sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Jukka Kekkonen ja Suomen väestöpolitiikka

Professori Jukka Kekkonen (sd) kirjoitti Helsingin sanomissa siitä, miten länsimaisten yhteiskuntien pitäisi vastata poliittisen oikeiston nousuun. Kirjoitus oli mielenkiintoinen, joten kopioin sen lopusta hänen esille nostamansa suositukset tilanteen hallitsemiseksi.

"Kiperistä kiistakysymyksistä voitaisiin hakea yhteisymmärrystä, esimerkiksi tutkimukselliseen asiantuntemukseen perustuvan parlamentaarisen komiteatyön kautta. Väestöpolitiikka on yksi tällainen Suomen kohtalonkysymys.

Olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."

Näkemys on itsestäänselvyys – tai ainakin sen pitäisi olla – missä tahansa demokratiassa. Siksi on kysyttävä, että miksei meillä ole päästy käymään tällaista keskustelua. 

Sellaisen sijaan meille on ilmaantunut valtava määrä tosiasioiden kieltämistä, termien kanssa kikkailua, vähättelyä, rasismikoulutusta, natsittelua, tahallista väärinymmärtämistä ja ennen kaikkea korvien sulkemista vastapuolen argumenteilta. Eikö demokratiassa kuitenkin pitäisi pystyä parempaan?

Päivän aiempi merkintä:
Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palopommeista naisen logiikkaan
Lontoossa tapahtuu yksi raiskaus per tunti
Jaakko Hämeen-Anttila osoitti maahanmuuttokeskustelun vaikeuden

16 kommenttia:

  1. Jos itseisarvona on, että tarvitaan maahanmuuttoa koska tarvitaan maahanmuuttoa, on keskustelua vaikea käydä. Erityisesti ei saa sanoa, että kaikki maahanmuutto ei ole hyvälaatuista. Japani aikoo pärjätä omillaan, mutta he arvostavatkin omaa kulttuuriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ilmeisemmin ole Japanissa vieraillut vaan kirjoitat mututuntumalla. Sillä valitettavaa on että, Japani ei enää paljoa euroopasta eroa mikä tulee ei toivottuun maahantulvimiseen muslmimeiden osalta.

      Poista
    2. tyhymä kun oon oisiko linkkiä laittaa tähän japaniin kohdistuvaan musuinvaasioon

      Poista
  2. Minusta hän piti ns. äärioikeiston suosion kasvua euroopassa uhkana demarien tulkinnalle demokratiasta. Johon pitää puuttua kovinkin keinoin.. Mutta myönsi, että keskustelunvaraa on keskiluokan kanssa. Onhan hyvä että neuvotteluvaraa on puolin ja toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, neuvotteluvaraa on jos ja kun ne neuvottelut käydään demareiden johdolla ja lopputuols on demareiden ja muun suvakiston ennalta määräämä!

      Poista
  3. Joo joo, pistetään komitea pystyyn ja keskustellaan kiihkottomasti, so. jahkaillaan ja jahkaillaan. Tyypillistä demaripuhetta.

    VastaaPoista
  4. Suomessakin on paljon ihailijoita, jotka kannattavat varauksettomasti esim. saksalaista AfD-puolueen nousua jopa Saksan suurimmaksi puolueeksi. Suomen Uutisissa oli Pertti Rönkön hyvä asiallinen juttu juuri tästä. Rönkön jutut ovat yleensä totuudenmukaisia, eikä poliittisesti vääristyneitä kuten YLE:n ja HS:n jutut. Rönön jutussa tuli kuitenkin selville se, että AfD on selvästi venäläismyönteinen puolue. Ukrainan tuki pitää lopettaa ja kaasuputket pitää korjata. Ihmetellä täytyy, että 10 miljoonaa kannattajaa haluaa Putinin alamaiseksi. Eikö he saaneet Neuvostoliitosta tarpeeksi. Näillä isoilla mailla Saksa, Ranska, Brittania on vahva oikeistopuolueiden kannatus, mutta kaikki ovat lääpällään Putiniin. He kyllä ajavat maahanmuuttoasioita aivan oikein, mutta tuo itäihailu pilaa tavallaan kaiken. Suomessa pikemminkin nuo viherkommarit ja SDP ajavat Putinin etua kaikkine natsi-, rasisti-, fasisti syytöksineen. Nytkin kommunisti AKT:n puheenjohtaja Kokko syytti Sisäministeri Mari Rantasen (ps) erityisavustaja Asseri Kinnusta natsi, kun hän ehdotti keskustelu suojeluskuntien elvyttämisestä. Että tällaista Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönkkö kirjoitti:
      ” AfD kiistää Venäjä-kytköset. Se näkee ne mahdollisena yrityksenä käynnistää suurimman oppositiopuolueen kieltoprosessi”

      Vaikea uskoa, että AfD:n äänestäjät olisivat venäläismielisiä. Eli jos AfD olisi sellainen, syntyisi kysyntää Saksa-mieliselle puolueelle.

      Pusla

      Poista
    2. Rönkkö on itse ryssien kätyri. Sillä Afd on kaikkea muuta kun ryssämielinen puolue.

      Poista
    3. Kyllä Rönkkö tietää asiat, joista kirjoittaa. Osaa saksaa ja asuu Saksassa.

      Poista
  5. Akateemissävytteisen älyllisen epärehellisyyden uusi nimi on diplomatia.

    Poliittinen korrektius ja hurskaat toiveet "asiakeskustelusta" ovat "diplomatian" uusia sisäsiistejä muotoja. Kyseessä on äänensävyjen valinta ja keskusteluissa käytettyjen käsitteiden merkityssisältöjen laajentaminen -- yliyleistävät yleiskäsitteet voidaan kokea "pätevinä" -- ja niin voivat "keskustelijat" päästä hyväänkin vaikka tietenkin kaikkea muuta kuin syvään "yhteisymmärrykseen".

    Itse olisin peruuttamattomasti pitämässä kiinni perustavanlaatuisista tosiasioista: liian erilaatuiset tai liian eri kehitystasoilla olevat kulttuurit voivat vain tuhota toistensa parhaat ominaisuudet, on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

    Moniarvoisuus ja monikulttuurisuus eivät ole synonyymeja, vaan toisensa pois sulkevia vastakohtaisuuksia.

    Rajat kiinni. Rahat kiinni. Pitäkää tiettyä etäisyyttä.

    VastaaPoista
  6. Vois Kekkonenkin tutustua vaikkapa Vahteran tai Kanniaisen laskelmiin maahanmuutosta, mutta ei, hoetaan vaan "ääri.. ääri.. populismi..

    VastaaPoista
  7. Uustaistolainen kollektiivi ei keskustele, ei kuuntele vastapuolta, joka on aina "valkoista ylivaltaa", "valkoista etuoikeutta", "valkoita fragiliteettia" - ylipäänsä pahaa "valkoisuutta" ja täten mustavalkoisesti rasismia ja sortoa, jota pitää vastustaa.

    Mitään vuoropuhelua kerta kaikkiaan ei ole odotettavissa - sellainen olisi "äärioikeiston lapaan syöttämistä". Näin se nyt vain makaa.

    VastaaPoista
  8. Niinpä. Prof V. Kanniaisen kirja ei kelvannut suomalaisille kustantamoille. Vähänpä kiinnostaa maahanmuuton tutkimus. Kuka osaisi kertoa mikä on se suomalaisen yhteiskunnan erityispiirre jolla ratkaisemme maahanmuuttoasiat verrokkimaitamme paremmin?

    VV-F

    VastaaPoista
  9. Suomessa on Tulevaisuuden tutkimuskeskus, joka työllistää Turussa, Tampereella ja Helsingissä yhteensä yli 50 kovapalkkaista erikoistutkijaa, dosenttia ja professoria. Voisivat kerrankin tehdä jotakin hyödyllistä ja tutkia, kuinka Suomen ja suomalaisten käy, jos maahanmuutto kehitysmaista jatkuu, kuinka nopeasti väestö vaihtuu, millä konsteilla puututaan rikollisuuteen, sosiaalitukien väärinkäyttöön ja kuinka kauan nykymenolla rahat riittävät, ennen kuin kaikki romahtaa tai Maailmanpankin salkkuherrat lopettavat kerta kaikkiaan törsäämisen toisarvoisiin kohteisiin ym. ym. Ongelmia riittää kyllä kasapäin tutkittavaksi.

    VastaaPoista
  10. Jukka Kekkonen on vasemmistolainen mussuttaja. Hän elää teorioidensa maailmassa, jossa torjutaan ”väärät” faktat.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.