keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Eläimiksi identifioituvat koululaiset ja koko maailman järki

Suomalaiskouluihin on ilmaantunut uusi vitsaus, kun lapset ovat alkaneet identifioitua erilaisiksi eläimiksi. Ja käyttäytyä sen mukaisesti niin tunneilla kuin niiden välilläkin, mikä on aiheuttanut ongelmia sekä yleisesti että oppimisen suhteen. 

Tilanteeseen on oululaisessa opinahjossa tartuttu kieltämällä roolipelien leikkiminen koulutunneilla. Tämä on tietenkin järkevää, mutta tulin sitten miettineeksi sitä, että kannattaisiko ilmiötä käyttää hyödyksi. Siis ei itse eläinten larppausta vaan nykyisten lasten ja nuorten yleistä intoa kaikenlaisiin roolileikkeihin.

Eli millä ihmeellä nuorison saisi identifioitumaan joksikin sellaiseksi, josta olisi hyötyä myöhemminkin elämässä. Siis rooliin, jossa keskeistä olisivat uusien asioiden oppiminen, omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen, muiden koulurauhan kunnioittaminen ja loogisen ajattelun, yleissivistyksen sekä kielitaidon kehittäminen. 

En tällaisena vanhana homekorvana valitettavasti pysty tekemään yksityiskohtaista ehdotusta siitä kuinka tämä voitaisiin tehdä. Siitä huolimatta - tai juuri siksi - ehdotan kuitenkin, että ajatusta alettaisiin pohdiskella opetusministeriössä ja/tai kouluhallituksessa. Sekä paikallisesti ainakin opettajanhuoneissa, joissa pesii koko maailman järki - kuten Junnu Vainiokin aikanaan tiesi

Jos sitten kuitenkin käy niin, ettei koko maailman järkikään keksisi keinoa, niin onhan meillä vielä kaikenlaisia aikuisia roolimalleja ja influenssereita. Löytyisiköhän sellaisista apua ja kykyä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Shampanjasosialismia kannattava yhteiskunnallinen nyyhkyluokka
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Suomalaiskoulujen alamäen syyt ovat vihervasemmistolaisissa uudistuksissa

24 kommenttia:

  1. Professori kirjoitti vakavasta ongelmasta. Niin se tässäkin asiassa tahtoo mennä että mitä ISOT EDELLÄ, sitä pienet perässä. Tämän roolipeli ongelman laittoi aikuiset alulle, joten eiköhän se sillä lopu että aikuiset ihmiset lopettavat typerien roolipelien pitämisen ja ala jatkossa esittämään vaikkapa AIKUISTA IHMISTÄ. Lapset ovat yllättävän fiksuja ja seuraavat kyllä perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Homman aloittivat poliitikot pelaamalla kaikenmaailman roolipelejään tyyliin "olet fasisti, minä olen demokraatti" jne. Tosiaan, seuraavaksi poliitikot voisivat alkaa esittää aikuista ihmistä hiekkalaatikollahuutelijoitten sijaan.

      Poista
  2. Minä en vanhuksena ja kaiken kokeneena voi tajuta enkä tuntea mitään myötätuntoa tuollaisista "ihmisihmisistä" Iästä riippumaton keskitysleiri tuollaisille jotka jo nyt näyttää että yhteiskunnalle ei tule olemaan mitään hyötyä tuonkaltaisista aivonsa tuhonneista hyödyttömistä loisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai nyt siitä ole kysymys, että aivot olisi tuhottu?
      Lapsille ei vaan ole tehty selväksi miksi koulussa ollaan ja mitä siellä pitäisi tehdä.

      Onko vanhemmilta jäänyt lapsen kasvatus tekemättä?

      Johtuuko se taas aikoja sitten lanseeratusta "vapaasta" kasvatuksesta?
      Vai siitä, että eletään yhteiskunnan tuilla eikä tarvitse ottaa mitään vastuuta mistään?

      Tämän yhteiskunnan kurssia tulisi aika paljon muuttaa ja kuten pari päivää sitten Professori totesi, että suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä.

      Poista
    2. Oulussa 10-vuotias tyttö on vaihtamassa koulua tämän takia. Lapsen äitikään ei ymmäärrä, miksi tällaista ei saisi koulussa harrastaa. Jokainen voi vapaa-ajallaan harrastaa mitä haluaa, mutta koulu on oppimista varten. Älytöntä, jos tällaiselle ei tehdä loppua välittömästi, kun oppimistulokset kouluissa muutenkin heikkenevät koko ajan. Eipä mene muuten päivääkään tässä suloisessa Suomenmaassamme, ettei saisi kuulla jostakin täysin päättömästä touhusta, josta "vanhaan hyvään aikaan" valkotakkiset sedät olisivat kuljettaneet hoitoon.

      Poista
    3. Tässä pitäisi huomioida se tosiasia, että lapsen aivot eivät ole vielä kehittyneet ottamaan vastuuta elämästä tässä matoisessa maailmassa. Kuten eräs viisas professori sanoi puhuttaessa nuorten sukupuolen "korjauksista", että on virhe ajatella, että lapsi on pienikokoinen aikuinen. Sen vuoksi aikuisten on otettava vastuu ja asetettava rajat lasten hulluimmille toiveille, jotta pysytään järjellisissä puitteissa. Ongelma vain tahtoo olla siinä, että ne ovat älyvapaat lapsen tasolle jääneet aikuiset, jotka panevat alulle hulluimmat muodit, joita lapset sitten kopioivat.

      Poista
    4. Kakaroita hei, lapsi on terve kun se leikkii, laita libis tai mikä natsiviini sulla onkaqn menossa kiinni ja unohda lukiolaistoimittajien jutut :D

      Poista
  3. Atte Harjanne kehuu maahanmuuton hienoutta. Tässä uudet tilastot Ruotsista ja ne kertovat aivan muuta. Professori voisi hieman oikoa Atten hallusinaatioita.

    https://samnytt.se/hog-arbetsloshet-ett-invandrarproblem

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä politiikka on sokeaa individualismia, ja koska se on myös rajusti sukupuolittunutta, se on sokeaa empatiaa. Sosiologian alkeitakaan eivät ymmärrä. Toki eivät monet muutkaan.

      Poista
    2. Atte voisi tulla pois sieltä kanalaumasta, ottaa tupot pois korvista ja siteet silmiltä, insinöörimies!

      Poista
  4. Rorschach-mustetahratestissä pienimmät lapset näkevät esineitä, leikki-ikäiset eläimiä, nuoret räjähdyksiä, ja vasta aikuiset ihmisiä.

    Tämän mukaisesti luonnonkansat ovat lumoutuneita teknisistä leluista, nuoret naiset rakastavat ruskeasilmäisiä mammaaleja ja nuorten urosten urheiluseuroilla on eläinten nimiä, sitten pelataan räiskintäpelejä, ja aikuistuneista tulee kosmetiikan kuluttajia.

    Jo varhain tai matkan varrella kriisiytyneistä -- identiteettikriisiytyneistä -- tulee poliitikkoja, joiden mielestä "monikulttuurisuus on rikkautta".

    VastaaPoista
  5. Liberaalinen länsimainen yhteiskunta on täysin rappiolla, edessä on joko palaaminen normaaleihin arvoihin tai totaalinen perikato. Toiset vahvemmat kulttuurit tulee mielellään tilalle, elämä jatkuu kun mätä omena poistetaan korista, tai sairas syöpäkasvain leikataan irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun kaikki vanha on niin ummehtunutta ja epäseksikästä! Miehen ja naisen välinen avioliitto on vanhanaikaista, lapset pilaavat parisuhteen, polyamoria sen sijaan on ihanaa vapautta, samoin lukuisat eri variaatiot sukupuolista, mies voi synnyttää ja työkään ei orjuuta kun ilmankin pärjää, maahanmuutto on rikkaus ja voimavara, Elokapinalla on oikeus tukkia tiet jne jne. Näillä eväillä ja ajatuksilla Suomi nousuun!

      Poista
  6. Koulupuku peruskouluun ja kännykkäkielto, niillä pääsee pitkälle.

    VastaaPoista
  7. Pääkaupungin kouluissa ollaan vähän pidemmällä:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010672912.html
    Onneksi vielä maaseudun kouluissa meno on vielä tervettä.

    VastaaPoista
  8. Käsittääkseni tämä Therian-juttu on alunperin aikuisten roolileikki. Ja seksuaalinen sellainen.

    Foliohattu päässäni sanoo, että tässä on nyt keksitty uusi tapa groomata lapsia varsinaisille ihmispedoille. Saadaan ne osallistumaan aikuisten nalleleikkeihin ja nallet voi sitten tehdä kaikkea sellaista, mitä muuten ei sopisi.

    Mitä aikuisiin therianeihin tulee, hämmentävintä niissä on niiden täydellinen tietämättömyys siitä samaistutusta eläinlajista, tai ylipäänsä biologiasta. Ihrainen keski-ikäinen täti samaistuu karhuun ja luulee että se on sitä kun hangataan selällä ovenpieliä, eikä ymmärrä että karhu, kuten kaikki villieläimet, on huippu-urheilija.

    VastaaPoista
  9. Iskät ja äiskät hyppäävät harrastuksissaan tai päivittävät sometilejään, kun pitäisi vähän huomioida jälkikasvuaan. Kersat sairastuvat huomionkipeyteen. Huomiota haetaan kaikin tavoin vielä täysikasvuisinakin.

    Huomiota saa, kun identifioituu milloin miksikin hahmoksi, vaikkapa tädiksi, jolla on munat. Tai sitten voi mediassa esitellä muotiongelmia. Julkisuuspudokkaat kärsivät ADHD:stä, aspergeerin oireyhtymästä ja ties minkä psyykkiseen kirjoon kuuluvasta herratiesmistä. On vaan niin kivaa, kun ei ole tavallinen.

    VastaaPoista
  10. Kohta joku professori tulee sanomaan, että on ihmisoikeuksien(!) vastaista, ettei lapsi saa tekeytyä eläimeksi, silloin kun haluaa. Vai olisiko se lasten oikeuksien vastaista.
    Eikö vielä ole kukaan vasemmistoprofessori puuttunut tähän räikeään epäkohtaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä, entäs eläinten oikeudet! Ei ole eläimille oikein, että lapset matkivat niitä, ottavat eläinten roolin itselleen.

      Poista
    2. Kulttuurista omimista!

      Poista
    3. Hauska näkemys niin kauan, kunnes se muuttuu todeksi.

      Poista
  11. Voisko vaan antaa olla? Ainakin kokeeksi. Ehkä mennyt aikuisikäisten aikuismaailma tökkii kenraali- ja hoivarooleineen, jotain uutta tunkee esille. Siirtymävaiheessa pitäisi aikuisikäisten turvavastuullisten, kuten opejen, vain huolehtia luokan hyvinvoinnista ja perusopetuksen perille menosta sekä etteivät tietyt jammut ja ali babat pääse seksuaalirikostamaan. Oppiva elukkaluokka on parempi kuin inkluusio, dei, woke ja pönöttävä turhis"aikuisten" opetushallitus mietintöineen, tutkintoineen, pedagogisine kognitiivisnä nääs nääs

    VastaaPoista
  12. Siitä vain kehittämään suosittuja manga- ja animehahmoja, joiden esimerkki olisi mahdollisimman rakentava ja ylevä. Sieltähän tämä kaikki on lähtöisin.

    VastaaPoista
  13. PT-media 4.9.2024

    Vaasan koulutappelussa uussuomalaiset yrittivät alistaa suomalaisia nuoria

    https://pt-media.org/2024/09/04/vaasan-koulutappelussa-uussuomalaiset-yrittivat-alistaa-suomalaisia-nuoria/

    Artikkelista poimittua

    Vaasan koulupeijaisista on hieman uutta tietoa. Kyse oli uussuomalaisten pyrkimys alistaa suomalaisnuorisoa.

    PT-median Vaasan kirjeenvaihtajan mukaan koko riita koulun pihalla sai alkunsa siitä, kun uussuomalaiset olivat uhanneet tappaa jonkun suomalaisen pojan vähän kuin pelottelumielessä, jotta suomalaiset nuoret “pysyisivät aisoissa”. Uussuomalaiset olivat levittäneet sanaa, että suomalaisten pitää kunnioittaa heitä ja että tuo uussuomalaisporukka on se, joka “hallitsee” Vaasaa.

    Tuota puukkouhittelua seuraavana päivänä eli eilen, uussuomalaiset olivat uhanneet uudestaan tappaa jonkun suomalaisen pojan, mutta poika on poliisin toimesta toimitettu turvaan.

    Koska poikaa ei löytynyt mistään, niin uussuomalaiset olivat käyneet pojan äidin kodin luona takomassa ovea ja kuvanneet taloa. Lisäksi nuorten sosiaalisiin medioihin oli levitetty viestiä, että jos tämä “tappouhattu” poika ei heti ilmaannu “maan alta” pelipaikoille, niin uussuomalaiset tekevät pojan äidille jotakin.
    --------------------------

    Katso video ilman peittelyä.
    Suomalaisten poliitikkojen ja viranomaisten on aika ryhdistäytyä ja lopettaa ulkomaalaisten puukonheilutukset ja suojella suomalaisia.
    Haittamaahanmuutto lopetettava kokonaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.