Pohjoinen helleaalto sulattaa myös arktista napajäätä

Suomessa olemme saaneet nauttia (tai kärsiä) pitkästä hellejaksosta, joka jatkuu edelleen. Samoin on käynyt ainakin osassa Pohjois-Amerikkaa.  

Nämä ovat tietenkin lähtökohtaisesti paikallisia ilmiöitä, mutta rajuudessaan kuitenkin merkille pantavia myös ennustetun ilmastonmuutoksen verifioinnin kannalta (vaikka Suomessa ei vielä olekaan rikottu kaikkien aikojen ennästyslämpöä, joka on vuodelta 2010, näin on kuitenkin käynyt Kanadan Lyttonissa). Mielenkiintoinen tällaisessa tilanteessa on etenkin pohjoinen napaseutu, jossa lämpenemisen tulisi näkyä muuta maailmaa voimakkaampana.

Taustaksi sen verran, että viimeisten kokonaisten kuukausien tilastojen mukaan vallinneita lämpötiloja kuvastavan arktisen merijään pinta-alat olivat touko- ja kesäkuussa mittaushistorian kahdeksanneksi ja kuudenneksi pienimpiä. Eli pohjoisrintamalta ei vielä viikko sitten näyttänyt kuuluvan mitään uutta. 

Tilanne kuitenkin muuttui merijään päivittäin raportoidun laajuuden suhteen kesä-heinäkuun vaihteessa, jolloin arktisen merijään sulaminen kiihtyi nopeasti ja se saavutti 5.7. vuotuiseen ajankohtaan nähden mittaushistorian pienimmän kokonsa. Siten maapallon pohjoisten alueiden poikkeuksellinen lämpöaalto sai vahvistuksen myös arktiksen jääpeitteen osalta.

Kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa, olen pitänyt perustelluista syistä pohjoisen merijään kokoa maanpinnan mittauksia tai satelliittidataa luotettavampana mittarina koko maapallon ilmaston kehityksestä. Siten juuri tällä hetkellä olen äärimmäisen kiinnostunut siitä, että olisiko teoria maapallon ilmaston nopeasta lämpenemisestä juuri nyt saamassa tukea. 

Varsinainen teorian testaushetki koittaa kuitenkin vasta syyskuussa, jolloin pohjoinen merijää on vuosittain pienimmillään. Lisäksi on syytä muistaa, että arktisen merijään tilasto on varsin lyhyt alkaen vasta 1970-luvun lopulta. Siten yksittäiset ennätysvuodet ovat mahdollisia ja jopa todennäköisiä ihan pelkän ilmastolle tyypillisen satunnaisvaihtelun seurauksena. 

Tästä johtuen yksi ennätysvuosi ei riitä asiasta vakuuttumiseen, vaan sen jälkeen tulisi napajään koossa olla havaittavissa myös selvä trendi kohti sen sulamista - etenkin kun menneet 10 vuotta eivät sellaista osoita. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) jään suurella mielenkiinnolla odottamaan ensi syksyä ja napajään tämänvuotista minimikokoa. 

Mikäli se osoittautuu pienemmäksi kuin tähänastinen - jo vuodelta 2012 peräisin oleva - minimikoko, tulee napajään seuraavien vuosien pinta-alan kehityksen seuraaminen olemaan vielä aiempaakin jännittävämpää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hidastunutta kasvua vai ei?
Titaaninen ilmastomittari
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella