Kansallisen itsekäsityksen manipuloinnista

Kansallinen itsekäsitys rakentuu sen varaan, mitä me tiedämme itsestämme. Merkittävä osa siitä on siten kansallista muistia, eli sitä miten kuhunkin yhteiskuntaan kuuluvat ihmiset arvelevat jonkin asian tapahtuneen. 

Tästä meillä Suomessa toimivat hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Suomen armeijan sankariteot talvisodassa - lienemme kansakuntana varsin yksimielisiä esimerkiksi siitä, että venäläiset aloittivat sodan tai että suomalaiset olivat tuossa sodassa merkittävästi neuvostoliittolaisia etevämpiä, mutta joutuivat silti alakynteen resursseiltaan ja lukumäärältään ylivoimaista vihollista vastaan.

Venäläisillä on todennäköisesti tuosta sodasta kovin erilainen muistikuva. Tai sitten he eivät muista luoteiskulmansa pientä episodia lainkaan. 

Kansakunnan muisti ulottuu paljon kauemmas kuin kenenkään yksittäisen ihmisen muisti. Luulen, että me suomalaiset "muistamme" varsin hyvin myös sen, että Suomi kuului satojen vuosien ajan Ruotsiin. Tosin suuri osa maamme väestöstä taitaa (ainakin minun nuoruudessani) virheellisesti kirjoitettujen koulujen historiankirjojen perusteella arvella, että tuo maa tunnettiin virallisesti nimellä Ruotsi-Suomi, vaikka näin ei tietenkään ollut. 

Tästä pääsemmekin siihen, mikä ylläpitää kansakunnan muistia. Se on tietenkin se perimätieto, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Kehittyneissä maissa tätä perimätietoa siirretään nykyisin nuorille ennen kaikkea koulun, kulttuurin ja erilaisten medioiden toimesta.

Tähän asiaan tarttui tutkijatyhmä, joka selvitti eri kansakuntiin kuuluvien ihmisten näkemystä toisesta maailmansodasta. Heidän tutkimuksensa osoitti, että tutkimuksen kohteena olleissa sotaa käyneissä maissa asuvien ihmisten mielestä juuri heidän oman kansakuntansa merkitys oli todellista merkitystä suurempi. 

Tutkimuksessa mukana olleiden kahdeksan liittoutuneisiin kuuluneen maan asukkaiden yhteenlaskettu arvio oman maansa osuudesta sodan lopputulokseen oli yhteensä 309 prosenttia - kun se todellisuudessa olisi voinut olla maksimissaan 100 prosenttia (ja todellisuudessa sen alle, koska kaikkien liittoutuneisiin kuuluneiden maiden kansalaiset eivät olleet tutkimuksessa mukana). 

Kun kysymys muotoiltiin siten, että piti arvioida kaikkien sotaa käyneiden maiden merkitystä, laski arvio oman maan merkityksestä huomattavasti. Siitä huolimatta se oli edelleen 191 prosenttia eli lähes kaksinkertainen todellisuudessa mahdolliseen verrattuna. 

Akselivaltojen kansalaisilla puolestaan oli sellainen käsitys, että heidän maansa merkitys sodassa häviämiselle olisi ollut suurempi kuin on todellisuudessa mahdollista. Kolmen mukana olevan maan asukkaiden omalle maalleen antama merkitys oli 140 prosenttia.

Tutkimuksessa paljastui myös erittäin mielenkiintoinen ero venäläisten ja muiden maiden kansalaisten näkemyksissä Neuvostoliiton merkityksestä sodassa. Venäläiset pitivät maansa merkitystä ensimmäisessä kysymyksessä 75 prosenttisena ja toisessakin vielä 64 prosenttisena. Sen sijaan muiden maiden kansalaisten mielestä sen merkitys oli vain 20 prosenttia. 

Kaikkien maiden kansalaisten vastauksissa pidettiin amerikkalaisten merkitystä sodan voittamisessa suurimpana 27 prosentilla ja brittienkin merkitystä 19 prosenttisena. Näiden maiden omien kansalaisten mielestä heidän kotimaidensa merkitys oli 54 ja 37 (USA) sekä 51 ja 29 (Britannia) prosenttia. 

Tosiasiassa toisen maailmansodan eurooppalaiset ratkaisutaistelut käytiin Venäjällä ja nimenomaisesti Stalingradissa ja Kurskissa länsivaltojen merkityksen jäädessä sodan ratkaisutaisteluita ennen lähinnä Saksan kaupunkien ja teollisuuslaitosten pommittamiseen sekä saksalaisten joukkojen sitomiseen Pohjois-Afrikassa. Tämä merkitysero näiden maiden välillä näkyy esimerkiksi sodassa kuolleiden määrissä, jotka venäläisten, amerikkalaisten ja brittien osalta olivat 9,75 miljoonaa, 0,42 miljoonaa ja 0,38 miljoonaa. 

Tutkimus kertookin ennen kaikkea siitä, kuinka anglosaksinen viihdeteollisuus on saanut oman narratiivinsa toisen maailmansodan tapahtumista ajetuksi lähes maailmanlaajuisesti ihmisten mieliin. USA:n ja Britannian todellista oleellisesti suurempi merkitys näkyi jopa nykysaksalaisten vastauksissa. 

Tutkijat kartoittivat myös toiseen maailmansotaan liittyvää faktatietoa tutkimiensa maiden asukkaiden parissa. Noissa kysymyksissä parhaiten pärjäsivät venäläiset ja heikoimmin japanilaiset ja kiinalaiset, jotka eivät juurikaan tunteneet Euroopassa käydyn sodan tapahtumia. 

Länsimaiden suhteen merkittävää oli erityisesti se, etteivät vastaajat venäläisiä lukuun ottamatta juurikaan maininneet merkittävimpien taisteluiden joukossa Stalingradin eivätkä varsinkaan sodan käytännössä ratkaissutta Kurskin taistelua. Tämä lienee seurausta siitä, ettei angloamerikkalainen viihdeteollisuus ole ymmärrettävistä syistä sijoittanut tapahtumiaan näihin taisteluihin, vaan on kuvannut mieluummin Euroopan länsirintaman tai Tyynen meren taisteluiden tapahtumia.

Venäjällä taas suuri isänmaallinen sota on kansallinen ylpeyden aihe, jonka tapahtumia opetetaan yksityiskohtaisesti koulussa ja jota käytetään kansallisen yhtenäisyyden ylläpitämiseen. Tarvittaessa myös epärehellisen propagandan keinoin kuten me suomalaiset hyvin tiedämme. 

Kaiken kaikkiaan tutkimus siis osoitti, että kansakunnan muisti on helposti ohjailtavissa esimerkiksi viihdeteollisuuden tai maan sisäisen koulutuksen/propagandan keinoin. Se on hyvä muistaa myös meillä Suomessa, johon näyttäisi sopivan kerrallaan vain yksi narratiivi - tällä hetkellä väriltään kirkkaan punavihreä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Suomi vuonna 2035 - HS:n näkemys
Vanha elokuva HS:n propagandatyökaluna