Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät

Suomessa paperitehtaan sulkeminen on herättänyt mielenkiintoisen poliittisen ja kansalaiskeskustelun, jossa yksi osapuoli puhuu yritysten toimintaedellytysten puolesta ja toinen syyttää niitä ahneudesta. Keskusteluun ovat sotkeentuneet jopa maan korkeimmat päätöksentekijät.

Nature tiedelehdessä oli jokin aika sitten juttu, jossa kerrottiin antibioottien kehittämiseen liittyvistä haasteista. Sen taustasta on syytä ymmärtää kaksi asiaa: antibioottiresistenssi on yleistynyt nopeasti etenkin sairaalaympäristössä elävillä bakteereilla ja sen takia kuolee nykyisin noin 700 000 ihmistä vuodessa, mutta samaan aikaan antibiooteista saatava rahavirta on painunut niin vähäiseksi, että suuret lääkefirmat ovat lopettaneet niihin liittyvän tutkimuksen koska ne pelkäävät, etteivät saa koskaan takaisin käyttämiään tuotekehitysvaroja - saati sen päälle liikevoittoa.

Naturen jutussa kerrottiin pienestä amerikkalaisyrityksestä, joka on kehittänyt uuden antibiootin, omadasykliinin. Yrityksen johdossa on huippuosaamista nobelistia myöden ja se oli käyttänyt 20 vuotta tämän antibiootin kehittämiseen, kunnes sai sille lopulta myyntiluvan ja vei sen markkinoille vuonna 2019. Tuotekehityksen aikana raha oli niin tiukassa, että asiaansa uskova johtoryhmä työskenteli seitsemän kuukauden ajan ilman palkkaa.

Yritys ei kuitenkaan ollut mikään erikoistapaus, sillä viimeisen kahden vuoden aikana neljä samankaltaista uudenlaisen antibiootin kehittänyttä yritystä on mennyt konkurssiin tai myyntiin, minkä seurauksena USA:ssa vuoden 2010 jälkeen hyväksyttyjen ja käytännössä saatavilla olevien antibioottien määrä on pudonnut viidestätoista kymmeneen.

Ensimmäinen ongelma uusista antibiooteista haaveileville yrityksille on itse lääkemolekyylien kehittämisessä: vain 14% antibioottikandidaateista selviytyy markkinoille - ja siihen kuluu keskimäärin 1,4 miljardia dollaria. Sen jälkeen rahaa pitäisi löytyä vielä huomattavasti enemmän markkinoinnin ja tuotteen valvonnan kaltaisiin menoihin. Erään arvion mukaan antibiootin pitäisi tuottaa peräti 300 miljoonaa dollaria vuodessa, jotta siitä jäisi yritykselle plussaa.

Omadasykliinin kehittänyt yritys teki vuonna 2019 yhteensä 13 miljoonaa euroa voittoa, joten kolmannesmiljardin vuosituloihin oli pitkä matka ja tulevaisuus näytti synkältä. Se oli kuitenkin onnekas, koska se oli vielä pystyssä kun liittovaltion viranomainen BARDA päätti tehdä sen kanssa viiden vuoden ja 285 miljoonan dollarin kaupat omadasykliinistä turvatakseen biologisen sodankäynnin etujoukkonsa pernarutolta.

Näin yritys sai hengähdystauon ja aikaa vuoden 2023 loppuun asti nostaakseen antibioottinsa normaalin myynnin sellaiselle tasolle, että se ylittää välittömät markkinointi- ja valvontamenot eli alkaa maksaa tuotekehityskulujaan takaisin. Asiaa ei kuitenkaan auta se, että lääkärit pyrkivät käyttämään uusia antibiootteja mahdollisimman vähän, jotta bakteereihin ei kehittyisi niitä vastaan resistenssiä - siten myyntimäärien lisääminen on vaikeaa.

Tällä hetkellä omadasykliinin myyntimäärät kasvavat keskimäärin kymmenellä prosentilla kuukaudessa. Nähtäväksi jää se, riittääkö tämä pitämään sitä tuottavan yrityksen hengissä sen jälkeen, kun liittovaltion viranomaisten kanssa tehty sopimus päättyy. Joka tapauksessa matka reilusta kymmenestä miljoonasta 300 miljoonaan dollariin on pitkä.

* * *

Kirjoitin tämän jutun siksi, että arvoisa lukijani näkisi yhden puolen siitä, minkälaisia riskejä sisältyy uusien tuotteiden kehitykseen. Suomessa käytännössä ainoa alkuperäislääkkeitä kehittävä yritys on Orion, jonka tuotekehitysputki sisältää kerrallaan noin puoli tusinaa lääkeaihiota.

Vaikka Orion luokitellaan Suomessa pörssin suuriin yrityksiin, on se tosiasiassa kansainvälisessä lääketehdasvertailussa pienehkö alkuperäislääkkeiden tuottaja. Yrityksen osaaminen ja taloudelliset rahkeet riittävät kyllä tuotekehityksen alkuvaiheisiin, mutta se joutuu lopulta turvautumaan suurempiinsa eli tekemään yhteistyötä isompiensa kanssa lääkkeiden kehittämisen kalleimmissa loppuvaiheissa ja kansainvälisessä markkinoinnissa.

Lääkkeiden kehittämiseen liittyvät tietenkin erittäin kalliiksi tulevat vaatimukset turvallisuudesta ja todellisesta tehokkuudesta. Mutta ei tuotekehitys ole halpaa muissakaan parhaaseen tieteelliseen tietoon ja osaamiseen perustuvissa ratkaisuissa.

Tämä lienee tärkein syy myös sille, ettei paljon parjattu metsäteollisuutemmekaan ole saanut aikaiseksi nopeasti suurta tuotevalikoimaa uusia kilohinnaltaan kalliita tuotteita, vaan joutuu paperin kysynnän laskiessa turvautumaan kassavirran ylläpitämisessä ja tuotekehityspääoman kerämisessä entistä enemmän sellun kaltaiseen puoliraaka-aineeseen, vaikka joitain uusia tuotteita on toki onnistuttu kehittämään.

Siksi on kohtuutonta syyllistää metsä- tai mitä tahansa muuta yritysjoukkoamme siitä, että ne yrittävät pysyä voitollisina pelastaakseen tulevaisuutensa. Samoin on älyvapaata moittia niitä osinkojen maksamisesta omistajilleen, sillä ilman sijoitusten tuomaa tuottoa ja osakkeiden jälkimarkkinoita tuskin kukaan olisi halukas investoimaan niihin silloin kun tarvitaan lisärahaa osakeantien muodossa. Ilman osinkoja ei omistajilla olisi myöskään mielenkiintoa yrityksensä kehittämiseen eikä edes palkkojen maksamiseen osaaville työntekijöilleen.

Omalta osaltani toivon, että suomalaisessa yhteiskunnassa ymmärrettäisiin pääministeriä myöden, että hyvinvointimme on riippuvainen menestyvistä yrityksistä - oli niiden nimi sitten UPM, Orion tai jokin muu. Ilman niiden luomia työpaikkoja, liikevoittoja tai osinkoja ei verottajalla olisi mistä jakaa varoja julkisen sektorin moninaisille toimijoille - eikä edes maailmanparantamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt
Tuotekehityksen kautta markkinoille
Ponsse ja menestyksen salaisuus