Uutisten mukaan maailman valtameret ovat lämmenneet viime aikoina kovasti muualla kuin napa-alueilla. Siksi oli mielenkiintoista huomata tieteellinen tutkimus, jossa tutkittiin Itä-Grönlannin syrjäisten rannikkovesialueiden niin sanotun välikerroksen veden lämpötilaa hyödyntäen sarvivalaisiin kiinnitettyjä antureita.
Nämä arktiset eläimet ovat tunnettuja kyvystään sukeltaa syvälle merenpinnan alle, aina 1,5 kilometrin syvyyteen asti. Siten niihin kiinnitetyt tallentavat instrumentit mahdollistivat tietojen keruun noin 250 metrin syvyydestä alaspäin sijaitsevan Atlantin välikerroksen veden lämpötiloista Itä-Grönlannin rannikoilla. Jo aiemmin tiedettiin, etteivät napa-alueiden jäätiköt juurikaan vaikuta näihin syvyyksiin.
Näin saatujen tulosten mukaan tutkimuksen kohteena olleen Blossevillen altaan veden lämpötila nousi vuosina 1960–2021 yli 500 metrin syvyydessä noin 0,047 °C vuodessa. Lisäksi veden suolaisuuden havaittiin muuttuneen.
Tutkijoiden mukaan nämä muutokset väliveden lämpötiloissa – "Grönlanninmeren atlantifikaatio" – ulottuu nykyään syvälle merenpohjan altaisiin mereen päättyvien jäätiköiden edustalla jopa 300 kilometrin päähän sisämaahan. Tämä näkyy Scoresby Soundin ja Kangerlussuaqin syviä vuonoja ympäröivissä jäätiköissä, jotka altistuvat huomattavasti lämpimämmille ja suolaisemmille vesille kuin matalammalla Blossevillen rannikolla sijaitsevat jäätiköt.
Nämä havainnot osoittavat, että lämpenevä Atlantin välivesi kuljettaa lämpöä suoraan jäätiköiden edustalle, mikä edistää jäätiköiden vedenalaista sulamista ja nopeuttaa niiden massan menetystä. Toisin sanoen yli 200 metrin syvyydessä nousevat lämpötilat – ja myös suolapitoisuudet – selittävät jäävuorien runsaan irtoamisen Scoresby Soundissa ja Kangerlussuaqissa.
* * *
Tämä lyhyesti referoimani tutkimus osoittaa tekijöiltään melkoista luovuutta menetelmien kehittämisessä. Valaiden valjastaminen jo kymmeniä vuosia sitten mittareiden kuljetusalustoiksi on ollut loistavat idea, jota ilman edellä välittämääni tietoa ei olisi saatu.
Nähtäväksi kuitenkin jää, jatkuuko Atlantin väliveden lämpeneminen myös tulevaisuudessa ja miten se vaikuttaa Grönlannin ilmastoon. Ja onko sillä lopulta vaikutusta myös Pohjoisen jäämeren kasvamiseen kaupallisten kuljetusreittien valtaväyläksi.
Onko lottovoitto syntyä Suomeen myös tulevaisuudessa ? Kun eteläisen leveyspiirin ihmiset nääntyvät ilmaston lämpenemisen seurauksena, täällä sulavan jäätikön ja Golf-virran hidastumisen vuoksi ilmasto pysyy samanlaisena ?
VastaaPoistaLyhyesti tekoälyn vastaus.
PoistaGolfvirran ja laajemman AMOC-merivirtausjärjestelmän hidastuminen tai heikkeneminen johtaa merkittäviin muutoksiin maapallon ilmastossa ja säässä.
Seuraukset Pohjois-Euroopassa ja Suomessa.
Voimakas talvien kylmeneminen: Pohjolaa ja Skandinaviaa lämmittävä virtaus heikkenee, mikä voi laskea talvilämpötiloja huomattavasti ja muuttaa Pohjolan säätä paljon nykyistä kylmemmäksi.
Äärimmäiset sääilmiöt: Säästä tulee aiempaa oikukkaampaa ja ennalta-arvaamattomampaa.
Maatalouden vaikeudet: Lyhyemmät kasvukaudet ja kylmemmät kesät voivat heikentää ruoantuotantoa ja pohjoista maataloutta.
https://www.smu.fi/merimiesuutiset/suomen-on-varauduttava-golfvirran-koillishaaran-romahdus-voi-viilentaa-skandinavian-siperiaksi/
Toisaalla lämpenee, toisaalla kylmenee, se on maapallon kiertokulkua. Nykyään sitä kutsutaan mielisairaudeksi, eli ilmastomuutokseksi.
VastaaPoistaTässä nyt on odoteltu toteutuvaksi sitä ennustusta, että tämä meidän pohjoinen kolkkamme lämpenisi kolme neljä kertaa muita maapallon osia nopeammin, mutta mitä sitä tyhjää. Nytkin on ollut niin helkkarin kolea kesä, että taitaa Golf-virtaus loppua kokonaan.
PoistaMiten muuten on selitettävissä se, että Kilpisjärvi on (aina) Suomen kylmin paikka, vaikka se on lähimpänä Golf-virtaa ?
Tekoäly muuten oli laskenut, että Suomen ilmastotoimilla ei ole käytännössä yhtään mitään vaikutusta maapallon ilmastoon, eli kaikki täällä ilmastonmuutoksen estämiseen kipatut rahat menevät Kankkulan kaivoon, (tai oikeammin alalla toimivien "käärmeöljykauppiaiden" taskuun).
Toivon että Lappajärven supertulivuori aktivoituisi ja siloittaisi koko Suomen laavamereksi.
VastaaPoistaTulisi hedelmällinen maaperä.
PoistaEikö kuitenkin ole meteorikraateri?
PoistaEi ole meteori iskenyt, Olen itse tuolla kalastanut kesällä ja talvella, sen kyllä näkee jo silmillä että tuo ei edes muistuta meteorin tekemältä. Nykytutkimus on sutta samanlailla kun niin monessa muussakin asiassa nykyään, vaikka siinä kun väitetään että mieskin synnyttää, ja sukupuolia on ihmisillä lähes sata.
PoistaVenäläiset ovat dollarin kuvat silmissään kehitelleet ajatusta, että koillisväylästä tulee heille rahasampo, kun ilmastonmuutos sulattaa pohjoisen jäämeren. No, Maersk tutki asiaa muistaakseni v. 2017 ja tuli siihen tulokseen, että reitti ei tule missään oloissa tarjoamaan ratkaisua mihinkään. Meri on sula lyhyen aikaa jatkossakin, ja jos kuvitellaan että meri sulaa, myrskyt tekevät matalalla ja karikkoisella merellä merenkulun hankalaksi, ja jopa ympäristölle vaaralliseksi. Jo näissä oloissa siellä on sattunut useita vakavia havereita. Sitten on sekin, että jos ja kun reitti avautuisi, niin kuin HS on raportoinut, varustamot joutuisivat tukeutumaan venäläisiin satamiin ja reittimaksuihin, Satamia siellä ei vielä oikein edes ole. Kun Venäjän tyyli on tunnetusti se, että sopimus voidaan yksipuolisesti sanoa irti tunnin varoajalla, niin mikä varustamo lähtisi tällaiseen uhkapeliin? Kuten totesin, Maersk teki omat johtopäätökset!
VastaaPoistaToinen hullu on Trump joka seniilinä kuvittelee että voi tuosta noinvain mennä ilman lupia toiseen maahan ja alkaa varastamaan öljyä. Kiinan, usan, venäjän ja pohjois-korean johtaja pitäsi iskeä samaan pehmustettuun selliin loppuiäkseen.
PoistaMaduro käytti Venezuelan öljytulot epäsuoraan sotaan Yhdysvaltoja vastaan.
PoistaTrump sentään maksaa maan nykyiselle johdolle oikean hinnan öljystä.
Kyllä jenkkien öljyfirmat rakensivat ja maksoivat 70-luvulla Venezuelan öljyteollisuuden, oikeastaan valtaosaltaan. Sosialistit sittemmin kansallistivat öljyteollisuuden ja Venezuelan alamäki alkoi siitä.
PoistaMinun kirjoituksessa oli kylläkin kyse Gröönlannista minne rikollinen sontaläjä Trump on menossa ryöstämään maan öljyt. Milläs sitä puolustelette, onko hienoa kannattaa usan seniiliä joka käyttää vaippoja kun sontii housuunsa koko ajan.
PoistaJos ja toivottavasti Trump ottaa pian Grönlannin haltuunsa ja alkaa hyväksikäyttää mineraaleja ja öljyä, niin kyllä siitä vajaan 60 000 asukkaan grönlannillekin jokunen ropo lohkeaa? Miten hyvin emämaa Tanska on kohdellut grönlantilaisia, sehän näkyy Tanskan kaduilla, jossa juopot ja narkkarit sekä linnakundit ovat lähes poikkeuksetta Gröönlannista tulleita. Kannattaa ottaa selvää, mitkä oikeudet on grönlantilaisellella, joka menee "aidon" tanskalaisen kanssa naimisiin? Siitähän ei YLE virka tietenkään mitään, eikä HS, vaikka siellä onkin Super-Saska? Propaganda on EU:n taholta ollut niin räikeää, että jopa grönlantilaiset vanhemmat eivät uskaltaneet jättää lapsiaan päiväkerhoon, koska Jenkkien hyökkäys oli lähes varmaa! On mielisairas tämä Eurooppa!
PoistaKyllä ne Trumpin puheet Grönlannin suhteen lähtevät huolesta Amerikan mantereen turvallisuudesta.
PoistaSitä paitsi Grönlannin ikiroutaisen maan luonnonvarojen hyödyntäminen on kallista puuhaa.
(ja eikös se ilmastonmuutos ollut soopaa )
Kyllä sitä nyt selitellään. Käännetäämpäs asia vaikka niin että, te olisitte myös iloisia jos ryssät tulisi Suomeen ja alkaisivat riistämään vaikka pohjavesiämme. Luuletteko te että kukaan aivot omistava tai hiukankin järjissään oleva kannattaa jotain housuunsa paskovaa äijää joka surutta sanoo että käyttää vaikka sotillaallista voimaa mennessään Gröönlantiin. "amerikan mantereen turvallisuudesta" Ei helkkari, tuon tyhmempää ei voi ollakkaan. Toivon tosiaan että ryssät ja usa tuhoavat toisensa maanpäältä.
PoistaPölejäkö nää oot? Suomi antaa tulevaisuudessa pohjavetensä ilmatteeksi maailmalle, koska internationaali! Euroopan ainoa fosfaattikaivos meni suolarahoilla norjalaisille. Sähkönsiirtoverkot menivät samalla tavalla kansainvälisille digiraha-kulansseille, eli ollaan me hyviä! Entäpä kaivokset, tai tuulimyllyt ja datakeskukset? Yhä paranoo kun pyllistää...
Poista...ja Nokia sössimällä sössittiin.
PoistaTuolle, "pöljöjäkö oot" esitin esimerkin, minöä tiedän kyllä enemmän kun moni muu mihin menee tämän maan pohjavedet ja sähköt, minä kun esitin kuvaannolisen esimerkin. Tämän maan pohjavedet menee data-laitoksiin ja niitä Suomeen tunkee myös usa. Joten paska maa joka suhteessa. Mikään ei anna Trumpille oikeutta Gröönlannin öljyyn eikä mihinkään muuhunkaan ko maassa, yksin sen maan asukas ei halua housuun sontivan seniilin astuvan jaloillaan Gröönlannin mantereelle. Stupp, Trump, Putin ja kiinan sekä pohjois-korean johtajat pitäisi eliminoida.
PoistaTämä on tietysti Professorin pitkäaikaista seurantaa ja kiitos siitä. Muuan toinen näitä seurannut paukautti muistettavasti: ei ole yhtä "maapallon ilmastoa" vaan yksitoista. (Jätän tämän open nimen mainitsematta koska saatoin ymmärtää väärinkin.)
VastaaPoistaIlmastonmuutos uskontona, eskatologia jne. käytössä... Kaikkea näkee kun vanhaksi elää.
-jussi n
Rooman klubi vouhotti jo 70-luvun alkuvuosina kasvun rajoista!
PoistaJos edes joku olisi toteutunut -60 luvusta asti tuputettu "totuus" niin nyt ei olisi yhtään elämää maapallolla vaan maa olisi kuiva kivi avaruudessa. Sitä se on ilmastouskonto millä todellisuuten kanssa ei ole mitään tekoa.
VastaaPoistaVälillä mentiin kohti pikaista jääkautta, mutta sitten muuan neurootikko USA:ssa keksi hiilidioksidin ja kasvihuoneilmiön rummuttamisen. Juttuhan vietiin amerikkalaisen median tiedotusmonopolilla läpi koko maapallon, ja nyt kollektiivinen hulluus on vallalla joka puolella.
PoistaHiilidioksidi, joka on maapallon elämälle välttämätön kaasu, ja jonka pitoisuus ilmakehässä vaihtelee, ollen keskimäärin 0,04%, on vallitsevan tarinan mukaan ratkaisevassa roolissa. Hahhahhaa.
Onneksi se on kuitenkin raskas kaasu ja pysyttelee sitten lähellä maan pintaa, jossa kasvitkin ovat. Muuten meillä kävisi täällä köpelösti.
Onko 0,04 sama kuin Suomen vaikutus maapallon ilmastoon?
PoistaLämpötilavaikutuksessa saa laittaa vielä muutaman nollan lisää.
PoistaKeskustelu tekoälyn kanssa muuten löytyy Helsingin eläkkeellä olevan voimalaitospäällikön Jyrki Itkosen Facebook -päivityksestä.
Älkää nyt viitsikö, kysymyshän on niin yksinkertaisesta asiasta kuin lämpötilan mittaus.
Poistahttps://data.giss.nasa.gov/gistemp/station_data_v4_globe/
Ja eihän se ole 0.04 astetta, niin kuin tuossa yksi väittää , vaan 26x 0.04 astetta
korjaus 46x0,047 astetta, eli 2.2 astetta
PoistaTäällä joku varsinainen Spede laskelmia vääntämässä.
PoistaNe on näitä, miehetkin synnyttää väkeä laskelmiensa kanssa.
PoistaSpede laski tosiaan väärin, 61 vuodessa altaan lämpötila on noussut 2.9 astetta.
PoistaTiedättekö denialistit että jään olomuoto muuttuu noin nollassa asteessa vedeksi.
Kiinnostava mittausmenetelmä. Kas kun Animalia ei ole puuttunut.
VastaaPoistaMietin vaan, että miten moneen valaaseen anturit on joka vuosi laitettu? Miten samoissa paikoissa ne mahtavat uida vuodesta toiseen? Toisin sanoen, mikä lienee tutkimuksen todellinen virhemarginaali, kun mittaajia lienee aika vähän ja mittauspisteet vähän missä sattuu sen mukaan, missä valasta sattuu huvittamaan uida.
Miten ne valaat muuten kestää sen veden paineen noin syvällä? Paljon kiinnostavampi asia on se.
Sukellusveneistä on mitattu merien lämpötiloja iät ja ajat, varsinkin USA:n veneistä.
PoistaSukellusveneitä on ollut ensimmäisestä maailmansodasta saakka. Eli vähän yli sata vuotta.
PoistaJos tuo on mielestäsi "iät ja ajat", niin et ilmeisesti ole kuullut Goethen lausahdusta: "Joka ei osaa tehdä selkoa viimeksi kuluneista 3000 vuodesta, elää vain kädestä suuhun."
Sukellusveneitäkin on muuten aika vähän, eikä niiden tuottama mittausdata ole tieteen näkökulmasta mitenkään luotettavaa. Katsos kun se mittaus pitäisi tehdä täsmälleen samassa pisteessä täsmälleen samaan aikaan, päivästä ja vuodesta toiseen, että datalla olisi jotain arvoa.
VastaaPoistaYle tänään
Hovioikeuden tuomio: Irakilaismies raiskasi sukulaistyttöään, jonka pakotti kanssaan naimisiin
Mies pakotti 13-vuotiaan tytön kanssaan avioliittoon ulkomailla ja piti tätä vallassaan vuosia myös Suomessa. Uhri synnytti liitossa kolme lasta.
https://yle.fi/a/74-20242804
Artikkelista poimittua
Nyt hovioikeus tuomitsi miehen myös raiskauksesta. Tämä korotti tuomion seitsemän vuoden ja kahden kuukauden mittaiseksi.
....
....
Vuosien hyväksikäyttö
Mies pakotti 13-vuotiaan tytön naimisiin ulkomailla vuonna 2008. He muuttivat Suomeen 2012.
Mies painosti uhriaan seksiin päivittäin tai viikoittain. Tyttö synnytti miehelle kolme lasta 2010-luvulla, joista kaksi alaikäisenä.
Hovioikeus katsoi, että mies piti tyttöä vallassaan käytti hyväksi tämän riippuvaista asemaa ja turvatonta tilaa. Tyttö oli rahaton, kouluja käymätön ja kielitaidoton vieraassa maassa.
Vuonna 2018 mies kaappasi lapset kuudeksi vuodeksi Irakiin. Tuomittu otti lapset omavaltaisesti huostaansa ja kuljetti heidät matkustajalaivalla Ruotsiin.
Mies otettiin eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla kiinni ulkomailla elokuussa 2024. Hän on ollut vangittuna saman vuoden syyskuusta lähtien.
Sangen voimaannuttavaa, kunhan vain antaa äänensä demareille!
PoistaKalliita kultamunia veronmaksajille nämä demarien vahvistukset.
PoistaYle tänään
VastaaPoistaKuPSin entinen pelaaja saa syytteet useista raiskauksista – 18-vuotiaalla epäillään olevan monta aruhria
18-vuotiasta pelaajaa syytetään törkeästä raiskauksesta, kahdesta raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä. Syytetty kiistää rikokset
https://yle.fi/a/74-20243363
Artikkelista poimittua
Syyttäjä Patrik Voss-Lagerlund kertoo Ylelle, että kaikilla epäillyllä rikoksilla on eri uhrit. Epäillyt seksuaalirikokset on tehty maaliskuun lopun ja toukokuun lopun välisenä aikana Kuopiossa.
Lisäksi syyttäjä on tehnyt kaksi syyttämättäjättämispäätöstä. Ne koskevat epäiltyä raiskausta ja pahoinpitelyä. Nekin kohdistuivat eri henkilöihin.
-----------------
Yle tietenkin suojelee epäiltyä eikä julkaise nimeä koska hän on vasta epäilty.
Muistan kuitenkin tämän tapauksen ja valitettavan tuttu juttu.
Kyseessä on tummaihoinen ulkomaan vahvistus.
Toivottavasti nuoret naiset osaavat jatkossa varoa etteivät joudu kokemaan samaa kohtaloa.
Mietin tässä vielä, että. olisiko se Suomen ja suomalaisten pelastus jos se Golf-virta sittenkin hiukan jäähtyisi?
Jäljelle jäisikin vain suomalaiset?