Jokainen ihminen on varmaankin huomannut suhtautuvansa kanssaihmistensä tekoihin eri tilanteissa eri tavalla. Se, mikä joskus tuntuu hyväksyttävältä tai vähäpätöiseltä saattaa toisissa tilanteissa tuntua lähes anteeksiantamattomalta.
Tätä ongelmakenttää ovat tutkineet amerikkalaiset tutkijat Seidel ja Prinz, joiden uusi julkaisu sisältää varsin mielenkiintoista tietoa.
Tutkijat käyttivät hyväkseen äänimaailmaa luodakseen tutkittaville henkilöille erilaisia tunnetiloja. Japanilaisen nykymusiikin keinoin he saattoivat yhden koehenkilöryhmän jäsenet vihaisiksi tai ainakin ärtyneiksi. Toisen ryhmän koehenkilöt puolestaan saatettiin tuntemaan inhoa kuunteluttamalla heille oksentelun äänimaailmaa. Kolmas ryhmä oli vain hiljaisuudessa.
Minuutin valmistavan vaiheen jälkeen (siis nykymusiikkia, oksentelua tai hiljaisuutta kuunnellen) henkilöitä pyydettiin arvioimaan erilaisten tilanteiden tuomittavuutta. Kysymykset kuuluivat kahteen luokkaan: yksilönvapauteen tai viattomuuteen kohdistuvat tilanteet.
Yksilönvapauteen kohdistuvat tilanteet ovat esimerkiksi varastamista, päällekarkauksia, julmuutta tai jonkin hyvän epäreilua jakamista. Siis tilanteita, joissa tekijän toiminta aiheuttaa vahinkoa jollekin toiselle. Tähän ryhmään kuului esimerkiksi seuraava kysymys: "kuinka tuomittavaa on, jos isä huijaa veroviranomaisia saadakseen varoja sairaan lapsen hoitokulujen raunioittaman taloutensa korjaamiseksi?"
Viattomuuteen kohdistuvia tilanteita ovat esimerkiksi eläimiin nekrofilia tai kannibalismi, joihin ei varsinaisesti liity kohteena olevan henkilöön kohdistettua väkivaltaa tai muuta sellaista. Oleellista on rikkomus jotain yleisesti hyväksyttyä moraali- tai eettistä sääntöä, siis ihmisen luontaista käyttäytymistä, vastaan. Tähän ryhmään kuului esimerkiksi seuraava kysymys: "kuinka tuomittavaa on se, että syrjäseudulla lento-onnettomuudessa hengissä selvinneet söivät onnettomuudessa kuolleen pojan nälissään?"
Välittömästi kysymyksen jälkeen koehenkilöitä pyydettiin myös kuvaamaan senhetkistä tunnetilaansa.
Vastauksia analysoitaessa huomattiin, että nykymusiikin kuuntelijat kuvasivat tunnetilaansa oksentelua tai hiljaisuutta kuunnelleita useammin vihaiseksi, kun taas oksentelua kuunnelleet kokivat nykymusiikin tai hiljaisuuden kuuntelijoita useammin tunnetilansa ällöttäväksi.
Erot näkyivät myös vastauksissa itse esitettyihin kysymyksiin. Raastavaa nykymusiikkia kuunnelleet ja vihaiseksi itsensä tunteneet kokivat yksilönvapauteen kohdistuvat rikokset selvästi oksennuksen ääniä tai hiljaisuutta kuunnelleita tuomittavammiksi. Sen sijaan oksentelua kuunnelleet kokivat viattomuuteen kohdistuvat rikokset selvästi tuomittavammiksi kuin nykymusiikin tai hiljaisuuden kuuntelijat.
Seidelin ja Prinzin tutkimus siis osoitti, että ihmisen tuntema viha ja vastenmielisyys vaikuttavat toisistaan riippumatta heidän moraalikäsityksiinsä. Samalla he osoittivat, että tämä vaikutus syntyy pelkästään äänimaailman kautta; vihan tai ällötyksen taustalla ei tarvitse olla itse arvioitavaan tapaukseen liittyviä tapahtumia.
Minusta tutkimus on monella tavoin merkittävä. Erityisesti tutkimuksen tuloksilla olisi käyttöä lastenkasvatuksessa - oman tunnetilansa tiedostaminen saattaisi auttaa aikuista hallitsemaan omaa käyttäytymistään siten, ettei lapselle aiheudu tarpeetonta kärsimystä pelkästää vanhemman jostain muusta syystä (esimerkiksi työelämän vastoinkäymisistä) tunteman vihantunteen tai ällötyksen takia.
Mielestäni tutkimus pitäisi huomioida myös oikeussaleissa. Onhan todennäköistä, että liukuhihnalta erilaisia rikoksia käsittelevien tuomareiden tuomioihin vaikuttavat paitsi juuri käsittelyssä oleva juttu, niin myös sitä edeltävät istunnot. Erityinen riski on silloin, kun peräkkäin on vaikkapa monta erityisen raakaa pahoinpitelyä tai raiskausta ja niiden jälkeen esimerkiksi myymälävarkaus. Tällaisessa tilanteessa varas saattaa joutua maksamaan tuomarin aiempien tapausten seurauksena syntyneestä vihan tunteesta ja saa rikokseensa nähden kohtuuttoman tuomion.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksiä kuolleen kanssa
Primitiivinen ja surkea kulttuuri
Biologiset syyt tekevät amerikkalaistuomareiden mielestä psykopaattien teoista ymmärrettäviä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.