Australiassa menee juuri nyt aika huonosti. Tai ainakin siellä tapahtuu opettavaisia asioita.
Ensinnäkin uutiset kertovat, että maastopalot uhkaavat jopa Sydneyn suurkaupunkia. Savu leijailee taivaalla ja maasto on sammutustöiden kannalta hankalaa. Myös kevät (Australia on eteläisellä pallonpuoliskolla) on yleensä kuiva ja perinteisesti otollista aikaa maastopaloille. Ja tänä vuonna vielä tavallistakin kuivempi.
Palojen seurauksena Australian pääministeri on joutunut selittelemään aiemmin kovin kielteistä kantaansa ilmastonmuutokseen. Ilmastopolitiikan muutos ei kuitenkaan tuo ratkaisua tämän kevään tuhoihin, vaan ne olisi tavalla tai toisella pystyttävä torjumaan tässä ja nyt. Toivottavasti Australiasta löytyy osaamista siihen.
Toinen, ja paljon vähemmän uutisoitu tapaus koskee Australian ainutlaajuisen laajaa myrttikasvilajistoa. Sitä uhkaa nimittäin ruostekasvitauti, joka on levinnyt Havaijilta muutama vuosi sitten Asutraliaan. Tauti on siitä ikävä, että se on Australiassa levinnyt jo yli 100 kasvilajiin ja saattaa levitä vielä lähes 900 muuhun. Australian luonto on siis todellisessa vaarassa.
Ruostetaudin leviäminen tapahtui varautumisesta huolimatta. Australiassa on varsin tiukka suhtautuminen maahan tuotaviin kasveihin. Maastopaloihinkin on epäilemättä varauduttu, ovathan ne lähes jokavuotisia. Mutta silti edelle kirjaamani katastrofit ovat Australialaisten keskellä juuri tänä keväänä.
Australiassa tapahtuneet suuren mittaluokan katastrofit opettavat meille siis sen, miten vaikeata on ehkäistä ikäviä asioita. Tai siis hetkinen: näistähän kumpikaan ei oikeastaan ole ollenkaan välttämättä luonnonkatatrofi, vaan ihmisen käyttäytymisen seurausta. Joku toi Havaijilta ruosteisen kasvin Australiaan ja on myös mahdollista että maastopalot saivat alkunsa maan armeijan huolimattomasta käytöksestä.
Olen siis taipuvainen näkemään Australian ongelmat merkiksi siitä, kuinka vaikeaa ihmisen käyttäytymistä on muuttaa. Riski Sydneyn alueen maastopaloista oli hyvin tiedossa ja samoin Australiassa oltiin erittäin tietoisia kasvikaupan vaaroista. Tästä huolimatta molemmat katastrofit ovat syntyneet ja jatkavat tuhojaan Australiassa.
Esimerkkejä riittää Suomestakin: esimerkiksi rapurutto leviää vuodesta toiseen vesistöissämme, koska aina joku haluaa siirtyä yhdestä vesistöstä toiseen ruttoisen pyyntivälineen kanssa. Myös nuoria kuolee edelleen moottoriliikenteessä suhteettoman paljon, koska autokoulun turvallisuusopit painuvat unholaan nuorten miesten hurmaannuttua autojensa hevosvoimiin. Sen sijaan metsäpaloja meillä ei juuri ole: kiitos valvontajärjestelmän, viileän ilmaston ja suomalaisen metsäpalo-osaamisen.
Kierrettyäni Australian kautta Suomeen jään lopuksi kysymään itseltäni sekä arvoisalta lukijalta seuraavaa kysymystä. Miten voisimme parhaiten ehkäistä vahingoista ja välinpitämättömyydestä johtuvia suurimittaisia tuhoja? Onko se mahdollista, vai pitääkö meidän ainoastaan nostaa kädet pystyyn mahdottoman tehtävän edessä? Jos näin, niin miksi lajiamme sitten kutsutaan nimellä Homo sapiens - viisas ihminen?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Väkivaltakasvatusta nuorille
Oravatarina
Australian ilmasto vaihtelee ennen näkemättömällä tavalla
Ihminen kutsuu ihan itse itseään viisaaksi, ei kukaan toinen osapuoli. Luulen, että se johtuu jonkinlaisesta pitkästymisestä ja lopulta ihminen päätti korottaa itsensä kaiken yläpuolelle, hyvin inhimillistä. Viisasta? Tuskin.
VastaaPoista