maanantai 29. heinäkuuta 2024

Halpa henkivakuutus

Vantaan Kuusijärvellä kaksi pientä lasta - 4- ja 7-vuotiaat - joutuivat pitkäksi aikaa veden alle. Sen seurauksena he taistelevat juuri nyt elämästään sairaalassa. Toivottavasti he selviävät tapauksesta hengissä ja ilman pysyviä vammoja. 

Kuusijärvi on hyvin valvottu uimaranta ja ainakin lasten isä oli paikalla. Lisäksi paikka on suosittu, joten sen rannalla on paljon ihmisiä. Kaikesta tästä huolimatta lapset onnistuivat kenenkään huomaamatta poistumaan matalalta laiturilla ympäröidyltä leikkirannalta syvään veteen. 

Siksi lehdistössä on muistutettu sen tärkeydestä, että vanhemmat valvoisivat lapsiaan tauotta uimarannalla ja ylipäänsä veden äärellä. Tämä on tietenkin erinomainen neuvo. 

Sen sijaan en ole huomannut missään toista neuvoa, joka on mielestäni vieläkin erinomaisempi. Lapset nimittäin kannattaa opettaa uimaan pienestä pitäen. Mieluummin neli- kuin viisivuotiaana. Ja viimeistään ennen kouluikää. 

Valitettavasti näin ei ole, vaan vuoden takaisen tiedon mukaan vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista osaa uida kunnolla. Toisin sanoen lähes puolet murrosikään saapuvista nuorista on veden äärellä alttiina hukkumiselle. 

Siksi on syytä toivoa, että Kuusijärven järkyttävä onnettomuus herättäisi vanhemmat ymmärtämään uimaopetuksen tärkeyden ja motivoisi heidät joko itse opettamaan jälkeläisilleen uimataidon tai ainakin viemään heidät ohjattuun uimaopetukseen jo hyvissä ajoin ennen kouluikää. Tai jos se on jäänyt tekemättä varhaislapsuudessa, niin opettamaan uimataidon edes koululaisena, sillä se on paras ja vielä halpakin henkivakuutus hukkumista vastaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsia ei kannata opettaa uimaan, koska se on vaarallista
Vantaalaiset saavat reilun kahden miljoonan euron savusaunan
Burkini, hygienia ja naisten alistaminen

19 kommenttia:

  1. Punavihreiden tänne haalimat heikkovirtainsinöörit ja vastaavat eivät anna tyttäriensä osallistua uimaopetukseen. He eivät myöskään vahdi lapsiaan missään, ei leikkikentillä, ei uimarannoilla, mutta viihtyvät kännykän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin tapauksessa oli kysymys ulkomaalaistaustaisista eli voi hyvinkin olla kysymys tuosta mistä edellinen kirjoitti. Ennen wanhaan koulut järjestivät uimaopetusta liikuntatuntien yhteydessä.

      Poista
    2. Olin tänä kesänä Leppävaaran maauimalassa aikuisten uima-altaassa vesijuoksemassa altaaseen laskeutuvien portaiden kohdalla, kun portaita pitkin oli veteen laskeutumassa kokovartalon peittävässä uima-asussa oleva tummahipiäinen nainen ties kuinka monen pienen lapsen kanssa, mutta heidän altaaseen tulonsa tuli keskeyttämään uimavalvoja, joka selitti naiselle, että aikuisten altaaseen ei saa viedä pieniä lapsia.

      Helsingitär

      Poista
  2. Paikalla oli molemmat vanhemmat. Takuulla naamat liimattuna "älykännykkään" kuten myös uimavalvojilla. Liian paljon tullut nähtyä tuota että kuvittelisi muuta tapahtuneen tässä pienten lasten tapauksessa. Toivon että lapset selviytyy ja heille etsitään vanhemmat jotka lapsista oikesti välittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha syyttää uimavalvojia. Siellä pitäisi olla 100 uimavalvojaa, jos edellytetään, että ruuhka-aikana jokaisella pulikoijalla on henkilökohtainen valvonta. Kyllä vanhemmat ovat tässä tapauksessa täysin vastuussa.

      Poista
  3. Jos lapset ovat olleet 20 minuuttia upoksissa, ovat aivot tuhoutuneet. Vanhemmat ja uimavalvojat ovat laiminlyöneet valvontavelvollisuutensa. Lapsukaisten kohtalo säälittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen luin virallisen poliisin sivulta että syytteet on tulossa, se vain mikä laatuiset, selviää siitä selviääkö lapset. Joka tapausessa mikäli selviävät, sosiaalitomi etsii heille paremmat ja turvalliset vanhemmat. Mutta valitettavasti kyllä näyttää että lapset, mikäli hengissä selvivätkin, ovat vammautuneet vaikesti lopuksi ikäänsä.

      Poista
    2. Meniskö kuitenkin niin, että äidille jää vielä kuusi lasta ja isälle vieläkin enemmän.

      Poista
  4. Pikkulapsiilla pitäisi olla kellukkeet tuollaisessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7v lapsen tulisi jo osata uida edes auttavasti olipa vanehemmat millaiselta aavikolta hyvänsä.

      Poista
    2. Mehän uitiin jo 7-8vuotiaina joessa, viellä tulvaaikaan :)

      Poista
    3. Kyllä me osattiin 7v jo ainakin koiraa uida. Sun tulvajutuista en tiedä.

      Poista
  5. 20 minuuttia veden alla; ei olisi pitänyt elvyttää. Ei sen jälkeen enää tervettä lasta saada.

    Jos lapset otetaan vanhemmilta pois jossain laitoksessa hoidettaviksi, on se ikään kuin palkinto asiassa. Uusia lapsia hankitaan lapsi per vuosi. Sen huomasin Afrikassa, ettei siellä surra lapsen kuolemaa niin kuin Euroopassa.

    Kun lapsia on 15, ei yhden kuolema tunnu missään. Tietenkin se on ikävä asia perheelle, mutta sitä ei märehditä samalla tavalla kuin Euroopan 1-2 lapsen perheissä.

    Afrikassa lapset eivät opi uimaan, koska kaikille ei riitä jokia eikä järviä. Jos sellainen olisi lähellä, on siellä usein alligaattoreita, virtahepoja ja muita vaarallisia eläimiä. Muslimivaltioissa tytöille on muitakin rajoituksia.

    Tämä varmaan tulkitaan siten, että suomalaiset ovat syyllisiä, koska eivät valvoneet lapsia eivätkä ole kotouttaneet riittävästi, jonka takia eivät osanneet uida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo 20 minuuttia on näissä lämpötiloissa jo sellainen aika, että aivojen laaja tuhoutuminen on varmaa. Jos olisi ollut talvi niin ei välttämättä jäisi mitään jälkioireita. Lämpötila vaikuttaa noihin juttuihin todelka paljon.

      Poista
    2. Kuten vaimonikin totesi, toivottavasti lapset menetyisivät, sillä vakava aivovamma on varma 99,99% todennäköisyydellä.

      Poista
    3. En usko, että skidit selviytyvät ilman koneita.
      Olen näitä aika paljon nähnyt. Siinä otetaan aivokuva ja jos ei ole toimintaa niin piuhat irti.

      Poista
  6. PT-media eilen

    Gävlessä hurja ammuskelu – yksi hengiltä, kaksi sairaalaan

    https://pt-media.org/2024/07/28/137391/

    Artikkelista poimittua

    Kun poliisi saapui pelipaikalle Gävlen keskustaan, niin miehiä löytyi enemmältikin pensaikosta. Kolme vakavasti loukkaantunutta, joista yksi, 25-vuotias mies menehtyi sairaalassa. Kaksi muuta oli saanut osumaa jalkoihin ja käsiin. Kaikki kolme ovat gangstereita ja tunnettuja kriminaaleja.

    Tapahtumalla oli paljon silminnäkijöitä, sillä alueella on paljon ravintoloita ja niiden sulkemisaika oli kohtapuolin käsillä. Ampujia oli useampia ja he poistuivat paikalta normaalin nykytavan mukaan sähköpotkulaudoilla.

    VastaaPoista
  7. Koulussa opettajat eivät pysty opettamaan kun 6-luokkalaiset eivät osaa kuin räpiköidä lastenaltaassa. Ne jotka osaavat, joutuvat räpiköimään siellä myös koska valvojia ei riitä isoon altaaseen. Uimaseurojen uintikurssit on pââsäântöisesti aina tâynnä eikä halleista löydy oikein vuorojakaan. Kurssit maksavatkin useamman satkun, se on iso lovi kännykkäbudjettiin.

    V-VF

    VastaaPoista
  8. Ala-aste aikoina joku kesä käytiin uimakoulussa. Kaikki osasivat jo uida ennen sitäkin. Käytiin siis vaan koska uiminen oli mukavaa.
    Silloin ei vielä ollut muslimeja erityiskohteluineen. Miten kulttuuri-ja uskontorajoitteisia voidaan opettaa uimaan, jos heidän pitää vedessäkin pitää säkkejä päällä? Nykyään en astuisi jalallani enää julkisiin uimaloihin tai kylpylöihin koska ne ovat täynnä näitä kulttuurivammaisia puolikuun palvojia

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.