torstai 19. syyskuuta 2024

Sosialistinen ja kapitalistinen kateus

Arvoisa lukijani on varmaankin kuullut jonkin version seuraavasta anekdootista.

"Kun kainuulainen näkee, että naapuri onnistuu vaurastumaan, hän tulee kateelliseksi ja ryhtyy heti pohtimaan miten saisi palautettua tämän yhtä köyhäksi kuin itsensä. Jos joku taas rikastuu Etelä-Pohjanmaalla, tulee naapuri niin ikään kateelliseksi ja rupeaa kuumeisesti miettimään kuinka pystyisi itsekin samaan." 

Anekdootin sanotaan kuvaavan hyvin mainittujen maakuntien väestön kulttuurista eroa. Samaa tarinaa kuitenkin kuulee kerrottavan myös siten, että kainuulainen vaihtuu suomalaiseen ja eteläpohjanmaalainen amerikkalaiseen. Tällöin tarinan sanotaan kuvaavan kahden valtion asukkaiden välistä kulttuurista eroa. 

Todellisuudessa tarina kuvaa parhaiten poliittisen oikeiston ja vasemmiston välistä eroa. Sosialistihan pyrkii aina tasaamaan ihmisten välisiä tuloja, joten hän ryhtyy tietenkin pohtimaan, miten saisi verotettua rikkaampien tuloja ja omaisuutta mahdollisimman tehokkaasti. Vastaavasti talousliberaali näkee menestyneissä ihmisissä esikuvan, joista hänenkin kannattaa ottaa mallia. 

Tämä pätee niin Suomen poliittisen oikeiston vankimmalla tukialueella Etelä-Pohjanmaalla kuiin poliittisesti enemmän vasemmalle kallellaan olevassa Kainuussa. Ja yhtä hyvin sosiaalidemokraattisessa Suomessa kuin markkinatalouden varassa menestyvässä Yhdysvalloissakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mätä järjestelmä
Vantaalaiset saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan
Kansan uutisten vieras valaisi vasemmiston maailmankuvaa

38 kommenttia:

  1. Hieman karrikoiden voidan sanoa, että siinä missä kapitalismi palkitsee ahkeruudesta taloudellisena menestyksenä ja rankaisee laiskuudesta köyhyytenä, sosialismi rankaisee ahkeruudesta kovalla verotuksella ja palkitsee laiskuudesta avokätisillä tulonsiirroilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinko se menee Pohjois-Koreassa jossa on puhdas perhedynastian hallitsema sosialismi?

      Poista
    2. Uskallan väittää, että kyllä. Historiasta voi huomata, ettei sosialismi ole koskenut vallanpitäjiä, jotka ovat yleensä eläneet yltäkylläisyydessä täysin eri säännöillä kuin sosialismiin alistettu tavallinen kansa. Näin on käynyt niin vanhoissa Varsovanliiton maissa, Kiinassa, Kuubassa ja Venetzuelassa kuten myös mainitsemassasi Pohjois-Koreassa.

      Poista
    3. Siellä Koreassa, kuten monessa muussakin ns sosialistisessa maassa kuten Kiinassa, se sosialismi on siirtynyt seuraavaan kehitysvaiheeseensa eli fasistiseen diktatuuriin.

      Poista
    4. Ano 1031: Ymmärrätkö ollenkaan mitä on fasismi yhteiskunnallisena järjestelmänä? Pohjois-Korean väittäminen fasistiseksi osoittaa väittää olevan aivan pihalla asioista. Nimittäin fasismiin kuuluu myös yksityinen omistusoikeus. Vaikka fasismin korporatismi korostaa yhteisön merkitystä, siihen ei kuulu kaiken tuotantokoneiston kollektivisointi. Fasismi ei myöskään aatteellisesti ole sidottu yhteen puolueeseen vaan yhteen kansankokonaisuuteen. Toisin kuin kommunismi, fasismi ei ole globalistinen aate, vaan puhtaasti kansallisvaltioon nojaava aate. Ero kommunismiin on aivan ratkaiseva.

      Poista
    5. Taisi osua kommunistiin kun vedettiin yhtäläisyysmerkkejä fasismin ja kommunismin välille. Älä hermostu, se fasismi on noista kahdesta se pienempi paha, saivat aikaan melkein kymmenen kertaa vähemmän raatoja kuin kommunismi. Ja ero on todellakin noin häilyvä, että kuka omistaa virallisesti jotain, fasismissa osan tuotantokoneistosta omistaa virallisesti jotkut yksityiset, mutta ne ovat siitä huolimatta täysin puolueen näpin alla ja johdossa, aivan kuten tuotantolaitokset kommunismissakin. Merkityksetön ero käytännön kannalta että omistaako joku nomenklatuurin jäsen nimellisesti jonkin tehtaan vai onko hän virallisesti vain sen johtaja, kun arjessa mitään eroa siihen kommunismin yhteiskunnan omistukseen ei ole.

      Poista
    6. Manner-Kiina on todellakin siirtynyt kommunismista fascismiin sallimalla yksityisen omistusoikeuden ja yrittämisen mutta säilyttämällä talouselämään valtion kontrollin.
      Ja hei, sehän toimii joskaan ei välttämättä ole kansalaisille aina kivaa.

      Kommunismissa viruvilla pohjoiskorealaisilla sen sijaan ei ole koskaan kivaa Kim-dynastian jäseniä lukuunottamatta.

      Poista
  2. Näin meitä kannustetaan tekemään töitä.
    Kukapa tällaisesta jaksaisi ihan hirveästi innostua?

    https://www.youtube.com/watch?v=bq7OrxtQJ2M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman oikaisua tullut edelliseen, mutta ei muuta lopputulosta.

      https://www.youtube.com/watch?v=SBAQ6FWmDDk

      Poista
    2. Suomessa asiat muuttuvat vasta sitten kun vihervasemmiston kannattajat ymmärtävät siirtyä Perussuomalaisten kannattajiksi ja äänestämään heitä.
      Nykyisessä eduskunnassa ja hallituksessa heillä ei vielä ole riittävää painoarvoa.

      Poista
    3. Toinen esimerkki suomalaisesta hölmöydestä on pakkoruotsi.

      Maanantaina Ruotsin ja Suomen hallitukset tapasivat Tukholmassa.
      Tapaamisen avasi Ruotsin pääministeri ruotsiksi mutta sen jälkeen vaihtoi kielen englanniksi ja sillä mentiin loppuaika.
      Miksi suomen ministerit ovat joutuneet pakosta opettelemaan ruotsin kieltä kun sillä ei todellisuudessa asioita hoideta?

      Tästä pääsemme siihen, että tulee yhteiskunnalle liian kalliiksi paapoa muutaman prosentin kansanosan mielihyvää pakottamalla kansan enemmistö opettelemaan ruotsia.

      Sen ajan voisi käyttää paljon paremmin opettelemalla jotain hyödyllistä, josta oikeasti olisi yhteiskunnalle hyötyä.

      Poista
  3. Toisin kuin joskus väitetään, kateus, viha ja mustasukkaisuus on ihmisen normaaleja tunteita, mutta niiden ei saa antaa sokaista todellisuudentajua. On sitä varmaan erilaista kateutta eripuolilla suomea ja maailmaa, se johtuu tietysti kussakin paikassa vallitsevista erilaisista olosuhteista.

    VastaaPoista
  4. "Vastaavasti talousliberaali näkee menestyneissä ihmisissä esikuvan, joista hänenkin kannattaa ottaa mallia. " ja voidaan sanoa että kaikkien meneystyneiden takana seisoo joukko orjuutettuja ihmisiä jotka nälkäpalkalla tekee työtä menestyneen varallisuuden eteen ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, pienemmällä palkalla kyllä, kun ei ole niitä omia kykyjä muuhun, mutta Suomessa ja Euroopassa ei noin yleisenä periaatteena tehdä työtä nälkäpalkalla. Ei saksalainen tehdastyöntekijä näe nälkää, vaan on tähän saakka vaihtanut uuden pikkubemarin kun edellisen tuhkakuppi on ollut täynnä. Kommunisti ei edes tiedä miten homma menee, kun istuu kotonaan sohvalla katkerana.

      Poista
  5. Tarinahan ei kuvaa sitä, miten kapitalismi ja kommunismi oppeina vaikuttavat, vaan sitä, miten yksilöt omassa päässään kokevat seuraukset syinä, jotka antavat oikeutuksen valituille asenteille, ja mahdollisesti johtavat sitten johonkin toimintaankin.

    "Talous" on osa ihmisen ikiaikaisia elämänmuotoja, ja jos meille olisi kouluissamme opetettu, että oma aikamme -- eurooppalainen uusi aika -- on erityisellä tavalla "opillisten" totuuksien ja tulkintojen aikaa, emme kuvittelisi emmekä kokisi, että tässä esitetyn kaltaiset "viisaudet" ihan oikeastikin selittäisivät mitä maailmassa tapahtuu.

    Meillä on historiallisesti ainutlaatuinen tapa hahmottaa "syyt ja seuraukset", ja vaikka se yhtäältä on tuonut mukanaan koko sen valtavan edistyksen, jota luonnontiteteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi ovat merkinneet, se myös vääristää kaikki käsityksemme siitä millaisia kognitiivisia kytkentöjä "syyt ja seuraukset" ovat.

    Historiankirjamme ehkä opettavat meille, että primitiiviset ihmiset eivät erottaneet toisistaan syitä ja seurauksia, ja sijoittivat ne tajunnassaan milloin omien korviensa väliin, milloin taas "ulkomaailmaan". Esimerkiksi antiikin kreikkalaiset sijoittivat "syyt" ulkomaailman olioihin niiden ominaisuuksina.

    Me taas sijoitamme syyt ideologisiin oppeihin "totuuksina". Se ei ole sen "kehittyneempää" kuiin primitiivinen magiakaan, mutta kunkin ajan aikalaisajattelu tarkoittaa nimenomaan aikalaistotuuksia. Omissa "totuuksissamme" on se vika, ettemme "oppien" läpi pysty näkemään maailman todellisia vaikutusvoimia emmekä ihmistä oman historiansa tuotteena ja harhaisen aikalaisajattelunsa totisena torvensoittajana.

    Edesmennyt N-liitto oli maailman taloushistorian toistaiseksi tehokkaimmin valtaa ja vaurautta harvojen käsiin kerännyt "kapitalistinen" valtio. Kun länsimaailma nyt omaa syvyyspsykologista harhaansa -- uhriajatteluaan -- tunnistamatta oikeuttaa saman kehityksen "kapitalistisen markkinatalouden" opillisella "totuudellisuudella", ei se ole sen fiksumpaa. Vaikka saattaa olla hyvinkin filmaattisempaa.

    Oppikirjoissamme toki puhutaan primitiivisen ihmisen uhriajattelusta, mutta ei omista "ihmisarvo- ja -oikeusideologisista" harhoistamme eikä kulttuurisesta narsismista, joka kuitenkin juuri antaa muodon ja sisällön sille mitä nyt koemme "hyvän elämän" tarkoittavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se neukkula mikään kapitalistinen valtio ollut, vaan varkaiden paratiisi, jota nykyinen Putinin hallinto jatkaa. Putinin omaisuus on jotain 200 miljardia, mutta varaskavereiden nimissä . Kukaan heistä ei pullikoi, koska hyötyy itse varastamalla Puten luvalla. Putella kun on valtion moninkertaiset väkivaltakoneistot ja ns oikeuslaitos käytössään, häirikölle tulee äkkiä lento ikkunasta asvalttiin tai syyte korruptiosta.
      Tämä hallinto on periytynyt työläisten paratiisin sosialismista, ei kapitalismista.

      Poista
  6. Asioita voidaan katsoa monesta vinkkelistä ja sanojen merkityksetkin vaihtelevat käyttäjästä ja tilanteesta riippuen. Minun mielestäni tuossa oli oikeastaan kyse kateuden ja kaunan välisestä erosta. Siinä kateus tarkoittaa sitä, että kadehtija tahoisi itselleenkin kaiken sen hyvyyden, jota kadehditulla on. Kaunaiselle puolestaan riittää, että muilla ei mene hyvin. Muiden onnettomuus on hänen onnensa.

    Poliittisiin suuntauksiin liittyvät omat stereotypiansa, jotka ovat osittain kliseitä, mutta joissa on myös totta toinen puoli. Laitavasemmiston käyttövoimana on nimenomaan kauna, kuten sen suunnan edustajien ulostulot kommenttipalstoilla selvästi kertovat. Vihreille on ominaista pikemminkin puritanismi. Puritaanihan on henkilö, jota vaivaa jäytävä pelko siitä, että joku joskus jossakin olisi tyytyväinen ja onnellinen. Niinpä hän käyttää kaiken tarmonsa ihmisten elämänpiirin typistämiseen, synnintunnon saarnaamiseen sekä kieltojen ja rajoitusten tehtailuun. Demareiden ominaispiirre näyttää olevan tasapäistäminen, josta käytetään harhaanjohtavasti termiä tasa-arvo. Siinä kaikki yksilöiden väliset erot nähdään suurina ongelmina. Niinpä mitään ponnistukset eivät ole liikaa, että keskimitan ylittävät saataisiin typistettyä standardimittaan eivätkä mitkään uhraukset liikaa, että vihonviimeinenkin jälkijättöinen ja haluton saataisiin nostetuksi ainakin näennäisesti samalle viivalle muiden kanssa. Oikeiston käyttövoimana on sitten ahneus. Raha on heille onnistumisen mitta ja kun joku onnistuu sitä jollakin keinoin hankkimaan, olipa kyse sitten ahkeruudesta, kyvykkyydestä, oveluudesta tai vain oman neuvotteluaseman hyväksikäytöstä, sitä älköön otettako häneltä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kartoitus yksilöiden aikalaistunnoista ilman historiallista perspektiiviä.

      Jos yksilöt näkisivät toisissaan muutakin kuin oman kuvansa, yhteisöelämäkin tervehtyisi. Nyt elämämme on ikään kuin pelkkää identiteettikriisiä. Surkeimmillaan politiikkakin on pelkkää identiteettipolitiikkaa.

      Poista
  7. Omasta mielestäni tässä on kyse käsitteiden hämärtämisestä. Nykyisin kaikkiin tukiin liittyy käsitys, että ne olisivat jonkinlaista ansiotuloa. Nyt kun tukia leikataan, vasemmistopuolueet antavat ymmärtää, että pienituloisten ansiotuloista leikataan. Tavallaan he ovat oikeassa, jos ajatellaan, että tuet ovat ansiotuloa. Mutta todellisuudessa ansiotuloverotusta TYÖSTÄ on kevennetty myös pienituloisten osalta. Sanalle ”tuki” pitäisi olla todellinen vastine kielessä kuten köyhäinapu, joka oli ”vanhan maailman” käyttämä termi alkuaikojen sosiaaliturvasta. Kun käsitteitä ei sotkettaisi, niin voisi helpommin puhua ongelmista. Tämä on hieman sama asia kuin keskustelu maahanmuutosta. Työperäinen maahanmuutto, siirtolaisuus ja turvapaikanhaku ovat yhtä ja samaa maa-hanmuuton käsitettä, vaikka asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

    Jotta teksti pysyisi professorin aiheessa, niin ajattelen, että tuo ajattelutavan erilaisuus ja käsitys sanojen merkityksestä, esimerkiksi sosiaalituista ja oman tekemisen merkityksestä taloudelliseen menestymiseen johtaa juurikin tuohon Kainuulaiset vs eteläpohjanmaalaiset asetelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo käsitteiden hässiminenhän on täysin tahallista ja tavoitteena on nimenomaan ettei noita mainitsemiasi asioita voisi erottaa toisistaan. Aika hyväntahtoisen hupsua luulla että ne on sotkettu toisiinsa ihan vain vahingossa. 😁

      Poista
  8. Voi kepu minkä teit. Miksi tämä piti tehdä?

    MTV uutiset eilen

    Taksiuudistuksen jälkeen kuskien epäillyt seksuaalirikokset moninkertaistuneet – tekijät ulkomaalaistaustaisia

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taksiuudistuksen-jalkeen-kuskien-epaillyt-seksuaalirikokset-moninkertaistuneet-tekijat-ulkomaalaistaustaisia/9010200

    Artikkelista poimittua

    Taksinkuljettajien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikosten määrä on noussut koko ajan vuoden 2018 taksiuudistuksen jälkeen. Tuolloin sääntöjä höllennettiin ja alalle tuli paljon uusia yrittäjiä. Samalla taksinkuljettajien tekemät seksuaalirikokset lähtivät merkittävään nousuun.

    Vielä vanhan sääntelyn aikaan vuonna 2017 Helsingin poliisilaitokselle ilmoitettiin kaksi taksissa kuljettajan tekemäksi epäiltyä seksuaalirikosta.

    – Siitä lähtien kun uudistus tuli vuonna 2018, on taksissa tapahtuneiden epäiltyjen seksuaalirikosten määrä noussut joka vuosi, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Ritva Elomaa sanoo illan Rikospaikan haastattelussa.

    Tämän ja viime vuoden aikana Helsingin poliisiin on kirjattu yhteensä lähes 50 rikosilmoitusta, jossa taksinkuljettajaa epäillään seksuaalirikoksesta.

    – Se on iso määrä ja vakava ongelma. Se itsessään olisi peruste ottaa takapakkia uudistuksesta, Elomaa sanoo.
    ...
    ...
    Seksuaalirikoksiin syyllistyneet taksinkuljettajat ovat Elomaan mukaan poikkeuksetta ulkomaalaistaustaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Globalistien piti Bernerin johdolla vapauttaa taksiala, jotta kamelikuskitkin työllistyisivät ja maahantunkeutuminen nähtäisiin työperäisenä maahanmuuttona. Idiootteja päättäjiä meillä on kyllä vaikka EU:hun jakaa.

      Poista
  9. Mistähän lähteestä Proffa on ottanut tuon ensimmäiseksi esittämänsä version vertailusta? En ole koskaan moiseen törmännyt ja muuten vertailun valinnat haisevat kilometrien päähän jonkin pohjanmaalaisen kusipään keksimältä. Kuitenkin se perinteinen versio sanonnasta vertaa suomalaisen ja ruotsalaisen demarin ajattelua. Ruotsissahan taidettiin jopa demarien siunauksella poistaa mm. perintövero ja Ruotsin veroprogressio on selvästi Suomea loivempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sieltä idän ja pohjoisen tienoilta lähteneenä tunnistan kyllä sikäläisten korpikommunistien, joita on siellä paljon, asenteen tuossa vertailussa. Ei siellä kaikki noin ajattele, mutta yllättävän suuri osa esim. nimenomaan pohjalaisiin verrattuna.

      Poista
    2. Seinäjoen Sulttaani19. syyskuuta 2024 klo 17.15

      Kyllä siellä pohojammaalla niitä Kainuulais-kateellisiakin löytyy, mutta ne on soluttautuneet lähinnä Demareihin, Kepuun ja Erkkoopeehen.

      Viheriät on vielä saatu pirettyä aisoissa ja oikealla vaalimenestystasolla.

      Poista
  10. KAPITALISMIA JA SOSIALISMIA. Tämä meneillään oleva aikakausi kapitalismeineen ja sosialismeineen on varsin lyhyt ihmiskunnan historiassa ja todennäköisesti ohimenevä. Eihän tämmöinen voi jatkua loputtomiin jossa miljardien ihmisten elämän tarkoitus on vain osoittaa omistamallaan KULUTUSTAVARAN määrällä ja laadulla oma sosioekonominen asemansa lähiympäristönsä ihmisille. Kyllä ihmisen olisi hyvä löytää elämäänsä sisältöä jostakin muustakin kuin kulutustavaroista. Fossiilikapitalismiin siirtyminen oli ihmiskunnalla kaiken pahan alku ja juuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen on laumaeläin mistä seuraa se, että aina on ollut ja on niitä, jotka pyrkivät laumahierarkiassa ylöspäin ja pyrkivät näyttämään asemansa sillä, kuinka paljon pystyvät käyttämään taloudellisia resursseja asemansa osoittamiseen. Nykyinen näyttäminen on sentään pientä verrattuna siihen aikaan, jolloin farao käytti melkoisen osan valtakunnan resursseista oman hautapaikkansa rakentamiseen.

      Poista
    2. Niinpä niin Strix Senex. Faaraot käytti aika paljon valtakuntansa resursseista muutaman pyramidin rakentamiseen. Mutta kyllä se on aika pientä verrattuna siihen että viimeisen 100 vuoden aikana miljardit ihmiset ovat kohta käyttäneet KOKO PLANEETAN resurssit ihan loppuun kulutusjuhliensa takia!

      Poista
    3. Ei ole teillä kovin kummoista käsitystä historiasta ja ihmisestä kun luulette että aseman osoittaminen yhteisössä ja yhteisöjen välillä materialla eli esineillä, olisi jokin nykyajan juttu. Se sama on havaittavissa ihan kaikissa kohdissa historiaa mistä vain on riittävästi esinelöytöjä olemassa. Statusta näytettiin pukeutumisella ja varusteilla kivikaudella, niin nykyihmiset kuin neanderthalilaiset. Ja kaikissa yhteisöissä siitä eteenpäin. Kuuluu aikalailla oleellisesti ihmisen olemukseen laumaeläimenä. Ja tätä tapahtui kaikilla tasoilla, ei vain ylimmässä luokassa. Parhailla työläisillä oli paremmat kuteet ja kalut kuin huonommilla, kirjureilla vielä paremmat jne. Hyvillä metsästäjillä oli hienommat aseet kuin huonoilla.

      Poista
    4. Maan kaikki, aivan kaikki resurssit on kulutettu loppuun jo moneen kertaan:

      1966: Öljy loppuu kymmenessä vuodessa
      1967: Nälkä valtaa maapallon 1975
      1968: Ylikansoitus uhkaa maapalloa
      1969; Koko ihmiskunta tuhoutuu ydinsodassa 1989 mennessä
      1970: Maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun 2000 mennessä
      1970: Saastuminen johtaa siihen, että ulkona on käytettävä kaasunaamareita 1985
      1970: Typpi tekee maan viljelyskelvottomaksi
      1970: Saasteet tappavat meristä kaikki kalat
      1970: Jääkausi palaa vuonna 2000
      1972: Meillä on YK:N ilmastopaneelin mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo uudelta jääkaudelta
      1971: Uusi jääkausi viimeistään 2030
      1972: Uusi jääkausi viimeistään 2070
      1972. Satelliittien mukaan uusi jääkausi tulee nopeasti
      1974: Yhdysvalloissa aloitetaan veden ja elintarvikkeiden säännöstely
      1974: Otsonikerroksen oheneminen uhkaa elämää
      1974: Tutkijat yksimielisiä, planeettamme jäätyy ja tulee pula elintarvikkeista
      1976: Öljy ennustetaan loppuvan 90-luvulla
      1978: Alkanut pakkaskausi ei tule loppumaan
      1980: Happosateet tuhoavat elämän merissä
      1980: Öljyn ennustetaan loppuvan 2000
      1988. Ennen näkemätöntä kuivuutta ennustetaan 1990-luvulle
      1988: Sää lämpiää sietämättömäksi
      1988: Malediivit ”uppoavat” viimeistään 2018
      1989: Nouseva merenpinta uhkaa maailmaa
      1989: New York City West Side Highway veden alla 2019
      1989: Meillä on YK:n mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
      1996: Öljy loppuu 2020
      2000: Lapset eivät tiedä mitä lumi on
      2000: Nälkä iskee kymmenessä vuodessa ellemme lopeta kalan ja lihan syöntiä
      2002: Öljy loppuu 2010
      2004: Britannia on kuin Siperia vuonna 2024
      2005: Manhattan veden alla 2015
      2006: Megahirmumyrskyjä
      2008: Arktis jäistä vapaa 2018
      2008: Al Gore ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2013
      2008: Prinssi Charles sanoo, että meillä on 96 kuukautta aikaa pelastaa maailma
      2009: Britannian pääministeri sanoo, että maailmalla on 50 päivää elinaikaa jäljellä
      2009: Al Gore muuttaa ennustettaan ja ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2014
      2013: Arktis jäistä vapaa 2015
      2014: 500 päivän kuluttua maailma syöksyy ilmastotuhoon
      2018: Meillä on tutkijoiden mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
      2019: Meillä on erään pikkutytön mukaan 5 vuotta aikaa pelastaa maapallo.

      Nyt se vuoden 1971 maailmanloppu eli jääkausi vuoteen 2030 mennessä on kaivettu uudestaan opetettavaksi yliopistoissa tytöille, jotka uskovat kaiken kun eivät ole koskaan kuuleetkaan mitään näistä perutuista maailmanlopuista.
      Niitä ei ole niille opetettu.

      JA ÖLJY LOPPUU TAAS KERRAN AIVAN KOHTA!!!

      Poista
    5. "... ihmiset ovat kohta käyttäneet KOKO PLANEETAN resurssit ihan loppuun kulutusjuhliensa takia!" Sinä sotket nyt kaksi asiaa, ihmisten määrän ja ihmislajille ominaisen turhamaisuuden. Jos jokainen 2 - 3 miljoonaisen valtion pomomies käyttäisi vaikka kolmanneksen valtionsa brutokansantuotteesta omiin ylellisyyksiinsä ja pienemmä pomot samassa suhteessa, nykyiset tuhlarit näyttäisivät heidän rinnallaan vaatimattomilta köyhäilijöiltä. Ihmiset puolestaan käyttävät maapallon resursseja liikaa yksinkertaisesti sen takia, että heitä on liikaa. Mistä se taas johtuu on oma kysymyksensä.

      Poista
  11. Asian vierestä, mutta jatkossa en enää osta suomalaista leipää:
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010708511.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi et?
      Eihän tuo mitään muuta, kun ne yötyökorvaukset on työehtosopparissa. Nyt ne eivät vaan ole enää lakisääteisiä.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Nyt tuli professorilta taas vaihteeksi ihan höpö höpö kirjoitus.
    Yhdysvallat oli joskus aikoinaan valtio jossa pystyi nousemaan omalla työllään sosiaalisia portaitaan ylöspäin. Mutta ei ole ollut enään vuosikymmeniin, siellä on oikeudessa testattu useita kertoja että työntekijän vapaa-ajallaan kehittelemät asiat kuuluvat hänen työnantajalleen. Näin on oikeus päättänyt useamman kerran, ainakin lehtijuttujen mukaan.
    Suomen verottajasta oli lehdessä (Aamulehti) hauska juttu.
    Kun Yhdysvaltojen SEC nosti kanteen sijoittajaa vastaan vuonna 2023, niin Suomen verottajakin huomasi samalla että miehellä oli miljoonien (5,2Milj.€) verorästit myös Suomessa.
    Ilman USA ta ei olisi tullut mitään seurausta Suomessa, ja tuskin se nytkään mihinkään johtaa. Samoin kävi aikoinaan Luxenburgin paljastusten kanssa, Miljoonien veronkierto ja kirjanpitorikokset, ei aihetta toimenpiteisiin verottajan taholta. Ravintolanpitäjä kyllä joutui 0,2 milj,€ vastaavista rikoksista oikeuteen, ja sai vankeutta (ehdollista).

    VastaaPoista
  14. Eteläpohjanmalla se naapuri katsoo, että tuomari on meitä ja niin on ulosottoviranomainenkin ja miettii millaisen kuprun tekisi jotta saisi sen naapurin rikkaudet pakkohuutokaupalla itsellensä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se rikkaampi siis, eihän se muuten rikas oisi.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.