Sotshin sprintin voittajaksi - ohje suomalaisille sprinttereille

Ennustan tässä kirjoituksessa kauden aikana käytyjen maailmancupin sprinttihiihtokilpailujen perusteella Sotshin sprintin voittajan todennäköisen karsintakilpailusijoituksen. Samalla osoitan, että kahdella karsintojen kolmesta parhaasta ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia voittaa finaalia.

Tuon siis esiin nykyisen sprinttihiihdon - hiihtäjien kannalta - epäreilun rakenteen ja kehityssuunnan. Lisäksi tarjoan korjausehdotuksia näiden vakavien ongelmien korjaamiseksi.

Tämä kirjoitus perustuu erilaisiin tuloslistojen analyyseihin. Kilpahiihtokokemusta minulla ei ole, ei varsinkaan sprinttihiihdosta. Mutta ammattini puolesta olen tottunut hakemaan syitä ja seurauksia. Ja sprinttihiihdon osalta tarjoan havaintoni seuraavassa.

* * *

Tällä kaudella on hiihdetty yhteensä neljäntoista maailmancupin sprinttifinaalia. Havaintojeni mukaan näiden kilpailujen finalisteista (kuudesta parhaasta) 20% oli hiihtänyt ensimmäisessä, 23% toisessa, 29% kolmannessa, 16% neljännessä ja 12% viidennessä puolivälierässä.

Pyydän lukijaani huomaamaan, että neljänteen ja viidenteen puolivälierään joutuneet ovat tässä huomattavan aliedustettuina siitä huolimatta, että karsinnan perusteella hiihtäjät jaetaan mahdollisimman tasaisesti puolivälieriin seuraavan taulukon mukaan:

erä 1	erä 2	erä 3	erä 4	erä 5
1	4	5	2	3
10	7	6	9	8
11	14	15	12	13
20	17	16	19	18
21	24	25	22	23
30	27	26	29	28

Puolivälierien neljä ja viisi jatkoon menijät sijoitetaan välieriin yhdessä yhden kolmannesta puolivälierästä jatkoon menneen sekä yhden ajallaan jatkoon menneen ("lucky loser") kanssa samaan välierään. Näin pyrittäneen siihen, että näissä erissä hiihtävillä olisi yhtä suuri mahdollisuus päästä finaaliin kuin ensimmäisen ja toisen puolivälierän hiihtäjillä. Mutta todellisuudessa näin ei siis käy.

* * *

Ennen kuin menen edellä kuvaamani epäsuhdan syihin, tarkastelen vielä hiihtäjien sijoituksia itse finaalissa. Siinnehän pääsee välierien perusteella kuusi parasta hiihtäjää, kaksi kummastakin välierästä ja kaksi niissä hiihdettyjen aikojen perusteella.

Tämän järjestelyn voisi kuvitella suosivan jälkimmäisenä (ensimmäisen välierän vauhdista tietoisena) hiihtäviä alkujaan puolivälieriin neljä ja viisi sijoitettuja hiihtäjiä, mutta kuten jo totesimme, tämä luulo ei vastaa todellisuutta.

Finaalimenestystä tarkastellessa yksinkertaisinta on esittää finaalihiihtojen tällä kaudella toteutuneet sijoitukset seuraavassa taulukossa. Siinä eri puolivälieristä finaaliin päässeiden sijoitukset on esitetty prosentuaalisena jakaumana:

	erä 1	erä 2	erä 3	erä 4	erä 5
voittajat	43	36	7	7	7
toiset	21	21	36	7	14
kolmannet	21	7	57	14	0
neljännet	0	57	7	29	7
viidennet	21	7	21	21	29
kuudennet	0	7	36	29	29

Pyydän lukijaani huomaamaan, että neljä viidestä sprinttikilpailujen voittajasta on tullut joko ensimmäisestä tai toisesta puolivälierästä. Siis hiihtäjistä, joiden sijoitukset karsintahiihdossa ovat olleet ensimmäisen taulukon mukaisesti 1, 4, 7, 10, 11, 14 jne.

Sen sijaan voittaminen on ollut lähes mahdotonta niille, jotka ovat hiihtäneet puolivälierissä neljä tai viisi. Näin siitä huolimatta, että heidän joukossaan olevat hiihtäjät ovat olleet karsinnassa toisena ja kolmantena. 

Kolmannessa puolivälierässä hiihtäneet ovat myös jääneet lähes voitoitta, mutta ovat sentään kahmineet toisia ja kolmansia sijoja - toisin kuin neljännessä ja viidennessä alkuerässä hiihtäneet.

Seuraavassa on taulukoitu finaalin voittajien karsintahiihtosijoitukset, ja heidän saavuttamiensa voittojen lukumäärä. 

numero	voittoja
1	3
2	1
3	0
4	1
5	1
7	3
8	1
10	3
24	1

Nähdään että karsinnan voittajat ovat vieneet potin kolmesti, mutta yhtä hyvin ovat pärjänneet myös karsinnan seitsemännet ja kymmenennet - siis sellaiset karsinnassa vain kohtuullisesti menestyneet hiihtäjät, jotka ovat päässeet ensimmäiseen tai toiseen puolivälierään. 

Sen sijaan karsinnan perusteella viimeiseen puolivälierään joutuneet karsinnan kolmanneksi nopeimmat eivät ole kertaakaan voittaneet  itse finaalia. Ja toiseksi tulleetkin vain kerran.

* * *

Edellä esitetyille puolivälierien eriarvoisuuden osoittaville faktoille on olemassa erinomainen selitys. Se löytyy kilpailun aikataulusta, jonka mukaan viimeiseen puolivälierään osallistuvien on tyypillisesti hiihdettävä kolme lähtöä noin 20 minuuttia lyhyemmässä ajassa kuin ensimmäiseen puolivälierään osallistuvien kilpailijoiden. 

Koko sprinttihiihtokilpailu kestää reilun tunnin, joten eri puolivälierissä hiihtäville jäävien palautumisaikojen erot ovat erittäin suuret. Juuri tämä johtaa niihin omituisuuksiin, jotka olen kirjoittanut edelle. Ongelma on viime vuosina vielä erityisesti korostunut, kun sprinttihiihtoladut ovat muuttuneet vuosi vuodelta yhä pidemmiksi ja vaativammiksi. 

Tämä sprinttilatujen muutos voi olla yleisön kannalta viihdyttävää, mutta urheilun kannalta se on kelvotonta. Muissa urheilulajeissahan yleensä pyritään siihen, että kaikille karsinnan läpäisseille urheilijoille tarjotaan joko samanlaiset mahdollisuudet voittoon itse pääkilpailussa tai vaihtoehtoisesti karsinnan perusteella tarjotaan parhaille jonkinlainen etu.

Näin ei siis kuitenkaan tehdä sprinttihiihdossa, jossa esimerkiksi karsinnan sijoille kaksi ja kolme sijoittuneille syntyy tilanne, jossa menestymismahdollisuudet ovat olemattomat. Ottaen huomioon sprinttikarsintojen pienet marginaalit, ei urheilijoilla myöskään ole mahdollisuuksia säätää vauhtiaan karsintahiihdossa siten, että parhaat saattaisivat tähdätä esimerkiksi sijoille 4, 7 tai 10.

* * *

Korjausehdotuksena havaitsemiini epäkohtiin esitän, että sprinttihiihdossa siirryttäisiin nykyistä oleellisesti lyhyemmille matkoille ja että erävaiheen aikatauluja väljennettäisiin merkittävästi, jolloin puolivälierien hiihtojärjestyksen suhteellinen vaikutus palautumisaikoihin vähenisi. 

Lisäksi olisi syytä pohtia hiihtäjien sijoittamista puolivälieriin jollain toisella tavalla kuin nyt tehdään. Koska aikataulujen merkitys on kilpailumenestyksen kannalta lähes määräävä tekijä, voisi yksi keino olla sellainen, jossa hiihtäjät saisivat karsinnan mukaisessa järjestyksessä valita puolivälieränsä. 

Näin jokainen voisi miettiä vastustajan kovuuden ja palautumisaikojen suhteellista merkitystä omalle kilpailulleen ja kunnolleen. Tästä valintamahdollisuudesta voisi itse asiassa syntyä yksi yleisöä viihdyttävä lisävaihe sprinttikilpailuihin.

Täysin reilua sprinttikilpailusta ei kuitenkaan saada edes näillä keinoilla vaan sellaiseen vaadittaisiin kilpailujen eri vaiheiden sijoittaminen peräkkäisille päiville. Tämä tuskin olisi mahdollista maailmacupin kilpailuissa, mutta arvokisoissa, kuten MM-hiihdoissa tai olympialaisissa se olisi hyvinkin perusteltua. 

* * *

Ottaen huomioon sprinttihiihdon nykytilanteen rakenteellisen epäreiluuden esitän lopuksi alussa lupaamani ennusteen sekä neuvon suomalaisille hiihtäjille. 

Kun otetaan huomioon, että Sotshi sijaitsee ohuessa ilmanalassa ja sprinttiladut ovat tavallistakin raskaammat löytyy olympiasprintin voittaja lähes varmasti niistä hiihtäjistä, jotka sijoittuvat karsinnassa sijoille 1, 4, 7, 10, 11, 14, 17, 21, 24, 27 tai 30. 

Ja neuvona suomalaisille sprinttihiihtäjille tarjoan sitä, että hiihtäisivät karsintahiihdossa mille tahansa edellä mainitsemalleni sijalle. Valitettavasti se vain on helpommin sanottu kuin tehty...

Lopuksi toivon, että mikäli jollain lukijallani on yhteyksiä Suomen tai kansainväliseen hiihtoliittoon, hän veisi tässä esittämäni asiat myös niiden tietoon. Siksi vakavista urheilullisista ongelmista on kyse tässä lajissa, joka ainoana "hiihdon uudistamiseen" tähdänneenä uudistuksena on mielestäni periaatteessa onnistunut. Ehdottamillani muutoksilla siitä tulisi myös urheilullisesti nykyistä järkevämpi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Eero Mäntyranta on poissa

Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo