tiistai 20. elokuuta 2024

Yleisradio ja feministinen dramaturgi

Sattuipa silmiini Ivan Puopolon viesti sosiaalisessa mediassa. Sen mukaan "WIFT-järjestön (Women in Film & Television Finland) mukaan Yle Draama tilasi vuonna 2020 'käsikirjoitustyökalun, jonka tarkoituksena on kehittää tulevaisuuden elokuva-, TV- ja radiotuotantoja tasa-arvoisemmaksi ja tiedostavammaksi´. Työkalun nimi on Feministinen taskudramaturgi."

En puutu tässä itse työkalun sisältöön, vaikka Puopolo esittikin siitä valittuja paloja. Sen sijaan totean, että Yle näyttäytyy veronmaksajalle yhä oudompana ilmiönä, joka näyttäisi vapaan tiedonvälityksen ja taiteen sijaan suosivan jonkinlaista sensuuria ellei suorastaan ennakkosensuuria. 

Kun huomioidaan viime aikoina esille tulleet muut omituisuudet Ylen toiminnassa, lienee syytä - siis erittäin paljon syytä - Ylen hallituksen herätä syvästä unestaan ja ottaa tarkasteluun toimitusjohtaja Merja Yli-Anttilan pätevyys ja kyvykkyys tehtävänsä hoitamiseen. Sekä tehdä sen jälkeen päätös hänen erottamisestaan, mikäli esille ei nouse erittäin painavia syitä tämän tekemättä jättämiseen.

51 kommenttia:

  1. Ylioppilas Ylä-Anttila vaikuttaa yhtä pätevältä kuin ylioppilas Biaudet tai ylioppilas Haavisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinee kysyä myös mihin koulutukseen tai kokemukseen perustuu esim. vuonna 1979 syntyneen Rakel Liekin palkkaaminen ja yleneminen Ylessä?

      Liekki valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2001 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta pääaineenaan maalaus. Liekki on tehnyt myös käsite- ja performanssitaidetta.
      Taideteoksissaan Liekki on käsitellyt erityisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden teemoja.

      Liekki on 2000-luvun alussa toiminut myös pornonäyttelijänä, -käsikirjoittajana ja -ohjaajana. Hän lopetti aikuisviihdeuransa 2005.

      Toinen mitä ihmettelen, että miksi Maria Pettersson on Ylen palkkalistoilla? Reportteri, joka käy Ruotsista, tekee jutun ja on sitä mieltä, että on se niin turvallinen maa että oksat pois.

      Mitä kaikkea Yle pitääkään sisällään ja veroeuroja poltetaan minkä ehditään.

      Poista
  2. Turha tuohtua asiasta. Pahkasika lopetettiin, koska elämä an sich alkoi olla hauskempaa, ja lienee Kummelille käyneen samalla lailla.
    Kunhan pysyttelee tietyn tulotason alapuolella, kaikki on ilmaista, myös Yle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on " hyvä" asenne: "Kunahan ei tee mitään niin kaikki on ilmaista."Jatka samaan malliin ja onnea.

      Poista
    2. Herkistä vähän sarkasmitutkasi asetuksia. Sitähän tuo heitto oli.

      Poista
  3. Se on meno tätä sorttia kun elämme valtiofeminismissä.

    Naisten paikka ei ole johtamassa tai hoitamassa yhteiskunnallisia tehtäviä.

    Unohdettuamme tai ylenkatsottuamme menneiden sukupolvien kokemukset, me joudumme oppimaan tämän(kin) elämänviisauden uudestaan ja kantapään kautta.

    Sitä paitsi, kulttuurien tuhoa on kovin usein edeltänyt maskuliinisuuden alasajo ja nouseva naisvalta. Ettei olisi meidän (siis lännen) vuoro tällä kertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Nykyisin näitä julkisia epäonnistumisia näyttää yhdistävän Naisten johtajuus, olen miettinyt onko vika feminiinisyydessä vai organisaatioihin luoduissa kiintiö ja akateemisissa suojatyöpaikoissa.
      Asiasta on vaikea löytää tutkittua rehellistä tieto, jos löytyy linkkiä tai muuta viitettä, niin kiitos , laitatko jakoon?

      Poista
    2. Hyvä huomio tuo julkisten epäonnistumisten suhde naisten tuloon politiikkaan tai liike-elämään.

      Eipä silti, kyllä miehetkin osaavat mokailla, onhan näitä Käteisiä, Stubbeja, Sipiloitä, Haavistoja, Rinteitä jne.

      Mutta naisjohtajien riski epäonnistua on suurempi. Jo siksikin, että feminismin oppien mukaisesti he pitävät itseään erehtymättöminä ja käyttäytyvät sen mukaisesti (Halonen, Marin, Biaudet, Honkasalo, Rehn...).

      Varsinkin Puolustusvoimissa ja Poliisissa naisjohtajuus on varsin huono ratkaisu ja riski. Naiset kun tuppaavat tuomaan mukanaan eri asteisia woketuksia, sukupuoliaspektin sinnekin, minne se ei kuulu, suvaitsevaisuuksia tai silkkaa pätemättömyyttä (norjalainen naiskapteeni, joka upotti osaamattomuuttaan tai typeryyttään laivastonsa uusimman ja kalleimman sotalaivan meriharjoituksessa). Eräs tuttavani (miespoliisi) kertoi, että ollessaan naispoliisin kanssa partiossa, hän joutuu tekemään 1,5 kertaisen työn, eikä voi olla varma, että hänen selkänsä on turvattu. Lukuisat filminpätkät kertovat etteivät esim. Ruotsin ja Englannin naispoliisit pärjää matuille - edes aseistettuina.

      Asiasta ei löydy asiallista tai tutkittua tietoa, koska se on valtiofeminismissä tabu. Yhteiskunta voi alkaa tervehtymään vasta kun feminismin myrkyllinen vaikutus on saatu poistettua. Feminismi on kuin Narnia, tuhoisa lumous ja valhe.

      Poista
    3. Hyvinhän tuo Purra näyttää hoitavan maan tällä hetkellä tärkeintä tehtävää.
      Ei tartte sekoittaa naisia ja feministinaisia.

      Poista
    4. Kulttuurien, sivilisaatioiden, valtioiden tuhon suurin ajuri on aina ollut verotus, lainsäädäntö yms yli-regulaatio... tuo yhteiskunnan "naisistuminen" taas on usein seurausta yli-regulaatiosta joka suosii feminiinisiä ja pehmeitä arvoja tukahduttamalla "kovia arvoja"

      Poista
    5. Anolle 10:39; poikkeukset tuppaavat vahvistamaan sääntöjä. Toisin sanoen kyse on laajasta kuvasta, ei yksilöistä - joiden ominaisuudet voivat vaihdella paljonkin.

      Aiheen tiimoilta kannattaa seurata esim. Englannin yhteiskunnallista tilannetta ja sen kehitystä.

      Poista
    6. Mielenkiintoinen käytännön esimerkki organisaatioiden naisistumisesta, koulutusvaatimusten ylikorostumisesta johtuva, on ensihoitoyksiköt, jotka on hyvää vauhtia muuttumassa täysin naisvaltaisiksi! Järjestelmä kieltäytyy hyväksymästä tosiasiaa, että pienet naiset eivät pysty tuomaa 120 kilosta isoa potilasta pois rakennuksista, kun potilas pitäisi kiireesti siirtää sairaalahoitoon. Koska fenistiset tasa-arvo käsitykset, ei siis potilaan oikeudet edellä vaan naisten oikeus päästä tehtävään kuin tehtävään viis siitä onko fyysinen kyvykkyys, kunhan paperilla näyttää hyvältä. Naisistuneet ensihoitoyksiköt työllistävät palokuntia virka-apu pyynnöillä, siirto tehtävissä ja vaarantavat potilaan hengen/terveyden.
      Koska minä haluan!

      Poista
    7. Jo pitkään on haluttu samasta syystä avata palomieskoulutus täysin naisille löysäämällä oppilaille asetettuja fyysisiä vaatimuksia. Ilmeisesti toistaiseksi on niistä pystytty pitämään kiinni, mutta en usko tilanteen jatkuvan sellaisena. Sitten näemme "pelastajia" jotka eivät jaksa kantaa edes varusteidensa painoa saati pelastaa ketään tai sammuttaa paloa savusukellusvälineet yllään letkun kanssa. Koska minä haluan!

      Poista
    8. On siis olemassa ammatteja joissa on oikeasti fyysisiä vaatimuksia tekijälleen. Ja se on aivan se ja helvetin sama mikä sen tekijän sukupuoli on. Vain se saa ratkaista että pystyykö se tekijä työhönsä. Jos se johtaa siihen että siellä ei ole kuin miehiä ja heistäkin vain ne vahvimmat ja kovakuntoisimmat, niin mitä helvetin väliä sillä on? en minäkään miehenä niihin olisi päässyt, mutta en todellakaan ala itkeä asian perään. Se olisi noloa.

      Poista
    9. Höpö, höpö. Se on kristinuskon mukanaan tuomaa höpinää että mies on parempi aivotoiminnaltaan.
      Onneksi siitä ollaan taas 1000 vuoden jälkeen pääsemässä eroon.
      Kokoomuskin valitsi Suomen EU edustoston päälliköksi miehen, jonka kielitaito oli rantaruotsi ja englanti. Eli täysin virkaan kelpaamaton, sillä Ranskalaiset ja Saksalaiset eivät halua puhua vanhaa viholliskieltä.

      Poista
    10. On suuri virhe ja loukkaus järkeviä naisia kohtaan yleistää kaikki naiset kyvyttömiksi hölmöiksi vihervasemmistolaisten naisten typeryyden perusteella. Viime hallituksen viisikko oli historiallisen kyvytön ja epäpätevä hoitamaan tehtäviään, ja surkeat tulokset puhuvat puolestaan.
      Nykyisen hallituksen perussuomalaiset naisministerit näyttävät, että järkeä ja kompetenssia löytyy.
      Purra, Meri, Rantanen ja kumppanit todistavat , että osaamista ja normaalijärkeä löytyy kyllä viisaista naisista, kun nyt korjaavat edellisen hallituksen täydellisen kyvyttömien feministitollojen aikaansaannoksia.
      Joten eipä tehdä yleistyksiä summamutikassa, vaan katsotaan, mitä tapahtuu oikeasti.

      Poista
    11. Noinhan se on että fiksujakin naisia on johtotehtävissä, mutta valitettavasti typeriä on enemmän. Nämä typerät naisjohtajat ovat tuhoisampia kuin typerät miesjohtajat. Ero on siinä että typerä miesjohtaja on yleensä tyhmä ja laiska, mutta typerä naisjohtaja on tyhmä ja äärimmäisen ahkera. Hän saa aikaan paljon enemmän tuhoa. Tämä ihan vuosikymmenien työelämän havaintojen pohjalta sanottuna. Ja kun vielä se menee niin että nämä typerät naisjohtajat ovat laumaeläimiä, eli heitä hyvin harvoin on organisaatiossa vain yksi. Kun yksi sellainen on saanut aseman jossa pääsee vaikuttamaan organisaation henkilöstöön, hän alkaa palkkaamaan kaltaisiaan pilvin pimein. Se tyhmyys ja ahkeruus leviää silloin kuin syöpä. Ja fiksut laitetaan ulos, tai he lähtevät itse sitä ennen, naiset ja miehet.

      Poista
    12. Onko tyhmän mutta ahkeran naisjohtajan tekemässä rekrytointi-ilmoituksessa maininta: haetaan ahkeraa mutta tyhmää työntekijää täydentämään dynaamista tiimiämme.
      Vai miten se uusien tyhmien ahkerien palkkaaminen tapahtuu. Nykyisinhän aika matalan tason hommiinkin joutuu työnhakija käymään monenlaisissa konsulttien tekemissä testeissä ja haastatteluissa, niin miten sinne koodataan se ääneen lausumaton vaatimus, että haetaan ahkeraa mutta tyhmää tyyppiä.

      Poista
    13. Ei ole, mutta siellä on mm. vaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto joltain wokeltavalta alalta ja sitten loppu hoidetaan haastattelujen pohjalta jotta saadaan sielunsiskoja talo täyteen.

      Poista
    14. Eikä pomon paikkoja kierrätetä yleensä lainkaan rekryfirmojen kautta vaan headhunterien, joille voi antaa tarkatkin suulliset ohjeet asioista.

      Poista

    15. Hyvin suuressa osassa markkinatalouden kovassa kilpailussa toimivien yritysten työpaikkoja tarvitaan puhtaasti substanssiosaajia ja todellisia työelämän meriittejä, jolloin millään wokeltamisella ei ole mitään arvoa, vaikka olisi millainen tohtorikoulutettava hakija kysymyksessä. Ongelma koskee siten ehkä joitakin (humanistisen) akateemisen maailman, median ja julkisen sektorin työpaikkoja, joissa typerät woke- lausunnot ovat meriitti.

      Poista
    16. Valitettavasti tuo wokeltaminen on hiipinyt ja hiivitetty sisään merkittävään osaan sellaisia firmoja joiden luulisi hankkivan vain substanssiosaamista. Ihmettelin tässä takavuosina kun ennen vain nörttejä (niin miehiä kuin naisia) sisältävän työpaikkani pääkonttorin käytävillä alkoi siellä käydessäni näkyä yhä enemmän ja enemmän jakkupukuisia nuorten naisten laumoja. Eivät olleet ohjelmoijia tai muita alamme asiantuntijoita, vaan ihan "heterogeenisellä taustalla" olevia "moninaisuutta" lisääviä henkilöitä. Heitä oli oikeasti laumoiksi saakka. Kierto oli kovaa heidän keskuudessaan, puolivuotta tai vuosi ja uudet oli kopisuttamassa korkojaan pitkin kerroksia. Heistä alkoi nousta sitten pikkuhiljaa tiiminvetäjiä ja pikkujohtajia jne. Alan töitä eivät osanneet, mutta verkostoitua kyllä. Vittumaisia joka asiaan sotkeutuvia mikromanageeraajia likipitäen kaikki. Vaikeita yhteistyökumppaneita koska heidän kanssaan mikään sovittu työnjako tai muu ei pitänyt, pitivät oikeutenaan puuttua kaikkeen, siihenkin mistä minä vastasin ihan firman protokollan mukaan ja josta ei olisi saanut poiketa. Minä olisin joutunut vastuuseen niistä asioista mitä he hässivät kun silmäni vältti. No, en ole enää siellä töissä, minulle riitti jossain vaiheessa. Mutta niin näköjään riitti kollegoillenikin, ei enää ketään asiantuntijoista noussutta talossa.

      Poista
    17. Ja sitten sä heräsit.

      Poista
  4. On ymmärrettävää että esim. puoluelehdillä on ideologiansa mukainen tendenssi.
    Mutta sitten kun veromedia YLE elää täysin omassa keinomaailmassaan, on asiat huonosti.
    Mutta, entä muut? HS on silkkaa maahanmuuttopravdaa ja US pyrkii kaikin tavoin sitä matkimaan.
    Onko neuvostoliittolaisuus yhä vieläkin hyvesymboliikan keskeisvaikuttaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YLE on täysin hakoteillä, se johtuu juuri intersektionaalisesta feminismistä. En enää pysty seuraamaan YLE.n lähetyksiä, niin läpinäkyvää on se aivopesun yritys. He luulevat olevansa hyvän puolella, mutta tosiasioita ei pidä perustaa luulemiseen.

      Poista
    2. Intersektionaalinen feminismi on yksi, mutta hyveellisyyteen kuviteltavissaolevia ismejä on muitakin YLE:n repertuaarissa.

      Poista
    3. Globalismi, vihreä siirtymä, maahanmuuton autuus, EU, LGBT, ryssäviha, setäviha, Woke jne jne. Onhan näitä "arvoja" YLE:llä.

      Poista
    4. Jos YLE:n naistoimittelijattarien koloratuurikuoro joskus ymmärtäisi miten hirveää todellisuuden- ja suhteellisuudetajuttomuutta edusti esimerkiksi avaruustähtitieteilijä Esko Valtaojan kutsuminen studioon naisvoimin wokellettavaksi, tai jos draaman naisammattilaiset itse ymmärtäisivät miten koppikatseisia ja rajoittuneita heidän feministiset draamatekeleensä ovat -- että ne ovat monomaanista opillista todistelua -- miten he pystyisivät sietämään omaa peilikuvaansa edes sekunnin verran?

      Pitääkö se, että valta-asemassa olevan ihmisen oma elämä on yksi suuri identiteettikriisi, välttämättä kostaa koko kansalle? Ei esimerkiksi YLE saisi olla mikään sokean individualismin ja sokean ampatian tunnustuskirkko. Sillä pitäisi olla yleisesti tarpeellinen rooli kaiken vääristyneen vallankäytön kriitikkona -- nyt se tekee jotain aivan päinvastaista. Se sairastuttaa kaiken yhteiskunnallisen vallan.

      Poista
  5. Feministisen taskudramaturgin mukaan tehdyssä Tuntemattomassa sotilaassa Rokka ja Suen tassu olisivat homoja, Sami Sykkö alikersantti Lehto, Pekka Haavisto vänrikki Koskela, Fatim Diarra lotta Kotilainen, Jorma Uotinen sotamies Rahikainen. Jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin miettimään, kuka olisi sopiva Lammioksi. Lyö tyhjää.

      Poista
    2. Miina Äkkijyrkkä sopii.

      Poista
  6. Tätä Ylä-Anttilan palkkaa ihmettelen edelleenkin. Hänellä on palkka melkein 350 000 euroa vuodessa, kun esimerkiksi puolustusvoimien komentajalla on vaan puolet siitä. Kumpikohan on tärkeämpi ihminen Suomelle? Ja yleisestikin miksi valtion yhtiöiden johtajille pitää maksaa niin älyttömiä palkkoja ja bonuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi Merja Yli-Anttilan nimi tuli vähän väärin.

      Poista
    2. Älä nyt turhia pyytele...
      Ylen johtoryhmän jäsenet ovat toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila...

      Poista
    3. Ala-Anttilan palkka on aivan absurdi. Se käy viinerikahveilla kerran pari päivässä höpöttämässä jotain, ja käy syömässä jonkun päättäjän kanssa lounasta ja menee sitten päivän töiden jälkeen kaikkensa antaneena väsyneenä kotiin.

      Poista
    4. Kyllähän ylioppilaalle pitää kunnon korvaus antaa. Eliittikommarit muuten pärjäsivät hyvin Neuvostoliitossakin. Ei ollut puutetta ja länsitavaraa löytyi omista kaupoista. Kohtuullisuus ja oikeidenmukaisuus eivät kulttuurimarxilaisuuteen kuulu tasa-arvohöpinöistä huolimatta.

      Poista
  7. Tuossa Puopolon viestissä on linkki youtube videoon. Siinä käydään läpi "työkalua".
    Kannattaa katsoa ja miettiä mikä on tämän yhteiskunnan tulevaisuus?
    Työkaluilla tehdyillä elokuvilla ei ole tulevaisuutta.

    Samoin kuin Yle käyttää määrärahojaan vääristävän agendan ajamiseen - sitä tekee elokuvasäätiö.
    Nyt kun Suomessa joudutaan säästämään, että rahat saadaan riittämään soteen, on sekä Ylen että elokuvasäätiön rahoitusta syytä karsia reilusti ja samalla tervehdyttää molemmat instituutiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meinasi verisuoni poksahtaa päässä kun tuon katsoin.

      https://www.youtube.com/watch?v=fdSc7nNxxaY

      Poista
  8. Sen lisäksi että YLE on media, se on ennen kaikkea kieroutunut toimintakulttuuri. Tässä maailmassa kaikilla elävillä organismeilla ja niihin rinnastettavilla, kuten kulttuureilla on oma elinkaarensa. Ylellä tuo sairas toimintakulttuuri tulee jatkumaan loppuun asti. Kaikenlaiset ehdotukset, että YLE voitaisiin kehittää jotenkin paremmaksi, ovat ajatuksina yhtä mahdottomia kuin ajatus että yritettäisiin kehittää UFO-hörhöilyä paremmaksi.

    Ylen epänormaali toimintakulttuuri lakkaa olemasta vasta sitten kun YLE lakkautetaan ja kaikki sen kiinteistöt ja muu omaisuus myydään huutokaupalla ja kaikki työntekijät erotetaan. Yleä ei MISSÄÄN NIMESSÄ saa mennä myymään koko pakettina jollekin mediatalolle, sehän jatkaa silloin vain elämäänsä uuden omistajan suojissa. Me elämme ajatustottumusten unessa, sanoi Yrjö Kallinen aikoinaan ja yksi vinoutunut ajatustottumus on että me muka tarvittaisiin Yleä johonkin!

    VastaaPoista
  9. Näillä mennään. Saa nähdä miten käy katsojalukujen. Voi olla että olisi jäänyt tekemättä mm. Sisu-elokuva jossa paukkuu ja veri lentää. Tällainen kuusikymppinen, dieselillä ajava setämies, jonka kädet ovat työn karaisemat, ei koe kovin suurta elämänhalua tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  10. Ne on YLE:ssä tulleet siihen tulokseen, että feminismi on toiseksi paras aate kommunismin jälkeen ja sitä pitää ottaa kaikki irti. Sukupuolen perusteella arvottaminen piti olla jo historiaa, mutta nythän se sitä vasta alkaa olemaankin. Hävettää ne "miehet" jotka on mukana tällaisessa.

    VastaaPoista
  11. "Ylen hallituksen herätä syvästä unestaan ja ottaa tarkasteluun toimitusjohtaja Merja Yli-Anttilan pätevyys ja kyvykkyys tehtävänsä hoitamiseen."
    Merja Yli-Anttila on Rockefellerin Trilateraalisen komission jäsen.
    On syytä epäillä, että Yli-Anttilalle on tärkeämpää edistää Rockefellerin harvainvaltaisen maailmanhallituksen agendaa kuin johtaa Yleä Suomen kansan kaikinpuoliseksi parhaaksi.
    Siihen viittaa mm. kantasuomalaisten matalan intensiteetin kansanmurhan edistäminen suomalaisvihamielisellä propagandalla mm. Afrikasta ja Lähi-idästä maahamme tunkeutuneiden barbaaristen, raiskaus- ym rikoksia tehtailevien muslimi- pakolOisten kaikinpuolisella suosimisella ja kantasuomalaisten sortamisella noiden hyväksi. On hyvin tiedossa, että suurimpien kaupunkiemme kaduilla riehuvista jengirikollisista valtaosa on "uussuomalaisia". Näitä Ylen toimittajat, joista valtaosa on enemmän tai vähemmän kommunismiin kallellaan, haluaa vain hyvitellä taputtelemalla poskelle noita islamistiterroristien alkuja, kuten myös ennenkaikkea viher- ja muut kommaripoliitikotkin. - Tampereen punayliopiston fanaattisen taistolaiskommunisti-professorin Kaarle Nordenstrengin kouluttamista toimittajista nuorimmat ovat vasta n. nelikymppisiä tai vähän allekin. - Nordenstrenghän kävi aikoinaan ammentamssa korkeinta kommunismin oppia Moskovasta.

    Tavoitteena on selvästi saada syntymään Suomeen vailla kansallista ja muutakin identiteettiä vailla oleva epämääräinen kansamössö, jota Rockefellerin tavoitteena oleva tyrannimainen maailmanhallitus voi sitten helpommin hallita ja alistaa haluamallaan tavalla.
    Ks. myös kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt on jäänyt ottamatta se kuukausittainen pistos lääkettä, jonka nimessä on x, y ja z ja vahvuudessa pelkkiä alkulukuja.

      Poista
    2. Trrvehdys, tämän blogin kaivattu vakiotrolli!

      Poista
  12. Ylimmältä globalistiroistotaholta ohjeistuksensa saaneet petturipoliitikot asettivat selvästikin "sopivuuden" pätevyyden edelle valitessaan Yli-Anttilan tehtäväänsä.

    VastaaPoista
  13. Kannattaa lukea Kai Granlundin erinomainen, lyhyt blogiartikkeli:
    https://blogit.perussuomalaiset.fi/kaj-granlund/maailmanvallankumousta-odotellessa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ns. rasismi on lyömäase valkoisia kansoja vastaan:
      https://www.kansalainen.fi/ruotsi-malmo-saa-antirasistisen-maamerkinRuotsi: Malmö saa antirasistisen maamerkin

      Hallituspuolue RKP:n toissakeväänä käynnistämä "rasisminvastainen" sota oli tosiasiallisesti sota kantasuomalaisia vastaan - ja jopa heitä itseäänkin vastaan!

      Poista
    2. Näin se on.
      Ongelma on tosiasiallisesti paljon laajempi, kuin ihmiset käsittävät.

      https://x.com/ROI_IRELAND/status/1822538699130761702/

      Poista
  14. Ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laumaolento, ja "valta" on pohjimmiltaan maaginen asia. Meillä on miljoonien vuosien lajihistoria yhteisöllisen "vallan" roganisoimina olentoina, ja tässä historiassa alkuperäinen "valta" on hyvin hitaasti jalostunut yksilön kokemukselliseksi "tahdoksi", joka kuitenkin edelleenkin voidaan erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen palauttaa alkuperäiseen kollektiiviseen muotoonsa, jolloin yllätykseksemme huomaamme, että "tahto" voikin siirtyä henkilöltä toiselle.

    Mutta maagiset voimat vaikuttavat meissä yhä -- ja ne vaikuttavat paljon enemmän kuin mitä yksilökokemuksen valtaamassa päässämme pystymme ymmärtämään. Yhä edelleenkin valtaosalle meistä jää käsittämättä sosiologian perusasia -- että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

    Oma, eurooppalaisella uudella ajalla aivan tavattomiin mittasuhteisiin kasvanut yksilöindividualismimme täydellistää sen sokeuden, joka nykyihmistä yleisestikin vaivaa. Kaikessa tiedollisessa kehittyneisyydessämme olemme itse nyt sokeampia kuin mikään oman kulttuurimme aiempi aikakausi. Tämä aikamme vitsaus -- ylikasvanut yksilöindividualismi -- on noitunut myös akateemisen ihmistieteemme, eikä sen piiristä ole odotettavissa ratkaisuja nyt kohtalonkysymyksiksi muodostuville kehitystrendeille, kuten kansainvaellukselle kehitysmaista Eurooppaan.

    Nimenomaan sokean inidividualismin ominaisuuksia ovat nuo ongelmalliset, opillisessa ajattelussamme "Ismeiksi" kiteytyneet ideologiat, joille akateeminen maailmammekin ajattelun lähtökohdat ankkuroi. Poliittiset "ismit" organisoivat nyt yhteiskunnallista "valtaa", ja totaalisesti harhaiset identiteetti-ismit ovat vallanneet akateemiset ihmistieteet. Oikeastaan ainoakaan sielu ei akatemioiden tarkasti vartioiduissa "tiedon junan" vaunuissa tohdi nousta penkiltään ja vaeltaa junan loppupäähän nähdäkseen ajatushistoriallisen maiseman -- me otamme aikalaistotuudet lopullisina totuuksina ja kehitämme esiomerkiksi "intersektionaalisen feminismin" kaltaisia, lähinnä keskiaikaista skolastista käsiterealismia toistavia oppeja.

    Kun koko aikalaisajattelu on pahasti harhaista, elämme keltakenkäisten filosofien ja feminististen naisjohtajien valta-aikaa, ja niin tiede kuin taidekin on jo aikapäiviä lakannut tuottamasta mitään tositietoa tai oikeasti oivaltavia uusia visoita. "Valta" on asettunut raiteilleen, eikä sillä ole kuin yksi mahdollisuus: tallata valmiiksi kalkittuja kilparatoja, joilla se uraa itselleen yhä syvemmän juoksuhaudan, johon historian juna lopulta suistuu.



    VastaaPoista
  15. On hyvin vaikea uskoa, etteikö seuraavassa kuvattua tapahdu Suomessakin, eikä vain Afganistanista tulleiden asylum-taikasanalla maahamme tunkeutuneiden pakolOisten osalta:
    "Tuhannet afganistanilaiset ”pakolaiset” lomailevat Afganistanissa",
    https://www.kansalainen.fi/tuhannet-afganistanilaiset-pakolaiset-lomailevat-afganistanissa/
    Kelakorttia vinguttaen Suomessakin...vaan eipä ulkomailla lomailuun ole mahdollisuuksia taloudellisesti ahtaalle joutuneilla kantasuomalaisilla.

    VastaaPoista
  16. Kouluopetukseen on tullut aivan uusi aine, joka on viimeisempien YLE-juttujenkin mukainen

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18569555/kouluopetukseen-uusi-aine-wokellus

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.