Yleisradion johdon porsastelu näyttäisi tällä kertaa ajaneen seinään. Tarkoitan sen aikomusta maksaa johtajilleen huikeita tulospalkkioita huolimatta siitä, että yhtiö on tällä vaalikaudella määrätty säästötalkoisiin, joiden seurauksena on tehty muun muassa ohjelmiston supistuksia ja potkittu peräti 150 ihmistä pellolle niin, että yhtiön ay-väki on hermostunut perusteellisesti.
Tälle tullee nyt siis loppu, sillä yhtiön hallintoneuvosto näyttäisi kerrankin käyttävän valtaansa. Tai ainakin sen puheenjohtaja, Sinuhe Wallinheimo (kok), on kertonut, että selkeästi yli puolet puolueista kannattaa asian nostamista esille hallintoneuvoston kokouksessa – ja että näin myös tehdään.
Tämän seurauksena Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkestenilta jäänee saamatta ensi vuodelta hulppea 47 000 euron tulospalkkio, joka olisi saattanut tulla hänen 26 000 euroa kuukausipalkkansa päälle. Ei siis mikään pieni menetys eikä olematon siivu veronmaksajien rahaa.
* * *
Noin muuten odottelen edelleen sitä, milloin Yleisradio tunnustaa tavalla tai toisella lähettäneensä vääristynyttä ohjelmatarjontaa johtaakseen suomalaisia harhaan tai pimittääkseen näiltä tosiasioita. En lähde tässä yksilöimään kaikkia tällaisia tekoja, mutta esimerkkejä löytyy vaikkapa tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja ehkä parhaiten koko yhtiön vääristynyttä maailmankuvaa kuvaten tästä kirjoituksestani.
Asian edistymistä odotellessani seurailen kiinnostuneesti, mitä tapahtuu Ylen roolimallille eli BBC:lle, jonka johtoa joutui lähtemään kilometritehtaalle sen jälkeen, kun sen toiminnasta löytyi samantapaista mis- ja jopa disinformaatiota kuin Yle harjoittaa Suomessa. Viimeisin tieto tilanteen kehittymisestä liittyy Donald Trumpiin liittyvään ihmisten harhaanjohtamiseen jo vuonna 2022. Ja lisää lienee odotettavissa...
Päivän aiempi merkintä:
Poliisi julkaisi poliittisen perusteen
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellinen raiskausvihje
BBC:n johtajat erosivat valheellisen uutisoinnin takia – entä Yleisradion johto?
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista
Onpa harvinaista hölmölässä. Wallinheimolle pojat tästä.
VastaaPoista...pojot
PoistaTietääkö joku millä perusteella al-Yleerassa maksetaan tulospalkkiota? Riittääkö se, että vääntäytyy aamulla työpaikalle? Perjantai-iltapäivänä on tietysti sääntömääräinen kokous.
VastaaPoistaBudjetista tulevaan määrään ei kai pääjohtajakaan voi vaikuttaa, joten 'tulos' jää salaisuudeksi. Liekö tarkoitus tuottaa mahdollisimman paljon woke-aivopestyjä, mutta miten se mitataan ja mikä rooli siinä pomoilla on? Yle pitäisi hämärälaitoksena laittaa verosilppuriin.
PoistaOnkohan mitattu luotettavia Ylen katsojamääriä, eikä vain sen itsensä mittaamia , ja miten ne ovat kehittyneet. Luulenpa että käyrä on menossa jyrkästi alaspäin.
VastaaPoista