perjantai 13. kesäkuuta 2025

Isku ja uho

Israel teki tuoreen uutisen mukaan iskun Iraniin. Syyksi se ilmoitti mullahien pyrkimyksen saada itsellensä ydinase. Se oli juutalaisvaltion edustajien mukaan onnistumassa, ja ilmeisesti siitä syystä hyökkäyksessä tapettiin myös muutamia projektiin liittyviä avainhenkilöitä. 

Tapausta ei liene tässä vaiheessa syytä kommentoida enempää kuin toteamalla, että tässä asiassa koko muulla maailmalla on syytä tyytyväisyyteen, koska Israel esti sen puolesta uuden hurmahenkisen ydinasevaltion syntymisen. Siksi on mielenkiintoista nähdä seuraako nyt nähdyille iskulle Israelin lupauksen mukaisesti myös jatkoa. Ja jos seuraa, niin miten muu maailma reagoi siihen. 

* * *

Iranin johto on tapojensa mukaisesti uhonnut kostavansa iskun, mutta nähtäväksi jää, onko sillä minkäänlaisia edellytyksiä lunastaa uhkaustaan. Vai jääkö mullahien vastaus jälleen kerran suunsoiton asteelle. 

On kuitenkin syytä huomata, että Israelin asevoimien komentaja varoitti, että tällä kertaa Iran saattaa tavalla tai toisella onnistua jonkinlaisessa vastaiskussa. Sekä ilmoitti, ettei voi luvata "pelkkää menestystä".

Pidemmällä aikavälillä jää nähtäväksi pystyykö Israel yksinään estämään Iranin ydinaseen syntymisen, sillä USA:n hallinto on ilmoittanut, ettei se ollut mukana iskussa ja sanonut Donald Trumpin kehottaneen Israelia olemaan tekemättä sitä. Luulen kuitenkin, että tästä huolimatta USA asettuu Israelin rinnalle, mikäli tilanne muodostuu sen kannalta uhkaavaksi.

25 kommenttia:

  1. Tuollaisia uutisia kun kuulee, näkee sielunsa silmin karttapallon -- tai miksei myöskin maapallon, joka vaeltaa pimeässä avaruudessa radallaan auringon ympäri -- ja miettii, miten pahasti ihmisten kaikki jumalat epäonnistuivat kun loivat tämän omaan älyynsä ja älyttömyyteensä sekoavan itsetuhoisen olennon.

    Eurooppalaisella uudella ajalla syntynyt ja kehittynyt kartesiolainen järki tuotti omat premissinsä ylittävät älylliset saavutuksensa viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä, ja vaikka nuo saavutukset siinä vaiheessa vielä kirjoitettiin kynällä paperille, nyt ne ovat tekniikan ansiosta levittäytyneet yli maanpiirin, ja paradoksaalisesti meillä on sitten maailma, jossa taantuneimpienkin tunnustuksellisten magioiden papit saarnaavat pyhää sotaa ja palkkaavat elleivät pakota ydinfyysikkoja valmistamaan massatuhoaseita ihan totaalisesti tolkuttomien päämäärien saavuttamiseksi.

    Yksi tämän erityisen järjen laatumme täydellistäjistä, juurikin fysiikan nero, Einstein, sanoi, ettei hän uskalla ennustaa millä aseilla kolmas maailmansota käydään, mutta jos se käydään ydinaseilla, hän tietää varmasti että neljäs käydään sitten kivillä ja kepeillä.

    Se näkee ken elää. On ehkä enemmän kuin mahdollista ettei kukaan näe koska kukaan ei välttämättä selviydy hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rauhoitan mieleni uskottamalla itseni siihen, että mullahitkin Einsteinin päivistä ovat viisastuneet ydinaseiden käytön katastofaalisita seuraksista niin että eivät kajoa niihin.

      Poista
    2. Mutta jos mullahit uskovat omiin oppeihinsa, heitä inspiroi ajatus, että heitä odottaa marttyyreinä paratiisi ja 70 neitsyttä...

      Poista
    3. Eihän mullahit itse usko siihen 70 neitsyttä- hölynpölyyn,vaan se on päntätty kansan päihin.

      Poista
    4. Eiköhän tuolta kvanttimaailmasta löydy vielä sellaiset aseet, että ydinaseet vaikuttavat niiden rinnalla kiviltä ja kepiltä. Ollaan jo niin lähellä sitä, mistä tämä koko p***a on laitettu kasaan.

      Poista
    5. Jos Christopher Nolanin ohjaama elokuva Oppenheimerista on vielä jossain suoratoistossa katsottavissa, suosittelen sitä jokaiselle jota ydinpommin valmistushistoria kiinnostaa. Se on siinä määrin tositarina, että se voi vieläkin opettaa ikuisen totuuden siitä, että tiedemiehet, juristeristit ja poliitikot ovat mahdoton yhtälö.

      Itse asiassa edes länsimaailma ei noista päivistä ole suinkaan kehittynyt eteenpäin, vaan päinvastoin. Tiedollisen sivistyksen laatu on romahtanut, mutta se ei ehkä ole kaikkein pahinta -- pahinta on se, että myös "demokratioihin" on kehittynyt poliittis-ideologisilla käsitteillä ja "totuuksilla" tosiasiat sivuuttava "yhteiskunnallinen keskustelu", jossa kaikkia kipeitä ja vaikeita asioita koskevat tabut saavat rauhassa sementoitua.

      Voimme tietysti kritisoida YLE: ja HS-konsernin kammottavaa "uutistoimintaa" ja "journalismin" nimellä kulkevaa sensuuria, mutta siinäkin kyseessä on ilmiö, joka ei ole mikään vallanhimoisten julkityrkkyjen kaappaus tai salaliitto, vaan ihan tähän omaan, uudella ajalla syntyneeseen järjen muotoomme olemuksellisesti kuuluva taantumisilmiö. Kun maailma nyt on ajautumassa narsististen suurvaltajohtajien totaalisen asiahallinnan puutteesta johtuvaan suursotaan, kukaan ei ymmärrä ettei "syyllisyyttä" edes edellisistä maailmansodista ole niin sanottujen "tavallisten ihmisten" kohdalta käsitelty.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Israel iskee sotilaskohteisiin, mullahit siviilikohteisiin,että sellainen pelin henki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotilaskohteet näyttävät uutiskuvien perusteella asuvan kerrostaloissa. Ilmeisesti täsmäiskuja sotapäälliköiden ja ydinasiantuntijoiden asuintaloihin.

      Poista
    2. Samoin Venäjä on iskenyt aina Ukrainassa sotilaskohteisiin. Esim. päiväkodissahan kasvaa tulevia sotilaita. Samoin synnytyssairaalassa ollaan jo ihan alkulähteen äärellä. Älykästä toimintaa Putlerilta.

      Poista
  3. Ei estänyt mitään sillä venäjä on se maa joka mullaheille ydiaseita ja niiden raaka-aineita toimittaa. Eli sama jos isoa ampiaispesää hävitettäisiin tyyliin tappamalla yksi kuhnuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raaka-aineista en tiedä, mutta ei ehkä kuitenkaan valmiita ydinaseita.

      Poista
    2. Aiemmin venäjä toimitti mullaheille rikastettua uraania ja myös apua ydinaseen rakennukseen, joten tuota käytännössä voi kutsua ydinaseen antamiseksi.

      Poista
    3. Mistähän Israel sai materiaalin omiin ydinaseisiinsa ? Tekikö itse, vai saiko lahjana jostakin lännestä.

      Poista
    4. Vastaus. Israel teki itse.

      Poista
  4. Venäjälle, tai Putinille sopii todella iso konflikti, niin Ukrainan sota jäisi vähän taka-alalle! Hamasin hyökkäys tapahtui Putinin syntymäpäivänä, eli kaikki oli todellakin yhdessä suunniteltua. Hamasin johtohan kävi Kremlissä pari viikkoa ennen hyökkäystä!

    Iran ja Venäjä ovat liitossa heidän yhdessä vihaamaansa länttä vastaan, ja ihan mitä tahansa on odotettavissa. Putin on sotkenut Venäjän asiat, jopa vuosikymmeniksi niin totaalisesti, että hän taitaa ajatella venäläisittäin, että kohtalo määritelkööt tulevaisuuden, ja siinä kohtaa he ovat valmiita ottamaan hirvittäviäkin riskejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se Hitlerkin veljeillyt muslimien kanssa? Oli yhteinen vihollinen jo silloin eli juutalaiset.

      Poista
    2. Jerusalemin mufti oli koko toisen maailmansodan ajan Berliinissä Hitlerin kunniavieraana.

      Poista
  5. Iranin ilmapuolustus taitaa perustua aika pitkälle Venäläisiin aseisiin. Tai mitä on jäljellä Israelin edellisestä iskusta. Ei anna kovin hyvää kuvaa aseiden tasosta. Viherkommarit taas huutavat kurkku suorana, että Suomi ei saisi ostaa maailman parasta ilmatorjunta-aseistusta Israelista, koska se puolustaa omaa olemassaoloaan. Hamasin ja Palestiinalaisten mielestä Israelin valtio pitää tuhota. Tätä asiaa meidän honkasalot ja kontulat ajavat (nais)apinan raivolla.

    VastaaPoista
  6. Israelin tiedustelu on edelleen tehokasta, he pystyivät löytämään keskeisiä johtajia ja tiedemiehiä, joihin iskut kohdistettiin. Israel myös hiljattain tuhosi Iranin ilmatorjuntaa, joten Iran tuskin kykenee estämään iskuja vastaisuudessakaan. Nähtäväksi jää, millaisen drone/ohjus-iskun Iran tekee.

    VastaaPoista
  7. Harmi homma. Juuri kun perussuomalaisten hyvä työ alkoi kantaa hedelmää ja bensan hintaa saatiin Suomessakin laskettua, alkaa yleinen öljyn hinnan nousu tämän konfliktin seurauksena.
    Toivottavasti shiia-muslimit tajuavat lopettaa kaikenlaiset väkivaltahaikailut niin saadaan konflikti loppumaan ja palataan rauhan aikaan. Eikös ne "Rauhanuskonnon" kannattajatkin sitä toivo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhanuskonnon kannattajat toivovat, että palestiina on vapaa joelta merelle.

      Poista
    2. Meiltähän voisi lähettää myös Venäjälle rauhanjunan, joka oli kova sana taistolaisuuden aikaan ja siihen voisi istuttaa kaikki rajalakia vastustaneet vihervasemmistolaiset kansanedustajat. Jättäisivät sotkematta asioita kotimaan politiikassa kun eivät mitään siitä ymmärrä.

      Poista
    3. Eipähän venäjä taitaisi sellaista junaa vastaanottaa... se on nykyään jonkinsortin kapitalismin muotoa edustava maa, ennen ukrainan kähinöitä kaverini oli siellä töissä pari vuotta ja totesi suomen olevan aika häkellyttävän sosialistinen maa, ei vaan ollut tajunnu sitä ennen työkomennusta.

      Poista
  8. Ei voi muuta kuin sanoa, että Israel on aivan kusessa tuolla arabinaapuriensa välissä. Ja loppuviimeinen peliliikehän on sitten se kuuluisa Simsonin Optio.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.