maanantai 15. heinäkuuta 2024

Antti Lindtmanin viesti viidennelle kolonnalle

Eduskunnan hyväksyttyä käännytyslain on poliittinen laita- ja äärivasemmisto nurissut päätöksen takia. Siksi on syytä antaa myös tässä blogissa tilaa Antti Lindtmanille, joka johdatti SDP:n eduskuntaryhmän lain taakse. 

Lindtman on nimittäin perustellut sosiaalisessa mediassa päätöstään johdattaa puolueensa lain hyväksymisen kannalle seuraavasti.

"Rajaturvallisuuslaki on tarpeen, koska Venäjä on valmis käyttämään häikäilemättömiä keinoja horjuttaakseen eurooppalaisia, demokraattisia yhteiskuntia. Venäjän tarkoituksena on luoda turvattomuuden tunnetta, heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja sitä kautta uhata kansallista turvallisuutta."

"Jokaisella yhteiskunnalla pitää olla mahdollisuus turvata oma yhteiskuntarauhansa ja kansallinen turvallisuus. Suomella täytyy olla mahdollisuus osoittaa, ettemme hyväksy Venäjän toimintaa vaan puolustamme kansallista turvallisuuttamme demokratian ja oikeusvaltion tavoin. Venäjän toiminta ei ole ohimenevä ilmiö."

"Suomi on myös rajaturvallisuuslain säätämisen jälkeen sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Emme ole irtaantumassa niistä arvoista ja velvoitteista, joihin olemme sopimusten mukaan sitoutuneet... SDP:lle kansallinen turvallisuus on aivan keskeinen asia, samoin ihmisoikeudet ja kansainväliset sopimukset. Ei jompikumpi, vaan molemmat."

"SDP on jatkossakin se puolue, joka hakee ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Vastuullisesti toimien – Suomen ja suomalaisten etu kirkkaana mielessä."

Lindtmanin teksti olisi hyvä lukea ajatuksella myös laita- ja äärivasemmistossa. Näin siksi, että ne ovat viestineet kannattavansa kyllä ihmisoikeuksia, mutta viis veisaavansa suomalaisten turvallisuudesta. Ja siten tehneet kaikkensa avustaakseen venäläisten hybridisotaa eräänlaisena viidentenä kolonnana.

8 kommenttia:

  1. Muuten hyvä teksti Lindtmanilta, mutta se että SDP hakee ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin, on kukkua. Viime hallituskausi on tuoreessa muistissa ja silloin ei haettu ratkaisuja, vaan luultiin että kaikki hoituu rahalla ja otettiin tolkuttomasti lisää velkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana, mutta onneksi Marinin ja Lindtmanin vastuullisuudessa on iso ero.

      Poista
    2. Minä sanoisin, ilman lisukkeita, että hyvä teksti Lindtmannilta. Oliko tämän nyt sellainen koepallo, jolla testataan, voiko SDP:tä johtaa järkeä käyttäen ja vastuullisuutta osoittaen. Toivotaan, että oli ja toivotaan että onnistuu, vaikka en hirveän optimistinen olekaan. Puoluehan on ollut sen suorastaan bolsevistisen vasemman laidan panttivankina vuosikaudet, mahdollisesti hajoamista peläten. Jos tuo rajalakia vastaan äänestänyt äärilaita siirtyisi sinne missä sen todellinen koti onkin eli vasemmistoliittoon, se olisi vain hyväksi sekä SDP:lle että Suomelle.

      Poista
    3. Peluri mikä peluri. Oikeastaan ainoastaan Perussuomalaiset ei uutena puolueena ole omaksunut vielä "pelin politiikkaa".

      Poista
    4. "Professori15. heinäkuuta 2024 klo 8.49

      Totta joka sana, mutta onneksi Marinin ja Lindtmanin vastuullisuudessa on iso ero. "
      Joo, onhan niillä ero. Lindman edes puhuu vastuullisuudesta jota Marin ei tehnyt. Yhtä tyhjää nyhjäämistä kuitenkin molemmilla. Entisinä aikoina oli sanonta: Tyhjän saa pyytämättäkin. Pätee demareihin hyvinkin. Ja kuka tai mikä olikaan se puolue joka Hakaniemessä sytytti punaisen lyhdyn vallankumoksen merkiksi? Asiahan ei minulle kuulu, kunhan kysyn. Ihan vaan kaverin puolesta:))
      Huru-ukko

      Poista
  2. On mielenkiintoista muistaa, miten taannoin 60-luvulla, kun länsimainen nuoriso otti ensiaskelet "kansainvälisen solidaarisuuden" suuntaan, nimenomaan sosialisti-intellektuellit toistelivat marxilaisuuden nimissä oppia siitä, että kaikkien on "tehtävä vallankumous omassa maassaan".

    Solidaarinen tietysti piti olla, mutta vallankumousideologia oli nimenomaan idea siitä että jokainen kansa omalta pohjaltaan nousee kapinaan.

    Nyt sitten tämä' "jäljestätulevien valtava lauma", johon meillä kaikki valtamediapuolueen journalistitkin suunnilleen sataprosenttisesti kuuluvat, on nielaissut nuo esikuviensa ihanteet siinä muodossa että tervetuloa kaikki, meillä on rajat auki.

    Monikulttuurisuus puhuttelee nyt niin että narsistinen sielu tarvitsee värikkäitä efektejä viihtyäkseen, ja naiset tarvitsevat toiskulttuurisia miehiä kiihottuakseen. Mitä näissä ympyröissä enää on SDP:lla tekemistä? Kun poliittisen toiminnan motiivina on suttuinen alitajunta, ei taida jäsenkatoa pidätellä vaikka pelokas johtaja kuinka yrittäisi muotoilla asialliset asiat asialliseen muotoon.

    Se on sellainen muodoton mutta yhteen suuntaan valuva olento, tämä nykyinen "vasemmisto", josta nyt itsensä itsenäisiksi ja rohkeiksi kokevat idealistisimmat politiikan harrastelijat irtautuvat ja liikkuvat kohti laitimmaista pussin perukkaa.

    Poliittinen kenttämme on toki aina ollut hajanainen, ja vasemmistolla on ollut omat kipeät sisäiset jakolinjansa. Kun liike itsessään on rakennettu ideologisten pilvien päälle, pilvien pitää olla tosi paksuja, että joukkomarssit ulos emäpuolueesta yleensä mahdollistuvat.

    VastaaPoista
  3. Miksi Lindtman puhuu mahdollisuuksista kun pitäisi puhua velvollisuuksista. Demarien talouspoliittinen osaaminen on olematonta. Lipponen, Sailas ja ”Liisan lista” uskalsivat tervehdyttää julkistaloutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän SDP edes tee mitään talouspolitiikkaa - ainoastaan jakopolitiikkaa.
      Ja se vie maan tuhoon.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.