Joukko tutkijoita on jälleen ottanut kantaa EU:n metsien käyttöön. En malta olla kommentoimatta heidän kannanotossaan muutamaa kohtaa, jotka ainakin Suomen oloissa ovat varovastikin ilmaistuna muunneltua totuutta.
Ensinnäkin tutkijat sanovat EU:n metsistä olevan suojeltua vain alle viisi prosenttia. Tämä saattaa sinänsä pitää paikkansa, mutta Suomen metsistä on kuitenkin suojeltu peräti noin 12 prosenttia. Toki meillä on suojelun suhteen ongelma, mutta se ei siis liity kokonaismäärään, vaan suojelun painottumiseen pohjoiseen Suomeen.
Toiseksi tutkijat puhuvat jatkuvasti siitä, kuinka niihin sitoutunut hiilimäärä pienenee hakkuiden yhteydessä; näin etenkin jos vanhoja metsiä kaadetaan. Suomessa metsien kasvusta käytetään nykyisin jonkin verran yli 60 prosenttia, eikä hallituksen lanseeraaman metsäpolitiikan tavoitteena ole ylittää kestävien hakkuumahdollisuuksien rajoja.
Siten hakkuiden seurauksena puihin sitoutuneen hiilen määrä ei tule laskemaan, vaan lisääntyy jatkuvasti. Samoin metsämme tulevat edelleen järeytymään. Siten hakkuiden lisääminen ei Suomessa suinkaan poista hiilinieluja, vaan ainostaan pienentää niitä.
Kolmas tutkijoiden teesi koski sitä, että metsät pitäisi hoitaa jatkuvan kasvatuksen keinoin, koska siten ne muka lisäisivät monimuotoisuutta ja auringon energian heijastumista pois maapallosta (ns. albedo). Suomessa jatkuva kasvatus ei kuitenkaan tarkoita monimuotoisia metsiä, vaan ajan myötä koivikot muuttuvat puhtaiksi kuusikoiksi, koska meikäläisistä puulajeista vain kuusi pystyy uusiutumaan jatkuvan kasvatuksen oloissa muualla kuin aivan kuivimmilla harjumailla - niillä myös mänty menestyy.
Toisaalta tutkimuksin on osoitettu, että lehtipuumetsien albedo on suurempi kuin kuusikoiden. Siten jatkuvan kasvatuksen yleistyminen johtaisi metsiemme albedon pienenemiseen, mikä olisi epäedullista ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa.
Lisäksi tutkijoilta on jäänyt huomaamatta, että Etelä-Suomessa jatkuva kasvatus johtaisi ajan myötä kuusikoiden lahoamiseen. Se puolestaan tarkoittaisi puihin sitoutuvan hiilen katoamista taivaan tuuliin. Ja siten metsien hiilivaraston pienentymistä.
Jos tutkijat siis haluaisivat kasvattaa metsiemme hiilinieluja, heidän kannattaisi ajaa metsillemme joko sekametsien tasaikäiskasvatusta tai puhtaita koivikoita. Taloudellisesti näiden tuotos on kuitenkin pienempi kuin puhtaan tasaikäisen kuusikon, mikä tekee niistä omistajan ja ehkä kansantaloudenkin kannalta vähemmän houkuttelevia.
Lopuksi on todettava, että tutkijat eivät näytä ymmärtävän, että Suomessa metsien käyttö on jo pitkään pyrkinyt tukkipuusaannon maksimointiin. Tämä tarkoittaa käytännössä tutkijoiden vaatimia pitkäikäisiä tuotteita.
Valitettavasti tukkipuun käyttöön vaikuttaa pitkäikäisten tuotteiden kysyntä. Siksi tukkipuuta joudutaan Suomessakin käyttämään lyhytikäisiin tarpeisiin kuten selluksi, paperiksi tai bioenergiaksi. Mutta toki Suomessakin olisi järkevää korvata esimerkiksi betonin käyttöä puurakenteilla - tai kehittää puubiomassasta muovin korvaaja.
Edelle kirjaamani huomautukset koskevat siis pelkästään pohjoisimman Euroopan metsätaloutta. Mutta juuri siksi meidän suomalaisten - mukaan lukien tutkijakunta - luulisi tavoittelevan metsänhoidossa tilannetta, jossa paikalliset erot metsänkasvatuksen edellytyksissä ja mahdollisuuksissa otettaisiin huomioon.
Samoin olisi syytä ymmärtää, että pitkällä tähtäimellä kasvihuonekaasujen kannalta oleellista on ainoastaan fossiilisen hiilen määrän vapautuminen ilmakehään. Ja siinä suhteessa kaikki sen vapautumista ehkäisevä toiminta on ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta positiivista. Myös hakkuutähteiden käyttö bioenergiaksi.
Sekin olisi hyvä ymmärtää, että nyt muodissa olevassa hiilinieluajattelussa on kyse lyhyen ajan osaoptimoinnista, ei pidemmän aikavälin ratkaisujen hakemisesta. Siirtäessään huomion pois fossiilisista hiilivarastoista tämä ajattelu on todennäköisesti jopa haitallista pitkän aikavälin hiilitasapainon kannalta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta
Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee
EU ja Suomen metsävarat
Linkissä kommenttini:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/paivanlehti/28032017/art-2000005144586.html
Terveisin, Antero
Hieman menee proffalla sekaisin asiat tuo jatkuvan kasvatuksen suhteen. Oikeassa olet siinä että jatkuva kasvatus ei lisää metsän monimuotoisuutta verrattuna avohakkuisiin. Avohakkuun monimuotoisuus riippuu täysin metsänomistajan valinnoista kun tehdään taimikon harvennusta. Toisekseen metsät eivät kuusikoidu sen enempää kuin avohakkuissakaan koska hakkuita tehdään useasti ja samalla tavala voidaan vaikuttaa mitä puuta siellä metsässä kasvaa.
VastaaPoistaEniten kuiten silmään töksähti tämä:"Suomessa metsien käyttö on jo pitkään pyrkinyt tukkipuusaannon maksimointiin." Tämä on täyttä bullshittiä. Asia on juuri päinvastoin. Viimeiseen metsälakiuudistukseen saakka Suomessa on keskitytty nimenomaan kuitupuun runsaaseen saatavuuteen ja halpaan hintaan. Minkä helvetin vuoksi vuosikymmeniä on metsät hoidettu alaharvennuksin? Kuitupuun takia.
-Jussi-