perjantai 11. lokakuuta 2024

Suomen luova tuho

Metsäteollisuusyritys Metsä Group aikoo sulkea Äänekoskella yli satavuotiaan vaneritehtaan. Syitä on ilmeisesti useita. 

Ensinnäkin tehtaan tuottavuus on ollut heikko, toiseksi vanerin suosio rakennusmateriaalina on vähentynyt, kolmanneksi raaka-aineen saanti on vaikeutunut sen jälkeen, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Ja neljänneksi yhtiö investoi vaneria paremmalla katteella kaupaksi käyvään kertopuuhun. 

Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin silloin, kun saatavilla on parempi kate ja/tai tulevaisuus näyttää seesteisemmältä. Tässä tapauksessa korvaava uuden tuotteen tehdas tulee vieläpä samalle paikkakunnalle, joten työntekijöille on tulossa myös korvaavia työpaikkoja. 

* * *

Metsä Groupin ilmoitus uudesta tehtaasta Suomeen ei ole millään lailla yllättävä, sillä yhtiön omistavat suomalaiset metsänomistajat. Ja siksi sen ensisijaisena tarkoituksena on huolehtia näiden kasvattamien metsien kysynnästä ja jatkojalostuksesta. 

Suomessa toki toimii muitakin metsäyhtiöitä, suurimpina UPM ja Stora-Enso. Niistä jälkimmäinen on viime vuosina investoinut merkittäviä rahasummia Ouluun. Sen sijaan UPM on rakentanut metsäteollisuutta lähinnä muualle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta vain vesi- ja mahdollisesti aurinkovoimaa Suomeen.

Siksi suomalaisten poliitikkojen olisi syytä huomata UPM:n pohdiskelu uuden sellutehtaan rakentamisesta. Ja muotoilu, jonka mukaan "jos kaikki Suomen kilpailukykyyn vaikuttavat asiat loksahtavat kohdalleen, ei uusi sellutehdas ole poissuljettu asia".

Epäilen nimittäin, että UPM:n metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa ratkaisee yhteiskuntamme suhtautuminen metsien talouskäyttöön. Jos niiden käyttöä tullaan - kansalaisjärjestöjen ja ehkä myös EU:n vaatimusten mukaisesti - jatkossa rajoittamaan voimakkaasti, löytyy yhtiön investointeihin käytettäville rahoille parempiakin kohteita. 

Näin toimii niin sanottu luova tuho, jossa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä johtaen pitkällä aikavälillä taloudelliseen kasvuun. Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä - Metsä Groupin lisäksi - vai löytävätkö ne kotinsa vapaamman toiminnan suovista talouksista - ja synnyttävät niihin tarjolla olevat työpaikat ja verotettavat tulot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

46 kommenttia:

  1. No, hallituksellaei järki pelaa. Ne vapauttaa Suomen pohjavesivarat vapaalle markkinoille ja kohta lähes 50% Suomen pohjavesistä omistaa ulkomaiset ryöstäfirmat ja sen jälkeen vesimaksuille käy samanlailla kun sähkön siirtomaksuille, Esim, vesimaksu nyt 30€ kuukaudessa, ulkomaisen omistuksen jälkeen, 300€ kuukaudessa. Siinä sitä näytettä persujen taidoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persuistako se yksinomaisesti johtuu?

      Poista
    2. No, et sitten ole tietoinen että persut on se joka tuon ajatuksen sai ja nyt orpo ajaa sitä persujen kanssa vauhdilla päälle. -ei oikein uppoa enää tuo "pesrutko sen saa päätettyä yksin, ei persut voi mitään yksin päättää"..

      Poista
    3. Kerrotko lähteen mistä tuon persu-ajatuksen olet saanut?

      Poista
    4. Mä ajatelen että lähinnä Tytti T. voisi olla niin yksinkertainen että myy vesivarat vaikkapa Nestlén kaltaiselle yritykselle. Hyssälä onneksi on ulkona näistä peleistä, koska hän on ostettavissa, kun ostaja osaa vetää oikeista naruista.

      Huoltovarmuuden kannalta on aivan olennaista, että vesivarannot ja siihen liittyvä infra säilyvät kansallisessa omistuksessa.

      Poista
    5. "kerrotko lähteen" No, mitäs jos lukisit joskus ministeriön sivuja, miten olisi? Purra ja Orpo on tuon asetuksen alkuunlaittajat. Turha koittaa enää persuja valkopestä.

      Poista
    6. Keskusta teki viime kaudella tuon lakiesityksen valmistelun. Ministerinä oli Antti Kurvinen. Kannattaa lopettee valehtelu, vaikka se sosialistille onkin vaikeaa.

      Poista
    7. Jos minä olisin Professorin asemassa, nyt harmittaisi. Kun ensin kirjoittaa asiallisen, järkevän ja maltillisen kirjoituksen teollisuuden uudistumisesta, niin eikös ensimmäisenä ilmesty kommentoimaan kirjoitustaidoton anonyymi räksyttäjä, joka polemisoi asian vierestä ja omia keksimiään asiattomuuksia. Ja siitä se kommenttiketju sitten lähtee laukalle ja kokonaan omille teilleen.

      Mutta asiaan. Tämän luovan tuhon ohella mieleen tuli myös toinen paljon käytetty käsite, eli tätä internet/some aikaa luonnehtiva McLuhanin maailmankylä.

      Luovasta tuhosta puhuttaessa aika usein unohdetaan tästä asiasta jompikumpi puoli, joko niin, että pitäisi myös luoda uutta ennen kuin kasvun tieltä tuhotaan vanhentunutta ja joissakin tapauksissa myös niin päin, että resursseja syövää vanhentunutta toimintaa pitää karsia, että saataisiin vapautettua resursseja uuden luomiseen. Molemmat puolet asiasta täytyy muistaa, että juttu toimisi.

      Mitä tulee taas tähän maailmankylään, se muistuttaa usein pelottavassa määrin Hölmölän kylää. Joku Matti sinnekin välillä toi viisaita neuvoja, mutta kovin usein niiden käytäntöön vienti sitten oli mitä oli.

      Poista
    8. Tällä hetkellä vesilaitoksista voi myydä 100 % yksityisille, joten muutos nimenomaisesti estää vesi-infran myymisen pois julkisesta hallinnasta. Jokainen voi sitten pohtia mistä syystä Ano 8.16 toisti asiaan liittyvää opposition keksimää disinformaatiota. Tietämättömyydestä vai tahallaan?

      Poista
    9. Se, jos joku tietämätön tonttu täällä kirjoittaa puuta heinää, on jotenkin ymmärrettävää vaikkakaan ei hyväksyttävää, mutta jos opposio ja sieltä vaikkapa Kurvinen jauhaa samaa sontaa, kertoo kyllä opposition todellisista tarkoitusperistä. Eli pelkkää kiusantekoa ja kapuloiden rattaisiin laittamista.

      Poista
    10. Voitte lässyttää ihan mitä tahansa. Minä en kannata mitään puoluetta enkä edustajaa. Miksikö, no, ei tehdä eroa eu:hun, eikä myöskään suojata suomen tärkeintä elementtiä, vettä. Te ette ole näköjään kukaan tietoinen siitä mikä vesiasetus on ollut tähän asti, on täysin hullu kirjoittaa että se on ollut 100% ostettavissa yksityisille jo nyt. Jos olisi ollut niin vesivaramme olisi jo olleet ulkomaisten omistuksessa vuosia sitten. Mutta kun persujen suurin uhka on ilmastomuutos niin mikään muu ei paina päätä ja päätökset on sitä luokkaa että maanpetos täyttyy reippaasti. Tämä ei mene aiheen ohi vaan kuuluu metsiemme lailla tänne, metsät ja vesi on maamme sydän ja keuhkot.

      Poista
    11. Anonyymille 10.42 Jos sinulla on vesiasetuksesta sellaista tietoa, jonka mukaan vesivarojen myyminen ulkomaiselle toimijalle olisi tähän asti ollut mahdotonta, kerro se. Asetukset löytyvät kyllä Finlexistä ja tarkkaankaan lukemalla sieltä ei sellaista tekstiä löydy. Kiihkoilevat mutta paikkansa pitämättömät väitteet eivät todeksi muutu toisteltiinpa niitä nimettömänä kuinka sotaisasti tahansa. Asioihin perehtyminen saattaisi olla mielenrauhalle hyväksi, mikäli kyse ei ole tietoisesta ja tarkoitushakuisesta epärehellisyydestä.

      Poista
    12. Tämä kaveri elää ihan omassa todellisuudessaan, jossa pahoilla persuilla on kaikki valta tehdä mitä vain. Tai ehkä on unohtanut lääkityksen.

      Poista
    13. Nyt on uskottu taas opposition valheita. Uusi laki päinvastoin varmistaa sen, että Carunan kaltaisia kaappauksia ei enää voisi tehdä. Nykyisen lain mukaan se olisi mahdollista.

      Poista
    14. No, te tulette näkemään kyllä totuuden kun vesiasetus tyulee voimaan. Luulette siis tosissaan että nyt olevan vesilain mukaan ulkomaiset ovat voineet vapaasti ostaa pohjavesialueita? Tässä maassa ei olisi enää yhtään vesivaroja omassa omistuksessa jos tuo olisi totta. Minä luen ja seuraan hallituksen tekemiä ja tulevia asioita tarkkaan ja luen lakisivuja myös, Täällä pätevälle pilleristille, opettele lukemaan.

      Poista
    15. Strix, maailman kylä oli saksalaisen kolonialistin konsepti. Ja hyvä olikin.

      V-VF

      Poista
    16. Maailmankylä tarkoittaa tilannetta, jossa helpottuneet kommunikointikeinot ovat tehneet pitkistäkin välimatkoista merkityksettömiä. Yleisimmin termiä käytetään nykyään viittaamaan internetiin ja World Wide Webiin. Maailman sanotaan näiden avulla pienentyneen ja että se on joissain merkityksissä kuin yhtä kylää. Termin on kehittänyt Marshall McLuhan 1960-luvulla.

      Poista
  2. Vanerilauppa ei ole entisellään, jos kohta enää öljykauppakaan.
    Mutta, esim. suomenneekeri, Lola puhelee tukiasioista: "Minua hävettää! Se on ihan sairasta ja järkyttävää! Jos nyt on jo asiat niin helvetin huonosti, että ihmisiä, jotka tarvitsevat apua, on ihan sairaasti ja määrä vain kasvaa koko ajan. Sitten päätetään, että otetaan vielä pois todella paljon rahaa, Odusoga tilittää."
    Lola voisi muuttaa Afrikkaan takaisin, siellä kun on tuki -ja ylläpitoasiat kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa asuminen on ihan vapaaehtoista - saa lähteä jos siltä tuntuu.
      Kumma, että toiset taas ihan hinkumalla hinkuu tulla tänne.

      Poista
    2. Ennen kulttuuriväki kertoi miten asioiden pitäisi olla. Nyt missit liittyvät joukkoon.

      Poista
  3. Vihreä siirtymä tekee lopun suomalaisesta teollisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi taitaa edelleen elää metsistä ja kun sekin teollisuudenhaara kohta onnistutaan tuhoamaan ja työttömyys lisääntyy, kyllä vihervasemmisto saa taas rääkymisen aihetta. Mitään ratkaisua mihinkään siltä on turha odottaa.

      Poista
  4. Aika outo tulkinta hallituksen toimista. Tarkoitushan on nimenomaan suojata vesien omistus kansallisesti. Nythän ne vedet voi kuka tahansa ostaa, jos myyjiä on,
    vaikka ne kiinalainen sitten. Hallitus on nimenomaan suojaamassa kansallisomaisuuden, ei myymässä sitä. Mistä ihmeestä oppositio on saanut tällaisen käsityksen? Tai en ihmettele, kun on keskustasta kysymys, kannatus pitää saada nousemaan vaikka sitten valehtelemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia sitten kansalaisaloite sai kannatusta ja vesilaki tiukennettiin, nyt se avataan kaikille ulkomaisille ryöstöfirmoille. Turha koittaa peitellä enää kun kaikki on ministerön sivuilla paljastettuna.

      Poista
    2. Ei vesilakia ole tiukennettu. Tällä hetkellä voimassa on vanha vesilaki, joka sallii 100 % myynnin kenelle tahansa, myös kiinalaisille. Kuten sanottu, lopeta valehteleminen.

      Poista
    3. Vesilakia ei tiukennettu Marinin hallituksen aikana pätkääkään. Eduskunnassa syntyi vaan yksimielisyys, että sitä pitää tiukentaa siten, että määräysvalta säilyy Suomalaisilla kunnilla jne. ketkä nyt sitten vesilaitoksia omistavatkaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, nyt keskustan innokkaasti valehtelemalla ajamasta asiasta. Miksi keskusta ei toiminut, kun oli hallitusvastuussa. Tai apupuolueena edellisessä viherkommarihallituksessa.

      Poista
    4. "Mistä ihmeestä oppositio on saanut tällaisen käsityksen?" Oikea vastaus on tietysti juuri tuo, kannatus pitää saada nousemaan vaikka sitten valehtelemalla. Ja tyhmiä me, jos tuohon vedätykseen lankeamme, emmekä hoksaa, että juuri tuota epärehellistä porukkaa pitää suurin surminkin varoa äänestämästä.

      Poista
    5. Olisikohan opposition edustajien syytä lähteä luetun ymmärtämisen kurssille?

      Poista
    6. Lain muuttamisen takana taitaa olla Jyväskylän tapaus, jossa selvitettiin vesilaitoksen myyntiä. Kansa nosti asiasta haloon, ja hanke tyssääntyi.
      Vielä pari päivää sitten televisiossa Jyväskylän kaupunginjohtaja harmitteli asiaa, kun oli unelmissaan laskenut, paljonko kaupunki olisi myynnistä saanut, ja paljonko sillä olisi saatu sijoittamalla tuottoa.
      Kyllä näitä härskejä yhteisen omaisuuden myyjiä riittää, jos vain on tilaisuus saavuttaa hetkellistä hyötyä ja henkilökohtaista mainetta.
      Sama ilmiö tuulivoiman kanssa, kun kuntien päättäjät ovat valmiit pilaamaan asuinympäristön vaivaisten kiinteistöverojen vuoksi.

      Poista
    7. Jyväskylässä oli aikaisemmin maan kallein vesi. Ei ole enää. Kun sijoittajille salaa yritetty myynti onnistuttiin torppaamaan, tehtiin melkoinen silmänkääntötemppu. Perusmaksut omakotiasujalle ovat tänä päivänä 27,60 €/kk ja hulevesimaksu n. 57 €/v. Esimerkiksi 50 vesikuutiota vuodessa käyttävä maksaa siitä n. 550 €. Ei tarvittu ulkomaalaisia sijoittajia tähän manööveriin.

      Poista
  5. Viherpiipertäjillä on sellainen käsitys, että maailman ilmasto jakautuu itsenäisten valtioiden rajoja nodatellen lokeroihin. Niinpä Suomen kannattaa nipottaa saunan lämmittämisestä samalla kun väkiluvultaan 255 kertaa Suomea suurempi Kiina lykkää surutta paskaa omaan ilmaansa. Samalla tavalla UPM:n toiminnan rajoittaminen Suomessa parantaa ilmastoamme, kun konserni pistää Etelä-Amerikan puita paperiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Etelä-Amerikka on sikäli hyvä paikka keittää sellua, että siellä puu kasvaa hakkuukokoiseksi seitsemässä vuodessa, kun se Suomessa ottaa hiukan pidemmän ajan.

      Poista
    2. Ja samalla viherhyypiöt puoluestaan riippumatta unohtavat sellaisen seikan kuin Suomen pinta-alan ja väestömäärän. Jos koko maailmassa olisi porukkaa sama määrä kuin Suomessa per pointa-ala, niin mitään ilmasto-ongelmaa (kuviteltua tai todellista) tai monia muitakaan ympäristöongelmia ei olisi olemassakaan. Sekä ihmiskunta että luonto voisivat paljon paremmin. Me olemme pikemminkin esimerkki ja tavoite kuin osa mitään noista ongelmista. Aivan typerää väittää yhtään mitään muuta.

      Poista
    3. Vessapaperia voitas tuottaa vaikka kuituhampusta ..

      Poista
  6. ""Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin...""

    Ei toimi. Markkinatalouden toiminnan edellytys on se etteivät ihmiset koe oman yhteisönsä yhteistä omaisuutta omanaan -- että vain "yksityinen" omistaminen on oikeaa ja todellista omistamista.

    Se on tietysti pohjimmiltaan uskonnollinen tunne, se palautuu vauvan alkusymbioosiin ja äitiin, jonka lapsi "omistaa". Ilman "omaa" äitiä inhimillinen kasvu ja kehitys eivät onnistu. Elämän ensimmäinen vuosi määrää ratkaisevasti kaikki myöhemmät vuodet. Jos ja kun yhteiskunnat hajoavat niin että ihmisten perusturvallisuus jää isossa mittakaavassa toteutumatta, ei tarvita edes 49 prosenttia yksityisestä omistuksesta kun ei enää se 51 prosenttia koe omaisuuttaan omaisuutena.

    "Talous" on numeromagian näennäiseen eksaktiuteen perustuva historiallisesti harhainen ajattelulaatu, ja "omistamiesesta" on jäljellä vain keinottelulla tai pahimmassa tapauksessa kivääreillä ansaittu omaisuus. Elämme yhtä historian traagisimmista ajoista. Jos kansanedustajamme ymmärtäisivät ettei heidän "vallassaan" ole kansakunnan kohtalo -- jota he eivät pysty pelastamaan -- vaan että politiikka on vain eri puolueiden sannamarinien humuamista, he löisivät hanskat naulaan ja tunnustaisivat toivottoman tilanteen. Mutta sitä emme poliitikkojen taholta tule koskaan näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdat idealismissasi sellaisen ikiaikaisen asian kuin yhteismaan ongelma. Se nyt vaan ei toimi siten että ihmiset tuntisivat vastuuta yhteisesti omistetusta omaisuudesta, ei toimi, väärä eläinlaji. Tosin sellaiste eläinlajia ei ole vielä tainnut tänne syntyäkään, jolla tuo toimisi. '

      Hassua että se olet sinä joka aina jaksaa muistuttaa perimmäisistä asioista jotka sosiologia tuntee, joka luulee että ihmiskunta voisi tuntea vastuuta jostain "yhteisesti omistetusta". Yhteismaa ei vain yksinkertaisesti toimi, se on nimenomaan nähty tuhansia kertoja yhtä monessa yhteydessä. Siitähän tämä luonnon riistäminen nimenomaan johtuu, parhaiten asiat ovat yksityisesti omistetun luonnon puolella.

      Poista
    2. Yksityinen omistus nauttii yleistä koskemattomuutta vain niin kauan kuin yhteiskunta ympärillä on ehjä ja vakaa. "Yhteismaan" on oltava ensin kunnossa, yksityisellä omistuksella ei ole mitään suojaa eikä legitimiteettiä ellei yhteiskunnallinen infra ja kulttuurinen eheys ole kunnossa.

      Yksityistä omistamista ei kannata idealisoida, sillä on yhteisölliset ehtonsa.

      Poista
    3. Ennesvanhaa melkein kaikki talot ja talousrakennukset tehtiin puusta. Asunnot lämmitettiin puulla. Kylät viljelivät sarkajakoisia peltoja ja metsät olivat yhteisiä. Kilpailu parhaista hirsistä ja haloista oli tietysti kova.

      Kävi niin, että kylien ympäristöt kynittiin melko paljaiksi. Vaikka puuta Suomessa riittikin, syvältä aarniometsästä sadan kilometrin päästä harvasta maantieverkostosta sitä ei voinut hevospelillä roijata. Käyttökelpoisten metsien loppumista pelättiin.

      Kun 1800-luvulla alkoivat kiertoilmatakat yleistyä, polttopuun kulutus väheni. Sen sijaan rakennuspuun pelasti 1700-luvun lopulta lähtien alkanut isojako, jolla luovuttiin yhteismetsistä ja kullekin talolle jaettiin metsää sen veroluvun perusteella. Omaa puuta kannatti kasvattaa, kun ei tarvinnut pelätä, että joku naapurista ehtii napata parhaat rungot.

      Yhteisomistus ei toimi, koska kuolemansynti ahneus istuu ihmisessä kuin tauti.

      Poista
    4. Tietysti sillä on ehtonsa. Mutta yhteismaa on kaikkien riistaa ja kukin pyrkii hyötymään siitä (ryöstämään osuutensa) mahdollisimman paljon ennenkuin muut ehtivät, koska tietää että muut ottavat kaiken mitä otettavissa on. Omaansa kukin pyrkii normaalisti, huomaa, normaalisti, hoitamaan siten että se tuottaisi jatkuvasti, normaalisti kukaan ei tuhoa omaansa, kuten tuhoaa ryöstämällä mahdollisimman paljon ennen kuin muut ehtivät kaiken mitä yhteismaalla on saatavissa.

      Poista
  7. Ehkä se markkinatalous osaa määritellä resurssien tarpeen ja käytön paremmin kuin joku neukkutyylin neuvosto viisivuotissuunnitelmineen, joka johti mm siihen, että siellä kadulla jonotettiin milloin mitäkin ja vessapaperi oli karheutta 120.
    Yhteisomistus johti sosialistimaissa aivan uskomattomaan välinpitämättömyyteen yhteisesti omistettua kohtaan ja kaiken rakennetun ympäristön hoitamattomuuteen ja rähjäisyyteen.
    Ihan omin silmin nähtyä, kun matkailusta Neuvostoliitossa -myös syrjäkylillä- on kokemusta.
    Yksityinen omistaminen on oikeaa omistamista ainakin sikäli, että yleensä omistaja pitää omistuksistaan huolta. Mutta luonnollisia monopoleja ei pidä yksityistää, senhän Carunakin opetti.
    Omistan mielestäni edelleen sen vähän mitä minulla on, vaikka se on ansaittu työllä eikä keinottelulla tai kiväärillä. Vaikka sitä yhteiskunta kyllä yrittää parhaansa mukaan hyvin mielikuvitusrikkaasti ja moninkertaisesti verottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Immanuel Wallerstein: "Edesmennyt N-liitto oli maailman taloushistorian toistaiseksi eniten valtaa ja omaisuutta harvojen käsiin koonnut kapitalistinen valtio."

      Poista
    2. Taloustiede ei ehkä ollut sosiologi Wallersteinin leipälaji, koska Wikipediassa todetaan hänen maailmanjärjestelmäteoriastaan mm seuraavaa: "Wallersteinin teoriaa voi kuitenkin tulkita myös tietynlaisena viitekehyksenä tutkimuksessa, jolloin ei tarvitse väittää, että se antaisi tarkan kuvauksen todellisuudesta."

      Poista
    3. Taloustiedehän ei ole kenenkään leipälaji, koska talousajattelu oli eurooppalaisella uudella ajalla syntyneiden tiedonalojen joukossa ainoa, joka jäi jo lähtökuopissaan keskiaikaisen ptolemaiolaisen maailmankuvan koordinatteihin -- eli taloudessa "realiteetit" asetetaan talousmaailman keskipisteestä, taloudellisen toimijan kirjanpidon nollapisteestä käsin, ja taloustapahtumisen syyt ja seuraukset asettuvat järjestykseen sen mukaan kenen toimijan jalansijoilta taloustoimintaa tarkastellaan.

      Friedrich von Hayek oli talousnobelisteista ainoa joka edes on yrittänyt asettaa talousajattelua historiallisiin yhteyksiinsä, mutta hänkin ratkaisi puuttuvan koherenssin ongelman käsitteellistämällä taloustoiminnan "hajautetun järjen systeemiksi".

      Mitä taas Wallersteiniin tulee, hänen ajattelunsa todellakin asettuu juuri niihin viitteellisiin perustuksiin, jotka talousajattelullemme ovat mahdollisia. Eli se on siinä mielessä pätevämpää tarkastelua kuin yhdenkään olemassa olevan teorian käsitteistyksen mukainen "tutkimus".

      uuden ajan uudet rationaalisuuden ehdot ja empiristinen koettelu toimivat parhaiten, kun tarkasteltavana on "ihmisestä riippumaton todellisuus". Ihmistieteissä empirismin edellyttämä, todellisuutta tarkasti ja jäännöksettömästi kuvaileva lähtökohtainen ksitteistö on mahdottomuus, koska ihmisen käyttäytymisen kuvaamiseen sisältyy aina jo lähtökohtaisesti tulkintaa ja selitystäkin. Vaikka "taloustiedettä" harrastetaankin, sen harrastamiselle on perusteita vain jos pysytään käyttäytymistieteiden pohjalla, ja siinä taas tullaan viitteellisten käsitteellistyksien piiriin.

      Wikipedia on irtotiedon raamattu, ei paljon sitä keskiaikaista raamattua pätevämpi.

      Poista
    4. Neukuilla itsellään oli omasta systeemistään käsitys, että oltiin vasta sosialismissa ja menossa hyvää vauhtia kohti kommunismia. Sama käsityshän oli yleinen myös täällä lännessä, mutta Wallerstein tiesi paremmin.

      Poista
  8. "Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä"
    Niimpä, Suomessa on muuttunut epävarmaksi sekä sähkön hinta että saatavuus. Ja kerrankin syyllisiä ovat vihervasemmiston hörhöt.
    Mutta lisäksi tulee myös, kuinka jatkuvaa on ympärivuotisen kauppamerenkulun jatkuminen. Tarkoitan tällä sitä kun Suomi hyväksyi aikoinaan EEDI:n (The Energy Efficiency Design Index) käyttöönoton.
    Sen piti alkaa vaikuttaa laivojen konetehoihin portaittain vuodesta 2016 alkaen. Elikä lopettaa Suomen talvimerenkulku pikkuhiljaa, kun mm A1 Super jääluokan laivojen konetehot pudotetaan minimiin. En muista kuka ministeri se allekirjoitti, mutta jotenkin sellainen tunne että se oli jokin "sinikukka" ministeri.
    Onko Suomi saanut jotain lievennyksiä, ei ole ainakaan sattunut silmiini.
    Mutta kun Sipilän hallitus antoi myydä huoltovarmuuskeskuksen osin omistaman jäissä kulkevan raakaöljy-tankkeerin, niin Neste hankki uusia vastaavia kaksi alusta. Siis 2 tankkeeria A1 Super jääluokkaan, mutta 7000 hv vähemmän konetehoa. Alukset pääsevät omilla koneilla ehkä 15-20 cm tasaisesta jäästä läpi. Vanha pärjäsi 40-50 cm jäässä. Ilmeisesti sama kohtalo odottaa kaikkea talvimerenkulkua, paitsi jos ilmastonmuutos vie jäät merestä.

    VastaaPoista
  9. Matut ovat osa Suomen luovaa tuhoa

    IL tänään

    Naamarimies tunkeutui asuntoon ja puukotti perheenisän hengiltä Vantaalla

    40-vuotias perheenisä kuoli karmealla tavalla: kaverin kotiin tunkeutunut naamiomies puukotti hänet kuoliaaksi.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bc32891f-9366-4e9a-8beb-681918e24bdb

    Artikkelista poimittua

    Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut El Mouatez Billah Zegadin, 36, taposta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta 10 vuoden vankeusrangaistukseen.

    Zegad tunkeutui kaverinsa kanssa nelikymppisen vantaalaismiehen asuntoon 1. kesäkuuta ja puukotti paikalla ollutta perheenisää useita kertoja eri puolelle vartaloa.
    40-vuotias mies kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.