Eläkejärjestelmän kestävyys ei ratkea poppakonsteilla

Tekoälyn näkemys eläkeläisestä, joka ihmettelee poliitikkojen puheita

Suomessa on noussut kiivas keskustelu eläkkeistä – tai pikemminkin niiden leikkaamisesta. Syynä siihen on se tosiasia, että maamme on elänyt jo pitkään yli varojensa ja eläke-edut – ja siten järjestelmän kestävyys – riippuvat pitkälti sen nauttijan työurasta. Työeläke rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden maksuilla sekä eläkevarojen sijoitustuotoilla. Lisäksi eri eläkejärjestelmissä on erilaisia rahoitusperiaatteita.

Kansaneläke ja takuueläke puolestaan rahoitetaan verovaroista. Yrittäjien YEL-eläkkeitä ei rahastoida etukäteen samalla tavalla kuin osaa palkansaajien työeläkkeistä. Ne kustannetaan vuosittain kerättävillä YEL-maksuilla ja tarvittaessa valtion osuudella. 

Julkisten alojen työeläkkeet puolestaan rahoitetaan jakojärjestelmän periaattein eli eläketurva kustannetaan samana vuonna perittyjen maksujen avulla. Toisin sanoen tällä hetkellä työssä olevat rahoittavat suurimmaksi osaksi eläkkeellä olevien eläkemenon, joskin lakikohtaisten puskurirahastojen tukemina.

Yksityisalojen palkansaajien eläkejärjestelmä poikkeaa tästä, sillä se muodostuu eräänlaisesta sekamallista. Siinä osa eläkkemaksuista menee heti käyttöön eli nykyisten eläkkeensaajien eläkkeisiin ja osa rahastoidaan tulevaan käyttöön, eli nyt työssä olevien eläkkeiden maksamiseen.

* * *

Käytännössä tämän asian viimeksi esille nostaneen pääministeri Petteri Orpon ja Kokoomuksen – kuten myös Perussuomalaisten – tavoitteena lienee tehdä työeläkejärjestelmään muutoksia, jotka pienentävät tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden kokonaissummia ja siten eläkejärjestelmän menoja. Näin syntyvän taloudellisen liikkumavaran se haluaisi käyttää työeläkemaksujen alentamiseen. 

Yksi asiantuntijoiden esittämä mahdollinen toteutustapa olisi työeläkemaksujen alentaminen ja vastaavan rahamäärän kerääminen valtiolle veroina. Näin rahaa ohjautuisi vähemmän eläkejärjestelmään ja enemmän valtion kassaan. Tämä ei kuitenkaan ole Kokoomuksen vahvistama toteutusmalli, eikä se ole ongelmaton, sillä puolue on ilmoittanut haluavansa toteuttaa velkajarrun ilman veronkorotuksia.

Kyse ei siten olisi eläkerahastojen varojen suorasta siirtämisestä valtiolle, vaan eläkejärjestelmän tulevien menojen pienentämisestä ja sen tuottaman taloudellisen hyödyn kanavoimisesta valtiontalouden vahvistamiseen. Keinoina Orpo mainitsi ennen kaikkea ihmisten työuran pidentämisen siten, että se alkaisi nykyistä aiemmin, sisältäisi vähemmän katkoksia ja jatkuisi pidempään. 

* * *

Tämä ajatus on – sinänsä ymmärrettävästi – kohdannut vastustusta monilta tahoilta. Esimerkiksi SDP:n Pinja Perholehto on kritisoinut populistisesti Orpoa siitä, ettei tämä ole kertonut, kuka joutuisi lopulta maksajaksi.  

Maksajiksi joutuisivat erityisesti ne, joiden työuraan sisältyy sellaisia opiskelujaksoja, työttömyyttä tai muita katkoksia, joilta nykyisin kertyy eläkeoikeutta. Lisäksi työurien pidentämiseen tähtäävät muutokset voisivat vaikeuttaa niiden asemaa, joiden mahdollisuudet jatkaa työelämässä ovat terveydellisistä tai muista syistä rajalliset. Vaikutusten todellinen kohdentuminen riippuisi kuitenkin siitä, millaisia muutoksia lopulta päätettäisiin tehdä.

Pinjalehdon kritiikki näyttäisikin kohdistuvan nimenomaisesti siihen, ettei Orpo ole kuvannut yksityiskohtia, vaan jättäisi ne työmarkkinajärjestöjen pohdittavaksi. Nähtäväksi kuitenkin jää, ottavatko ne pääministerin toiveesta kopin – ja vaikka ottaisivatkin, pääsevätkö ne yhteisymmärrykseen.

* * *

Eläkkeeseen liittyy vielä yksi oleellinen seikka. Se on suomalaisten eliniän nopea kasvu: siinä missä suomalainen mies eli 1940-luvun alussa keskimäärin noin 55 vuotta, on miesten elinajanodote nykyisin lähes 80 vuotta. Naisten elinajanodote on pidentynyt lähes yhtä paljon, 61 vuodesta lähes 85 vuoteen. 

Tämän seurauksena 65-vuotiaan jäljellä olevan elinajan odote kasvoi 30 prosenttia (15,8 vuodesta 20,6 vuoteen) vusoien 1986–2024 aikana.  Toisin sanoen eläkkeen nautinta-aika on nykyisin oleellisesti pidempi kuin mitä se oli järjestelmän alkuaikoina 1960-luvulla. Ja siksi myös heille maksettavien eläkkeiden yhteissumma on moninkertaistunut. 

Tämä on suurin syy sille, että eläkkeiden rahoittamiseksi perityt maksut ovat moninkertaistuneet vuosikymmenten kuluessa. Ja samalla se on vaikuttanut valtion saamaan verotuloon alentavasti, koska eläkemaksut vähennetään verotuksessa. 

Ratkaisuksi tälle ongelmalle Kokoomus haluaa vähentää – näillä maksuilla kerättyjen – varojen käyttöä lyhentämällä eläkkeellä olon aikaa, mikä vähentäisi kullekin suomalaiselle maksettujen eläkkeiden kokonaissummaa. Tämä olisi sikäli oikeudenmukaista, että ihmisten eliniät ovat pidentyneet ja – työurien pysyttyä lähes entisellään – eläkkeiden kokonaissummat ovat kasvaneet merkittävästi. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, mihin eläkekeskustelu johtaa ensi vaalikaudella. Selvää kuitenkin lienee, ettei eläkejärjestelmään koskematta jättäminen ole vaihtoehtojen joukossa. 

Ja siksi vastakkain on suuressa kuvassa kaksi vaihtoehtoa variaatioineen. Joko Kokoomuksen ehdottama Suomessa maksettavien eläkkeiden kokonaiskustannusten pienentäminen tai eläkemaksujen jatkuva korottaminen. Ellei sitten onnistuta tekemään ihmettä ja pystytä oleellisesti lisäämään eläkerahastojen tuottoja tai vähentämään työttömyyttä. Tai  lähdetä leikkaamaan – yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden vastaisesti – jo myönnettyjä eläkkeitä, mikä lisäisi entisestään vanhuusköyhyyttä. 

* * *

Lopuksi todettakoon, että eläkejärjestelmän kestävyys on niin suuri asia, ettei sen ongelmia voi ratkaista hetkessä jonkinlaisilla poppakonsteilla. Puhumattakaan populistisista heitoista. 

Sellaisten sijaan asia vaatii rehellistä – edellä kuvaamiini tosiasioihin perustuvaa – poliittista ratkaisua, jonka pohjalta suomalaisten ihmisten työlämän jälkeisen elämän taloudellinen turvallisuus on taattu niin nykyiselle kuin tulevillekin sukupolville. Ja siksi pääministerin astuminen julkisuuteen on meille kaikille erinomainen asia, vaikka suhtautuisimmekin hänen mainitsemiinsa yksityiskohtiin varauksella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa on OECD:n korkeimmat sosiaaliturvamenot
Perussuomalaisten säästölista
Asioiden tärkeysjärjestyksestä