torstai 22. elokuuta 2024

Miljoonien eurojen joenylitys?

Suomussalmella metsätyökone ajoi rauhoitetun joen yli kahdesti siten, että tapauksen sattui näkemään sivullinen henkilö. Tämä oli paikalla laskemassa joessa elävien jokihelmisimpukoiden määrää sekä tapauksen huomattuaan kertonut kuljettajalle tämän toiminnan lainvastaisuudesta. Siitä huolimatta tämä oli jatkanut toimintaansa. 

Metsähallitus on arvioinut, että tapauksessa kuoli tuhansia simpukoita, mutta niiden tarkka määrä ei tietenkään ole kenenkään tiedossa. Siitä huolimatta tapaus on tällä hetkellä poliisin tutkinnassa törkeänä luonnonsuojelurikoksena.

Nähtäväksi jää, meneekö tämä tapahtuma oikeuteen. Lain mukaan "Luonnonsuojelurikkomuksesta tuomitaan...se, joka tahallaan...törkeästä huolimattomuudesta hävittää tai heikentää oikeudettomasti tiukasti suojellun luontotyypin esiintymän". Sekä edelleen, että hänet "on tuomittava...74 §:n säännöksiä rikkonut menettämään valtiolle se arvo, joka rauhoitetulla eläimellä tai kasvilla on lajinsa edustajana....Ympäristöministeriön asetuksella säädetään rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista".

Edellä mainitun lain 74 §:n mukaan "kiellettyä on rauhoitettujen eläinlajien: yksilöiden tahallinen häiritseminen... niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla".

Ympäristöministeriön asetuksella jokihelmisimpukan arvoksi on määritetty 589 euroa. Siten metsäkoneen kuljettajalle saattaa syntyä tapauksesta - siis tuhansien jokihelmisimpukoiden kuoleman aiheuttamisesta - satojen tuhansien tai jopa miljoonien eurojen korvausvelvollisuus, mikäli päätös on langettava. 

Jos näin käy - taikka vaikka ei kävisikään - on varmaa, että tapaus tulee herättämään huomiota ja sillä on pitkäaikaiset seuraukset. Mikäli laki toteutuu koko ankaruudessaan, vaikeuttaa se jatkossa metsätöiden tekemistä sekä aiheuttaa näin metsäsektorille jonkin verran lisäkustannuksia. 

Lisäksi epäilty kuljettaja menisi todennäköisesti henkilökohtaiseen vararikkoon ja - mikäli kyse on yksinyrittäjästä - hänen metsäkoneyhtiönsä konkurssiin. Yleisellä tasolla tällainen päätös johtaisi siihen, että luonnonsuojelulain noudattamiseen tultaisiin jatkossa suhtautumaan oleellisesti vakavammin kuin tähän mennessä eli lainkuuliaisuus lisääntyisi. 

Jos taas syyttäjä tai oikeus päättäisi, ettei tapaukseen liity rikosta tai alentaisi korvaussummaa oleellisesti sen kohtuuttomuuden perusteella, asettuisivat lainsäädäntö ja erityisesti ympäristöministeriön asetus outoon valoon. 

Eli korvaussummaa kohtuullistettaessa nousisi esille kysymys siitä, miksi hintoja on edes määritetty, jos niitä ei tosipaikan tullen sitten noudatetakaan. Ja toisaalta tapauksen määritteleminen muuksi kuin rikokseksi johtaisi varmuudella ainakin ympäristöväen voimakkaisiin reaktioihin. 

Omalta osaltani en ala tässä veikkailemaan oikeuden päätöksen sisältöä. Sen sijaan kaivan popcornit esille ja jään odottamaan mitä tuleman pitää. Samaa suosittelen teillekin, arvoisat lukijani.

39 kommenttia:

  1. Nuo luvut simpukoiden määrästä ovat rohkaisevia. Jos pari joenylitystä tuhoaa tuhansia, on joessa siis miljoonia yksilöitä. Eivät siis olekaan niin uhanalaisia? Jutun lähtötiedot ovat yhtä luotettavia kuin hamasin ilmoittamat gazan ns. siviilikuolemat.

    Onko tässäkin kyseessä uus-uutisoinnin mukanaan tuoma väritys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutussa sanottiin, että kyseisiä simpukoita on Suomessa 150 joessa, joten itse asiassa asiathan näyttäisivät olevan aika hyvällä mallilla.
      Mutta ainahan meillä on kaikki huonosti, esimerkkinä se että maamme pinta-alasta 75 prosenttia on metsää, mutta silti ne ovatkin päästölähteitä eivätkä nieluja. Jne.

      Poista
  2. Erään lehtijutun mukaan oli kuski kehottanut ko. luonnonsuojelijaa riisumaan rintaliivit. Selvää naisvihaa, joka on rangaistuksen koventamisperuste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YLEn mukaan biologi ja tutkimussukeltaja on Myyri Sysivesi. Itse en pysty nimestä päättelemään hänen sukupuoltaan. Haku Finnasta ei tuottanut tutkimustuloksia. Outoa!

      Poista
    2. Sama kävi mielessä. Työni puolesta näen paljon ihmisiä ja nimiä, ja lähes poikkeuksetta nämä kummalliset, sukupuolettomat nimi-hirvitykset ovat myös livenä sellaisia, joista ei heti ota selvää onko henkilöllä XX- vai XY -kromosomit.

      Poista
    3. Tai XYZ-kromosomit tai jotkut sellaiset?

      Poista
    4. XYZ-kromosomistoa ei vissiin tunneta, mutta XXY-häiriö tunnetaan nimellä Klinefelterin oireyhtymä. Veikkaan että Klinefelterin mies ei dyykkaa. Mutta onko Myyri täti vai setä vai jotain siltä väliltä.

      Poista
    5. Joogaohjaaja Myyri S. on nainen.

      Poista
    6. Sukupuolta ei saa olettaa! Siitä voi asianomainen vetää herneen nenään ja tehdä valituksen.

      Poista
  3. Eikös jokin helmisimpukan luonnollinen elinkierto pääty koristamaan rikkaan frouvan rintavakoa? Onko tämä kierto otettu huomioon kun on simpukoiden arvoa laskettu? Vain aidot helmet ovat arvokkaita, helmillä on luonnonmukainen arvojärjestyksensä niinkuin ihmisilläkin.

    VastaaPoista
  4. Oma näkemykseni on, että tämä oli joko täydellistä välinpitämättömyyttä tai ammattitaidottomuutta metsäkoneenkuljettajalta. Nykyisin on ihan perusjuttu tarkastaa / tarkastuttaa tällaiset asiat, että ei mennä suojelluille alueille ja reitit mietitään etukäteen. Ottaen huomioon, että taustalla Stora Enson kokoinen yritys, niin ihmettelen kyllä kovasti tätä asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin. Jos tuo on totta, niin tuo kuski on idiootti, syyllistyy tieten tahtoen ympäristörikokseen, eli vaikka koneen karttapohjalta näkyy kielto ja suojelu, ajaa silti sen puron yli, ja vielä kun joku huomauttaa ja kuvaakin asian, jatkaa silti. Ja syyllistyy todennäköisesti ja todistetusti siinä samalla seksuaaliseen ahdisteluun. Ei paljon järki päätä pakota. Ja sama koskee työnjohtoa, jos ovat moisen sallineet, koska joutuvat kuskin kanssa yhdessä leivättömän pöydän ääreen.

      Arvaukseni siitä mikä tilanteeseen on johtanut, on se ettei noita suojeluja kukaan missään oikeasti valvo, eikä kukaan niistä koskaan mitään rangaistuksia saa. Ei pohjoisen väki ala puroja kiertelemään etelän byrokraattien käskystä jos siihen ei mikään oikeasti pakota. Ja siksi tuo ylimielisyys. Nyt on vain pettänyt järki ja harkinta eikä olla tajuttu että ollaan jääty rysän päältä kiinni, ja on vain jatkettu ja pahennettu tilannetta kaikella mitä on tehty. Tyhmyydestä sakotetaan, tässä tapauksessa todennäköisesti konkreettisesti. Motokuskista tuli kerralla työtön, ei häntä enää kukaan uskalla palkata. Hänen loppuikänsä menee kaljan juontiin kuistilla.

      Poista
    2. Ja lisään vielä että kuskin reaktioon on todennäköisesti vaikuttanut tämän Myyrin fyysinen habitus ja asian esittämistapa, eli se on ärsyttänyt lisää sen lisäksi että tämä henkilöoletettu on hyppinyt koneen eteen sitä pysäyttämään, asia joka jo se saa varmaan veekäyrän nousemaan. Mutta itsehillintää olisi pitänyt olla enemmän.

      Poista
    3. Metsäkoneenkuljettajan olisi pitänyt jättää urakka kesken? Mahdotonta yrittäjälle. Kyllä sinne joen pohjaan jäi niitä jumaloituja simpukoita Myyrin kirjanpitoon laitettavaksi.

      Poista
    4. Ei olisi alunperinkään pitänyt aloittaa moista urakkaa jos sitä ei voi tehdä suojeltavia kohteita tuhoamatta. NE suojelukohteet on siellä urakkatietokannassa ja koneen kartalla ja jo siinä vaiheessa näkyvissä kun annetaan tehtävä mennä sinne metsään. Ne olisi pitänyt huomioida jo siinä vaiheessa eikä edes aloittaa koko hommaa. En ole vihreä vaan oikea luonnonsuojelija joten tuollainen perseily vituttaa oikeasti. Vihreiden höyrötykset on ihan eri asia kuin luonnon ja eläimistön tuhoamisen estämiset.

      Thorvald Eskilinpoika

      Poista
  5. Näin Saksassa

    Yle tänään

    The Guardian: Teslan jättitehtaan tieltä kaadettiin puoli miljoonaa puuta

    Sähköautoja tuottavan tehtaan rakentaminen herättää ristiriitaisia tunteita Berliinissä.

    https://yle.fi/a/74-20106547

    Artikkelista poimittua

    Lehti kertoo ympäristötietoa keräävän Kayrros-yhtiön satelliittihavainnoista, että tehtaan tieltä raivattiin 329 hehtaaria metsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se metsien ennallistaminen tähän suhtautuu vai onko niin, että sekin koskee vain Pohjolan metsäisiä maita ja saksalaiset saavat tehdä mitä hyvänsä?

      Poista
    2. Ennallistamisasetus koskee vain ugreja?

      Poista
  6. Niin meneekö mahdolliset sakot/korvaukset siis tälle yrittäjälle yksioikoisesti, vai onko stora enso vastuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka paljon Suomessa on kaadettu metsää tuulivoimaloiden ja niiden vaatimien teiden tekemiseen? Ja kuinka paljon todella raskaiden osien rahtaaminen myös rasittaa ennestäänkin kuralla olevaa tieverkkoa, jonka korjaamiseen ei rahaa tunnu löytyvän. Sattumasähköä ei tähän maahan tarvita yhtään enempää.

      Poista
    2. Asvaltin harmailla city-viherkommareillakaan ei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee - kun on pää pilvissä ja jalat irti maassa eikä ole tainnut koskaan käydä oikeassa metsässä.

      Poista
  7. Tässä toisinajattelijan näkökulmaa asiaan. Taas jälleen kerran saimme nähdä miten tässä maassa luonnonsuojelu asioiden kohdalla kauniit puheet ja kova käytäntö eroavat toisistaan. Suomen luonnon päätuhoajan Stora Enson tiedotteessa sanotaan että:"Korjaavat toimenpiteet tapahtumapaikalla on käynnistetty". Minä veikkaan että näillä "korjaavilla toimenpiteillä" Stora Enso todennäköisesti aiheuttaa vain lisävahinkoa jokihelmisimpukoille. Siellä kovasti touhutaan vahinkopaikalla jotakin ja sanotaan sitten että asia on korjattu. Mehän eletään sanojen väärinkäytön kulta-aikaa. Vallanpitäjille on tärkeintä että käytetään oikeita sanoja väärässä paikassa.

    Mitä tulee tuohon tulevaan oikeuskäsittelyyn, niin sehän on monta kertaa tässä maassa nähty että miten käy kun vastuukysymyksiä aletaan selvittämään ISON RAHAN ja yksityisen ihmisen välillä. Stora Enso on jo esittänyt tiedotteessaan pahoittelut tapahtuneesta, joten se saa riittää. Sehän olisi oikeusmurha jos tuollaisen pahoittelun, katumisen ja "korjaavien toimenpiteiden" jälkeen suuryritys joutuisi vielä korvauksia maksamaan . Korvausmiljoonat menee tietenkin metsäkonekuskin piikkiin, niin kuin tällaisissa tapauksissa yleensä käy.

    Mahtoikohan tuo tyhmä metsäkonekuski edes tietää mikä on jokihelmisimpukka ja sitä että se on ollut rauhoitettu vuodesta 1955 lähtien. No jatkossa kyllä tietää aivan varmasti. Stora Enso on kyllä ollut asiasta tietenkin erittäin tietoinen.

    Tuo ikävä tapahtuma kertoo myös siitä miten Suomen metsät on aikalailla hävitetty metsäyhtiöiden toimesta, kun pitää tuollaisesta paikasta lähteä puuta hakemaan.

    Metsäntutkimuslaitoksen professorina toiminut Erkki Lähde on "Suomalainen metsäsota" --kirjassaan hyvin selvittänyt tätä suomalaisen metsämafian rikoshistoriaa. Metsämafian uhreiksi on joutunut vuosikymmenien aikana niin luonto kuin yksityiset metsän omistajatkin. Suosittelen Emeritusprofessori Erkki Lähteen kirjoituksia kaikille jotka haluavat perehtyä suomalaisten metsäyhtiöiden vuosikymmenien aikana harjoittamaan ja EDUSKUNNAN LAILLISTAMAAN rikollisuuteen maassamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kuski ja työnjohto ainakin periaatteessa tienneet sen suojattavan kohteen ja sen tiedot että mitä ja miksi. Ne on nimittäin sekä Stora Enson hakkuiden suunnittelutietokannassa ja siten myös moton näytöllä näkyvissä. Se että siitä ei ilmeisesti välitetty missään portaassa, on hyvin mielenkiintoinen asia. Ja vielä tuo seksuaalissävytteinen sanallinen hyökkäys päälle, se on jo tyhmyyden riemuvoitto.

      Thorvald

      Poista
  8. Luultavasti kuljettaja saa 50-100 päiväsakkoa ja korvaussummaa kohtuullistetaan. Se on helpompaa kun ei ole asianomistajaa, joka olisi kärsinyt vahinkoa.

    VastaaPoista
  9. Miten mahtaa oikeudessa riittää todistukseksi arvioidut tuhoutumismäärät? Jos korvauksia määrätään kappalehintaan, voi syytetty vaatia todisteeksi kuolleet simpukat ja vielä näyttöä siitä, että ne ovat hänen tappamiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se nyt ihan noin mene. Määrä arvioidaan. Professorin selostuksen mukaan näyttö ilmeisesti on aika selvä.

      Poista
  10. olisin itse vielä pari kertaa peruuttanut yli, samaan konkurssiin sitte kunnon lasku nääs ja ohituskaistaa iltalehden etusivulle

    VastaaPoista
  11. Hui hirveetä, minulla on tontin reunassa raakku joki/oja/noro täytyy katsoa mitä tekee rannassa.
    Tuskin noita korvauksia kovin aktiivisesti peritää. Luin jostain että tuulivoimalat ovat Suomessa varmuudella (löydetty) silpunneet 43 merikotkaa a´7200 €.
    Tuskin on tuota n. 300 000 € on peritty, ei ole ainakaan missään silmiini sattunut juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on yksi syy miksi vastustan näitä ropelleja ja olen alusta saakka vastustanut. On ollut kokoajan tiedossa muualta saadusta kokemuksesta että ne silppuavat lintuja ja oikeasti niitä lepakoitakin. Siis sen lisäksi että ovat aivan hemmetin rumia ja tekevät entisestä luonnonmaisemasta teollisuusalueen. Nuo tuulivoimalat ovat luontotuho par excellence, harva toimi yltää samaan. Ja samoin kuin se parinkymmenen vuoden takainen biopolttoaine törmäily joka tuhosi tolkuttomat määrät sademetsää palmuöljyplantaaseiksi, se on ollut vihreiden idiotismin aikaansaannosta. Näitä luontotuhoja en anna vihreille anteeksi milloinkaan. Tosin sillä etten anna niitä anteeksi ei ole mitään merkitystä koska suurin osa porukasta ei edes tajua mitä se porukka oikein on saanut aikaan. Mitään luonnonsuojeluun liittyväähän he eivät oikeasti ole tehneet tai saaneet aikaan koskaan, pelkästään poseeranneet että olisivat.

      Thorvald Eskilinpoika

      Poista
    2. Asfaltin harmaille city-viherkommareille on tärkeämpi tukea ylimpien globalistiroistojen suurta ilmastohuijausta kuin aidosti suojella luontoa.
      Viherkommarien sorvaama susilakikin on täysi susi: jos lammasfarmari ampuu aitauksen sisällä hänen lammaslaumaansa raatelevn suden, niin hän voi joutua puoleksi vuodeksi kiven sisään "metsästysrikoksesta"!
      Kokemusperäisesti tiedetään, että susi tappaa kerralla moninkertaisen määrän saaliseläimiä kuin mitä se jaksaa syödä.
      Hyvin viljelyskasveja tai metsää kasvavien entisten soiden ojien tukkiminen on eräs toinen viherkommarien fanaattisesti ajama idioottimaisuus.
      Koko päästökauppa-kusetus/huijaus on edelleen yksi viherkommarien idioottimaisen agendan osanen.

      Poista
    3. Näihin tuulimyllyjen tappamiin lepakoihin liittyy se valtamedian moka, jota se ei koskaan halunnut oikaista. Monet ehkä muistavat, kuinka PS:n Putkonen puhui tai kirjoitti kuinka tuulimyllyt aiheuttavat lepakoiden räjähtämistä. Sille irvailtiin tv:n sketsiohjelmia myöten. Putkonen oli vähän huolimaton sanoissaan. Myöhemmin selvisi, että lepakkojen keuhkojen hennot verisuonet eivät kestä tuulimyllyjen lähellä ilmanpaineen muutoksia ja ne tuhoutuvat.

      Poista
  12. Tähänastinen keskustelu on ollut mielenkiintoista ja tuonut esille varsin oleellisia seikkoja, kiitos siitä kaikille. Kuten siitäkin huomaa, on käsissämme poikkeuksellisen merkittävä tapaus, jonka ratkaisulla on paljon laajempi merkitys kuin asiasta kertoneen Ylen jutun perusteella olisi voinut suoraan ymmärtää. Sitä odotellessa en ota kantaa tämän enempää ainakaan tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
  13. Sellainen pikku huomio että joen ylitti ajokone eikä moto. Ajokonekuskin ei tarvitse ihan hirveästi karttoja katsella ja olisi voinut vedota tietämättömyyteen. Kuski mokasi helvetin pahasti kun ylitti joen huomautuksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä ajokoneessa samat kartat ja tiedot kuin motossakin, mistä hän muuten tietäisi missä ne moton katkomat rungot oikein ovat haettaviksi.

      Poista
    2. "mistä hän muuten tietäisi missä ne moton katkomat rungot oikein ovat haettaviksi."

      Tapaavat olla siinä moton ajouran välittömässä läheisyydessä. Toisin kuin motokuskin ajokeen kuskin ei tarvise tuijotella kartoista rajoja yms. kunhan vain ajaa samoja jälkiä minimoiden turhat siirtymät.

      Poista
    3. Voipi olla, tai sitten ei. Mutta moto merkkaa dataan minne ne puut kaatoi ja se tieto on käytettävissä ja kartalla. Ja yleensä kerääjä merkkaa samaan paikkaan kunkin kasan haetuksi ettei niitä vahingossa jää metsään. Vai eikö noita työkaluja enää käytetäkään? eli kyllä se tieto on siellä koneilla, siihen ei voi vedota. On eri asia jos sitä ei käytetä.

      Poista
    4. Ylitti sen puron kuulemma 300 kertaa, jos kuljetettavat puumäärät pitää paikkansa... eli vitut välittivät mistään luonnonsuojelukohteesta, ihan suunniteltu kulkureitti koko hakkuulle. Jos puut on toisel puol jokke ja tukkiautojen lastauspaikka tois puol, ei siitä pääse mihinkään että ihan tahallinen juttu. Etenkin kun on tullut ilmi että joesta ja sen suojelusta on lähetetty ihan erikseen mailia metsänomistajille ja Stora Ensolle.

      Thorvald

      Poista
  14. HS 23.8.2024

    HS:n näkemä sähköposti paljastaa: Stora Enso sai selkeän ohjeen

    Suomussalmen simpukkatuho|HS:n näkemä sähköposti osoittaa, että metsänomistaja ja Stora Enso saivat Kainuun ely-keskukselta selkeät ohjeet siitä, miten simpukkatuho Suomussalmella vältetään.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010648219.html

    Artikkelista poimittua

    Valvovalta viranomaiselta eli Kainuun ely-keskukselta lähti 15. toukokuuta Stora Ensolle ja metsänomistajalle sähköposti, jossa kiellettiin kyseisen joen ylitys esiintymän kohdalta. Lisäksi viranomainen suositteli jättämään joen varteen noin 45 metrin kaistaleen, josta puita ei hakata.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.