvaikutuksilta. Meillä on rasitteenamme sisäistetty taipumus jakautua aina kahtia -- mielistelijöihin ja protestoijiin. Voimat menevät näennäisillä käsitteillä kyhättyihin opillisiin välienselvittelyihin, ja politiikasta tuupaisineen ja tappuraisineen ei ole mitään apua. Ei journalismistakaan, eikä nyt ainakaan juristeriasta joka haukansilmin vahtii "vihapuheita".

      Poista
    2. Osaa ne muutkin jakautua kahtia, vaikkapa Englannissa ja USA:ssa, vaikka eivät historiassa kovin alistettuja ole olleetkaan. Meillä sentään on puolueitakin jo miljoonia, tai no ainakin enmmän kuin heillä...

      Poista
    3. On se Stubb mukavampi vaihtoehto first ladynsä kanssa kuin Haavisto, joka pakkomielteisesti ja lain vastaisesti toi terroristeja Al Holista Suomeen. Terroristeja, joiden tekemisistä ei ole "koira perään hahukkunut", ja jotka elävät todennäköisesti veronmaksajien piikkiin täällä.

      Poista
    4. Itse en tiedä toista muodollisesti itsenäistä valtiota, jossa entistä herrakansaa edustava viiden prosentin kielivähemmistö olisi voinut pakottaa kantakansan enemmistön opiskelemaan herrakansan kielen vielä sadan vuoden itsenäisyyden jälkeenkin.

      Sosiologiamme grand ol man Erik Allardt ei tiennyt toista kansaa, jossa valtaapitävän eliitin ja niin sanotun tavallisen kansan kuilu olisi ollut niin poikkeuksellisen suuri kuin Suomessa.

      Suomalaisten kansantautina on ollut masennus. Se on repression historian seuraus. Sen kylkiäisiä ovat olleet itsetuhoisuus ja perheväkivalta.

      "Alistaminen" ei sitten ole aina sitä pahempaa, mitä enemmän se perustuu suoranaiseen pakkoon ja vökivaltaan. Sielun sairastuttamisessa alistaminen on tehokkaimmillaan silloin kun se tapahtuu sosiaalisen paineen muodossa. Siitä kärsimme yhä -- olemme yksilöitä vahvasti sosiaalisesti sitova ja normimoraalia taritseva kansa. Jumalanpilkkapykälä't saivat kolhun Salama-oikeudenkäynnissä 196o-luvun puolivälissä, mutta nyt meillä vahdataan kahta terävimmin haukansilmin niitä jotka tohtivat pilkata ei omaa, mutta meille vieraan kulttuurin jumalia. Se se on jo jonkinlaista herranpelkoa.

      Poista
    5. "Joo, stubbilainen keikaroiva snobi ei muuta olekaan sisäistänyt kuin "maahanmuuttokeskustelun" fraasiverbaliikan, jota juorutasolle romahtanut journalismimme pitää ylpeänä pystyssä vaikka jalat saappaissa märkänisivät.
      Juuri niin, juuri niin, tuo kuolleista heräännyt Otto Wille Kuusinen: https://www.neuvostoliitto.eu/

      Poista
  9. Nordfront: ”Soluttautumisen, loikkareiden tavoittamisen ja muun muassa esitutkintapöytäkirjoihin ja oikeuskäsittelyhakemuksiin perehtymisen avulla joukko toimittajia on onnistunut osoittamaan, miten Ruotsin armeija aseistaa jengirikollisia Ruotsissa. ....
    Monien suuttumukseksi, mutta harvojen yllätykseksi on nyt todistettu, että Ruotsin puolustusvoimien raskaimpia ja läpäisevimpiä ammuksia - niitä Sk ptr-patruunoita, joita armeijassa käytetään 7,62 mm:n muunnoksena AK-4:ssä ja 9 millimetrin muunnoksena pistooli 88:ssa ja jotka läpäisevät luodinkestävät liivit ja jotka tästä syystä kiellettiin aikoinaan Yhdysvalloissa ja muualla - jaetaan massoittain rikollisjengeille - koska ”Meillä on ihmisiä sisäpiirissä”. Kyseessä on ampumatarvikkeiden Rolls Royce .....

    Tässä on muun muassa elokuva, jossa tähän ryhmään kuuluvat henkilöt esittelevät ilmeisen ylpeinä varastoja, joissa on suuria pinoja edellä mainittuja Ruotsin puolustusvoimien ampumatarvikkeita sekä 9 mm:n että 7,62 mm:n versioina. Patruunoita ja laatikoita, jotka ovat sinetöityjä ja joissa on aidot sarjanumerot, jakelee vain puolustusvoimat ja virallisesti vain sisäiseen käyttöön. .......

    Edellä mainittujen elokuvien jaksossa näytetään rekrytointikokous, jossa uutta teiniä opastetaan ja hänelle näytetään ampumatarvikkeita.


    - Meillä on TODELLISTA tavaraa Ruotsin armeijalta.
    Nämä eivät koskaan napsahda naamallesi, veli.
    Malmössä vuonna 2018 julkisuudessa paljon julkisuutta saanut palkkamurha on tunnetuin tapaus, jonka NFC (kansallinen rikostekninen keskus) on todennut tapahtuneen Ruotsin puolustusvoimien 9-millisillä patruunoilla, mutta tapauksia on toimittajien mukaan monia.

    Ja Ruotsin puolustusvoimien ammukset päätyvät paitsi yksinkertaisille jengirikollisille, myös terroristeille - syyttäjän mukaan todellisille terroristeille, jotka ovat syyttäjän mukaan pitkällä suunnittelemassa laajamittaista terrorismirikosta Ruotsissa Islamilaisen valtion puolesta. Syytettyjen miesten asekätköistä Säposin ja poliisin teknikkojen kerrotaan löytäneen muun muassa 9 mm ptr 39B -tyyppisiä puolustusammuksia.

    Viime vuoden maaliskuussa poliisi pidätti neljä nuorta miestä Tukholman keskustan ulkopuolella sijaitsevassa Tyresön moskeijassa, jota Ruotsin turvallisuuspalvelu oli jo pitkään kuunnellut.Esitutkinnan nauhoitetussa materiaalissa on muun muassa yhden epäillyn terroristin keskusteluja kumppaninsa kanssa. Tässä on samankaltainen rivi kuin toinen edellä lainattu:
    - Nämä ovat sotilasluoteja, jotka olen saanut Ruotsin armeijalta.Nämä eivät koskaan napsahda kasvoihinne.”
    Outoa, että muut vaihtoehtomediat eivät ole ottaneet tätä äärimmäisen vaarallista ja pöyristyttävää aihetta esille!

    Translated with DeepL.com (free version)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsis. Ruotsin armeijan patruunat eivät käy jengiläisten AK tyyppisiin aseisiin ja läntisiä sotilasaseita niillä ei ole. Ihan fuulaa koko postaus.

      Poista
    2. Kuvitteletkos, että nuo jengiläiset eivät pysty hankkimaan myös sellaisia aseita, joihin nuo patruunat sopivat.
      Ihan fuulaa heikkomielinen kommenttisi!

      Poista
    3. Luulen että se on hyvin vaikeaa, ei mahdotonta, mutta kukaan ei hanki patruunoita aseisiin joita voi olla yksi tai kaksi jossain.

      Poista
  10. Jos tappomies on riikinruotsalainen, pääministerin yritys laittomien palautuksesta katkeaa heti. Mamujahan siellä on ainakin muutama tapettu. Toisaalta nimenvaihdos viittaa mamuun ja isänsä kommentti.

    VastaaPoista
  11. Kertovat viranomaiset että tekijä kanaruotalainen, niin varmaan. Miettikääpä nyt tosissaan, jos olisi ollut kantaruottainen ampuja ja ampunut 10 3 maailman muslimia, silloin olisi jo helvetti irti Ruotsin kaduilla, mutta kun ei.

    VastaaPoista
  12. Kertooko tämä ruokakriisistä vai koulusta maassa, joka kulkee Ruotsin tietä?
    Vastauksena tietysti suomalaisen viranomaisen retoriikkaa.

    IL tänään

    Lapset sikailevat törkeästi koulun ruokalassa Helsingissä – Keittäjä ei enää jaksa
    Keittiötyöntekijän mukaan opettajat ovat voimattomia lasten käytöksen edessä.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/69ba0fb9-0975-4193-8033-7a3bb3ad2b66

    Artikkeli kannattaa silmäillä läpi ja miettiä miten suomalaisessa koulussa menee ja mitä seuraavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuurimarksistien eli selkokielellä kommunistien toimesta aikoinaan opettajilta riistettiin kurinpitovaltuudet:
      "FRANKFURTIN KOULUKUNTA: SALALIITTO RAPPIOON",
      http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html
      Seuraukset näemme nyt.

      Poista
    2. Nykyajan kurittomat kakarat tarvitsisivat seuraavassa kuvatunlaista kantapäänkautta-oppia:
      "Suomen 1860-luvun nälkäkatastrofi - syitä ja seurauksia",
      www.duodecimlehti.fi/duo10652
      Ja tarpeeksi usein sutjakkaa koivunrisua paljaalle p*rseelle - kuten tapahtui usein "vanhaan hyvään aikaan"!

      Poista
  13. Tuo muslimien sikakammo on hurskastelua toisten musujen silmissä. Kun uskonveljiä ei ole näköpiirissä, hyvin maistuu suomalaiset lihapullat eikä kyselyjä niiden lihasta tule. Omin silmin olen tämän nähnyt.

    VastaaPoista
  14. Ampujan etnistä taustaa ei iltapaskassa mainita vahingossakaan, mutta oleellinen tieto sentään: miehellä oli tapahtumahetkellä vihreät vaatteet. Nyt kaikki valppaana, jos ampuja herää henkiin ja yrittää karata...

    VastaaPoista
  15. Tuosta muslimien sianlihan syönnistä tulee mieleeni eräs todistamani tositarina Lähi-idästä, jossa suomalaisilla oli tuolloin YK-joukkoja kahdessakin eri operaatiossa 1990-luvulla. Rikokset on varmaan vanhentuneet, joten voin paljastaa:

    1990-luvulla pataljoonien muonahuoltona tuli Suomesta ruokaa mm. makkaraa, jossa tietenkin oli sianlihaa aineosasena.

    Paikallistyöntekijät söivät "siivellä" suomalaisten tekemiä ruokia, mm. HK-blöötä meni hyvänä herkkuna muslimin suuhun, koska sutki kokki "unohti" kertoa sen sisältävän sianlihaa.

    Kun suomalaiset menivät toistamiseen toiseen näistä operaatioista 2000-luvulla, oli pari entistä paikallistyöntekijää päässyt YK:n siviilityöntekijän apuvirkaan ja tulivat käymää tukikohdassamme jollekin tarkastukselle.

    Nämä muslimit kertoivat minulle kuinka hyviä suomalaisten makkararuuat olivat ennen muinoin. Ruokajonossa ollessamme nyt valveutunut kokki kertoi vierailijoille ja ennakkovaroitti makkaran sisältävän sianlihaa.

    Muslimeilla venähti naama "olisitpa nähnyt ilmeeni" -näköiseksi kun he tajusivat syöneensä sianlihaa vuosikymmen sitten! Siihen loppui puhe hyvästä suomalaisesta makkarasta ja nämä veikkoset hävisivät ruokalasta vähin äänin...

    Ja tämä tarina on tosi.

    Vahinkoa ei käynyt, kun muslimi saa anteeksi erheellisen sianlihansyönnin jos rukoilee ja pyytää sitä rukouksissaan anteeksi.

    heppa

    VastaaPoista
  16. Ei liene Suomen vankiloissa juutalaisia edes nimeksi,että heitä liivatteet häiritsisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan olekaan, mutta yhtä lailla heidän uskontonsa kieltää sianlihan syömisen.

      Poista
  17. Nyt sitten kaikkien kauppojen lihatiskit uusiksi, niissähän pidetään - herra paratkoon - naudanlihaa ja sianlihaa samojen vitriinien alla! Entäpä lihan kuljetusautot, nekin pitää eriydyttää, eikä siinä vielä kaikki, myös teurastamot ja lihatalot menevät uusiksi!

    VastaaPoista
  18. Tuo Gazan tyhjentäminen olisi logistisesti melkoinen työ. Olen joskus jostakin lukenut että N-Saksassa vastaavan kokoisen väestö määrän siirtämiseen olisi tarvittu n 80 junavaunua / vrk reilun 2 vuoden ajan. Melkoinen määrä siis, eikä siellä edes ole rautatietä.
    TVssä oli jokin Israel dokumentti taannoin. Olin ollu vähän ihmeissäni Israelin tiedustelun kyvyttömyydestä 7.10.2023 terroristi iskussa. Dokumentissa oli että turvallisuusministeri oli ortodoksi juutalainen (ja alaiset myös ?)
    Joten nyt mielestäni on aivan 100 varmaa että isku oli tiedossa, mutta rock ihmiset oliva uhrattavissa oleva väestön osa.
    (Aate maailma näillä kahdella väestön- osalla ei voisi olla kauempana toisistaan mitenkään.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko Gaza on noin 42,5km pitkä maa-alue. Palestiinalaiset kävelee Egyptiin alta aikayksikön kun määrätään.
      Ei siis tarvita sitä rautatietä :)

      Poista
    2. Ja kibbutsilaiset myös? Kuinka moni tiesi hyökkäyksestä etukäteen ja päätti kuitenkin uhrata omaa kansaansa? Maanpetos, lisäksi ei voi tietää jos joku paljastaisi vaikenijat vihan, kaunan, kateuden tai ahneuden vuoksi. Mitenkään ei myöskään voi tietää kuoleeko joku jota rakastaa ja josta välitää.

      Poista
  19. Onko huomenna päivä jolloin kansainvälistä pakolaissopimusta ryhdytään muokkaamaan uuteen uskoon? Saiko komissaari herätyksen Varsovan reissulla vai tekikö Trumpin Kolumbia-operaatio vaikutuksen?

    Mitä sanoo HS ja Yle.

    V-VF

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.