Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista

Tämän päivän lehdessä oli kaksi metsäaiheista mielipidekirjoitusta. Niistä ensimmäisen mukaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen "ei vaadi metsätaloudesta luopumista. Se vaatii vain, että suojelisimme kaikkialla Suomessa tarpeeksi paljon metsiä, jotta se todella riittäisi turvaamaan luonnon monimuotoisuuden."

Toisen kirjoituksen mukaan "metsäala kaipaa kipeästi metsätaloudellisten arvojen rinnalle yhteisesti laaditut hyvän monimuotoisuusarvioinnin ohjeet sekä konkreettiset mittarit... Monimuotoisuusarvon tuominen metsätalousarvon rinnalle saattaisi synnyttää metsätiloille uudet luontoarvomarkkinat. Kun euro saadaan mukaan keskusteluun, mutu-vaikuttamiselle jää vähemmän tilaa."

Yhdessä kirjoitukset osoittavat Suomen keskeisen metsäpoliittisen ongelman eli kunkin keskustelijan eräänlaisen osaoptimoinnin. Ensimmäiselle suojelu on itseisarvoinen asia, josta on pidettävä huoli kustannuksista riippumatta. Jälkimmäinen kirjoittaja taas näyttäisi laskevan kustannuksiksi vain metsänomistajan suorat menetykset, jotka korvattaisiin verovaroista unohtaen täydellisesti metsätalouden kerrannaisvaikutukset, joiden kautta syntyy suuri osa julkisista tuloista.

Tämä ei liene ensimmäisen kirjoittajan - opiskelijan - tai toisen kirjoittajan - metsätilan välittäjä - vika. Heidän sijaansa on syytettävä suomalaisen metsäntutkimusjärjestelmän kyvyttömyyttä tuottaa oikea-aikaista ja kokonaisvaltaista tietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi. 

Tässä tapauksessa jäin kaipaamaan puolueetonta tieteellistä laskelmaa siitä, mitä esimerkiksi ympäristöväen muodostaman Luontopaneelin suojeluvaatimus - 30 prosenttia metsien pinta-alasta - tarkoittaisi taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta. Nythän tällaista laskelmaa ei ole, vaan ainoastaan Luontopaneelin heittämä arvio 6,8 miljardista eurosta, jonka perusteita ei ole avattu julkiselle keskustelulle.

Tehtävä kuuluisi valtion tutkimuslaitoksille eli Luonnonvarakeskukselle ja/tai Suomen ympäristökeskukselle, jotka valtionhallinnon tulisi mitä pikimmin määrätä tekemään tällainen selvitys. Keskeisiä kysymyksiä vastattavaksi olisivat esimerkiksi vaikutukset metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin, Suomen vientiin ja verotuloihin, sekä maaseudun elinvoimaisuuteen ja suojelusta mahdollisesti syntyvien muuttoliikkeiden kustannuksiin. 

Samalla olisi arvioitava myös metsien suojelun kautta saavutettavan uudenlaisen toimeliaisuuden merkitys. Sekä suhteutettava se siihen, mistä vihreän kullan käytön lopettamisen takia jouduttaisiin luopumaan. Kaikki tämä vaatisi yhteisen mittapuun, joksi epäilemättä kelpaisi ainoastaan euro. 

Vasta tällaisen laskelman perusteella voitaisiin ryhtyä keskustelemaan ensimmäisen mielipidekirjoittajan loppukaneetista: "haluamme pysäyttää luontokadon, mutta emme ole valmiita tavoitteen vaatimiin tekoihin". Eikä pelkästään keskustelemaan, vaan myös tekemään päätöksen siitä, kuinka suuren osan taloudellisesta hyvinvoinnistamme olisimme lopulta valmiita sijoittamaan ekologisen kestävyyden säilyttämiseksi eli luontokadon pysäyttämiseen.

Tai jos näemme sen hinnasta riippumatta välttämättömäksi, niin kuinka pystyisimme rahoittamaan biodiversiteettimme säilyttämiseen tarvittavat toimenpiteet ilman, että yhteiskunnan vakaus vaarantuisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sata vuotta metsätietoa on tarua ihmeellisempää
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan