Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikael Lönnroth. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikael Lönnroth. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Päiväkävely sen vahvisti: muukalaisvastainen propaganda mustamaalaa Rosengårdia

Sipoolainen Mikael Lönnroth kävi päiväseltään Ruotsin pahamaineisessa Rosengårdissa ja huomasi, että paikkakunta on melkoinen lintukoto. Aivan samanlainen kuin mikä tahansa muu asuinalue Ruotsissa.

Ainoa hänen havaitsemansa ero oli, että ihmiset olivat erinäköisiä ja puhuivat erilaista kieltä kuin muualla. Tosin jostain syystä Mikaelista tuntui hieman epämukavalta ellei pelottavalta talojen pihoilla liikkuessaan. Syytä hän ei kerro, mutta heittää ilmaan ajatuksen, että ehkäpä paikallisilla oli syytä pelätä häntä, muukalaista.

Lopuksi Mikael päätteli, että hänen on syytä hävetä koska muukalaisvastainen propaganda oli muokannut hänen todellisuuskäsitystään.

Ja tämän sanottuaan hän tunnusti, että huomattava osa kaupunginosan nuorista oli syyllistynyt rikoksiin. Lönnrothin antaman linkin mukaan kokonaista 14.9% 15-19-vuotiaista Rosengårdilaisista.

* * *

Mikael Lönnrothin kirjoituksen luettuani jäin miettimään sitä todellisuutta, joka avautuu päivämatkailijalle. Niin väkivaltaista paikkaa ei liene koko maailmassa, että päiväkäynnin aikana kukaan joutuisi todennäköisesti väkivallanteon uhriksi. Tai edes todistamaan rikosta.

Olen ammattini puolesta joutunut matkustelemaan ympäri maailmaa, enkä ole kertaakaan havainnut rikosta. Sellaista ei ole myöskään kohdistunut itseeni.

Yhden kerran olin kuullut kanssani samaan konferenssiin osallistuvalta varastetun lompakon. Tekijänä oli tuolloin ilmeisesti alkujaan intialaista sukujuurta omaava barcelonalainen ruusukauppias, jollaisista meitä oli varoitettu jo etukäteen. Ovat kuulemma äärimmäisen taitavia.

Voisin siis oman työkokemukseni perusteella todeta, että esimerkiksi sellaiset paikat kuin Miami, Santiago, Pretoria, Valparaiso, New York, Madrid, Uppsala, Tukholma, Kööpenhamina, Oslo, Peking, Wuhan, Firenze, Pietari, Brno, Riika, Vilna, Bordeaux, Lontoo, Edinburgh tai Dallas ovat täysin turvallisia. Sitä paitsi noista useimmissa olen Lönnrothin Rosengård-visiitistä poiketen liikuskellut myös myöhään illalla.

Minuun ei myöskään ole kohdistunut rikoksia ollessani ulkomailla vapaa-ajallani. Sen perusteella turvallisiksi ovat osoittautuneet esimerkiksi Montreal, Tallinna, Rotterdam, Kalmar, Narvik, Le Havre, Newcastle tai Malaga.

Sen sijaan nuoruudessani jouduin useammankin kerran väkivallan kohteeksi mm. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Mutta niissä olenkin viettänyt vuosikausia, ja vielä huomattava usein nautiskellut paikallisesta yöelämästä.

Edelle kirjoittamieni kokemusten perusteella voin tehdä lähinnä kaksi johtopäätöstä. Voin päätellä Mikael Lönnrothin tavoin, että koko maailma on äärimmäisen turvallinen paikka, eivätkä rikosuutiset kerro juuri mitään todellisuudesta. Tai sitten joudun hyväksymään sen, etteivät lyhyet vierailut ulkomaille kerro juuri mitään vierailuni kohteen todellisuudesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuurisuuden hedelmiä poimitaan tällä kertaa Jemenissä
Tiina Rosenbergin unelma mielenkiintoisesta Pohjolasta etenee
Terrorismin uhka muuttaa maailmamme



Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!