sunnuntai 18. elokuuta 2024

Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena

Sosiaalidemokraattien Olav Scholzin johtama Saksa aikoo puolittaa tukensa Ukrainalle saadakseen velkaantumisensa aisoihin. Näin se tulee samalla tukeneeksi Vladimir Putinin diktaatorisesti hallitsemaa Venäjää. 

Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa Ukraina on juuri osoittanut pystyvänsä yllättämään Venäjän armeijan saatuaan suuren apupaketin Yhdysvalloilta. Eli näytettyään, että se pystyy länsimaiden tuen avulla muuttamaan sodan kulkua. 

Ulkopoliittisen instituutin Arkady Moshes kertoikin, että "on nähtävillä, että Ukrainan läntiset liittolaiset ohjailevat Ukrainaa kohti aselepoa tai rauhaa", koska "osa länsimaalaisista ei ole enää huolissaan siitä, että Ukrainan kaatuminen johtaisi heidät riskialtiseen tilanteeseen". 

Lausunnosta tuli ainakin itselleni hakematta mieleen Britannian ulkoministeri Neville Chamberlainin vuonna 1938 antama lausunto rauhasta "meidän ajaksemme" sen jälkeen kun hän länsimaisine kollegoineen oli pakottanut Tshekkoslovakian luovuttamaan osan alueistaan Adolf Hitlerin Saksalle. "Meidän aikamme" kesti tuolloin vajaan vuoden. 

Scholz on tietenkin vain sosiaalidemokraatti, eikä häneltä ehkä siitä syystä voi odottaa kovin suurta ymmärrystä. Tai ainakaan hänen suomalainen aatetoverinsa Timo Harakka ei omaa sellaista, kuten toimittaja Ulla Appelsin muistutti meitä juuri äsken. 

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli länsimaat sallivat Venäjän hyötyä hyökkäyksestään Ukrainaan, sen panevat merkille Putinin lisäksi myös monet muut epädemokraattisten valtioiden hallitsijat. Merkittävimpänä niistä Kiina, jolla on pakkomielle erityisesti Taiwanin liittämisestä itseensä, mutta himoja myös Himalajan vuoriston liepeillä

Tällä kaikella en tarkoita, etteikö Ukrainan sodan loppuminen olisi hyvä ja tärkeä tavoite. Sen sijaan muistutan siitä, ettei rauha millä hinnalla tahansa ole järkevää. 

Eikä eurooppalaisten poliitikkojen tulisi siksi tehdä chamberlaineja, vaan huolehtia siitä, ettei demokraattinen maailma salli sotilaallisen voiman käyttämistä kansakuntien rajojen siirtelemiseen - ei Ukrainassa, ei Taiwanissa eikä myöskään Suomen tai Baltian maiden rajoilla.

32 kommenttia:

  1. Mutta kun on monet maat on ilmoittaneet että kun ei ole enää aseita, ammuksia lähetettäväksi Ukrainaan. Eu onkin muuttanut lähetyksen nyt pelkäksi rahaksi, se meneekin varmaan siihen mihin on tarkoitettu, tuo olikin sitten ironiaa...

    VastaaPoista
  2. Venäjän tavoite on estää maiden liittyminen Natoon. Tämä tapahtuu sillä, että ensin aloitetaan sota ja sitten pidetään yllä "jäätyneitä" konflikteja.

    (Jäätynyt konflikti on konflikti, jolle ei ole löydetty ratkaisua, mutta jonka aiheuttamat asetelmat ovat jääneet voimaan.
    Jäätyneitä konflikteja on muun muassa Transnistriassa, Etelä-Ossetiassa, Abhasiassa ja Kyproksella.)

    Sitten kun jokin maa yrittää liittyä Natoon, Venäjä aloittaa taas sotatoimet ja tällä sotimisella estää kyseisen maan liittymisen.

    Toinen mitä Putin hulluudessaan tekee - on Ukrainan mahdollisen aselevon jälkeen - armeijan varustelu uudestaan.
    Kun se on valmis, kokeillaan Naton 5. artiklan pitävyyttä johonkin pieneen reunavaltioon.

    Hyvällä tuurilla Turkin presidentti, Unkarin pääministeri tai joku sosiaalidemokraatti haraa vastaan ja yksituumaisuutta ei Natossa löydykään.
    Tälöin puolustuksen keräämiseen menee aikaa ja Putin etenee.
    Kun he ovat saaneet joko osan tai kokonaan pienen maan haltuunsa, alkaa uhkailu.
    Jos yritätte ajaa meidät pois, käytämme ydinaseita ja velliperseet ovat taas hätää kärsimässä.

    Suomen ja Baltian maiden onneksi on olemassa myös JEF liittouma ja meilla jonkun verran myös omaa armeijaa sekä kalustoa.
    Tiedä sitten minkä värinen hallitus sattuu oleman?

    VastaaPoista
  3. Harakka on oppikirjaesimerkki hyödyllisestä idiootista, joka ei pysty ymmärtämään nykyistä tilannetta. Putinin tavoitteet eivät ole jääneet epäselviksi kenellekään normaalijärkiselle. Heitä sentään löytyi demareistakin tällä kertaa riittävästi, jotta vihervasemmiston infantiilien hanke ei onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyödyllisyydestä en tiedä sanoa, idiootti joka tapauksessa.
      Huru-ukko

      Poista
    2. Aivan maanpetturuutta. Voisko tätä Räksytintä Putinin porukka kiristää jollain hankitulla materiaalilla harakkkain salasista paheista? Että äänestää Suomen edun vastaisesti. Tuo Marxhabitus profeetta, joka julistaa Pihlajiston kylmiksen bensapumpun hinnan muuttumattomuutta

      Poista
    3. Tuo sanonta "hyödyllinen idiootti" viittaa idioottiin joka ymmärtämättömyyttään toimii kommunistien / sosialistien / natsien / muiden terroristien hyväksi.

      Poista
  4. Chamberlain oli poliitikko ja Scholz, tämän lisäksi harhamietteinen demari.
    Sotilaallisia asioita hoitavat sotilasviranomaiset.
    Jos esimerkiksi Suomessa, sodan syttyessä, puolustusvoimain komentaja olisi Erkki Tuomioja; sota olisi hävitty, ennenkuin se olisi alkanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Suomessa siviili koskaan ole PVL:n komentaja. Faktat kuntoon niin ei tarvitse pohtia omasta päästä kehitettyjä olemattomia uhkia

      Poista
    2. Niimmutku....hypoteesina.
      Poliitikoilla on ollut aina kyntensä sota-asioissa: Hitleristä, Putiniin ja Churchilliin etc.
      Kysymyshän on vallankäytöstä, erityisesti vallankäyttötarpeesta. Tiedämme hyvin, että Tuomioja haluaisi käyttää runsaasti valtaa.....erittäin runsaasti.

      Poista
    3. Tarkoittiko Tapio ylipäällikköä?
      Silläkin on merkitystä kuka sitä hommaa hoitaa.

      Puolustusvoimien ylipäällikkö

      Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö. Ylipäällikkyys liittyy presidentin tehtävään ulkopolitiikan hoidossa.

      Presidentti nimittää upseerit ja päättää puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta liikekannallepanosta päätettäessä ole kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.

      Presidentti päättää sotilaskäskyasioina sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista, sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista ja sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista samoin kuin rajajoukkojen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista. Lisäksi presidentti päättää muista laajakantoisista tai periaatteellisesti merkittävistä sotilaskäskyasioista.

      Ylipäällikkönä presidentti voi myös ottaa päätettäväkseen minkä tahansa puolustusvoimain komentajan, rajavartiolaitoksen päällikön tai muun sotilasesimiehen ratkaistavaksi osoitetun sotilaskäskyasian.

      Presidentille kuuluu myös poikkeustilanteissa kertausharjoituksista päättäminen ja reserviläisten kutsuminen ylimääräiseen palvelukseen.
      jne.

      Poista
    4. En epäile tuota ollenkaan.
      Mutta. Järkyttäviä uutisia, kuinka näin on voinut käydä, koska....kuulemme tavan takaa.
      Kategorinen imperatiivi, vaikka myös käänteinen, sanelee ehtoja: eettinen kehoitus on erilainen Hitlerin tai toisessa tapauksessa mattiputkosen suusta.'
      Vallankäyttöperuste ja sen oikeutus.
      Lue tuo Seppo Oikkoselle taarkoitettu kommentti.

      Poista
  5. Sodanjälkeinen hyvinvointivaltio on sosialidemokraattinen projekti. Aina välillä on vaalien tuloksena tullut valtaan erilaisia oikeistoryhmiä ja sitten on menty takapakkia. Suomessakin valtion hurja velkaantuminen alkoi kun kokoomus pääsi hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmisto on aina sotkenut maan asiat ja seuraava oikeistohallitus on joutunut pelastamaan maan. Sitten taas vaaleissa vasemmisto lupaa vappusatasia ja pääsee johtamaan maata ja tuhoaa taas kaiken oikeiston aikaansaaman hyvän kehityksen.

      Poista
    2. Demarien projekteista hyvä esimerkki on sote, joka runnottiin läpi selvittämättä kustannuksia, ja mistä löytyvät rahat niiden kattamiseen.
      Velkaa oli lupa ottaa surutta, kun korot olivat (ikuises
      ti) nollassa. 40 miljardia velkaa neljässä vuodessa tarkoittaa jotain 1,2 miljoonaa TUNNISSA, joka ikinen tunti neljän vuoden ajan.
      Marin teki hienon legendaarisen diilin tukipaketista ja germanisti Tuppurainen Uniperista (Marin ei voinut osallistua neuvotteluihin, kun piti bilettää, mutta laittoi tekstiviestin).
      Ja sitä rataa.

      Poista
    3. "Suomessakin valtion hurja velkaantuminen alkoi kun kokoomus pääsi hallitukseen. "
      Katainen ilmeisesti oli Bilderberg-kokouksessa saanut Rotschildilta ohjeen velkaannuttaa Suomen valtiota mahdollisimman paljon. Katainen teki työtä käskettyä ja melkein tuplasi Suomen valtionvelan kahtena hallituskautenaan.
      Vähintäänkin läntistä maailmaa orjuuttava Rotschildin velkaponzi-rahahajärjestelmä romahtaa ellei korkojen maksuun tarvittavaa rahaa saada yhä uudesta ja uudesta velasta.
      Rotschildin korttitalo kun itsessään ei tuota korkojen maksuun tarvittavaa rahaa.
      Eräs keino pakottaa Euroopan valtiot yhä suurempaan velanottoon on pakotettu kehitysmaalaisinvaasio, jonka seurauksena maahantunkeutujien elättämiseen tarvitaa yhä enemmän rahaa - Suomessakin vaatimattomat 3-5 miljardia euroa vuodessa, talousasiantuntija Pauli Vahteran laskelmien pukaan.

      Poista
    4. Ylimmät globalistiroistot Euroopassa testaavat maahanmuutolla ”kiehuvan sammakon” -syndroomaa, kansallisten maanpetturi-poliitikkojen avustamina:
      https://www.kansalainen.fi/euroopassa-testataan-maahanmuutolla-kiehuvan-sammakon-syndroomaa/

      Syksyllä 2015 silloinen sisäministeri PettUri Orpo otti avosylin vastaan n. 30000 asylumtaikasana pakolOista, vaika Shengen-sopimuksen perusteella niistä ei ensimmäistäkään olisi tarvinnut ottaa vastaan turvallisesta maasta Ruotsista. Siitä huolimatta Orpo kirkkain silmin valehteli, että ne mukamas oli pakko ottaa vastaan.

      Suomen silloinen sisäministeri Kai Mykkänen hyväksyi 19.12.2018 Marokon Marrakeshissa YK:n sorvaaman maanpetoksellisen GCM-siirtolaissopimuksen, joka täydelleen noudatettuna käytännössä avaa maan rajat kenelle tahansa tänne tahtovalle.

      Poista
    5. JuhaniK: Hyvinvointivaltion perustan kylläkin loi muuan Otto von Bismarck, jota ei kyllä sosialidemuna voi pitää. Ja sitä jatkoi muuan Adolf H. Hitlerin Saksa oli ensimmäinen valtio maailmassa, jossa äitiysetuudet ulotettiin myös yh-äideille.

      Poista
    6. Ei Bismarck sitä luonut, Hitleristä puhumattakaan. Hyvinvointivaltion luonti alkoi sodan jälkeen.

      Poista
    7. Ei tuo reitti hyvinvointivaltioon nyt noin lyhyt ollut. Sillä oli oikeasti pitkä ajatuksellinen tausta ja monia toimenpiteitä jotka siihen johtivat. Ne oikeasti alkoivat 1800-luvun lopun Saksassa Otto von Bismarkin aikana ja hänen päätöksillään, mukana oli varmaan jo silloin paljon ihmisiä. Pienillä askelilla edettiin ja todellakin niitä askeleita otettiin Hitlerinkin Saksassa. Ei pidä nähdä kaikessa vain pahaa kun tehtiin hyviäkin juttuja. Se pitää paikkansa että vauhtiin asia pääsi 2. maailmansodan jälkeisellä nousukaudella, mutta pohjaa sille oli muodostettu jo kauan.

      Poista
    8. Lisäys Ano 14:45 kommenttiin. Pauli Vahteran arvion mukaan 70- 80 % Suomen valtion velasta on muodostunut kehitysapuun ja maahanmuuttoon käytetyistä varoista, eli 3 - 5 miljardiin euroon pitää lisätä korkokuluja 2…3 miljardia euroa eli kulut yhteensä 5 …8 miljardia euroa, VUOSITTAIN!!!

      Jamppa vaan

      Poista
  6. Olen SDPn jäsen ja kirjoitin vuoden 2008 alussa paikallislehteen myönteisesti Suomen NATO-jäsenyydestä. Olen tehnyt sen myöhemminkin. Tuomioja ja Scholz ovat jumiutuneet 70-80 -lukujen naiviin rauhanpolitiikkaan. En symppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnia nuorelle keskustapoliitikko Ville Mykkäselle, joka kaatui Ukrainan itsenäisyyden puolesta.

      Poista
    2. Slava Ukraini. Heroem Slava!
      Huru-ukko

      Poista
  7. Kriisiytyneellä psyykellä on erityinen taipumus imeä ympäriltään ja käyttää "hyödykseen" -- ei siis vain tervehtyäkseen, vaan myös lievittääkseen kriisiä niin että se asettuu vakaasti omiin asemiinsa -- kaikkea mikä kriisiytymisen kuvioon kuuluu.

    Psykoanalyysi tietää, etteivät hyvin vaikeissa olosuhteissa varhaisen lapsuutensa viettäneet yksilöt välttämättä menetä ihmisyyttään -- psyykellä on vahva taipumus imeä tarvitsem,ansa vahvistus vaikka vain yhdeltä läsnäolevalta terveeltä ihmiseltä. Ihan sama mekanismi toimii kuitenkin myös niin, että sairas yksilö hakee sairaudelleen vahvistusta, ja jos joku sitä antaa, sen vaikutus ei ole vain yhden henkilön vaikutusta, vaan sille on kriisitilanteessa suhteettoman suuri merkitys.

    Poliitikot eivät tietenkään tällaisista yleisinhimillisistä vahvistusmekanismeista mitään tiedä, eivätkä taloudelliset tai ideologiset valtataistelut suinkaan heitä mihinkään yleisempään ymmärrykseen opeta. Päin vastoin: politiikka menee aina menojaan, jokaista julkisuudessa keekoilevaa Scholzia tasapainottamaaan sitten viriää pinnanalaisessa maailmassa joku Schindler.

    Jokainen sota on hävitty sinä hetkenä kun ammunta alkaa. Kaikilla sodilla aiheutetaan enemmän menetyksiä kuin mitä on mahdollista voittaa. Joukkomittainen aggressio tarkoittaa aina joukkomittaista regressiota. Näillä ei ole mitään tekemistä minkään päämäärärationalistisen järjen kanssa. Niitä pitäisi alusta alkaen ajatella lajille ominaisina taantumis- ja sairausilmiöinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin ihmisten, kuin myös näiden kommentaattoreiden "totuus" pohjautuu vain sosiaalisiin syihin, eikä niinkään syy ja seurausperusteisiin faktoihin. Yhtälailla, joillekin ainoa asiaperuste on lineaarinen merkkijärjestelmä ja sen luoma todellisuus.
      Täytyy kuitenkin muistaa, kaikki on jotakin näiden väliltä: tajunta ei ole sanallinen prosessi, joskin, kaikessa suhteellisuudessaan, meidän on hyväksyttävä uskottavin skenaario.

      Poista
  8. Scholz taitaa olla eniten huolissaan ettei Venäjä häviä sotaa. Samaan tapaan kuin Macron oli huolissaan ettei Putinia saa "nolata". Käsittämätöntä typeryyttä "valtiomiehiltä".
    Kun Ukraina saa F16 hävittäjiin JASSM-ohjuksia (kantomatka on noin 370 kilometriä) niin siinä sitä on taas Putinilla murhetta kerrakseen.

    Yle tänään

    Ukrainan ilmavoimien komentaja kertoi uudesta iskusta Kurskissa: ”Jälleen yksi silta vähemmän”

    Ukrainan ilmavoimien komentaja jakoi videon, joka näyttää sillan tuhoavan ilmaiskun Kurskin alueella.

    https://yle.fi/a/74-20105684

    Artikkelista poimittua

    ”Kurskin suunta. Jälleen yksi silta vähemmän! Ukrainan ilmavoimat jatkaa vihollisen logististen kyvykkyyksien karsimista tarkoilla ilmaiskuilla, jotka vaikuttavat merkittävästi vihollisen toimintaan”, Oleshchuk kirjoittaa julkaisussa.

    Ukraina kertoi eilen tuhonneensa yhden sillan Kurskin alueella. Venäläislähteet väittivät tällöin Ukrainan yrittävän iskeä myös toiseen siltaan Zvannoessa.

    VastaaPoista
  9. Nyt on paha :)

    MTV uutiset tänään
    Helena Petäistö

    Helena Petäistön kolumni: Ukrainan yllätyshyökkäys on menestys ja sen seuraukset Venäjällä myrkkyä Putinille

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helena-petaiston-kolumni-ukrainan-yllatyshyokkays-on-menestys-ja-sen-seuraukset-venajalla-myrkkya-putinille/8992046

    Artikkelista poimittua

    Mutta mitä tekeekään Euroopan johtava puutarhatonttu, Saksan liittokansleri Olaf Scholz?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus Petäistöltä. Kannattaa ehdottomasti lukea.

      Poista
  10. Euroopan suurten maiden vellihousu-johtajat
    eivät opi historiasta - kuten tapauksesta Chamberlain - ennenkuin Putinin brutaalit barbaarijoukot astelevat paraatimarssia heidän pääkaupunkiensa kaduilla.
    Stalinia, Pietari Suurta ja Katariina Suurta esikuvinaan pitävä Putin selvästikin haluaa nimensä historiankirjoihin PUTIN SUURENA, joka loi SUUR-VENÄJÄN. Ukraina on vasta pieni alkupala tälle agressiiviselle isovenäläiselle imperialistille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chamberlain on haukuttu väärin perustein. Tsekkoslovakian luovuttamisella Saksalle ostettiin Englannille aikaa varustautua sotaan. Reaalipolitiikkaa.

      Poista
  11. Yle tänään

    SR: Haaparannalta virtaa huumeita Suomeen

    https://yle.fi/a/74-20105698

    Artikkelista poimittua

    Rikollisryhmät ovat viime vuosina ryhtyneet käyttämään Haaparantaa huumeiden varastointiin ennen kuin ne salakuljetetaan Tornion rajanylityspaikan kautta Suomeen.

    Järjestäytynytta rikollisuutta houkuttelee pohjoiseen mahdollisuus myydä huumeita Suomeen kovalla hinnalla. SR:n mukaan huumeista saa Suomessa usein jopa kaksinkertaisen hinnan.

    VastaaPoista
  12. Moni voisi olla kelpo johtaja rauhan aikana, mutta sotaisa aika vaatii kylmäpäisiä realisteja jotka pystyy itsenäiseen ajatteluun vaikka muut olisi vastaan. Britannian Pääminsteri Rishi Sunak oli viisas, tosin kuin moni EU pyrokraatti Von der Leyeniä ja Borrellia myöten. Hän erosi ja sanoi ettei ala sota-ajan ministeriksi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.