Urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori antoi suomalaisesta urheilusta ja urheilujärjestelmästä ärhäköitä kommentteja YLE:n eilisessä uutisessa. Koska mies on suorasanainen ja ehkä provosoivakin, lienee paikallaan tarkastella hänen sanomisiaan hiukan analyyttisemmin.
Ihan ensiksi on helppo yhtyä Valavuoren kommentteihin suomalaisen urheiluelämän johtajista; heidän toimintansa ei viime vuosien tulosten valossa ole missään tapauksessa ajan tasalla. Eri asia sitten on, auttaisiko Valavuoren ehdottama urheilun tukirahojen sijoittaminen urheilujohtajien elintason nostamiseen asiaan.
Ehkä, ehkä ei. Riippuu siitä, pystyisivätkö isolla rahalla palkatut johtajat tuomaan rahoille vastinetta siten, että urheilijan harjoitus- ja kilpailuolosuhteet paranevat nykyisestä. Vai houkuttelisivatko isot palkat urheilun piiriin sittenkin vain omia etujaan tavoittelevia liukasliikkeisiä liikemiehiä, jotka rakentaisivat ihan oman hyvä veli kerhonsa?
Samoin on helppo yhtyä Valavuoren kritiikkiin veikkausvarojen jakamisen suhteen. Koko veikkaustoimintahan syntyi aikanaan urheilun rahoittamiseksi. Siitä syystä on väärin, etteivät urheilijat voi nauttia oman innovaationsa hedelmistä, vaan rahanjakoon osallistuvat myös muut yhteiskunnan toiminnot.
Sitä paitsi, näin professorina on pakko tässä yhteydessä todeta, että on kerrassaan käsittämätöntä, että suomalainen perustutkimus on ihmisten pelinhimon varassa. Näin siitä huolimatta, että juuri perustutkimuksen varassa on suomalaisten hyvinvoinnin pitkäaikainen tulevaisuus maailmassa, jossa tieto ja osaaminen ovat yhä tärkeämpi menestystekijä.
Palatakseni Valavuoren kommentteihin, olen hiukan hämmästynyt hänen kommenttiinsa veikkaustoiminnan avaamiseksi. On totta, että ihmiset veikkaavat ulkomailla, mutta toisaalta on niinkin, että Veikkaus kerää edelleen melkoisen rahapotin: vuoden 2012 tulos oli noin puoli miljardia, vaikka putosikin aiemmasta. Neljännes tästä on pitkälle yli sata miljoonaa euroa urheilulle.
Tässä suhteessa olisikin mielenkiintoista tietää, mihin Valavuori perustaa käsityksensä, että avoin veikkausjärjestelmä tuottaisi Suomeen ja etenkin urheilujärjestöille paremman tuoton. Ilman perusteita Valavuoren kommentti herättää lähinnä epäilyksen siitä, että hänen lausuntonsa taustalla olisi pyrkimys hyötyä henkilökohtaisesti veikkaustoiminnan avaamisesta kansainväliselle kilpailulle.
Valavuoren omituisin, ja suomalaisen urheilumenestyksen kannalta kummallisin kommentti liittyy kuitenkin yksilölajeihin. Niitä hän pitää kuolevana luonnonvarana ja pitää kummallisena, että ne saavat edelleen enemmän rahaa kuin joukkuelajit.
En jaksanut selvittää pitääkö Valavuoren näkemys Veikkauksen rahanjaosta yksilö- ja joukkueurheilun välillä paikkansa, mutta jos puhutaan huippu-urheilusta, on selvää, ettei suomalaisilla joukkuelajeilla ole kymmenen seuraavan vuoden aikana mitään mahdollisuuksia kansainväliseen menestykseen jääkiekkoa, vain kahdessa maassa tosissaan harrastettavaa salibandya ja ehkä lentopalloa lukuunottamatta.
Yhtä selvää on, ettei viisimiljoonaisen pohjoisessa elävän kansan jalkapallo nouse koskaan maailman huipulle, eikä sitä luultavasti tule tekemään Valavuoren oma leipäpuu koripallokaan.
Tällä perusteella esitänkin täysin päinvastaista kuin Valavuori. Huippu-urheilun tukirahat olisi kokonaisuudessaan siirrettävä yksilölajien ja jääkiekon tukemiseen. Vain tällä tavoin toimien voimme veroa maksavina penkkiurheilijoina toivoa saavamme rahoillemme vastinetta arvokisamitalien muodossa. Niistä ja vain niistä on huippu-urheilussa lopulta kyse.
Myös lento- tai koripallo voitaisiin ajan myötä ottaa mukaan huippu-urheilun rahanjakoon, mutta vain mikäli maajoukkueen edesottamukset ovat sellaisia, että arvokisamenestystä voidaan realistisesti odottaa. Ja salibandy, mikäli lajista kehittyy todellista huippu-urheilua jossa loppuottelussa ovat joskus vastakkain muutkin kuin suomalaiset ja ruotsalaiset - eivätkä suomalaiset putoa samalla kelkasta.
Lasten liikuttaminen on sitten eri asia. Mutta siinäkin on huomioitava, että jokainen liikunnallisesti lahjakas yksilölajin sijaan jalkapalloileva tai koripalloileva (saati pesäpalloileva) nuori on pois siitä materiaalista, josta tulevaisuuden olympiasankarit tai MM-kilpailujen menestyjät nousevat.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaikuja 1930-luvulta
Urheilun syöpäpesäkkeet
Huippu-urheilurahoista 1,8 miljoonaa kankkulan kaivoon?
Ai senkö takia tukivarat jääkiekkoon, koska siinä voidaan saada mitaleja, koska se on marginaalilaji? Sekö on muka oikeasti vaan tärkeää, että tulee mitaleja? Eikö se ole tärkeämpää, että saadaan Suomalaisia urheilijoita maailman huipulle, oli kyse lajista kun lajista.
VastaaPoistaJos Suomi on 8 parhaan joukossa lentopallon tai koripallon olympialaisissa, se on kovempi juttu kuin jääkiekon olympiakulta saati maailmanmestaruus.
Kahdeksan joukkoon pääsemistä ei voi mitenkään pitää menestyksenä. Sen arvo olisi ensimmäisellä kerralla lähinnä siinä, ettemme ole kori- tai lentopallossa tottuneet edes siihen. Mutta tuskinpa se monenkaan urheilufanin mieltä kovin pitkään lämmittäisi.
PoistaSinänsä kommenttisi ei ollut yllättävä. Suomalaisillahan on taipumus väheksyä menestystä niissä lajeissa joissa sitä on tullut. Ymmärrän kommenttisi jääkiekkomestaruuden vähäisestä arvosta lähinnä tätä taustaa vastaan. Itsekin syyllistyn samaan pitämällä maamme salibandymenestystä merkityksettömänä.
Suurissa joukkuelajeissa odotusarvo suomalaisten menestykselle on alhainen. Se johtuu siitä, että suomalaisia on moniin muihin kansoihin verrattuna vähän. Siksi todennäköisyys sille, että Suomessa olisi kokonainen joukkueellinen maailman huippuja maailmalla suuressa, mutta meillä sekundaarisessa, lajissa on varsin epätodennäköistä. Ei mahdotonta, mutta niin epätodennäköistä ettei sellaisen toteuttamiseksi kannata riskeerata vähiä huippu-urheilurahoja.
Yksittäisen joukkueurheilijan saattaminen maailman huipulle taas ei tuota Suomelle menestystä, vaikka urheilijalle itselleen tuottaakin. Olen toki iloinnut vaikkapa Jari Litmasen menestyksestä jalkapallossa, mutta voisin milloin tahansa vaihtaa sen vaikkapa naisten estejuoksun maailmanmestaruuteen. Näin siksi, että se saavutetaan Suomen edustajana - ei Amsterdamin Ajaxin. Näin sittenkin, vaikka tiedostan hyvin, että maailman huipun saavuttaminen jalkapallopelaajana on huimasti vaikeampaa kuin naisestejuoksijana.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEi se voi niin mennä, että panostetaan vain niihin lajeihin, joissa Suomalaiset menestyy. Kuten sanoin, on paljon vaikeampi menestyä lajeissa, jota harrastetaan joka/lähes joka maassa maapallolla, kuin pienissä lajeissa, esim. jääkiekko, salibandy. Tottakai pienillekkin lajeille tukea tulee antaa, en minä sillä.
VastaaPoistaAsiat pitää osata laittaa oikeaan mittasuhteeseen. Kyllä se 8 parhaan joukkoon pääsemine globaaleissa lajeissa on kovempi juttu, kuin pienen lajin maailmanmestaruus. Esim. Jarkko Nieminen on kovempi urheilija kuin vaikka Janne Ahonen, vaikka Niemiseltä ei Olympiakultaa tai muuta vastaavaa löydykkään.
Toki meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme. Minä en jaksa innostua kahdeksansista sijoista, vaan iloitsen mitaleista. Toki suon sinulle oikeuden olla eri mieltä.
VastaaPoistaJarkko Niemisesti sen verran, että tennis lienee kaikista lajeista yliarvostetuin. Siihen on mahdollisuus tosissaan vain maapallon väestön aivan rikkaimmalla osalla, joten lajia vakavasti harrastamaan pystyvien määrä on moniin muihin lajeihin verrattuna erittäin pieni. Toisaalta isot palkkiot pitävät lajiin panostaneita mukana pidempään kuin monissa muissa lajeissa.
Vertailustasi sen verran, että mäkihyppy marginaalisista marginaalisimpana lajina saattaa tosiaan olla sellaisella tasolla, että Ahonen ei ole juuri sen kummempi urheilija (mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankin) kuin Nieminen. En kuitenkaan pidä Niemistä varsinaisena huippu-urheilijana - kansainvälisen tason tennispelaajana kuitenkin. Yksi oleellinen asia tässä on sekin, että Ahonen on joskus ollut maailman paras mäkihyppääjä, Nieminen taas ei koskaan ole ollut maailman paras missään.
Toisaalta eri lajien urheilijoiden vertailu tällä tavalla on melko typerää: vähän kuin vertaisi niitä kuuluisia lihapullia siihen hajuveteen. Mutta huippu-urheilurahat ovat veronmaksajien rahoja, ja niitä sijoitetaan urheilijoihin siksi, että veronmaksajat saisivat sijoitukselleen vastineeksi mestareita ja mitalisteja - heidän arvonsa ymmärtävät kaikki veronmaksajat. Hienoista suorituksista ei suurin osa maksajista saa samanlaista iloa, mikäli tuloksena ei ole voitto tai ainakin mitali.
Pitääkö olla ensin menestystä että tulisi julkisuutta, suosiota, harrastajia ja sponsoreita vai toisin päin?
VastaaPoistaArvelen että keskimäärin suomalainen ei ole oikeasti urheiluhullu eikä kiinnostunut urheilun seuraamisesta puhumattakaan että harrastaisi itse urheilua. Urheilua seurtaan sohvalla tai netin äärellä. Suomalainen on menestyshullu eli gloryhunter. Jos Suomi voittaa kultamitalin tai mitalin vaikka paskanheitossa niin sitä hurrataan joka paikassa. Aitoa kiinnostusta johonkin urheilulajiin sen itsensä takia ei keskimäärin ole.
Urheiluasioiden suhteen Suomea voisi verrata Norjaan, koska sijaitsee vieressä ja on saman kokoinen.
Miksi Norja on historiansa aikana pärjännyt suhteellisen hyvin sekä talvi- että kesäurheilulajeissa? Oljyllä ja kaasulla ei voi selittää kaikkea koska ne ovat aika tuore löytö. Taitaa olla niin että Norjassa ollaan aidosti kiinnostuneita urheilun seuraamisesta mutta siellä myös harrastetaan urheilua ja liikutaan itse. Toisaalta menestyksen jakautuminen näkyy mihin suosio ja kiinnostus kohdistuvat.
Norja on jalkapallossakin parempi kuin Suomi. Se on ollut siellä suosittua alusta asti. Pääsarjan otteluissa käy hyvin yleisöä. Seurajoukkueet pärjäävät europeleissä paremmin kuin suomalaiset. Miesten maajoukkue on ehtinyt pelata arvokisoissa ja voittaa olympimitalin. Naisten maajoukkue on voittanut mitaleja mm-kisoissa ja olympialaisissa.
Hmm..Asia on ainakin osittain helposti ymmärrettävissä miksi joukkuelajeihin pitäisi panostaa.Myös se on ymmärrettävissä miksi johtajille pitäisi jakaa rahoja..kuten myös se miksi veikkaustoiminta pitäisi avata avoimeksi kilpailulle.
VastaaPoistaTulee mieleen sanat: koripallo,yrittäjä,unibet,valmentaja jne..
Hmm..Asia on ainakin osittain helposti ymmärrettävissä miksi joukkuelajeihin pitäisi panostaa.Myös se on ymmärrettävissä miksi johtajille pitäisi jakaa rahoja..kuten myös se miksi veikkaustoiminta pitäisi avata avoimeksi kilpailulle.
VastaaPoistaTulee mieleen sanat: koripallo,yrittäjä,unibet,valmentaja jne..
Hmm..Asia on ainakin osittain helposti ymmärrettävissä miksi joukkuelajeihin pitäisi panostaa.Myös se on ymmärrettävissä miksi johtajille pitäisi jakaa rahoja..kuten myös se miksi veikkaustoiminta pitäisi avata avoimeksi kilpailulle.
VastaaPoistaTulee mieleen sanat: koripallo,yrittäjä,unibet,valmentaja jne..