Äkkiseltään luulisi, että ainakin sanan tuottamisesta elävät kirjailijat pitäisivät sananvapautta erityisen tärkeänä. Siksi olikin mielenkiintoista lukea suomalaisten kirjailijoiden kannanottoja liittyen Ruotsissa pidettävään tapahtumaan, johon osallistuu myös äärioikeistolaisena pidetty Nya Tider -lehti.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon pari vuotta sitten voittanut ja argumentaatiovirheitä aiemmin levitellyt Laura Lindstedt ei osallistu Suomen viralliseen ohjelmaan messuilla. Hänen mukaansa "messujen toimitusjohtaja Maria Källsson on määritellyt messut ’avoimeksi toriksi’, mutta kysehän on kaupallisesta tapahtumasta... Ei messujen ole pakko ottaa ketään mukaan sananvapauden nimissä. Minusta on irvokasta, että messut kutsuvat kirjailijoita leikkimään hyvää ihmistä kestämättömään tilanteeseen, jonka ne ovat itse luoneet."
Kirjailija Sirpa Kähkönen sen sijaan on lähdössä, Hänen uusi kirjansa "käsittelee muun muassa totalitarismia ja pakolaisuutta, enkä voi jättää käyttämättä tilaisuutta puhua niistä, myös liittyen nykyisiin ääriliikkeisiin ja messudebattiin".
Joukon tunnetuin eli Kjell Westö ei oikein tiedä. Hän on "nyt miettinyt osallistumista viikon, menettänyt yöunetkin... Miten tahansa päätän, paskanmaku jää suuhun. Tämä on varmasti pahin ammatillinen valintatilanne koko urani aikana."
Edellä olevia näkemyksiä on mielenkiintoista tarkastella sitä taustaa vasten, että Euroopan ihmisoikeussopimus määrittelee sananvapauden seuraavasti. "Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta."
Toki sananvapauteen kuuluu myös oikeus korvien sulkemiseen ja omaan kuplaan käpertymiseen. Se näyttäisi olevan yllättävän vahvasti elävä vaihtoehto kirjailijapiireissämme. Mutta mitä se kertoo kirjallisuuden tilasta Suomessa vuonna 2017?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laura Lindstedtin rasistisista olkiukoista
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo, olkaamme siis dhimmejä
Onhan tuo vanhastaan tiedetty, että suurin osa taiteilijoista höläyttää mielipiteensä tunteella eikä faktoihin perehdyttään. Lisäksi halutaan tukkia toisinajattelijoiden suut. Onneksi se ei enää onnistu kuin valtamediassa.
VastaaPoistaMonet kirjailijat ja muut taiteilijat ovat oikeastaan virkamiehiä määräaikaisissa virkasuhteissa. Heidän tulonsa ovat valtion edustajien armoilla, sillä harva eläisi pelkillä myyntituloilla, olikohan keskimääräisen kirjan suunnilleen tuhat kpl. Niinpä täytyy laulaa sen laulua, kuka palkan maksaa.
VastaaPoistaVarmasti osa, ehkä jopa suurin osa, on tosiuskovaisia, jotka eivät halua kuulla pahaa tietoa. Tai eivät vain ymmärrä, etteivät ymmärrä, eivät tiedä, mitä kaikkea eivät tiedä.
Tuleepa tästä Westön huolenaiheesta mieleen muistuma runsaan sadan vuoden takaa. Silloin Ilmari Kiannon Raamattuun viittaavat ilakoivat lastut saivat kimppuunsa uskonnolliset piirit ja johtivat jumalanpilkkasyytteisiin asti. Aluksi niitä vastaan taisteltiin julkisella pahennuksella ja lukuboikotteja julistamalla mutta kun tämä ei tuntunut tepsivän, hänet asetettiin syytteeseen Jumalan pyhän sanan pilkkaamisesta, josta rangaistuksena oli sakkoja. Itse Jumalan pilkkaamisesta rangaistus olisi jo ollut kovempi, kuritushuonetta tai vankeutta.
VastaaPoistaHyvänä apuna tässä Kiannon jahtaamisessa oli Painoasiain ylihallitus ja sen yli-innokas puheenjohtaja Volmar Kanninen, jonka lehdistö risti painokanne-Kanniseksi. Pääosa kirjailijoista ja lehdistöstä asettui Kiannon tueksi. Ernst Lampén ottaa kantaa Painoasiain ylihallituksen ja Porvoon tuomiokapitulin yhteistyöhön painokannekysymyksissä ja ihmetteli sitä epäjohdonmukaista toimintaa, jonka tuloksena vain ”epämieluisia henkilöitä” halutaan
rangaista mutta esimerkiksi Bernard Shaw’n teokseen perustuvaa näytelmää ”Ihminen ja yli-ihminen” saa esittää.
Kovasti tutulta näyttää. Epämieluisia kirjoittajia sakotetaan, kirjoituksia vahtimaan palkataan poliiseja, tuomioistuinten edustajat penäävät kovempia rangaistuksia sopimattomasta kirjoittelusta, jota vihapuheeksi kutsuvat. Oikeastaan ainoa ero on, että valtalehdistö ja nämä itsensä liberaaleiksi julistaneet ovat asettuneet sinne painokanne-Kannisen tukijoukkoihin. Eikä eroa ole oikeastaan siinäkään, ne piirit eivät vain silloin väittäneet itseään liberaaleiksi.
Nauroin ääneen luettuani HS:n jutun. Onpas arvon kirjailijoilla ongelmia. Että oikein yöunet! Haluavat edustaa samanmielisten seurassa. He haluavat kyllä pitää oman sananvapautensa, toisinajattelijoiden sananvapauden kieltämiseen on ilmeisesti riittänyt ruotsalaiskollegoiden suositus. Mitä he kuvittelevat saavuttavansa? Kirjalleen oikeaoppisuuden sinetin, lukijoiden ymmärryksen?
VastaaPoistaOvatko kirjailijat osa maan tapaa?
VastaaPoistaProfessori Mäenpään selvitys:
"Selvitys julki: Ylen uutistoiminnasta löytyi ongelmallisia piirteitä – ”Irtauduttava maan tavasta”
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220907-ylen-uutistoiminnasta-loytyi-ongelmallisia-piirteita-professori-oltava-rohkeampi
"...jossa pääministeri Juha Sipilän katsottiin saaneen Ylen uutisjohdon taipumaan painostusta muistuttavan yhteydenpitonsa alla.
Selvityksen mukaan tapauksessa oli kyse poikkeuksellisesta pyrkimyksestä vaikuttaa uutisointiin ulkopuolelta, ja ”Yle mukautui vaikuttamiseen”.
"Esimerkiksi Terrafame-tapauksessa johtaminen ”on ollut poikkeuksellisen tarkkaa” mikromanagerointia, vaikka sisällössä ei ole ollut olennaisia virheitä."
Yle itse kirjoittaa ainakin 4 artikkelia asiasta.
Siinä se sananvapaus sitten oli ja meni!
"YK vakavasti huolissaan rasismista ja vihapuheesta Suomessa – ”Tehokkuutta rangaistuksiin”
VastaaPoistahttps://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220886-yk-vakavasti-huolissaan-rasismista-ja-vihapuheesta-suomessa-tehokkuutta
Ennenvanhaan (pari-kolmekymmentä vuotta sitten) ei ollut tarvetta vihaiseen puheeseen (paitsi ääriuskovaisten vihapuhetta vastaan). Voidaan kysyä "Mikä on muuttunut?". Okei, some media on tullut, jolloin on helpompi purkaa mieltä askarruttavia asioita. Mutta mikä on saanut aikaan sen että tavallisetkin ihmiset kirjoittavat/puhuvat vihaisesti?
PoistaKatsoisin että että ihmiset eivät pidä reviirin/elinympäristön liian nopeasta (tarkoituksellisesta) muuttamisesta. He haluavat kynsin hampain taistella muutosta vastaan. Tai ainakin minä...
Toiset taas taistelevat "ilmastonmuutosta" vastaan, heh.
Setarkos
Robotteja on esim. Ylessä testattu artikkelien laatimiseen.
VastaaPoistaEn tiedä kirjoittavatko kirjailijat tulevaisuudessa kirjojaan vai tekevätkö sen työn robotit?
Sen se vaan tekee, että "sananvapaus" robotin teoksissa on juuri sitä mihin se ohjelmoidaan.
http://yle.fi/uutiset/3-9375528
Hesarin artikkelista pisti silmääni tämä kohta:
VastaaPoista“… tämä on antidemokraattisten ääriliikkeiden usein käyttämä taktiikka: näennäisesti siisti sisäsiipi on pelaavinaan kansanvallan ehdoilla, ja toinen, aggressivisempi pelottelee, uhkailee ja käyttää jopa väkivaltaa.”
Tässä viitataan Nordfront-järjestöön. Viittaus ei taida olla aiheeton, mutta Kjell Westö ei tunnu näkevän tässä oikeisto-vasemmistosymmetriaa. Ainakin meillä Suomessa on avointa väkivaltaa (ei vain uhkailua) harrastava anarkistijoukko, jota vasemmisto suosii ja suojelee, vaikka onkin “näennäisesti siisti sisäsiipi”, joka “on pelaavinaan kansanvallan ehdoilla.” Tiedotusvälineet kirjoittavat sangen suppeasti tämän väen väkivallasta, eikä poliisikaan sen toimintaan puutu siinä määrin kuin olisi tarpeen (ai niin, unohdin, että anarkistien väkivalta on parempaa väkivaltaa). Suomessa natseja lienee vähemmän kuin anarkisteja, ja heidän tekemänsä väkivallanteot ovat melko harvinaisia. Siitä huolimatta lehdistö ja Yle hehkuttavat natsien tekemiä yksittäisiä väkivallantekoja viikkokausia ja siksi kansalaiset saavat asiasta vääristyneen kokonaiskuvan. Hyvä esimerkki harhaanjohtamisesta oli Soldiers of Odinin vartiointitoiminnan aloittaminen. Kansan keskuuteen yritettiin synnyttää käsitys Odinin sotureitten väkivaltaisuudesta, vaikka he erityisesti julistivat olevansa väkivallattomia. Näin saatiin aikaan tilanne, että jotkut maahanmuuttajat ilmoittivat pelkäävänsä Odinin sotureita. Huvittava esimerkki on pastori Toiviainen, joka joutui Rautatientorilla vastakkain Odinin soturin kanssa. Kun hän ymmärsi, että kysessä oli Odinin soturi, hän suorastaan hätkähti ja kysyi läsnäolevilta, että onko tämä mies vaarallinen.
Toinen professori