Mitä meidän pitäisi oppia eurovaaleista?

Euroopan parlamenttiin valittiin runsaasti unioniin kielteisesti suhtautuvia ehdokkaita. Jopa Ranskassa ja Iso-Britanniassa EU-vastaiset puolueet nousivat suurimmiksi puolueiksi. Myös Suomessa menestyi EU-kriittinen Perussuomalainen puolue, vaikka ei saanutkaan realisoiduksi Gallup-kannatustaan.

Itse asiassa EU-vastaisten puolueiden vaalimenestys jäi monin paikoin pahasti suutariksi, kuten Suomen perussuomalaisten tai Hollannin vapauspuolueen odotuksiin nähden heikko menestys osoittavat. Syynä tähän on mitä ilmeisimmin nyky-EU:n toimintaan eniten pettyneiden ihmisten vielä muitakin äänioikeutettuja alhaisempi äänestysaktiivisuus.

* * *

Vaalien jälkeisessä julkisuudessa on puhuttu paljon niistä ristiriidoista, joita EU-kriittisten puolueiden välillä on. Esimerkiksi uuden perussuomalaisen europarlamentaarikon eilinen kommentti siitä, ettei hänen puolueensa voisi olla samassa ryhmässä kuin Unkarin Jobbik tai Kreikan kultainen aamunsarastus uutisoitiin näyttävästi.

Samoin on mediassa pohdittu paljon sitä, miten hankalaksi EU-parlamentin toiminta muodostuu vaalien jälkeen. Ja tietenkin on sivukaupalla kauhisteltu näihin puolueisiin liitettyjä vastenmielisiä piirteitä.

Minusta tämä kokonaisuus kertoo lähinnä siitä, miten sokea maamme poliittinen eliitti ja media ovat todellisuudelle. Eihän demokraattisessa vaalissa kukaan voi äänestää väärin, vaan järjestelmän perusideana on nimenomaisesti se, että kansalla on mahdollisuus vaalien kautta kertoa vallanpitäjille tahtonsa, jota näiden tulisi saamansa mandaatin mukaisesti noudattaa.

Näiden eurovaalien osalta olisi siis pohdittava, miksi kansa on antanut näin vahvan tuen puolueille, jotka hankaloittavat parlamentin toimintaa tai joita muuten vain pidetään vastenmielisinä. Ja jotka eivät ole olleet merkittävässä roolissa, kun nykyisen kaltaista EU:ta on rakennettu. Ja joiden kannatus itse asiassa jäi todellista kokoaan pienemmäksi heidän äänestäjäkuntansa laiskuuden takia.

Kun tuon pohdinnan tulokset aikanaan selviävät, olisi poliittisten päättäjien ja miksei julkisen sanankin tehtävänä ryhtyä korjaamaan näin havaittuja virheitä Euroopan Unionin toiminnassa. Tavoitteena tulisi tietenkin olla entistä parempi Euroopan Unioni.

* * *

Ensimmäinen syy vaalitulokseen löytynee EU:n epäonnistumisesta talouskasvun luomisen suhteen. Toinen eräiden eurooppalaisten maiden poliittisten järjestelmien korruptoitumisen ja valehtelun synnyttämistä paikallisista talouskriiseistä Etelä-Euroopan maissa; sekä epäoikeudenmukaiseksi koetusta kriisinhallinnasta.

Kolmas ilmiselvä megaterndi koskee Afrikan ja lähi-idän väestöräjähdyksestä johtuvan massamaahanmuuton hallinnan epäonnnistumista. Monien EU-maiden anteliaan maahanmuuttopolitiikan luomien virheellisten odotusten seurauksena Välimereen kuolee joukoittain ihmisiä ja Euroopan suurissa kaupungeissa syntyy ennen näkemättömiä etnisiä jännitteitä, jotka voivat pahimmillaan johtaa seuraavina vuosikymmeninä jopa sisällissotiin tai etnisiin puhdistuksiin.

Toivoisin siis tämän tekstin alkuun kirjoittamani hallintospekulaatioiden ja kauhistelujen sijaan näkeväni teräviä analyysejä EU:n talouden tervehdyttämisestä, korrupion kitkemisestä, velkakriisin purkamisesta sekä maahanmuuttopolitiikan järkeistämisestä. Enkä pelkästään analyysejä, vaan tosiasioiden tunnustamiseen perustuvia päätöksiä ja ongelmien syihin tehokkaasti vaikuttavia toimia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalitaktiikkaa perussuomalaisten hajottamiseksi
Mitäs minä sanoin?
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa

Vaalitaktiikkaa perussuomalaisten hajottamiseksi

Ensi viikonlopun eurovaaleissa voisi olla mielenkiintoinen pelin paikka niille, joiden mielestä halla-aholaisten ja muiden perussuomalaisten välille pitäisi saada lyödyksi pitkään ennustettu railo. 

Näin siksi, että puolueen maisterispomo Timo Soini vanhana pelimiehenä varmasti seurailee äänestäjiensä asenteita. Sen seurauksena eurovaaleissa maahanmuuttokriittisten ehdokkaiden menestys saattaa ankkuroida Soinin ja hänen tulevan hallituspuolueensa niin tiukasti maahanmuuttokriittiseksi, että hädänalaisten pelastaminen kriisipesäkkeistä ei ehkä sovi lainkaan hallitusohjelmaan. Se olisi häpeä koko Suomelle.

Niinpä esimerkiksi vihreiden tai vasemmistoliiton kannattajien kannattaisi mielestäni ehdottomasti harkita Pirkko Ruohonen-Lernerin tai jonkun muun vähemmän maahanmuuttokriittisen persun äänestämistä, ja sitä kautta lyödä näyttävästi kiilaa halla-aholaisten ja muiden persujen välille. 

Jos saman tekee vielä ensi eduskuntavaaleissa, voi lopputuloksena olla mahtava yllätys ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan pelastus. Eli ei muuta kuin uurnille!

Similän doping-tapauksesta

Tero Similän dopingnäytteestä on löytynyt erytropoetiinia eli epoa. Siitä seuraavasta kilpailukiellosta ei tätä kirjoitettaessa ole päätetty, eikä Similä ole avannut tapausta sen enempää. Muutama muu kommentti on kuitenkin annettu.

Kulttuuriministeri Pia Viitanen toteaa, että "dopingrikkomus on vakava rikkomus urheilun etiikkaa, reilua kilpailua ja muita urheilijoita kohtaan. Sitä ei voi missään tapauksessa hyväksyä". Tähän on hyvä yhtyä.

Väistyvän päävalmentaja Magnar Dalenin mukaan "kyseessä on hiihtäjä, joka yrittää huijata tuloksissa ja on erittäin hyvä, että hän jäi kiinni. Tällaisia tapauksia on ollut paljon suomalaisessa hiihdossa ja toivottavasti tämä toimii pelotteena niille, jotka harkitsevat samaa." Myös tähän on helppo yhtyä. 

Similä itse ei halua selitellä tapausta, mutta vakuuttaa Jari Isometsän tavoin, ettei "tällä asialla ei ole mitään tekemistä Maastohiihto ry:n eikä Hiihtoliiton kanssa." Samalla hän ilmoittaa, että "päätän urheilu-urani ja jatkan elämääni uusin haastein" ja ettei "tule kommentoimaan asiaa enää julkisesti". 

On sinänsä hyvä, ettei Similä kiistä tapahtunutta, mutta asia ei kuitenkaan liene ohi, sillä kuten Magnar Dalen totesi: "tällaista on tapahtunut Suomessa liian monta kertaa, jotta sen voisi lakaista maton alle". Myös tästä olen täysin samaa mieltä. 

Kun katsotaan asian laajempia yhteyksiä, voidaan aloittaa Similän sponsorin toimitusjohtaja Ari Antti-Roikon kommentista. Hänen mukaansa "ei voi muuta kuin valittaa tapahtunutta, ja tämä on tosi harmillista. Kaikki ovat puistelleet päitään ja harmitelleet. Kun aloimme sponsoreiksi, pidimme Teroa puhtaana urheilijana. Siihen uskoimme ja luotimme. Fiilis onkin pettynyt."

Myös kulttuuriministeri Pia Viitanen linjaa, että "julkisin varoin voidaan tukea vain eettisesti kestävää urheilua. On tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota valistukseen, koulutukseen ja kasvatukseen, jotka ovat antidopingtyön tärkeitä osia".

Nyt ilmi tulleiden tosiasioiden valossa Similän monivuotinen hiihtomenestys näyttäisi rakentuneen dopingin varaan. Näin hän on kepulikonstein saanut elämässään tehdä sitä, mitä hän on "pikkupojasta asti rakastanut". 

Tämän kaiken on mahdollistanut yksityisten ja julkisten sponsoreiden tuki. Asian kääntöpuolena voidaan nähdä, että tämä sama tuki on mahdollisesti ollut poissa sellaisilta rehellisiltä urheilijoilta, jotka ovat menestyneet hieman Similää huonommin, mutta olisivat myös halunneet elää todeksi lapsuutensa unelman. 

Eivätkä kärsijät jää välttämättä tähän, sillä juuri nytkin Suomessa on satoja nuoria, jotka haluaisivat elää maastohiihtounelmansa todeksi aikuisina. He harjoittelevat iästä riippumatta 10-20 tuntia viikossa toivoen jonain päivänä saavuttavansa jotain suurta; tai ainakin tekevänsä sitä, mitä ovat pikkupojista tai -tytöistä rakastaneet. 

Tuloksista riippumatta nämä haaveet jäävät kuitenkin heiltä kaikilta toteutumatta, mikäli urheilun sponsorit päättävät nyt vetää tukensa pois nuorilta hiihtäjiltä. Tai jos ministeri Viitanen haluaa tehdä saman. Tällöin kärsijöiksi joutuisivat Similän tekoihin täysin syyttömät nuoret urheilijat.

Käsittelin tätä samaa aihetta huhtikuussa. Tuossa kirjoituksessani totesin, että "dopingrikkomuksia ei pitäisi käsitellä pelkkinä urheilurikkomuksina. Siis ikään kuin viattomana pikku huijauksena harrastustoiminnassa. Sen sijaan ne pitäisi rinnasta muihin suuriin omaisuusrikoksiin. Sellaisiin kuin petos tai kavallus; joissa rikolliset aiheuttavat vahinkoa viattomille ihmisille."  

Similän tapaus ei tuo tähän näkemykseeni mitään uutta, vaikka "vain" kansallisen tason hiihtäjänä hän ei koskaan päässytkään nauttimaan suurista rahoista. 

JK Tätä kirjoitettaessa hiihtoliiton Mika Kulmala kertoi että puhtaan urheilun puolesta on tehty kaikki mahdollinen. Tämä on helppo uskoa kaiken sen pyörityksen jälkeen, jonka keskellä suomalaista maastohiihtoa on grillattu. Samalla on kuitenkin valitettavasti todettava, ettei kaiken mahdollisen tekeminen ole riittänyt tavoitteen saavuttamiseen. Niinpä on helppo uskoa, että Kulmalaa ja muita hiihtoliittolaisia harmittaa. Toivottavasti hiihtoväen menestys on parempaa tulevaisuuden taisteluissa puhtaan urheilun puolesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karjalaiselle kultaa - mutta onko kaikki nyt hyvin?
Kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja
Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo

Eurovaalien mielenkiintoisimmat nyanssit

Eurovaalit ovat ensi viikonloppuna, mutta tulos vaikuttaa gallupien mukaan melko selvältä jo etukäteen: kokoomus saa neljä, keskusta kolme ja perussuomalaiset sekä SDP kaksi ja vasemmistoliitto sekä vihreät yhden europarlamenttipaikan. Kyseessä näyttäisi siis olevan tavallaan varsin mielenkiinnoton vaali.

Mutta kuten kaikki muutkin vaalit, eivät nämäkään ole mielenkiintoa vailla. Listaan tässä muutaman omaa mielenkiintoani herättäneen asian myös arvoisten lukijoideni märehdittäväksi ja äänestysinnon nostajaksi.

Ensimmäinen mieltäni askarruttava kysymys liittyy siihen, mikä on SDP:n uuden puheenjohtajan Antti Rinteen vaikutus vaalitulokseen. Aika yleisesti on arveltu hänen imevän SDP:n entisiä duunarikannattajia takaisin perussuomalaisista.

Näin toki saattaa käydäkin, vaikka toisaalta juuri tämä joukko lienee lopen uupunut SDP:n 2000-luvun politiikkaan, jonka seurauksena Suomi on käyttänyt miljardeja euroja keskieurooppalaisten pankkien pelastamiseen Etelä-Euroopan talouskatastrofilta.

Lisäksi SDP:n linja on edesauttanut ulkomaisen halpatyövoiman invaasiota Suomeen, minkä tuloksena palkkataso on romahtanut monella työvaltaisella alalla, mistä merkkinä on esimerkiksi suomalaisen työvoiman katoaminen rakennusalalta. Jää siis nähtäväksi pystyykö "porukka päättää" Rinne peittelemään menneet ja luomaan uskoa kokonaan erilaiseen demaripolitiikkaan.

Myös perussuomalaisten vaalikannatus tulee olemaan mielenkiintoinen. Puolueen gallup-kannatushan on perinteisesti ollut alhaisempaa kuin vaalikannatus, mutta nyt suureksi ja salonkikelpoiseksi nousseen kansanliikkeen kohdalla asia ei välttämättä ole enää näin.

Lisäksi puolue voi menestyä kilpailijoitaan huonommin kannattajiensa aktivoimisessa vaalipäivänä. Jos perussuomalaisille tyypillinen gallup/vaalitulos -historia kuitenkin toistaa itseään, syö puolue noin 18 prosentin kannatuksella kokoomuksen neljännen paikan ja ottaa itse kolme.

Tilanne on kuitenkin edellä kuvattua kimurantimpi, sillä jos SDP Rinteen johdolla epäilyksistäni huolimatta onnistuisi vetoamaan työväestöön, menettäisivät perussuomalaiset mahdollisesti kokoomuksesta siirtymässä olevan kolmannen meppipaikan, joka siirtyisi jonkinlaiseksi sulaksi Antti Rinteen hattuun.

Paluumuutosta tuskin kuitenkaan seuraisi demareiden kolmatta meppipaikkaa, sillä hyötyjä olisi vaalimatematiikan perusteella todennäköisesti vaalien suurin puolue eli kokoomus. Samoin käy, jos osa Urpilaisen kannattajista siirtyy kokoomuksen kannattajiksi tai nukkuviksi.

Sivuvaikutuksena perussuomalaisiin kanavoitunut maahanmuuttokriittinen suuntaus jäisi jytkähtämättä, minkä seurauksena Suomen maahanmuuttopolitiikan tiukentamiselta katoaisi yksi merkittävä kannuste eli pakote.

Suomen ja Euroopan maahanmuuttopolitiikan kannalta merkityksetöntä ei ole myöskään se, miten perussuomalaisten meppipaikat jakaantuvat. Toki on selvää, että mahdollisesti koko vaalien suurimpana ääniharavana Jussi Halla-aho menee läpi, mutta nouseeko europarlamenttiin muita leimallisesti maahanmuuttokriittisiä äänenpainoja esittäneitä ehdokkaita?

Vai pystyvätkö puolueen muiden suuntausten edustajat rikkomaan halla-aholaisten rintaman? Kysymys ei ole merkityksetön etenkään puolueen luojan ja ehdottoman johtajan Timo Soinin kannalta, sillä jo pitkään on ainakin mediassa odotettu, että hän saisi puolueen sisältä vakavan haastajan.

Myös kokoomuksessa käydään kovaa puheenjohtajapeliä, joka on ainakin osin ajoitettu vaalimenestyksen nostamista ajatellen. Väistyvä puheenjohtaja Katainen toivonee kuitenkin oman puolueensa sijasta komissaari Olli Rehnin menestystä eurovaaleissa. Näin hänelle vapautuisi hyväpalkkainen komissaarin paikka heti kun ote pääministerin salkusta hellittää.

Keskustan osalta suurin kysymysmerkki onkin puolueen agraarikonservatiivisesta yleislinjasta lähes täydellisesti poikkeavan cityliberaalin Rehnin kannatus vaaleissa.

Ja sitten on tämä kuuma kysymys kolmannestatoista meppipaikasta. Vasemmistoliiton kannatus on eurovaaleissa yskinyt, ja mikäli puolueen äänestäjät jälleen nukkuvat, ja RKP onnistuu tapojensa mukaan saamaan porukan joukolla uurnille, menee arhinmäkeläisten meppipaikka ruotsinkielisille maailmanparantajille.

Lopuksi haluan mainita vielä yhden erityisen nyanssin. Nimittäin sen, että varsinaisten ehdokkaiden lisäksi vaaleissa on paljonkin statisteja. Niin puolueita kuin ehdokkaitakin, joiden ainoa toivo on herättää huomiota keinolla millä hyvänsä.

Yksi statisti näyttää myös onnistuneen pyrkimyksissään kohdistamalla suomalaiseen oopperadiivaan raiskausuhkauksia, johon valtakunnanmedia reagoi nostamalla miehen esiin. Tulee olemaan mielenkiintoista kuinka paljon äänestäjiä tällainen mieleltään ilmiselvästi järkkynyt henkilö pystyy saamaan itse vaaleissa. Meppipaikkaan ne eivät varmasti riitä, mutta yllättävän kovan äänisaaliin tämän dosentti Bäckmanin toveri saanee.

Jään siis odottelmeaan ensi sunnuntaita suurella mielenkiinnolla. Itse äänestyksen olen hoitanut jo ennakkoon, mutta vallivalvojaisten draamasta aina kovasti nauttivana henkilönä odotan jälleen kerran niihin liittyvän suuren urheilujuhlan tunnelmaa ja puoluejohtajien koottuja selityksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalikone
Ozan Yanar ja minä edistäisimme ihmisoikeuksia
Uuden Ajan Uljas Kansojen Vankila?

Vaalikone

Yleisradio uutisoi tänään siitä, että monet ihmiset valittavat saavansa vaalikoneesta vääränlaisia vastauksia. Tämä on mielenkiintoista, sillä itse saan näistä järjestelmistä juuri sellaisia ehdokkaita kuin olen etukäteen arvellutkin. Sitä varmemmin, mitä yksiselitteisempiä vaalikoneen kysymysten vastaukset ovat.

Esimerkiksi tänä vuonna olen käynyt läpi neljä vaalikonetta, joista jokaisesta se ehdokas, jota olin jo aiemmin ajatellut äänestää, oli kymmenen kärkiehdokkaan joukossa. Ympärillään muita poliitikkoja, joiden olen tiennyt edustavan omaa ajatus- ja arvomaailmaani. Kyseessä siis tuskin on se, etteikö vaalikone olisi pätevä peli löytämään äänestäjälle oikeaa ehdokasta.

Uutinen ei kerro, kuinka yleisiä nämä väärän ehdokkaan vaalikoneesta löytävät äänestäjät ovat. Mutta jos oletetaan ettei kyseessä ole marginaali-ilmiö, tarkoittaa tämä sitä, että huomattava osa ihmisistä äänestää päättäjikseen ihmisiä, jotka itse asiassa eivät vastaa heidän omaa tahtotilaansa.

Tästä voimme päätellä, että nämä ihmiset eivät äänestä saadakseen maailman mieleisekseen, vaan pikemminkin kannattaakseen jotain henkilöä tai puoluetta. Syynä voi olla positiivisesti ajateltuna esimerkiksi jonkin omalta kannalta vääränlaista politiikkaa ajavan ehdokkaan tai puolueen kritiikitön ihailu esimerkiksi vanhempien perintönä. Tai negaatiotyyppisesti ehkä ennakkoluulot jotain henkilön kannalta oikeanlaista puoluetta tai ehdokasta kohtaan.

Äänestäjän ajatusmaailman ja hänen käyttäytymisensä välinen ristiriita tunnetaan esimerkiksi maahanmuutosta, minkä suhteen äänestäjien ja kansanedustajien mielipiteet ovat räikeässä ristiriidassa kansanedustajien ollessa huomattavasti kansaa lepsumman maahanmuuttopolitiikan kannalla. Ikään kuin äänestäjät pitäisivät maahanmuuttokriittisiä demoneina, joille ei missään tapauksessa voi antaa ääntään, vaikka olisikin itse maahanmuuttopolitiikasta samaa mieltä.

Hyvin erilaisen version samasta ilmiöstä epäilen tapahtuneet aikanaan presidentinvaaleissa, sillä tiedän ainakin joidenkin suomalaisten porvarisrouvien äänestäneen poliittisesti heidän kanssaan aivan vastakkaisia näkemyksiä edustanutta Tarja Halosta. Tekoaan he perustelivat sillä, että kerrankin oli mahdollista saada nainen presidentiksi.

Itse olen taipuvainen pitämään nyt vaalikoneiden yhteydessä näkyvää henkilöön/puolueeseen kohdistuvaa kritiikitöntä ihailua/vihaamista demokratian kannalta varsin onnettomana ja yhteiskuntaa vääristävänä. Edellä mainitsemieni esimerkkien osalta se on esimerkiksi estänyt Suomea noudattamasta kansan tahdon mukaista ja ilmeisen varmasti Suomen tulevaisuuden kannalta järkevää maahanmuuttopolitiikkaa sekä nostanut valtaan mielestäni Suomen historian ylivoimaisesti surkeimman presidentin.

Aika yksin näyttää, oppivatko ihmiset suhtautumaan vaalikoneiden tuloksiin nöyrästi ja tunnistamaan oman poliittisen suuntauksensa. Toivon sitä, sillä silloin myös demokratia vahvistuu ja legitimoituu nykyistä paremmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kovia säästöjä, mutta voiko kukaan olla enempää sekaisin kuin vihervasemmisto?
Pakkoruotsi ja demokratia
Pakolaispolitiikka ja politiikka

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Yksi historian suurimmista kysymyksistä liittyy siihe, miksi länsimaiset ihmiset ja länsimaat ovat koulutettuja, teollistuneita, rikkaita ja demokraattisia?

Vastaus löytyy tietenkin valistusajasta ja sitä edeltäneestä tieteen ja myöhemmin myös teknologian vallankumouksesta, jonka loivat uudenlaiseen ajatteluun kykenevät ihmiset. Heidän mieltään eivät vanhat uskomukset ja tavat rajoittaneet, vaan he pystyivät syrjäyttämään ne uudempien ja tehokkampien tieltä.

Mutta miksi tämä vallankumous tapahtui juuri Pohjois-Euroopassa, eikä esimerkiksi Kiinassa tai Lähi-idässä? Olivathan ne keskiajalla kulttuurisesti ja elintasoltaan valovuoden synkkää Pohjois-Eurooppaa edellä.

* * *

Valoa tämän ongelman ympärille ovat tuoneet amerikkalaiset ja kiinalaiset psykologit, jotka ovat tutkineet Kiinan vehnän- ja riisinviljelyalueilta kotoisin olevia yliopisto-opiskelijoita. Siis sellaisia nuoria ihmisiä, joilla on vanhempiensa kulttuuri, mutta ei kokemusta itse viljelystä.

Tutkimuksissa selvitettiin näiden nuorten ajattelun analyyttisyyttä ja yksilöllisyyttä. Perushypoteesina oli se, että koska riisinviljely edellyttää paljon vehnänviljelyä suurempaa yhteistyötä ja riippuvuutta yhteisön muista jäsenistä, ovat riisinviljelijät myös kulttuuriltaan ja ajattelultaan vehnän (ja ohran tai rukiin) viljelijöitä holistisempia ja yhteisöllisempiä.

Ajattelun analyyttisyyttä selviteltiin esimerkiksi kokeella, jossa pyydettiin kertomaan mitkä joukosta koira, jänis ja porkkana kuuluvat yhteen. Aivan, suomalaisena asia on lukijalleni itsestään selvä, sillä jänis ja koirahan ovat eläimiä. Porkkana taas ei.

Itä-Aasian ihmiset kuitenkin ovat taipuvaisia ajattelemaan, että jänis ja porkkana kuuluvat yhteen, koska jänikset syövät porkkanaa. Suomalainen ajattelu on analyyttistä ja itäaasialainen taas holistista. Ensimmäinen luokittelee samankaltaisuutta, jälkimmäinen funktionaalista yhteenkuuluvuutta.

Yksilöllisyyttä mitattiin esimerkiksi pyytämällä ihmisiä piirtämään toisiinsa yhdistetyistä viivoista sosiaalisen kaavion itsestään ja ystävistään. Yksilölliseen ajatteluun taipuvainen ihminen piirtää tällaiseen kaavioon itsestään muita ihmisiä suuremman pallukan, kun taas yhteisökeskeinen henkilö piirtää itsensä joko saman kokoiseksi tai vain hiukan suuremmaksi kuin muut. Ensimmäinen tapa on tyypillinen länsimaisille ja jälkimmäinen itäaasialaisille ihmisille.

Yksilöllisyyttä mitattiin myös kyselemällä miten ihmiset kiittäisivät tuttua tai vierasta, joka on auttanut heitä. Tai rankaisisivat, jos tämä on pettänyt. Näihin kysymyksiin vastatessa yhteisöllinen ihminen tekee suuremman eron tuttujen ja tuntemattomien välillä kuin yksilökeskeisesti ajatteleva henkilö.

Amerikkalais-kiinalaisen tutkijaryhmän tulokset olivat selkeitä. Kiinalaiset riisin- ja vehnänviljelijät erosivat toisistaan täsmälleen odotusten mukaisesti: vehnänviljelijöiden jälkeläiset olivat ajatuksiltaan analyyttisempiä ja yksilökeskeisempiä kuin riisinviljelijöiden nuoriso. Eli muistuttivat ajattelultaan eurooppalaisia.

Mutta voiko ero viljelykasveissa todella olla syynä länsimaisen kulttuuriin ja elämänmuodon ylivertaisuuteen suhteessa muuhun maailmaan?

Ensinnäkin kaikenlainen uudistuminen vaatii vanhastaan hyviksi todettujen tapojen yli ulottuvaa luovaa ajattelua. Ja toden totta, tutkijaryhmä löysi kuin löysikin todisteita siitä, että vehnänviljelykulttuurissa kasvaneet kiinalaiset tuottavat enemmän patentteja kuin riisinviljelijäkulttuurissa kasvaneet. Tämä tukee edellä kuvattua päättelyä, mutta ei ehkä vielä todista sitä lopullisesti oikeaksi.

Jonkinlaisena tukena tutkijaryhmän tuloksille voidaan pitää myös sitä, että aiemmin kukoistanut kiinalainen kulttuuri taantui 1100-luvulla, kun pohjoisesta tullut paine ja ilmastonmuutos siirsivät valtakunnan painopisteen pohjoisilta vehnänviljelyalueilta etelämmäs riisinviljelyseuduille. Tämän seurauksena viljelyn vaatima yhteisöllisyys ehkä hiljalleen tukahdutti luovan ja analyyttisen ajattelun.

* * *

Jos näitä tutkijoiden tuloksia yrittää heijastaa tämän päivän maailmaan, syntyy muutamia mielenkiintoisia ajatuksia.

Ensinnäkin on selvää, että maailman voimakkaimmin yhteisölliset yhteiskunnat ovat myös hyvinvoinnin ja elämän laadun tasolla kehnoimpia. Tämän suuntauksen ääripäätä edustavat valtiot, joissa ihmisten elämää hallitsevat sukulaisista koostuvat klaanit ja yhteinen tarkkarajainen uskonto, jossa pienetkin vivahde-erot näyttäytyvät jyrkkinä kuin muuri.

Toiseksi voidaan kysyä, kannattaako meillä Suomessa ja muualla länsimaissa niin kovasti kaivata sitä "kadotettua yhteisöllisyyttä", jota muissa kulttuureissa esiintyy? Kannattaisiko ennemminkin tavoitella suurempaa yksilöllisyyttä, jos se kerran toimii kehityksen voimavarana.

Mutta toisaalta on kolmantena seikkana pohdittava myös sitä, että onko yksilöllisyyden ja analyyttisen ajattelun määrälläkin rajansa, jonka ylitettyään niiden hyvinvointia lisäävä vaikutus kääntyy yhteiskuntaa hajottavaksi voimaksi ja pahanolon lähteeksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten työntekijästä saadaan puristettua viimeinenkin pisara?
Oma klaani mansikka, muu klaani mustikka
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?

Ozan Yanar ja minä edistäisimme ihmisoikeuksia

Vihreä poliitikko Ozan Yanar kirjoitti Uuden Suomen blogissaan että "humanitaarinen maahanmuutto ei ole ratkaisu kaikkeen. Yhtä tärkeää, että EU pyrkii vaikuttamaan lähtömaiden olosuhteisiin, jotta niiden kansalaisilla olisi ihmisarvoisen elämän edellytykset. Meidän on edistettävä ihmisoikeuksia ja konfliktinratkaisua maailmalla."

Olen euroehdokas Yanarin kanssa pitkälti samaa mieltä, mutta haluan silti hiukan perustella kantaani.

Tai itse asiassa olen Yanarin kanssa siltä osin eri mieltä, etten näe humanitaarista maahanmuuttoa minkäänlaisena ratkaisuna. Tämä johtuu siitä, että pelkästään Afrikan väestö kasvaa 20 miljoonalla ihmisellä joka vuosi.

Koska useimpien Afrikan maiden talous ei kykene elättämään ihmisarvoisesti edes omaa väestöään, syntyy samansuuruinen maahanmuuttajapotentiaali pyrkimään länsimaihin. Maahanmuutto-ongelman primus motor on siis kehitysmaiden liiallinen väestönkasvu, jonka purkautumista voidellaan nykyisen EU:n maahanmuuttopolitiikan luomilla unelmilla paremmasta elintasosta Euroopassa.

Edelle kirjoittamani ymmärtämisestä pääsemme myös ongelman ratkaisuun. Yanarin mainitsemista ihmisoikeuksista tärkeimpiä humanitaarisen maahanmuuton osalta ovat etenkin naisten (mutta myös miesten) oikeus (ja vielä mieluummin velvollisuus) kouluttautua ja olla tekemättä lapsia. Jos nämä kaksi asiaa toteutuvat, vahvistuvat kehitysmaiden edellytykset elintason nousulle ja samalla loppuu myös humanitaarien maahanmuutto.

Toivon siis sitä, että Yanar ja vihreät ovat näistä asioista kanssani samaa mieltä, kuten tekstin avannut lainaus näyttäisi vihjaavan. Samoin toivon, että tämä ymmärretään myös Suomen hallituksessa, sillä juuri näiden ihmisoikeuksien edistämisen tulisi olla myös kehitysapupolitiikan keskiössä. Siis koulutuksen ja perhesuunnittelun.

Samalla ratkeaa Yanarin mainitsema toinenkin vaatimus konfliktinratkaisujen edistämisestä, sillä väestön koulutustason noustessa myös kulttuuri muuttuu ja sen myötä vähenee väestön alttius hakea ongelmatilanteissa ratkaisuja konfliktihakuisesti. Ainakin pidemmällä aikavälillä.

Eli suosittua slogania muokatakseni: ei viedä nälkäiselle kalaa eikä onkea, vaan opetetaan kalastamisen teknologian, ekologian ja demokratian perusteet. Näin hän ymmärtää miten ja kuinka monta ihmistä voi elättää kestävästi vesistön kalakannalla, minkälaista muuta bisnestä kalaisalla vesistöllä voi tehdä hankkiakseen syötävän ja muutakin hyvää markkinoilta sekä miten tätä kaikkea hyvää voi jakaa tasapuolisesti kaikille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?
Huivituomion seuraus
Jälkeenjääneet maahanmuuttajalapset

Onko Suomi naisen kannalta islamin vastakohta?

Tänään olemme saaneet kuulla useampiakin uutisia naisten asemasta maailmassa. Näiden uutisten vertailu on suorastaan hätkähdyttävää.

Ensimmäisen uutisen mukaan Suomi on maailman paras paikka äideille. Epäilemättä tämä tarkoittaa, että Suomi on varsin kelvollinen paikka muillekin naisille. On siis hienoa tietää olevansa suomalainen!

Toinen silmiini osunut uutinen puolestaan kertoo tapahtumista Indonesiassa. Siellä islamilaisessa Acehin maakunnassa kahdeksan miestä raiskasi naisen, koska he epäilivät tämän olleen avioliiton ulkopuolisessa suhteessa miehen kanssa. Raiskauksen jälkeen miehet luovuttivat raiskatun naisen viranomaisille.

Viranomaiset ottivat naisen tietenkin mielellään vastaan. Onhan Acehin maakunnassa vallitsevan Sharia-lain mukaan avioliiton ulkopuolisesta suhteesta luvassa ruoskinta. Miesjoukon jo raiskaamalla toimittama rangaistus ei vaikuta asiaan, vaan myös ruoskintarangaistus on tarkoitus panna toimeen. Onkohan hienoa tietää olevansa acehilainen?

Eikä kahta ilman kolmatta, sillä silmiini osui myös uutinen, jonka mukaan Nigeriassa yli 200 koulutyttöä siepannut islamistisen Boko Haram liikkeen johtaja vaati tyttöjen koulutuksen lopettamista Nigeriassa. Samalla hän uhosi naivansa kaksitoista- tai jopa yhdeksänvuotiaan tytön.

Uutinen ei kerro onko jälkimmäisen uhkauksen taustalla profeetta Muhammedin ja Aishan esimerkki, mutta jäin pohtimaan, että tuntuukohan mahtavalta olla nigerianislamilainen mies? Ja romanttiselta olla nigerianislamilainen nainen?

Ai niin. Tuo ensimmäinen suomalaista äideistä kertova uutinen mainitsi myös, että Somalia on maailman huonoin paikka olla äiti. Jätän kaikille pohdittavaksi mitä yhteistä on Acehin maakunnalla, Boko Harumilla ja Somalialla? Ja onko Suomi naisen kannalta sen yhteisen tekijän vastakohta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?
Huivituomion seuraus
Jälkeenjääneet maahanmuuttajalapset