maanantai 5. elokuuta 2024

Britannian pääministeri otti yksipuolisen kannan maansa mielenosoituksiin

Maahanmuuttajataustaisen henkilön puukkohyökkäys lasten tanssitilaisuuteen on johtanut Isossa-Britanniassa laajeneviin mielenosoituksiin. Niistä saa melko monipuolisen kuvan tästä sosiaalisen median ketjusta

Väkivaltaan ovat sen mukaan syyllistyneet ainakin maahanmuuttoa kritisoivat mielenosoittajat - joista ainakin osa on äärioikeistoa - ja muslimimaahanmuuttajat. Lisäksi väkivaltaan on ilmeisesti syyllistynyt myös wokeltavaa vasemmistoa. 

Tämän ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei suurin osa mielenosoittajista ole osallistunut minkäänlaiseen väkivaltaan, vaan on halunnut tuoda esille tyytymättömyytensä kotimaassaan harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. Nämä ihmiset ovat mitä todennäköisimmin aivan tavallisia brittejä.

* * *

Oma lukunsa ovat kahteen turvapaikanhakijoita majoittaneeseen hotelliin kohdistuneet hyökkäykset. Niiden sijaintipaikoista noin 80 000 asukkaan Tamworthissa on esiintynyt raiskauksia, joista osa on maahanmuuttajataustaisten henkilöiden tekemiä, mutta eivät kaikki

Rotherham on hiukan isompi kaupunki, joka tunnetaan noin 30 vuotta toimineesta brittityttöjen raiskausringistä. Sen aikana pakistanilaistaustaiset miehet tekivät seksuaalista väkivaltaa noin 1 400 tytölle ja naiselle. 

Viranomaisilla on tieto tästä touhusta viimeistään vuodesta 1990 alkaen, mutta sen toiminta lopetettiin vasta 23 vuoden kuluttua. Tämä johtui useiden tekijöiden yhdistelmästä, joihin kuuluivat rotu, luokka, uskonto ja sukupuoli. 

Niihin kuului pelko siitä, että tekijöiden etnisyys aiheuttaisi syytöksiä rasismista, mutta myös halveksivat ja seksistiset asenteet pääasiassa työväenluokkaisia uhreja kohtaan. Lisäksi viranomaiset halusivat suojella kaupungin mainetta ja myös heidän koulutuksessaan oli puutteita. Eikä resurssejakaan asian tutkimiseksi tahtonut löytyä. 

Siksi on äärimmäisen mielenkiintoista, että nyt nähdyissä tapahtumissa on esille noussut juuri Rotherham ja siellä maahan pyrkivillä kehitysmaalaisilla bisnestä tekevään hotelliin kohdistunut hyökkäys. Ja ymmärrän hyvin ne syyt, miksei kaupungissa pidetä elintasoperusteisista maahanmuuttajista.

* * *

Briannian tuore työväenpuoluelainen pääministeri Keir Starmer on luonnollisesti ottanut kantaa tapahtumiin. Hänen mukaansa "ihmisillä tässä maassa on oikeus olla turvassa, ja silti olemme nähneet, kuinka muslimiyhteisöjä on kohdistettu, moskeijoihin on hyökätty, muita vähemmistöyhteisöjä on vainottu, natsitervehdyksiä on tehty kaduilla, poliisiin on hyökätty, ja perusteetonta väkivaltaa on käytetty rasistisen retoriikan rinnalla. Joten ei, en epäröi kutsua sitä siksi, mitä se on: äärioikeistolaista huliganismia."

Viitaten alussa linkittämääni sosiaalisen median viestiketjuun, olisi kuitenkin yleisesti ottaen ollut parempi, mikäli pääministeri ei olisi valinnut tässä vaiheessa puoltaan, vaan olisi tuominnut kaikenlaisen väkivallan. Näin siitä huolimatta, että sen epäilemättä aloittivat maahanmuuttovastaiset nuoret miehet, joita Starmer lienee tarkoittanut termillä "äärioikeistolainen". 

Kantaa on toki otettu neutraalimmallakin tavalla. Näin teki Hampshiren poliisin ja rikosten ehkäisyn komissaari sekä konservatiivipoliitikko Donna Jones joka mellakoitsijoiden tuomitsemisen lisäksi kritisoi pääministerin toimintaa. 

Jonesin mukaan Starmerin toimet ovat "johtaneet syytöksiin kaksitasoisesta poliisitoiminnasta, mikä on yllyttänyt mielenosoittajia, jotka väittävät taistelevansa Britannian itsemääräämisoikeuden, identiteetin ja laittoman maahanmuuton pysäyttämisen puolesta." Lisäksi hän kertoi "puhuneensa ihmisten kanssa molemmilta puolilta" ja vaati hallitusta tunnustamaan levottomuuksien perimmäiset syyt, "jotta ne saataisiin loppumaan".

Nähtäväksi siis jää, minkälaisiin poliittisiin ratkaisuihin Britanniasa päädytään. Ja johtavatko ne sikäläisen maahanmuuttopolitiikan muutoksiin vai toimivatko jopa rakennusaineina tuleville - vieläkin rajummille - väestörakenteen muutoksen ajamille yhteiskunnallisille kriiseille.

23 kommenttia:

  1. Äärivasemmistolaisessa TS:ssa oli pieni STT:n juttu, jossa levottomuuksien kerrottiin alkaneen kolme pikku tyttöä surmanneesta veitsi-iskusta. Levottomuuksien jatkumisen syynä on muka iskun tekijästä levitetty disinformaatio. Voi hyvännen aika tätä nykymedian "journalismin" tasoa!" Maahan tunkeutujiista ei löydetä ikinä syytä.

    Ilta-Paskassa puolestaan Tuppurainen ja Kaikkonen uskovat, että viime vuosina jyrkästi kasvaneiden vankimäärien syynä on tiukentunut laintulkinta. Kaipa näiden pölvästien mielestä musuraiskaajien ja -ryöväreiden pitäisi tallustella kaduilla vapaina.

    VastaaPoista
  2. Odotellaan, että Honkasalo tuomitsee jyrkästi mustiaisiin kohdistuvat ikävät asenteet ja teot.

    Tästä ei ole muuten pitkän aikaa, kun raiskauksien lukumäärän nousua poliisit selittivät ilmoituskynnyksen madaltumisella. Taisi olla samoihin aikoihin, kun Taponen ei nähnyt maahanmuuttajajengejä missään.

    VastaaPoista
  3. Barbaarinen kolmen pikkutytön murha laukaisi raivon ja vihan. Se tässä on pääasia eikä jonkun nettiin syöttämä tekijän väärä nimi. Oikeata nimeähän ei ole julkistettu. Huliganismi on kieroutunut tapa reagoida murhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Amerikassa mellakoitiin, ryöstettiin kauppoja ja sytytettiin tulipaloja mustan rikollisen George Lloydin tapauksessa, siitä alkoi Black lives matter -kampanja, joka levisi koko maailmaan. Jotenkin kaikki väkivalta tuntui olevan hyväksyttävää ja oikein, jopa urheilukentillä polvistuttiin ja osoitettiin mustalle rodulle kunnioitusta. Entä nyt? Ruandalainen maahanmuuttaja tappoi brutaalisti kolme viatonta pikkutyttöä ja haavoitti monia muita lapsia ja aikuisia, mutta poliitikot ja toimittajat yrittävät kääntää vihan äärioikeistoa kohtaan. Ymmärtääkseni ihan tavalliset englantilaiset täysin oikeutetusti osoittavat mieltään moisia hirveyksiä vastaan, joita holtiton maahanmuutto kehitysmaista on aiheuttanut ja aiheuttaa. On käsittämätöntä, että vakaviin ongelmiin ei reagoida Englannissakaan.

      Poista
    2. Ei tuon mittaluokan ongelmiin enää ole "ihmisoikeuksien mukaisia" ratkaisuja. Lontoossakin englantilaiset ovat jo vähemmistö. Nämä median nyt "äärioikeistoksi" kutsumat englantilaiset ovat huomanneet ettei äänestämällä voi estää pahoja asioita tapahtumasta tai vaikuttaa kiihtyvään kehitysmaalaistumiseen, joten jäljellä ei ole enää muita keinoja kuin mellakointi.

      Lakeihin perustuva "oikeusvaltio" syö pohjan itseltään olemalla välittämättä niiden mielipiteistä, jotka alunperin käyttäytyivät ja elivät ihmisiksi noudattaen lakeja.

      Poista
    3. Joo, se on huono kun "ihmisoikeudet" alkaa nousta lakien yläpuolelle.

      Poista
    4. Anonyymille 11.31: Valitettavasti taidat olla oikeassa. Katsoin Youtubesta yhden muslimimarssin/mielenosoituksen keskeltä Lontoota ja voi taivas sitä porukan määrää, mustia kaapuja ja muita vaatteita sekä huiveja! Heitä oli liikkeellä tuhansittain ellei kymmenin tuhansin, poliisi seurasi katseella ja liikenne sai väistyä ja odottaa. Järkytytykseni määrä oli melkoinen. Kuka haluaa enää edes turistina lähteä Lontooseen?

      Poista
  4. On se kumma kun näissä "äärioikeiston" porukoissa on ihan kaikenvärisiä ja -näköisiä ihmisiä. Ovat briteissä totaalisesti syöntyneet tähän "rauhanuskontoon". Ja hallituksensa kun pelkää enemmän muhamettilaisia, kuin perusbrittejä. Kauankohan menee siihen että "totuusministeriö alkaa puuttua youtubeen? Sieltä kun on nähtävissä mitä oikeasti tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän briteissä leviää X-palvelussa vastakampanja tälle oikeistodemari Starmerin äärijulistukselle. Siellä naiset jakavt itsestään kuvia kuinka he ovat sikäläisen pää-ämmän mukaan äärioikeistoa, tavallisia brittikotiäitejä, isoäitejä jne. Ja monia eri sotien veteraaneja on myös liittynyt mukaan.
      Huru-ukko

      Poista
  5. Katsoppa video tästä artikkelista ja lue myös teksti.

    MTV uutiset tänään

    Australia nosti terroriuhkatasoaan todennäköiseksi – yhä useampi epäilty alaikäinen

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/australia-nosti-terroriuhkatasoaan-todennakoiseksi-yha-useampi-epailty-alaikainen/8984842

    Artikkelista poimittua

    Tiedustelupäällikkö Mike Burgessin mukaan äärimmäiset ideologiat ovat lisääntyneet maassa.
    ...
    ...
    Burgessin mukaan australialaisia radikalisoituu aiempaa enemmän ja he ovat aiempaa halukkaampia käyttämään väkivaltaa asioidensa edistämiseksi.
    ...
    ...
    Burgess viittasi myös alaikäisten osallisuuden kasvuun. Eräässä tuoreista tapauksista epäilty on ollut 14-vuotias.

    Huhtikuussa 16-vuotias poika puolestaan puukotti assyrialaista kristittyä piispaa suorana lähetetyn jumalanpalveluksen aikana Sydneyssä.

    – Hallitukset ympäri maailmaa ovat huolissaan nuorten radikalisoitumisesta, verkossa tapahtuvasta radikalisoitumisesta sekä uusien sekalaisten ideologioiden noususta, pääministeri Anthony Albanese sanoi.

    ---------------------------------

    Kun islam uskonnossa opetetaan, että muut ovat vääräuskoisia ja heidät tulee joko alistaa tai tappaa - onko syytä valkopestä tätä asiaa selittämällä jotain tarinaa "sekalaisten ideologioiden noususta".
    Vai onko syytä tunnustaa tosiasiat ja todeta, että islam uskoiset toimivat juuri kuten heidät on opetettu?
    Entä sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites olisi maailmanlaajuinen ristretki, jossa nuo pyllistelijät pistetään aisoihin tavalla tai toisella?

      Poista
    2. Jos valita saa niin mieluimmin sillä toisella!

      Poista
  6. Jos nyt 23 vuoden ajalta löytyy 1400 alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttöä, niin todellinen luku on vähintään 10- kertainen ja siis 14. 000 raiskausta.

    Kuinka moni vakiintunut nainen lähtee kertomaan poliisille "kilttien muslimisetien rahalahjoista" ja monen sedän kanssa harjoitetusta sukupuoliyhteydestä, kun tietää ettei se johda mihinkään ja mitään ei voi enää todistaa.

    Lisäksi naisella voi olla jo lapsia ja hyvä perhe, joka menee siinä samass rytäkässä.

    Ruotsin pääsiäismellakat olivat pari vuotta sitten äärimmäisen väkivaltaiset. Kymmeniä poliiseja loukkaantui, poliisiautoja poltettiin ja omaisuuta tuhottiin sadoilla miljoonilla.

    Silloin riehuneet muslimit olivat kuitenkin Ylen ja Hesarin mukaan jälleen uhreja, vaikka heille on jaettu Ruotsin lakien mukaisia jopa 4- 6 vuoden vankeustuomioita.

    VastaaPoista
  7. Jos pienille lapsille opetetaan kurkun katkaisua leikkinallen ollessa uhrina, juutalaiset esitetään sikoina, jotka pitää tappaa, länsimaalaiset ovat vääräuskoisia ja kasvatukseen kuuluu fyysinen väkivalta, jotakin menee alusta asti pieleen.

    VastaaPoista
  8. Turvapaikanhakijoiden väärinkäyttäytyminen alkaa usein jo valehtemalla ikä ja peruste maahantuloon. Hölmö systeemi uskoo melkein kaiken. Mitähän tämä opettaa heti kättelyssä näille. Väärinkäytöksiä ja rikoksia vähätellään systemaattisesti. Meitä taas epäillään rasismista milloin mistäkin syystä. Kaiken lisäksi heille tarjotaan ilmainen kohuutason elämä vastikkeetta, Tämä sitten maksaa niin valtavasti, etteivät poliitikot uskalla kertoa. Osa ei sopeudu tänne ja aiheuttaa vielää ties mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa ei sopeudu ja "sopeutuneetkin" tekee turhaa työtä toimien sopeutumattomien Kela-tulkkeina.

      Poista
  9. Tolkuttomien ajatusten Tonava Merkel totesi aikanaan harvinaisena selväjärkisenä hetkenään, että monikulttuurisuus ei toimi. Mutta avasi idiootti sitten kuitenkin portit muslimien maahanvyörylle, "wir schaffen das". Ja perässä seurasi tietysti muu pölhö Eurooppa, ja hoki, että monikulttuurisuus on rikkautta. Nyt on sitten huonot housussa näiden moniosaajien kanssa, eikä enää oikein ole keinoja, millä tilanne korjataan. Kun ainoa toimiva keino olisi palauttaa kultamunat sinne, mistä ovat tulleetkin.

    VastaaPoista
  10. Pohjimmiltaan ihmisyyteen -- siihen, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laumaolento -- kuuluvien yhteisöongelmien ratkaisuyritykset ultraindividualististen järkijäsennysten tai ultraopillisten ideologioiden pohjalta eivät tule poistamaan kulttuurisen sopeutumattomuuden ongelmia.

    Poliitikot ideologoineen, juristeristit yliyleistävin yleiskäsittein kyhättyine "ihmisarvo- ja -oikeuspykälineen" saati journalistit sairaine vaikuttamishaluineen eivät tule muuta kuin kasvattamaan ongelmia. Kun ajattelulta puuttuu pohja, kaikki "keskustelu" on pelkkää käsitteellistä pintakuohua ja -kuolaa, pelkkää stiiknafuulaa.

    Ja tämä viimeisin vaihe -- se että esim. YLE molokkinsa sisällä kouluttaa omaa väkeään priorisoimaan intersektionaalisen feminismin pisteytykset todellisen asiantuntemuksenkin edelle -- se kaikki kertoo siitä, että yhteisössä on enää vain yksi "vallan voimaviivojen" suunta: alaspäin. Kun kehittynyt ja kehittymätön kohtaavat, kaikki yhteisyys voidaan rakentaa vain kehittymättömien ehdoilla.

    Eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia taantuu de facto teokratiaksi. Inkvisitiot ovat jo järjestäytymässä, maagiset noitaoikeudenkäynnit käräjäsalien ovilla. Keskustelu on jo muuttunut pelkiksi leimasojen reagensseiksi, ja totalitarismiin kuuluvaa ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuria edellytetään.

    Kafka on täällä tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asylum-taikasanalla on saatu aikaan kantaeurooppalaisten matalan intensiteetin kansanmurha käyntiin.
      Ihmisoikeus-talibanit Euroopassa ovat monta kertaa tuhoisampia kantaeurooppalaisille kuin Afganistanin talibanit afganistanilaisille.

      Poista
    2. Eurooppa koki viime vuosisadalla valtavia sosiopåsyykkisiä taantumia, joista sosialismin nimissä tehdyt kumoukset ja yritelmät olivat yksi, natsi-Saksan taantuminen totalitarismiin toinen. On sama, minkä ideologisen "ismin" nimiin nämä yhteiskunnalliset taantumailmiöt pannaan, koska kysymyksessä oli eurooppalaisen uuden ajan ajattelun hajoaminen, jota ei sitten kriisien jälkeenkään ole onnistuttu korjaamaan.

      Päin vastoin. Meidän on edelleenkin projisoitava ja henkilöitävä taantumailmiössä ilmi tullut "pahuus" johonkin "ismiin", ja joka ikinen ilta televisiomme näyttävät meille natsi-Saksassa tapahtuneita hirveyksiä. Negatiivisen kultin muodostaminen on edelleen meille välttämätöntä, ja tarvitsemme vahvoja projektiivisia viholliskuvia jotta hajanainen ajattelumme pysyisi edes jonkinlaisessa järjen muodossa.

      Totalitaristinen jäykistyminen absoluuttiseen normimoraaliin estää meitä todellisuudentajuisen suhteen sekä tapahtuneeseen historiaan että nykyhetken uusiin haasteisiin, eli ihmisen historiassa ainutlaatuisen massiivisiin mittasuhteisiin kasvavan kansainvaelluksen torjuntaan. Osaamme vain noitua ymmärryksemme juuri tuollaisilla "turvapaikka-ajattelun" kaltaisilla stiiknafuulioilla.

      Ymmärryksemme "ihmisyyttä" kohtaan on nollassa. Olen vahvasti sitä mieltä, että meidän pitäisi ensin ymmärtää oman -- eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen -- ajattelumme erityislaatuisuus. Vasta sen jälkeen meillä olisi edellytyksiä nähdä todellisuudentajuisemmin se miten tuhoisia yritykset sovittaa keskenään sosiodynaamisesti aivan erisuuntaisia kulttuureja -- käytännössä teokratiaa ja demokratiaa -- ovat.

      Maahanmuuton ja monikulttuuristumisen tuhoisuuden näkeminen ei ole ideologinen kysymys, se ei ole "rasismia" eikä mitään muutakaan "ismiä" -- se on pelkkää klassista sosiologiaa, josta akateeminen maailmamme on tällä hetkellä niin eksyksissä kuin vain mikään olla voi.

      Poista
  11. Ei ollut lainkaan rakentava tämä vassari pm.

    VastaaPoista
  12. Vastaavia muslimien raiskausrinkejä ja -porukoita on ollut monen monessa kaupungissa briteissä; Derbyssä, Huddersfieldissä, Newcastlessa, Oxfordissa, Manchesterissa, Rochdalessa, Rotherdamissa, Telfordissa... ei kovin suuri ihme jos meno on alkanut briteille jo riittämään. Leedsin tapauksessa arvioitiin raiskaajia olleen peräti tuhat, mutta tuomiolle saatiin vain 11.

    VastaaPoista
  13. Yle 6.8.2024

    Elon Musk suututti Britannian mellakoita koskevilla kommenteilla – oikeusministeri: vastuutonta

    Britanniassa on puhjennut äärioikeiston valeuutisilla lietsomia mellakoita. Miljardööri Elon Musk kirjoitti sunnuntaina X:ssä, että Britanniassa puhkeaa vääjäämättä sisällissota.

    https://yle.fi/a/74-20103431

    Artikkelista poimittua

    Maanantaina pääministeri Starmer vannoi X:ssä, että Britannian hallitus soveltaa rikoslakia mellakoitsijoita vastaan niin netissä kuin tosielämässäkin.

    – Me emme aio sietää hyökkäyksiä moskeijoita tai muslimiyhteisöjä vastaan, Starmer sanoo.

    Musk vastasi tähän, että ”eikö teidän pitäisi olla huolissanne *kaikista* yhteisöistä?”.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.