Hallituksen tärkein tehtävä

Eilisessä lehdessä käsiteltiin kahta Suomelle tarjolla olevaa miljardiluokan investointia. Metsäyhtiö UPM nimittäin pohtii uuden uusiutuvaa dieseliä valmistavan jalostamon rakentamista ja energiayhtiö Neste pähkäilee seuraavan uusiutuvan diesel-jalostamonsa sijoituspaikkaa. 

Kirjoituksessa käytiin ansiokkaasti läpi niitä seikkoja, jotka vaikuttavat investointien kohdemaahan. Jokainen voi lukea ne kyseisestä kirjoituksesta, joten en käy niitä tässä läpi, vaan sen sijaan tahdon tuoda esiin asian keskeisen poliittisen ulottuvuuden. 

Tarkoitan sitä, että talouselämän toimintaedellytysten turvaaminen on jokaisen Suomen hallituksen tärkein tehtävä ohi ihmisoikeuksien, ohi ilmastonmuutoksen, ohi EU-politiikan ja jopa ohi turvallisuuden. On nimittäin niin, ettei niitä ole mahdollista hoitaa, ellei sitä varten saada rahoitusta verotuloja tuovasta, kannattavasta ja jatkuvasti uudistuvasta talouselämästä. 

Nähtäväksi jää, onko Sanna Marinin (sd) hallitus ymmärtänyt tämän itsestäänselvyyden ja huolehtii siitä, että mainittujen kahden yrityksen investoinnit suuntautuvat kotimaahan. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että punavihreiden ministereidemme on kepulaisten ja ärkoopeeläisten kanssa tehtävä sellaisia päätöksiä, joiden seurauksena investointien riskit jäävän Suomessa pienemmiksi kuin kilpailijamaissa ja samalla edellytykset taloudellisen tuloksen tekemiseen ovat niitä paremmat tai vähintään yhtä hyvät. 

Yksi oleellinen seikka tässä on liiketoimintaympäristön ennustettavuus. Toisin sanoen sen perusedellytysten pysyvyys yli erilaisten poliittisten muotivirtausten. Tässä suhteessa meillä on monipuoluejärjestelmänä lähtökohtainen etulyöntiasema etenkin epästabiileihin hallintoihin ja kaksipuoluejärjestelmiin nähden, koska hallituksia muodostettaessa on aina soviteltava yhteen monenlaisia intressejä, mikä ehkäisee poliittisen intohimon vallassa tehtäviä radikaaleja poliittisia äkkikäännöksiä. 

Marinin kabinetilla on kuitenkin tässä suhteessa vaarallisia aikomuksia, koska se haluaisi noudattaa suomalaisten vähemmistön kannattamaa radikaalia punavihreää linjaa, jossa otetaan ympäristöpolitiikan perusteella talouden toiminnan suhteen suuria riskejä. Siitä kuuluu "kiitos" Marinin aisankannattajina toimiville edellä mainituille kahdelle pienehkölle porvaripuolueelle, joista suurempi on tunnettu siitä, että se pettää aina, ja pienempi on yhden asian liike, joka on valmis myymään vaikka naapurinsa äidin huolehtiakseen siitä.

Nähtäväksi siis jää, minkälaisia päätöksiä UPM ja Neste tekevät. Selvää on kuitenkin, ettei niiden päätöksissä juurikaan paina isänmaa tai kotiseutuhenki. Näin jo senkin takia, että sellaisten sekundaaristen argumenttien käyttäminen suurissa investointipäätöksissä vaarantaisi jokaisen kansainvälisen kilpailun puristuksessa toimivan yrityksen tulevaisuuden. Siksi Suomen ja suomalaisten edun avaimet ovat ennen kaikkea Sanna Marinin ja hänen ministereidensä taskussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt
Suomen talouden Feniks-lintu
Bengt Homström, nobelisti